Mistä mä aloittaisin.. On vain sanottava, että ihan mieletöntä.
Elin jo eilen illalla jännistyksessä siitä, millaiseksi Titjan veli Bobi on kasvanut, kun ei ole kahteen vuoteen nähnyt. Ja kun tänään hieman hämmennyksissä olleen "nuoren" navigaattorimme avulla viimein löysimme Bobi-veljen ja tämän isäntä-/emäntäperheensä pihaan Hämeenlinnassa käydessämme, olisi tehnyt mieli vain toljottaa pihalla odottavaa näkyä suu auki.
SE KOIRA MINKÄ MÄ SIELLÄ NÄIN..
Mä olen nähnyt samanlaisen ilmestyksen, samanlaisen kehon ja tismalleen samanlaisen nappisilmämäisen tuijotuksen tasan kahdella muulla otuksella tässä maailmassa.
1. Koira, jolle tämä blogi on ylistetty. Oma koirani Titja.
2. Titjan toinen veli, Tarmo (D. Put On The Line).
Toisin sanottuna, mä en ole nähnyt mitään samanlaisempaa kuin Bobi ja Tarmo. Veljekset. Ja vedetään mukaan vielä Titja, jolla on aivan samanalainen pää ja ilmeet kuin veljillänsä, edustamaan sisaruskannan samantyyppisyyden "narttupuolta".
Bobi on kasvattanut selästänsä melkeinpä täysin mustan, vielä tummemman kuin Tarmo-veikka konsanaan. Kokoakin on kertynyt, oli jo pentuluokan aikoihin. Taitaa Bobi olla silti pentueen isoin, siinä missä Titja on jäänyt kääpiöksi. Mulla ei lienekään mainittavaa enää korvista, kojootteja pentue täysi - Bobin korvat näyttivät tosin olevan helpoimmiten hoidettavissa. Eivätkä samankaltaisuudeet jääneet siihen, todellakaan.. Puheista selvisi, että molemmat omaavat aivan samanlaista paimentajuutta sekä emännän tarkkaa vahtimista ja ehkä jopa mustaisuuttakin muille koirille.
Leikkejä seuratessa huomasi, kuinka molemmilla on aivan samoja tapoja. Odottaessa jotain tapahtuvaksi molemmat kiertävät isoa rinkiä ravissa henkilöiden ympärillä. Ja sekunniksikaan ei ole muuten tarvetta pysähtyä, liike on kaikki kaikessa.
Sisarukset kuitenkin erotti selvästi toisistaan ennen kaikkea yksi piirre.
Titjasta voisin kuvailla karttuneen eräänlainen hienohelma. Kyllähän vieraita voidaan moikata, monestikaan ei ole kyllä aikaa jäädä ottamaan silityksiä vastaan. Hieman pidättyväinen, enemmänkin välinpitämätön kaikkea kohtaan. Tunnistaa kyllä tutut ihmiset ja on näitä kohtaan ylitsepääsemättömän iloinen jälleentapaamisten hetkillä.
Bobista oli puhetta, että on hieman araksi jäänyt ja mm. varoittaa haukulla pihaan tulevat ihmiset, eikä miehiin ole tottunut - tämä näkyi jo näyttelyitä kokeillessa kaksi vuotta sitten. Erittäin pidättyväisen oloinen vieraita kohtaan, ei lähtenyt mun mukana edes metrin päähän emännästään vaikka yritti herkuilla houkutella (Titjahan on etenkin kaikkien kaveri jos herkuista on kyse).
Melkein unohtui mainita, ettei Titja ole unohtanut varoittavia valehyökkäyksiään tämänkään veljen keskuudessa.
Mä olisin mieluusti voinut katsella tota kaksikkoa pidempäänkin kuin se lyhyt aika mitä me heillä kylässään vierailtiin, mutta todennäköisesti tuleehan näitä kertoja muutoinkin kun veli muuttaa Hämeenlinnaan todennäköisesti vielä tämän kuun sisään, eikä tuota matkaa mun veljeltä Titjan veljen luokse ole viittäkään kilometriä. Jippii.
