Pyörät pyörii

Ei mulla muuta, kuin että pyöräily on kivaa!

Sain pyörän huollatettua viime viikolla kun se oli käyttökelvoton ja kennel-viikonlopun jälkeen ehdittiin vielä näin sunnuntai-illasta korkata meidän pyöräilykesä. :)

JA TITJA JUOKSEE!! Maailman seitsemäs ihme taas tämän neidin kanssa, kun siitä ei tiedä miten pitkän juoksuvälin se haluaa pitää (pisin tähän mennessä 2v 8kk). Nyt sillä on kaiken huipuksi niin selvä juoksu, ettei ainakaan jätä mitään epäselvyyttä siitä mikä on kyseessä - kuunaan ole sillä näin selvää juoksua vielä nähnyt. Hyvä Titja!


Kuka uskoo, että tässä kuvassa on 5km takana ja just pysähdyttiin? Voisko noi kaks edes läähättää? :D

Veilalla juoksu!

Viimein!

Kauan tätä "maaliskuun" juoksua onkin odotettu, kun neiti venytti 8kk välinsä 10kk:een.

En aio astuttaa tästä juoksusta, jos joku sitä miettii, mutta olen suunnitellut astuttavani seuraavasta. Nyt kun pystyy arviomaan paremmin juoksuväliä ja seuraavan juoksun ajankohtaa, niin suunnitelmia on helpompi tehdä. Joskin olen yhä epävarma astutanko ollenkaan - palaan tähän aiheeseen hieman myöhemmin..

P.S. Titjan merkkailujen määrä on aivan hurja! Nyt täällä juoksee hoitokoira Nita, Veila, minä (heh ;D) ja ehkä piilona jopa meidän muorikoira Titjakin, tai se vasta tekee juoksua? Paha sanoa tuosta lähes-juoksuttomasta nartusta.

Persjättöjä ja muita agijuttuja

Olipahan kummallinen koira tänään, tai kummallinen se on ollut jo vähän aikaa mutta erityisesti tänään treeneissä. Se on jotenkin normaalia kireämpi, vinkui hallin häkissä ja odotellessa jota se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, yritti etsiä tietä takaisin kentälle ja oli menossa melkein väliaitojen läpi. Radalla selvitellessä virheitä ja sopiessa mitä teen seuraavaksi se ei pysynyt oikein yhtään lähellä, vaikka yleensä se on kuulolla kun tietää että mulla on namia saatavilla. Liekö se viimein poimisi ne "maaliskuun" juoksut nyt, kun Nitakin on meillä juoksuisena? Ja ohimennen voisin mainita että Titja on myös merkkaillut (!! jota se ei yleensä tee ikinä) joten hyvällä tuurilla mulla on kohta kaikki kolme juoksussa.
Plussana, en käyttänyt naksutinta ja Veila pysyi silti koko ajan mukavassa tekemisvireessä! Sekin on kyllä epätyypillistä Veilaa, valitettavasti, mutta täytyy ajatella positiivisesti ja toivoa että se säilyy.

Positiivista itselleni, ymmärsin heti treenin alussa ettei mulla ole käsissäni Titja! Joten siltä kannalta treenit onnistuivat ja sain Terhiltä hyviä vinkkejä Veilan ohjaamiseen. Täytyy vaan muistaa antaa sille se viimeinen tönäisy kiertoihin jne, että se menee ja rauhoittua itse kehonliikkeiden tekemisessä, kun kiirehdin.

Ensin halusin Terhin opastavan mulle persjättöä, kun mä en ole sellaista koskaan tehnyt ja radassa oli kerrankin sellainen kohta, jossa sen voisi ottaa. Oletin sen olevan paljon haastavampi, mutta mulla oli ekalla kerralla kuulemma jo idea vaikka epäonnistuinkin enkä saanut Veilaa esteen yli, mutta sen jälkeen onnistuttiin joka kerralla! Ekalla onnistumisella sieltä tosin tuli aidan siivekekin alas, mutta ainakin koira oli kuulolla. :D Vielä on mulla itselläni epävarmuutta persjätön jälkeen jatkamisessa kun yhä epäröin mielessäni tuleeko se koira sieltä vaiko ei ja siihen tyssää mun välitön ohjaaminen eteenpäin, mutta tässä harjoituksessa hoksasi taas itsekin jotain. Ja Veila teki taas asioita joita en uskonut sen tekevän eli hienon hypyn työnnön jälkeen esteelle ja sieltä tiiviin käännöksen putkelle. Olin niin varma, etten saa työnnettyä sitä koko esteelle, mutta vau!
Sen jälkeen mä itse sitten töppäilinkin putkella kun en ollut tarpeeksi jämäkkä, oli musta putki ja sit siellä oli vielä A takana houkuttimena Veilalle. Samoin töppäilin kiertojakin, mutta aina ei voi onnistua ja saatiin me loppuun ihan toimivakin suoritus.

Lopussa tehdyt välistävedot ja työnnöt meni kauniisti siihen asti, kun Terhi käski mun kääntää kroppaani enemmän. Kiirehdin aivan liikaa kerran jos toisenkin, siinä mulla oli varmaan vähän Titja-fiilis päällä että "näkihän se jo että mä käännyin niin se vihje riitti sille" kun Veila tarvitsee sen kunnon vedon sieltä esteiden välistä. Eli taas koira osaa, minä en!
Meidän oman ohjatun treeniajan jälkeen kävin viereisellä tyhjällä kentällä ottamassa kepit itsenäisesti parin hypynkin takaa. Lähinnä sisäänmenoja ja kannustin Veilaa vauhtiin. Pari kertaa se hyppäsi jonkun välin yli kun saatiin liikaa intoa hommaan. Viimeiset kepit kahden hypyn takaa käännettynä olivat sisäänmenoa myöten upeat!

Vielä loppuun kaikki yllä kerrottu keppejä lukuunottamatta Tean ottamina videopätkinä. :)

Uutta kotia vailla

Aloin mielessäni pelkäämään tätä päivää siitä lähtien, kun kykenin edes epäilemään itselläni astmaa. Kai tiesin sen jo viime kuussa kirjoittaessani koostetta tämän hetken eläinlaumastani blogiin. Kaikesta huolimatta tähän on tultu, minulla on astma ja hengittäminen kotona sisällä on nyt haastavampaa kuin ulkona siitepölyjen keskellä (huom: olen ollut pahasti allerginen siitepölylle ym niin kauan kuin muistan). Viikkoja olen valmistellut itseäni tähän ja silti tekee äärettömän pahaa, mutta tulin päätökseen että kaikki koiria pienemmät lähtevät nyt kerrasta. Voisin haluta hengittää.
Mitä koiriin tulee niin lyhytkarvaiset koirat eivät ole ongelma. Omani eivät ole ongelma. Voin myös ottaa pidempikarvaisia hoitokoiria, kunhan mun ei tarvitse elää niiden kanssa kuukausitolkulla. Melkoisen paljon huonompia pelikortteja mulle tarvitsee jakaa näiden nykyisen huonojen lisäksi jos meinaa että joku päivä luopuisin koiristakin.

Alkupuheet sikseen, JOS HARKITSET KODIN TARJOAMISTA LUE SEURAAVA: Nämä eläimet ovat itselleni niin rakkaita, että kuulisin niistä mielelläni myös jatkossa satunnaisesti - en kuitenkaan voi pakottaa uusia omistajia yhteydenpitoon, joten tämä on vain harras toiveeni. Haluan olla varma siitä, että eläimet saavat hyvät kodit, joten toivoisin sinun harkitsevan loppuun asti ennen yhteydenottoa. En luovu näistä eläimistä rahan tarpeen vuoksi, mutta saatan pyytää niistä pienen nimellisen korvauksen luovutushetkellä. Kanien mukaan ei tule tarvikkeita, kissoille voi mahdollisesti saada vessan ja ruokakupit. Meidän kiipeilypuumme (korkeutta n. 170cm?) myyn todennäköisesti erikseen kissojen lähdön jälkeen. Eläinten nouto Lahdesta, kuljetus onnistuu mahdollisesti Heinolaan tai Hämeenlinnaan.

Yhteydenotot mieluusti mailitse osoitteeseen   suvilehto@viuhku.net
Kirjoittelin näistä tarkoituksella kohtuullisen reippaasti, että eläimistä saa hyvän kokonaiskuvan pelkän "myydään 2 kania, nouto lahdesta" -ilmoituksen sijasta. Lisää saa ja kannattaa kysyä.


UUTTA KOTIA ETSIVÄT KANIT JA KISSAT:


     Rytmi & Monica

  KOTI LÖYTYNYT

RYTMI
risteytyskani
n. 2-vuotias, synt. 02.06.2011

MONICA
risteytyskani
n. 6-vuotias, synt. 05.06.2011

VAIN SAMAAN KOTIIN!

Monica on varsinainen mummopersoona, jota kutsun itse herkkuperseeksi. Se on niin normaalin ruoan kuin herkkujenkin perään ja onkin sitten niiden kautta se, johon uusi ihminen saa ensimmäisenä kontaktin näistä kahdesta kanista. Monicalla on ollut ilmeisemmin viimeisen vuoden ajan alavatsassaan kovahko patti joka ei ole kasvanut eikä kipuile, sitä ei ole kuitenkaan tutkittu eikä se näytä haittaavan kania lainkaan joten en ole itse ottanut siitä stressiä. Monican kanssa on aiemmassa kodissa tehty kanihyppyä, joten se saattaa sen vielä muistaa jos kanihyppy kiinnostaa.

Rytmi on nuorempi ja tarvitsee selvästi enemmän aikaa tottuakseen uusiin ihmisiin. Uusissa ympäristöissä se on taasen Monicaa rohkeampi ja aktiivisempi tutkimaan uutta ympäristöä mikäli ihmiset eivät ole häiritsemässä sen etenemistä.

Molemmille tuntuu kelpaavan ihan mikä tahansa ruokamerkki vaan eivätkä ole nirsoja heinänkään suhteen. Ulos pelkästään valjaissa jollei ole aidattua aluetta, ne eivät välttämättä alkuun liiku paljoa mutta etenkin Rytmi yleensä rohkaistuu niin ettei sitä enää vapaana ollessaan saisi kovin helposti takaisin kiinni (kokeiltu on!). Ovat tällä hetkellä asuneet kohtuu pienessä häkissä keskenään, koska isommassa häkissä Rytmi alkoi jahtaamaan Monicaa ja aiheutti tälle pieniä haavoja selkään. Vapaana kämpässä ovat olleet kohtuu mukavia eivätkä ole tuhonneet sen kummemmin mitään erikoista, mutta niillä oli aiemmin taipumusta käyttää sänkyäni vessanaan kunnes eväsin niiltä pääsyn makkariin täysin. Jaloittelevat asunnossa kissojen ja koirien keskellä. Eivät ymmärrä erillisen vessalaatikon päälle vaan käyttävät koko häkkiään vessanaan.
Eivät ole varsinaisesti super-sosiaalisia ihmisten kanssa, eli saattavat paeta lähestyvää kättä. Monican yllätin aiemmin pomppimasta mun päältäni nukkuessani kun ne vielä pääsivät makkariin, mutta se lähti melko vikkelään pois kun huomasi mun olevan hereillä. Mun oma sosialisointini näiden kanssa on viime aikoina jäänyt vähemmälle pahentuvista allergia- ja nyt myös astmasyistä joten enemmällä tutustumisella niistä saa varmasti parempiakin kavereita.

Tämä kaksikko tuli mulle kodinvaihtajana viime vuonna, joten toiveissa olisi että uusi koti olisi niille viimeinen kun ovat muutaman kodin jo kiertäneet tähän mennessä. Itseni tarjoaman kodin piti olla niille viimeinen, mutta elämä ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan.



Ylemmässä kuvassa Rytmi (hieman vaaleampi), alemmassa Monica.


     Rufus

  ALUSTAVASTI VARATTU

leikattu poika
n. 6-7v (arvio, löytökissa)

Rufus on talomme pieni herrasmies. Se on aina rauhallinen, ei järin leikkisä, mutta sosiaalinen poika joka on aina vastassa ovella kun tulen kotiin. Rakastaa käpertyä lämpimiin paikkoihin nukkumaan ja tykkää katsella ulos ikkunasta tai parvekkeen kaiteella istuen (asun 2. kerroksessa eikä se hyppää tästä alas, alemmasta kerroksesta varmaan lähtisi). Kehräysmasiina on herkässä ja syttyy usein ruokinta-tilanteissa sekä pienimmästäkin rapsuttelusta - rakastaa paijattavana olemista, mutta ei juuri viihdy syliin nostettuna. Saattaa yöllä nukkua myös ihmisen vieressä, usein häiritsemättömästi jalkopäässä. Ei tuhoa ja on meillä oppinut melko helposti, jos joillekin alueille ei saa mennä (esim. keittiön pöytä).
Vessaksi kelpaa niin puupelletti kuin kissanhiekkakin. Ei ole tarkka siitä onko vessa puhdas eli ei tee tarpeitaan muualle jos vessaa ei ole päivään tai pariin siivottu.

Kotoisammin "Ruu" on tällä hetkellä omaan makuuni hieman laiheliini, se on vasta viime aikoina alkanut kunnolla syömään minkä merkkistä märkäruokaa tahansa. Ei ole niinkään kuivanappien perään, syö muutaman ja yrittää tassulla "haudata" loput kuoputtamalla joko lattiaa/pöytää/seinää kupin viereltä. Maha tuntuu kuitenkin pohjattomalta, Rufus on usein keittiössä kaverina heti kun sinne menee ja on myös herkkä kerjäämään keittiön ulkopuolellakin jos se tottuu siihen että se saa kerjäämällä jotain. Ehdoton herkku on ollut juusto, mutta mikä vain tuntuu kelpaavan mitä kehtaa kissalle tarjota.
Kokeilin kerran pienillä nakinpaloilla opettaa Rufusta koskettamaan - tai lähinnä nuuhkaisemaan - esinettä naksuttimen avulla ja se tajusi idean ensimmäisellä ja ainoalla treenikerrallamme, joten siitä saattaisi saada myös temppukissan halutessaan.

Alkuun katseli kiinnostuneena pienjyrsijöitäni terraarioiden läpi lyhyitä aikoja, nykyään ei juuri välitä eikä ole osoittanut missään kohtaa mitään kiinnostusta rottia kohtaan. Tulee toimeen koirien kanssa, riehakkaammille koirille ei ole ainakaan meillä antanut kynttä vaan mieluummin hakeutuu itse omiin oloihinsa. On hieman hidas lämpenemään uusille kissatuttavuuksille, meillä meni parikin kuukautta tottua Minuksen läsnäoloon (Minus oli talossa ensin ja oli melko dominoiva Rufusta kohtaan), ei haasta tappeluun vaan tässäkin tapauksessa mieluummin varoittaa murinalla ja hakeutuu piiloon. Olisi ehdottomasti parhaimmillaan ainoana kissana.

Kaikenkaikkiaan yksi vaivattomimmista ja mukavimmista ns. peruskissoista, joita olen tavannut. Rufus tuli minulle löytöeläintalolta, jonka ostosopimukseen allekirjoitin ettei kissa pääse enää ulos vapaana vaan ainoastaan valjaissa, joten toivoisin että tämä toteutuu myös uudessa kodissa. Rufus kuitenkin rakastaa kesällä ulkoilua ja ruohossa kellimistä.




     Minus & Tetra

MINUS
leikattu poika
3-vuotias, synt. 19.05.2010

TETRA
leikkaamaton naaras
n. 11kk, syntynyt juhannuksen aikoihin 2012 (arvio, löytökissa)

VAIN SAMAAN KOTIIN!

Minus on erittäin sosiaalinen, joidenkin suusta jopa röyhkeäksi kuvailtu talouden pikkukunkku, jolla ei ole ongelmaa sopeutua uusiin paikkoihin. Se on käsiteltävissä miten päin tahansa, rakastaa sylissä oloa ja hakeutuu itsekin välillä syliin jos istuskelen koneella tms - hyppää siis enempiä kyselemättä. Tämä kissa on valloittanut myös sellaisten ihmisten sydämiä, jotka eivät yleensä välitä kissoista lainkaan ja onkin varsinainen sydäntenmurskaaja. Kissa, jota minun tulee eniten ikävä.
Leikkii jonkun verran ihmisten kanssa, mutta mieluummin toisen kissan kanssa. Nukkuu vähän missä sattuu, mutta on addiktoitunut pyöreiden muotojen sisällä nukkumiseen (esim. kiipeilytelineiden pyöreät ja pehmeät nukkumatasot, nukkunut muutaman vastaavan rikkinäiseksi). Osaa avata normaalit ovenkahvat halutessaan, meillä on kaikki kahvat käännetty alaspäin Minuksen takia. Ensin käänsin ne ylös, mutta kissa oppi avaamaan nekin. Kastroinnin jälkeen ei ole yrittänytkään availla kahvoja yhtä innokkaasti.

Sisätiloissa tulee aina ovelle vastaan ensimmäisenä kun joku tulee ovesta. Ei väistä koiriakaan, vaan tervehtii niitä reippaasti ja onkin ollut hyvänä apuna muutaman koiran totuttamisessa kissoihin. Varma lasten kanssa, saavat nostella sitä miten tykkäävät. Melko herkkä kehräämään.
Rakastaa olla ulkona ja myös pyrkii sinne aktiivisesti. Meillä hyppää alas 2. kerroksesta ikkunasta tai parvekkeelta jos parvekkeen ovi tai ikkuna jää auki, tulee mahdollisesti seuraavana päivänä maukumaan parvekkeen alle kun haluaa takaisin. Viimeisimmän vuoden aikana se on omasta vahingosta tainnut päästä kaksi kertaa hyppäämään. Suosittelisin kuitenkin ulkoilutusta valjaissa.

Kiinnostunut uusista kissakavereista. Ei ole varsinaisesti haastamassa kunnon riitaa, mutta tekee mielellään selväksi sen että on alueellaan pikkupomo. Naapurit sanoivat että ovat nähneet sen ulkona karkureissuillaan muiden kissojen kanssa ns. jengeissä, eli oletan sen tulevan toimeen erilaisten kissojen kanssa hyvin kunhan vain toinen kissa hyväksyy myös sen.
Ehdottomasti kiinnostunein pienjyrsijöistä, todennäköisesti ulos karatessaan on päässyt päästäisten tms makuun. On oppinut jättämään meillä keittiön terraariot rauhaan, mutta hiiriä kyttäisi mielellään (ne ovatkin makkarissa jonne kissat eivät pääse). Rottien häkin päällä hengailun jätti siihen, kun yksi rotista roikkui kaltereissa ylösalaisin häkin sisäpuolella ja pyrki puremaan Minuksen varpaita. Oppi siis rottahäkiltä pois ja tietää myös muut alueet joihin ei saa mennä. Tiedostaa myös tekevänsä väärin jos on kielletyllä alueella ja tulee alas ainakin mun kanssani pelkällä "KITTY!" -huudolla (puhun eläimilleni paljon englantia joten se oppi pentuaikoinaan tuon ärähdyksen..).

Miten voisin koskaan kuvailla tätä kissaa sanoin tarpeeksi?

Tetra on täysi vastakohta Minukselle ja tuntuu tällä hetkellä olevan melkoinen kompastuskivi Minuksen onneen - todella moni haluaisi Minuksen yksinään, mutta Tetraa en halua siitä erottaa seuraavasta syystä:
Tetra löydettiin sisaruksiensa ja emänsä kanssa ulkoa ladosta noin 5vko ikäisenä. Se oli alusta lähtien poikueen pelokkain ja kantoi pentulaatikossa lempinimeä Sähikäinen tapanaan sähistä ja räkiä kaikelle pelottavalle. Luovutusikäisenä meille muuttaessaan se menetti sisarustensa ja emänsä turvan. Jo seuraavana päivänä saapumisestaan Minus oli saanut voitettua Tetran puolelleen ja siitä päivästä lähtien Tetra on ollut Minuksen varjo: Minus pitää sitä hyvänään, pesee Tetraa, rohkaisee sitä pelkästään läsnäolollaan, on aina tietoinen siitä missä Tetra liikkuu, leikkii Tetran kanssa.. On sille kuin isoveli. Ne syövät, nukkuvat, tekevät kaikkea mahdollista yhdessä, eivätkä selkeästi kuulu enää erilleen toisistaan.

Tetra siis pelkää. Sillä kestää sopeutua uusiin paikkoihin oman aikansa. Se ei anna koskea, pakenee ojennettua kättä ja joskus pelkkää katsettakin. Normaalioloissa se liikkuu kuitenkin rennosti kämpässä, leikkii Minuksen kanssa tai yksin läsnäollessani, muttei koskaan minun kanssani. Saattaa pyöriä lähellä jalkojani tai seurata minua vessan ovelle katsomaan mitä teen eli on utelias, mutta lähtee karkuun kyllä nopeasti jos havaitsee sen tarpeelliseksi. Ei missään nimessä viihdy sylissä, mutta olen onnistunut leikkaamaan siltä kynnet jne ilman taisteluita. Olen muutaman kerran saanut siliteltyä sitä mikäli olen löytänyt sen jostain nukkumasta sikeästi ja lähestynyt itse hyvin rauhallisesti muttei se selvästikään nauti huomiosta. Jos sen joutuu ottamaan kiinni ja nappaa sen lennosta kissan paetessa saattaa päästää alleen hätäpissan, eli rauhallisuus on valttia. Sylissä pelästyessään saattaa kynsiä ja purra halutessaan paeta, mutta ei koskaan itse hakeudu ihmisen lähelle aikeinaan raapaista.

Sietää koiria ja käveleekin tuttujen koirien mahan alta jne. Vieraat, liian tuttavalliset koirat saavat osakseen sähinää ja melko selvät merkit siitä, että Tetra haluaa jäädä omaan rauhaansa. Ei ole ollut juuri lainkaan kiinnostunut meidän pienjyrsijöistämme. Syö usein hyvällä ruokahalulla, mutta saapuu ruokapaikalleen vasta kun ihminen on poistunut keittiöstä. Kiima-aikoina ei ole ollut raivostuttava huutaja, muutamia satunnaisia kovaäänisempiä maukuja kuulee mutta enimmäkseen kurinaapurinaa sen yrittäessä vihjata pallittomalle Minukselle puutteestaan, mutta Minus vain nuolee ja hoitaa. Ulkona ehdottomasti vain valjaissa, muuten katoaa jonnekin piiloon josta vaikea saada pois. Ei nauti ulkoilusta, pienelle kissalle liian iso maailma.

Molemmat ovat välillä kiipeilytelineen sijasta eksyneet kynsimään mun sohvaani, mutta mihinkään muuhun luvattomaan eivät ole koskeneet. Syövät ihan hyvällä ruokahalulla, molemmille kelpaa myös kuivanappula. Minus oli aikaisemmin erittäin ahne, mutta nykyään sille eivät välttämättä kelpaa nakit, eivät juusto tms. Tetra on utelias herkuille muttei välttämättä uskalla syödä heti.
Eivät ole varsainaisen tarkkoja vessan siisteydestä, erityisesti Minus, mutta jos vessa on oikeasti jäänyt siivoamatta niin että se alkaa olla täynnä Tetra tekee pissat vessalaatikon viereen. Minuksella oli aiemmin tapana merkkailla kaikkialle, mutta se loppui kun siltä vietiin pallit.

Nämä kaksi lyhyesti: Minus voi olla elämäsi kissa, jolla on pieni valkeankirjava kättä väistävä varjo.



Ylemmässä kuvassa Minus (musta) ja alemmassa Tetra (valkea kilpikonnakuvioinnilla).

Lahti, Jokimaa RN + Veila 3v!

Kuvassa on Dolle, meillä viime kuussa vieraillut nöffipoika - edellisiin kuviin verrattuna kehtaisin sanoa, että hieman on jätkänpätkä muuttunut näyttelymäisessä muutosleikissä!

Viime kuussa aloitettiin todellinen valmistautuminen tätä päivää varten, että saataisiin tämä maalaispoika kunnialla kehään. Mun puolestani se ei paljoa vaatinut, viikon aikana Dollen meillä vieraillessa tutustuin sen luonteeseen ja käytiin sen kanssa pieni keskustelu siitä, tehdäänkö me tiettyjä asioita minun halutessani vaiko ei, jos jätkää ei huvittanut. Riikka-Liisa on sen sijaan vauva masussaan rehkinyt koiran turkin kanssa, jonka kanssa mä en valitettavasti voinut auttaa kun en turkkiroduista ymmärrä tuon taivaallista - osaan ajaa turkin kokonaan pois koiralta, riittääkö se? :D

Täältä kennelin arjesta lähdin aamupäiväksi näytetlyyn Jokimaalle vain noin vartin ajomatkan päähän. Dolle käyttäytyi näyttelypaikalla oikein mainiosti. Namit eivät kelvanneet, mutta ei niitä tarvittukaan. Tuomarina toiminut Teija Salmi-Aalto oli itselleni positiivinen yllätys, erittäin mukavahenkinen naistuomari, joka kävi kokeilemassa ja mittailemassa lähempää useampaan otteeseen. Puheli koiralle nätisti ja todellakin käytti aikaa koiran arvosteluun. Dolle sai niinkin pitkän arvostelun, ettei se arvostelulappusen riveillekään kunnolla mahtunut ja arvostelu oli todella hyvä koiran ensimmäiseksi arvosteluksi, joten ensimmäinen näyttely ei vallan turhaksi osoittautunut lainkaan! Tämän perusteella voidaan hyvin mielin suunnitella seuraavia skaboja.

Tulokseksi Dolle sai luokkansa ainoana ERI:n luokkavoiton kera, SA jäi tällä kertaa saamatta, mutta tuomari sanoi että vuoden päästä voisi hyvinkin sellaisen antaa kunhan nuori uros saa vielä aikaa kehittyäkseen. Kehui ääneen erityisesti päätä ja valitteli vielä kapeaa eturintaa sekä pehmeyttä selkälinjassa erityisesti liikkeessä. Näitä kahta "vikaa" mainitsematta arvostelu oli täynnä positiivisuuksia!

Destellon Yewel Gold "Dolle" - JUN-ERI JUK1 (newfoundlandinkoira)

Pientä kritiikkiä olisi voinut antaa eräille berninpaimenkoirien omistajille, joilla olisi ollut tilaa vaikka muille jakaa toisella puolella häkkejään (raviradalla laitakehä, meidän leiri oli lähempänä kehää - ei silti edes täysin kehänauhan vieressä vaan muutaman metrin päässä siitä - ja heidän leirinsä aidan vieressä meidän takanamme), mutta joiden silti täytyi aivan pakosta siirtää meiltä lupaa kysymättä meidän tavaroitamme pois tieltä asettaakseen omia tavaroitaan, koiriensa häkkiä jne meidän leirimme alueita vallaten. Vaikka me emme koko aikaa tavaroidemme luona viettäneetkään aikaa, olisihan se voinut mukava antaa muiden tavaroiden olla paikoillaan etenkin, kun tilasta ei oikeasti ollut puutetta.


Näytänpäs mä pieneltä ton koiran rinnalla.. mikä nyt ei sikäli ole ihmekään :D


Veila 3-vee!

Alla olevasta kuvan pennusta on kasvanut nyt erittäin aikuismainen ja fiksu koiraeläin!
      - vai menikös se nyt sittenkään ihan niin..? ;)

Viikon kootut kuulumiset kuvin & videoin

Titjan agikisojen videot

Terhi ehti keskittyä agivideoiden laittamiseen muiden kiireidensä ohelta, joten saatiin meidän kisavideot viimein nähtäviksi. Titja on tosiaan käynyt kaksissa kisoissa, ensimmäiset kisat olivat maneesissa ja toiset ulkokentällä. Enemmän käymistämme kisoista voi lukea alla mainituista blogipostauksista, tässä kuitenkin videot meidän tähän mennessä kaikilta virallisilta radoilta. :)

* Kuulumiset 2/4: Harrastukset
* HSKH agikisat Ojangossa







Metsäiset nuorukaisten agitreenit

Kaikki kuvat ja videopätkät Tean ottamia viime torstailta, kun käytiin treenaamassa Tean kanssa metsässä (ei mikään otollisin agitreenauspaikka, mutta menetteli keppitreeneille). Myös viime viikonloppuna hoidossa ollut veljen Osku-koira pääsi kokeilemaan agilityn maailmaa yksinkertaistetusti neljällä kepillä ja pienellä aidalla. Veilan teema oli agitreenien läksy eli keppien sisäänmeno kahdella tai neljällä kepillä.















Jälleen kennelhommissa

Viime perjantaista maanantaiaamuun, kävin välissä kotona ja nyt olen ollut täällä taas tiistaista lähtien. Aion viipyä maailmanvoittajanäyttelyn yli, kotiinpaluuni venyy todennäköisesti ensi tiistaille. Kaikki on sujunut loistavasti kennelillä, erityisesti 10-viikkoiset pennut ovat erittäin suloisia. Onhan täällä pentuja ollut aiemminkin ollessani hommissa, mutta näihin kiinnittää enemmän huomiota kun olin itse kymmenisen viikkoa sitten niiden "kätilö".  :)
Viidestä pennusta yksi on tosin lentänyt jo pesästä pois, neljä etsivät vielä kotia. Oma suosikkini on puoliksi valkoisen pään omaava urospentu Wolfheart Orwell.
Kokeilin kerrankin, olisiko Veilasta kuvaus-assistentiksi, mutta se ei ihan ymmärtänyt etteivät pienet pennut pysy sen perässä kun olisi pitänyt juosta miljoonaa. Se myöskin johdatti ne ensimmäisen viiden minuutin sisään suoraan mutaojaan, jonka jälkeen ei tarvinnut haaveillakaan puhtaiden pentujen kuvaamisesta. Myöhemmin uusi yritys Titjan kanssa ja ai että, se oli taas niin luottokoira pentujen keskellä, rakastan!











Hoitokoira Nita

Tervutyttö Nita tuli meille hoitoon juoksujensa ajaksi.  :)
Nita tuotiin tänne kennelille, jossa se majailee meidän eli minun ja nahkatyttöjeni kanssa kunnes siirrymme takaisin kotioloihin Ahtialaan.


Kuva on Nitan omistajan Linda Toivosen ottama, kun en ole itse Nitaa ainakaan vielä kuvaillut.

HSKH agikisat Ojangossa

Aamu alkoi hyvin lupaavasti sateella, joka onneksi rauhoittui juuri Vantaan Ojankoon kisapaikalle päästessämme. Kyydittäjänä näihinkin kisoihin toimi Terhi ja kyydissä tällä kertaa Terhin toisen koiran ohjaajana toiminut VAU:lainen Tea sekä Terhin koirat Siru-nahka ja Nana-pehko.

Molemmat radat, sekä agi- että hyppyrata olivat todella suoraviivaisia, erityisesti agirata. Hyppäri vaikutti erittäin helpolta meille ja hiljaa mielessäni elättelinkin toivoa nollaradasta, mutta se jäi haaveisiin radan puolivälissä kepeillä. Mielestäni hidastin ja ohjasin Titjan ihan sille sopivassa kulmassa kepeille, mutta poimi silti vasta toisen väliin sisäänmenoksi. Huokaisin, otin uudestaan ja poimi sitten aloituksen väärältä puolelta - piru sentään! Joskus kepit on niiiiin varmat ja sit toisinaan se on tätä.  :(
Kepeiltä siis kahdesti vitonen eli radalta yhteensä kymppitulos ja kahdesti pyörittämisessä keppien alkuun uudestaan vei sen verran aikaa että heitti radan pari sekuntia yliajalle.

Agiradankin olisi pitänyt olla idioottivarma nolla Titjan kanssa ohjauksellisesti, etenkin kun pääsin muistuttamaan sille viereisellä lämmittelyradalla että radalla voi olla puomin sijasta myös keinu ettei saada toisissakin kisoissa siitä lentokeinua. Ja ennen agirataa tajusin ottaa lämmittelyksi myös keppien sisäänmenoja pari kertaa, joissa ei mitään ongelmia. Vaan kappas kun mentiin radalle, alkurata meni hienosti, keinukin sujui moitteetta ja toki sitten tyrin itse ohjauksen kepeille. Tiesin jo koiran lähestyessä keppejä parin metrin päässä että olen väärässä paikassa enkä ollut vetänyt koiraa tarpeeksi oikeaan kulmaan niin se oli sit siinä ja jouduin pyörittämään taas uudestaan lähetyksen kepeille.
Loppusuoralla toiseksi viimeisenä esteenä oli puomi ja keppien jälkeen mulla jo hieman hälläväliä-olo tuloksesta niin multa jäi kunnon rohkaiseminen tekemättä (jonka olisin todennäköisesti tehnyt kunnolla ihan varman päälle mikäli meillä olisi ollut puhdas rata siihen asti alla) puomin ylösnousulla, jota Titja empi alkuradan keinun jälkeen - ja minä tollo en a) rohkaissut sitä ajoissa/riittävästi b) ottanut keinun lisäksi kertaa tai paria puomia lämmittelyalueella ennen rataa, koskaan ei ole Titja hypännyt puomin ylösmenolta alas aivan ylhäältä mutta tuli sekin tehtyä. Keppien ja puomin uusiminen tuotti meille taas pari sekuntia yliaikaa ja tältäkin radalta kymppi.

Meille siis kymppisaldo ja muistutus jälleen siitä, etteivät kaikki mukamas-varmat asiat olekaan aina niin varmoja. Terhi ja Nana saivat hyppäriltä (heille turhan) nollan ja sijoitus 5, Tea luotsasi Sirulle hyppäriltä Sirun ensimmäisen nollan ja LUVA:n sijoituksella 4. Agiradalta Nanalle 15 ja Sirulla hajosi pakka kokonaan, agiradalta HYL. Ja koska kisat olivat samalla collieiden rotumestaruudet, ykkösradalta kruunattiin erittäin oikeutetusti Viira-pehko rotumestariksi, joka samalla voitti agiradan ja oli hyppärin kolmas.
Titja kuului toiseen Päijät-Hämeen alaosaston joukkueistakin, mutta joukkuetulokset selvinnevät vasta iltapäivällä kun kakkos- ja kolmosluokat on kisattu loppuun.

Ei kyllä tähän hätään tule mieleen kuka meillä oli tuomarina, joku naishenkilö joka tapauksessa. En aluksi kiinnittänyt huomiota tuomaritoimintaan saatika kunnolla muiden koirakoiden ratoihin, mutta omien vuorojen mentyä ohitse ehdin istua kunnolla alas ja seurata loput ykkösistä. Meidän virhepisteet tuli ihan oikeutetusti enkä huomannut itse muita virheitä meidän radoilla kun kontaktitkin meni jees, mutta todella monta koiraa hyppäsi mm. keinun ylösmenon juuri ja juuri ylitse, pari koiraa astui jopa keinun alasmenon yli (sattui olemaan juuri mun istumapaikkani edessä kys. este), ihan pari koiraa teki kontaktivirheet A:lla tai puomillakin ja tuomari huomioi näistä satunnaisesti suunnilleen puolet - vai olenko mä todellisen sokea, että näen omiani? Mun vieressä ollut vieras tyttökin tosin totesi, että hänkin näki kontaktivirheitä joita tuomari ei huomannut. Samoin ihmeteltiin samaisen tytön kanssa pitkään tuomarin päätöstä olla antamatta eräälle nahkalle kepeiltä toista vitosta. Ensimmäisen vitosen se sai pilatessaan sisäänmenon ja ottivat kepit sitten uudestaan, jotka menivät loppuun asti muuten hyvin mutta koira jätti viimeisen välin suorittamatta ja sinkosi pari metriä eteenpäin. Ohjaaja kutsui koiran takaisin ja pyöräytti sen vielä viimeisestä välistä, mutta tästä ei tullut vitosta? Muutamaa koira myöhemmin toinen koira teki saman virheen, ja siitä tuli vitonen kuten pitikin. Oltiin ihan yhtä kysymysmerkkiä ja olen kyllä vieläkin??
Nollia ei tullut älyttömiä määriä "virhesokeasta" tuomarista huolimatta ja ne saaneet koirat kyllä ansaitsivat nollansa, mutta siitä huolimatta hämmentämään jäi. Meillä oli viime epiksissäkin tiukempi tuomari!  :D

Paluumatka pyörähdettiin Tuomarinkartanon kautta, jossa meneillään koirien PK-tapahtuma. Sisälle emme itseämme maksaneet vaan vaihdettiin parkkipaikalla Siru toiseen nahkaan, merleen Nietu-nahkaneitoon. Siru lähti kasvattajalleen hieman lomalle. Terhin takakontti on jaettu kahteen koiratilaan ja aiemmin Titja oli matkustanut yksin, mutta paluumatkalleen se sai lennosta täysin tuntemattoman Nietun matkakaverikseen ilman ongelmia vaikka vähän ahdasta välillä olikin.
Sosiaalinahkatyttöset.

Kohta saadaan veljen lapinkoira Osku hoitoon viikonlopuksi. Huomenna olisi lisäksi tiedossa taasen meno kennelille, jonne Oskukin pääsee tällä kertaa mukaan. Saas nähdä salliiko ilmat sen, että räpsisin Oskusta pari uutta kuvaa kun onhan viime kuvista taasen jo aikaa.
Agikisojen ratavideot tulevat joskus myöhemmin, kun saan ne Terhiltä.

Niin oma, niin vieras

Että sellanen agitreeni tänään. Vaihdettiin VAU:n kesätreenien aikatauluihin mikä merkitsi meille sitä, että treeniaikamme aikaistui aavistuksen sekä ohjaajamme ja osin ryhmämmekin vaihtui.

Omat kesätreenini aloitin selvästi hyvin kesäisellä mielellä - pää täysin tyhjennettynä. :)
Uusi ryhmänvetäjä, meille jo ennestään tuttu collieharrastaja Terhi, totesi pariinkin otteeseen että näytän siltä että mulle on juuri kolme minuuttia ennen treenejä ojennettu vieras koira ja kerrottu, että mene sen kanssa eli toisin sanottuna hukassa aivan kaikessa mitä tehtiin. Vaikka tosiasiassa koira ei suinkaan ollut vieras, vaan Veila.. Voi olla että jännitän sekä ohjaajan- että ryhmän vaihdosta taas (ei selkeästi sovi mulle moiset vaihdokset), mutten itse havaitse jännitystä vaan se purkautuu kyvyttömyytenä suorittaa asioita. Ei ole tuo henkinen puoli aina mulla kunnossa eikä olisi edes ensimmäinen kerta kun piilojännitän turhaan. Mutta ehkä ensi kerralla kahden viikon päästä taas tsemppaan itse, ensi viikko kun jää meiltä välistä.

Meidän piti pitää A:lta taukoa, mutta tässä radassa oli mahdotonta lähteä kiertämään sitä ellei olisi halunnut mennä viittä kertaa keppejä koko radan aikana (3x A:n sijasta ja 2x varsinaisessa ratasuunnitelmassa), niin otettiin A joka tapauksessa Terhin kannustamana niin että Terhi samalla näkee miten Veila sen suorittaa. Juu, ihan hauskaa Veilalla oli kuten aina ennenkin.. pari kertaa odotellessa ja kerran kun multa jäi suunta kertomatta sinnehän se sit karkasi ylösmenolle kun oli kerran saanut luvan mennä A:n vaikken edes palkannut kontakteja. Nojaa.

Sellainen pieni äksidentti Veilalla kävi viimeisellä radalla, ettei tollo katsonut kunnolla eteensä kun tohinalla piti A:n harjalle kiivetä. Harjanteen toiselta puolelta hupsista keikkaa loppuikin alusta jolle astua kun matka vietti liikaa esteen laidan suuntaan ja sieltä tultiin suoraan A:n viertä ilmalennolla alas. Koiran ilme kertoi että juuri tapahtunut oli aivan (anteeksi) vitun kivaa, että jee uudestaan! Onneksi lento jäi ainoaksi.

Löytyi sieltä radalta niitä positiivisiakin puolia, mm. erittäin hyvin menneet keinut. Ja kepit suurimmalta osin erinomaisesti myös vaikeammalta puolelta kunhan sain sen ohjattua oikeaan sisäänmenoon, vaikka pari kertaa se hukkasikin kesken pujottelun rytminsä (miksi?? tätä ei ole tapahtunut hetkeen).
Kotiläksyksi saatiin eri keppikulmien lähetyksiä koko 360-akselin laajuudelta, kerta pystytään keppejä treenaamaan Tean kanssa itsenäisestikin. Tea sai Suran kanssa myös keppiläksyjä, kuten taisi saada joku muukin ryhmäläinen.

Huomenna sitten collieiden agimestikset Titjan kanssa. Ei edes tunnu siltä, että oltaisiin aamulla lähdössä jonnekin kisaamaan saatika tekemään agilityä.

Kissamaista - vaaransa kaikessa

Siinä missä ulkolämpötilat nousevat uskaltaudun pitämään parvekkeen ovea auki lyhyitä aikoja jäätymättä itse. Asun toisessa kerroksessa. Veila käy välillä kurkkimassa kaiteen yli ääniä kuullessaan ja saattaa muutaman kerran tuhahtaa hälytykseksi, Titjaa ei varsinaisesti kiinnosta vaikka se parvekkeella käykin toisinaan haistelemassa ulkoilmaa. Minus-kissan joutuu valitettavasti lukitsemaan toiseen huoneeseen parvekkeen (tai edes ikkunan) ollessa auki tai joudun metsästämään kissaa laiduntamasta, sitä ei paljoa korkeudet huimaa. Tetraa jännittää ylittää parvekkeen kynnyskin, mutta Rufus ei muuta tekisikään kuin stalkkaisi naapureita. Yksi parvekkeen sivuista on täysi betoniseinä, jossa on keskellä pieni ikkuna ja se on pikkuherran yksi lempipaikoista normaalilla kaiteella istuskelun ohella.
En osaa olla huolissani, että Ruu tai Tetra hyppäisivät alas. Etenkään Tetra, joka on pelkuri muutenkin kaiken kannalta - JOS hyppää, sitä tuskin takaisin saa kovin helposti kun se pakenee ihmiskontakteja. Rufuksella on yhäkin kaulassa nimensä ja yhteystiedot, jotka Tetralta tällä hetkellä puuttuu.

Meillä on lasiterraarioita kaksin kappalein keittiön pöydällä, kun ne eivät muualle mahdu eikä pöytä ole paremmassakaan käytössä. Terraarioiden takana pienessä kulmassa säilytän kissojen märkäruokia, jossa ne eivät ole tiellä eikä kyseiseen koloon mahtuisi juuri muutakaan säilytettäväksi. Kissoilla - tai lähinnä pojilla - oli alkuun tapa hypätä natali-terraarion päälle poimiessani niille safkaa ruoka-aikoina ja tiputtelevat tavaroita terran päältä alas, mikäli niitä siinä sattuu olemaan (yleensä on painona ettei ritilä liiku) enkä muutenkaan voi sietää jyrsijähäkkien päällä turhaa hyppimistä kissoilta. Aloin opettaa poikia pois terran päältä joka ei Minuksen kanssa tuottanut suuria ongelmia, kun Minuksella on niin monta muutakin ei-saa-mennä -rajoitetta että homma on sille tuttu. Aina-nälkäiselle Rufukselle se ei mennyt jakeluun kovin helposti.

Eilen aamulla tapani mukaan ärähdin Rufukselle luvattomasta terraarion päälle olelusta märkäruokaa poimiessani ja heilautin kättäni pois-merkiksi. Rufus oli yllättävän kuuliaisella päällä ja kuunteli, kääntyi kannoillaan ja valmistautui tiputtamaan itsensä terraarion päältä lattialle. Sen suunnitelma meni pahasti pieleen ja kissa jäi roikkumaan yhden varpaan varaan terraarion ritilästä.
Ollessani aivan kissan vieressä sain napattua siitä välittömästi kiinni huomatessani vaaratilanteen. Ruu protestoi yrittämällä käydä äänekkäästi käteeni kiinni, mutta luovutti nopeasti. Pitelin siitä kiinni kaksin käsin ja pyysin hieman häkeltynyttä meillä vierailevaa äitiäni apuun kissan pitelyssä. Ritilän rakoon uponnut varvas oli vaikeahko irrottaa, onneksi kissa pysyi pideltynä rauhallisena. Saatuani sen irti tunnustelin tarkasti varpaat läpi eikä kissa valittanut kivusta, joten totesin että taidettiin säästyä säikähdyksellä. Tähänkään mennessä se ei ole osoittanut kipua ja varvas toimii normaalisti.

Ainakin toistaiseksi Rufus on välttänyt terraarion päälle hyppäämistä tapahtuman jälkeen, nähtäväksi jää kauanko se muistaa tapahtuneen. En ollut kuvitellut kissan varpaan mahtuvan mitenkään tuon terraarion ritilän reikiin, mutta selvästi kaikki on mahdollista. Entistä suurempi syy kieltää kissoja hyppimästä siinä päällä, kun minulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta siirtää terraariota kissoilta suljettuun huoneeseen.


Lasiteraarion ritilä, kuvassa tarkoituksella kuulakärkikynä antamassa osviittaa välien suuruudesta.

Loppukevennykseksi eilen otettu lyhyt video Minuksesta auttamassa meitä lajittelemaan laskujani ja muita papereita. Myös Veila avusti meitä mm. kierimällä selällään papereiden päällä.




Tetran mielipide avonaiseen parvekkeen oveen. Turvallisempaa pysyä oman kiipeilytelineen päällä.

Keväisiä lenkkitunnelmia

Kerrankin jaksoin ottaa kameran mukaan ulos.

Meidän tämänpäiväiseen lenkkiin sisältyi mm. Veilan katoaminen jokusen minuutin ajaksi (riistaviettinen koira on ihan jees), mutaleikit ja muta-tassujen puhdistaminen talviturkin heiton muodossa läheisellä koirarannalla. Muutamia räpsyjä esillekin. Tämän enempää sanottavaa mulla ei tällä erää ole, kerrankin täysi vapaapäivä ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Ihan naatti olo.







Lisää kuvia:  http://korvakoirat.kuvat.fi/kuvat/Spring+day+2013/

VAU:n agi-epiksissä töissä

Mietin jonkun aikaa, viitsinkö tehdä tästä mitään blogipäivitystä, mutta ajattelin kirjoittaa pienen muistutusmerkinnän lähinnä omaksi huviksi, että näen mitä kaikkea olen tehnyt ja koska. Aluksi ajattelin, että olisin ottanut Titjan mukaan paikan päälle ja kisannut sillä ainakin ykkösen radan, mutta päätin jättää sen kotiin kun mentiin paikalle niin aikaisin ja tiesin sen ottavan kierrosta pelkästään agiesteiden näkemisestä tai käskyjen kuulemisesta, niin pakollinen odottaminen hallissa siellä vietetyn viiden tunnin ajan olisi polttanut sen täysin puhki. Nopeasti kävi mielessä myös Veilan kisaaminen mölli/ykkösen radalla, mutta jätin suosiolla molemmat kotiin lepäämään keskenään aamupäivän suursiivouksen jäljiltä, kun molempien tyttöjen piti taas kovasti osallistua kaikkeen.

Itsessään epiksissä mulla ei lopulta ollut niin paljoa hommaa. Tein kohtuu reipasta työtä ratojen rakennuksien aikana siirrellen raskaampiakin siirrettäviä yksinäni, muutoin meillä oli riittävästi ratahenkilöitä ja muita vastuuhenkilöitä jokaiseen tehtävään. Niinkin haastavan homman kuin hihnan siirtämisen sain viimeisille radoille eli 2/3-luokan ajaksi.
Mut nyt on kyllä osallistuttu vapaaehtoisesti koiratapahtumiin ihan riittämiin pariksi päivää, kun tää oli jo kolmas päivä putkeen missään varsinaisessa tapahtumassa.

Niin ja muuta tuumailua.. Kävin tosiaan viime maanantaina astmahoitajalla ja sain kaksi viikkoa kestävän pef-mittausjakson "kotiläksyksi" ennen seuraavaa aikaa arvauskeskukseen (lue = terveyskeskukseen). Tiistaista lähtien olen nyt mittaillut ja kahden kohtauksenkin aikana puhaltanut, että jos tämä ei ole astma niin se ei voi olla mikään muukaan. Huokaus vaan siltä osin, että joudun todennäköisesti tosissani miettimään uusia koteja muutamalle eläintarhamme pienemmälle asukkaalle astman varmistumisen myötä. Aiemmin tänään kävi yksi pitkäaikainen tuttu vilkaisemassa kaneja, mut saas nähdä mitä käy.

Tuomarikolleegio

Kilttinä tyttönä olin taasen luvannut auttaa collietapahtumien järjestämisessä, tällä kertaa täysin uusien collietuomareiden arvostelukoetilaisuudessa. Viimeksi olin paikalla pari vuotta sitten Nadjan kanssa, tällä kertaa oli ensin tarkoitus viedä molemmat soopelitytöt paikalle ja veinkin, mutta paikan päällä (onnekseni) päätettiin, ettei Titjaa tarvitsekaan esittää kun paikalla on riittävästi nahkoja muutenkin. En siis joutunut tuskailemaan niiden esittämisestä tai kiusaamaan muita ihmisiä jomman kumman esittämisellä.

Tuomarikokelaita paikalla oli kolme ja kuten aavistelinkin, jouduin nappaamaan Veilaa niskavilloista kiinni pään tarkemmassa tarkastelussa kun se heitti tilanteen perseilyksi. Pelleili se muutenkin jalkojen asennoilla ja ryhdeillä, mutta rauhoittui loppua kohden etten joutunut täysin menettämään hermojani sen kanssa. Vähän sellainen "ravistettava ennen käyttöä ja välillä käytön yhteydessä" -koira. :)
Esiintymistilanteet olivat loogisesti pidempiä kuin normaalisti näyttelyissä, joka oli ihan hyvää treeniä Veilalle. Liikkumaan se ei kunnolla mahtunut kipittämisvauhtinsa kanssa ympyrällä, mutta edestakaisin mennessä se ehti kiihdyttelemään haluamansa mukaan.. Kolmesta kokelaasta kaksi mittasi Veilan korkeuden eikä mittaustilanteessa ollut epäröimistä lainkaan erilaisia mittoja kohtaan, mikä oli ihan jees! Aikaisemmin se on mitattu 51.3cm ja nyt kysyessäni mitä tuomarit saivat siitä mitattua sanoivat että 52cm ja 52.5/53cm. Mä olen edelleen sitä mieltä, että 51.3cm on näistä totuudenmukaisin.

Vein vielä viimeisenä vuorossa olleen Aimon (Timonan Xandor Xanthes) esille kolmannelle tuomarille Veilan käytyä läpi kaikki tuomarit. Aimon kanssa ei ole paljoa näyttelypuuhia treenattu jos ollenkaan eikä se kunnolla malta seistä tai näyttää korvia, joten mulla meni ensimmäiset pari minuuttia ymmärtää miten se kannattaa esittää. Sen jälkeen saatiin yhteistyö sujumaan niinkin hyvin, ettei Aimon omistaja Toni huolinut sitä enää takaisin lopun ryhmäseisotukseen vaan vei mieluummin Veilaa ja antoi mun viedä Aimon, kun sain sen näyttämään hyvin jopa korvat!
Ja Tonille oli osannut Johanna vihjata Veilasta, että se on perkele-versio esittämisen suhteen, niin Toni sai siihen jonkun kontaktin säätämisen sijaan. Hyvin se meni kun sivusta seurasin. :)

Kuudesta tuomarikokelaille esitetystä nahkacolliesta neljä oli Timonalaisia, eli meidän tiimillä oli hyvä edustus paikalla tässäkin tapahtumassa. Suurkiitos Johannalle jälleen kyydeistä!
Kaikki kolme tuomaria läpäisivät kokeen, eli uusia nahkatuomareita ovat Tarja Löfman, Hilkka Salohalla & Juha Putkonen. Ilmeisimmin samat kolme sekä Nina Janger saivat arvosteluoikeudet myös pehkoille.


Veila tarkkana omaperäisine korvineen. Taustalla kaksi koiraa pöytien edessä arvosteltavana.

SCY:n alaosaston tokokoe ja illan agitreenit

Aamu alkoikin mukavasti selvittelemällä, miten saataisiin Aino ja Joiku koepaikalle ja sieltä pois, kun heidän kyytinsä oli tehnyt oharit viime hetkellä. Olin itse alunperin tarjoutunut menemään kokeeseen töihin, mutta siitä oltiin unohdettu sanoa eteenpäin porukalle, joten mulla ei ollut siellä mitään merkittävää tekemistä eli lähdin hillumaan kamera kourassa (Tean kamera, kun omani ei ole enää perin yhteistyökykyinen). EVL:ää en ehtinyt näkemään lainkaan, mutta seurasin loput luokista alusta loppuun ja kuvailin sen verran mikä itseäni kiinnosti kuvata sisällä maneesissa, jossa koe järjestettiin - se ei ollut mikään hirmuisen ihanteellinen still-kuvien kuvaamiselle. Kattoikkunoista heijastui auringonvaloa keskelle maneesia, mutta reunat olivat kovin tummat.

Meille kuskina toiminut Anni voitti koiransa Sisun kanssa kunniakkaasti avoimen luokan saaden samalla TK2-koularin! Ja kun Ainokin saatiin koepaikalle, niin pystyin seuraamaan heidän ALO:n kisaa. Harmillisesti yksi liike heitti nollille ja ykköstulos jäi puolentoista pisteen päähän. Ehkä ensi kerralla..
Kaikenkaikkiaan päivä oli ihan virkistävä, mutta ei kyllä nostanut omaa tokon treeni-intoa lainkaan. Tuskin se sitten oikeasti on meidän laji, kun sekä omistajaa että ainakaan toista koiraa ei niin kiinnosta. :)

Aino ja Joiku palasivat Ahtialan kulmille Annin kyydissä, jossa mäkin olin Tean kanssa ja käveltiin siitä sit Ainon kanssa meille odottelemaan Ainon kavereita Miraa ja Marjoa koirineen, kun olivat kyselleet meitä yhdessä lenkille täällä Ahtialan suunnalla. En olekaan vielä käynyt koirarannalla tänä keväänä joten käytiin siellä vilkaisemassa millainen on rannan tilanne ja annettiin koirien rallittaa keskenään. Yhteensä meillä oli paikalla seitsemän koiraa; mun nahkalassiet, suomenlapinkoira Joiku, bortsut Hypno ja Eos, aussie Vuk ja seropi, jonka nimen onnistuin jo kultakala-muistillani unohtamaan - Sera?
Titjalle ja Vukille tuli hyvin pienesti sanomista keskenään, muutoin koko lauma meni oikein näppärästi yhdessä. Joikua ei vaan oikein tuntunut kiinnostavan paimenhörhöjen sinkoilu joka suuntaan. :D


Koska tokopäiväni oli kohtuu suomenlapinkoira-täyteinen kaikilta osin, tässä mun sydämeni sulattanut VOI-luokan pörrö.

Palasin kotiin fiiliksillä, että ehdin hetken aikaa istua paikoillani ja levätä, kunnes katsoin pitkästä aikaa kelloa ja se näytti saapuessani hälyttävästi jo kuutta. Siispä jo puoli seiskan pintaan raahauduttiin Titjan kanssa Tean parkkipaikalle valmiina agitreenejä varten, vaikka oma pää alkoi jo tässä vaiheessa pyytää lepoa kaikista aktiviteeteista, kun olin ollut aamusta lähtien menossa.

Agitreeneihin valitsin tällä kertaa Titjan, kun kyseessä oli viimeiset talvikauden treenit enkä ole varma, saanko sitä treeneihin kesäkaudella ainakaan yhtä helposti ryhmän ja ohjaajan vaihtuessa. Lisäksi Titjalla on viikon päästä edessä viralliset kisat, niin halusin saada sille kerrankin keinu-treeniä alle kun viime kisoissa saatiin lentokeinu aikaiseksi. Se oli päivän ainoa tavoitteemme ja saavutimme sen kunnialla, kun meillä oli koko halli käytössämme toisen ryhmän puuttuessa. Ekojen varsinaisten ratojen jälkeen mentiin Titjan kanssa toiselle kentälle treenaamaan itsenäisesti keinua ja siinä ohella puomiakin, että sain muistutettua Titjaa mun käskyjen eroavaisuuksista kyseisille esteille mentäessä ja ylösnousun aikana, jotta saisin sen varmasti pysähtymään ajoissa keinulla. Ensimmäinen keinu meinasi mennä vähän turhan vauhdilla, mutta sit Titjankin päässä loksahti mikä jutun juoni olikaan ja saatiin muutama todella makea suoritus aikaiseksi niinkin, että otettiin sekä puomi että keinu kohtuu peräkkäin, välissä vain pari hassua estettä ja molemmat esteet juuri haluamallani tavalla.

Varsinaista treenirataa otettiin siis heti treenin alussa, heti meidän oman itsenäisen keinu-puomi treenin jälkeen sekä vielä kertaalleen ihan lopuksi eli oikeasti tehtiin vähän turhankin paljon yhdelle treenikerralle. Rata saatiin puhtaasti jo toisella yrittämällä treenin alkuun, halusin itse hioa vaan alkukäännöksen aitojen jälkeen putkelle sujuvammaksi kun se käytiin heittämässä melkoisena lenkkinä ekoilla kerroilla. Kun sen sain kuntoon vaihtamalla ohjaustyyliä niin alkoi putkien välinen kaarros kasvaa kasvamistaan, kun sekä koiran pää että mun pää alkoivat huutaa hoosiannaa siitä, että treenaaminen vois riittää jo.
Kaikenkaikkiaan Titja teki oikein hyvää työtä tiukemmissakin kaaroksissa, tietäen miten ongelma ne ovat sille olleet aiemmin (ja ovat yhäkin). Se ei ole enää ihan niin säätömutteri kun se on toisinaan ollut agissa, osin ehkä senkin ansiosta että olen itse oppinut tulkitsemaan sitä keskellä rataakin paremmin. Vaikka mun oma ohjaaminen on aivan kammottavan näköistä videolta katsottuna, Titja selvästi ymmärtää sitä ihan hyvin. En osaa heilutella käsiä kovinkaan luonnollisen näköisenä radalla, tai heilutella oikein ollenkaan. :D

Alla vielä Tean taltioima video meidän viimeisestä radasta, jossa sekä keskittyminen että vauhti oli jo aavistuksen tippunut kun suoritettiin rataa väsyneinä. Ihan näppärä koira siitä huolimatta. :)