Hyvinkää RN

En tiedä miten kuvailisin tämän päivän parhaimmalla mahdollisella tavalla. Voin kyllä sanoa olevani henkilökohtaisesti tapahtumien jälkeen aivan kuitti.

Sarianna tuli eilen illalla Impin kanssa meille ja lähdimme tänä aamuna puoli kahdeksalta ajamaan kohti Hyvinkäätä, sillä nahkojen kehän oli tarkoitus alkaa yhdeksän maissa. Otimme mukaan Riikka-Liisan ja Johanneksen pehkonarttupennun Delin (Silimen Classic Delight), viiden kuukauden ikäisen trikkinaperon. Delin oli tarkoitus tulla tutustumaan kanssani näyttelymaailmaan turistikoirana ilman että omistaja oli mukana. Ehdin saada paljon ihmetyksiä pennusta, että kuka se on ja mitä se mukanani teki, enkai minä ole pitkäkarvaista hankkinut. Pentu sai myös kehuja reippaasta käytöksestään ja positiivisesta asenteestaan kaikkia kohtaan.

Olin koko edeltävän viikon elätellyt täksi päiväksi huonoja korvia, enkä ihan väärässä ollutkaan. Okei, kyllä ne jonkun aikaa jopa pysyivät kehässä, jos taitteli niitä kunnolla alaspäin juuri ennen kehään menoa. Titjan korvat kuitenkin pysyivät Titjan oman kehän sekä jotakuinkin PN-kehän, olin hieman yllättynyt kun Titja oli ainoa ERI:n saanut narttu. MEIDÄN TOINEN SERT! Ja ROP-kehässä jo nousseilla pystykorvilla saatiin VSP-sijoitus, ROP-sijoitusta en olisi edes halunnut kun RYP-kehä ei tällä ketaa jaksanut kiinnostaa. Olo oli jonkun aikaa uskomaton. Toiveeni oli sittenkin toteutunut viimeisellä mahdollisella hetkellä. Olin halunnut toisen SERTin meille NUO-luokasta, sillä ensimmäisen saimme vuosi sitten Kuopiosta JUN-luokasta. Titja otti tämän SERT:n viimeisestä NUO-luokastaan, sillä koira täyttää ensi viikon sunnuntaina kaksi ja siirtyy AVOimeen. Mikä fiilis!

Sitä oloa ei kestänyt kauaa. Tultiin kuvaamasta Marin kanssa hänen koiraansa Davea (Lifedream Doing Alright), kun oltiin jo suunnilleen häkeillä. Titja oli häkissä, minulla oli ollut mukana hihnan päässä Deli, kun Deliltä katsottiin hampaita ja pidettiin vähän hauskaa muutenkin kuvaamisen yhteydessä nahkakehän loputtua. Olin Delin kanssa ihan vain parin metrin päässä häkistä, kun vieressämme olleen kultaisennoutajan toiselta puolelta raahattiin ketjupannasta kahdella tassulla roikottaen ärhäköivä saarloos wolfhond-uros (tai ainakin joku vastaavan rotuinen koira), joka yritti kai hyökätä kultaisennoutajan kimppuun. Omistaja nykäisi kultsun toiselle puolelleen kauemmas tästä saarloosista, ettei kärhämää syntyisi, jolloin hihnassani ollut Deli joutui saarloosin vaikutuksesta kiihtyneen kultaisennoutajan äkilliseksi kohteeksi. Muutama sekunti ja löysin itseni polviltani maasta pitelemästä aloillaan pentua, joka huusi kuin hyeena ainakin puoli minuuttia.

Kun pentu oli hiljentynyt syliini, saatiin vähintäänkin neljä muuta ihmistä - lukuunotettuna kultaisennoutajan omistajan äidin tuttu (omistaja oli kultsun kanssa kauempana) - selvittelemään miten kävi. Vaivalla löydettiin jonkinlainen reikä Delin niskasta. Mari lähti etsimään eläinlääkäriä, mutta koska se oli jo lähtenyt näyttelypaikalta toi mukanaan jonkun muun näyttelytoimenpitäjän. Otin kultaisennoutajan omistajan yhteystiedot varmuudeksi. Selviteltiin 4-5 ihmisen voimin miten menetellään tapauksessa, koska koira viedään eläinlääkärille (nyt vai vasta Lahdessa) vai viedäänkö ollenkaan ja tehdäänkö hyökänneestä koirasta aggressiivisuusilmoitus kuten tapauksissa yleisesti pitäisi kai tehdä.. Päätös aggressiivisuusilmoituksen tekemisestä lankesi minulle, sillä Riikka-Liisaa ei saatu sillä hetkellä kiinni hänen ollessaan agilitytreeneissä. Kieltäydyin tekemästä minkäännäköistä ilmoitusta noutajasta. Paikalle tullut näyttelytoimenpitäjä soitti Hyvinkään eläinlääkärille, joka suosi antibioottikuurin hakemista. Ajatus jätettiin kuitenkin yhä auki, jotta saisin kerrottua Riikka-Liisalle asiasta. Palasin hieman lyödyn oloisen pennun kanssa häkeille toimiston lähelle ja vain istuin jonkun aikaa maassa sen kanssa. Itkettikin, tuntui kauhealta vaikka varsinaisesti pennulle ei ollut tapahtunut mitään järjettömän kauheata ja se kävi vierelleni maate pyrkien todennäköisesti jopa nukkumaan. En kyennyt soittamaan Riikalle itse kertoakseen tapahtuneesta, joten Daven omistaja Mari lupautui tekemään sen puolestani kännykälläni, kun Riikka vihdoin saatiin kiinni.

Järkyttyyhän siinä itse kukin aluksi. Deli ei suostunut liikkumaan tuosta vain hetkeen etenkään kohdassa, jossa isku oli tapahtunut, ja oli muutenkin liikkumisen suhteen kovin varuillaan. Rentoutui jonkin verran kuitenkin päivän mittaan, sillä jäätiin näyttelyalueelle odottelemaan vielä Impin (vasta yhden jälkeen alkavaa) petittikehää. Söi ja nukkui Titjan häkissä, käytiin myös vähän kävelemässä. Vähänkin ahtaammahkot kulkureitit ottivat vaikeiksi. Soitin myös itse Riikalle nyt myöhemmin kun olin ihan vain vähän ehtinyt itse rauhottua, mutta edelleenkin hermostuneessa tilassa. Samoihin aikoihin minua pyydettiin handlaamaan Napo-mäyräkoiraa karkeakarvaisten mäyräkoirien Humisevan Harjun (Impinkin kasvattaja) kasvattajaryhmässä. En viitsinyt kieltäytyä, joten menin sitten mukaan ryhmään junnuikäisen mäyrisuroksen kanssa. Kertaakaan aiemmin en ole mäyrikseen kai edes koskenut eikä uros näyttänyt kovin halukkaalta seisomaan kanssani kehässä, eikä varmaan hermostunut tilani sopinut yhtään tilanteeseen. Onneksi tuomari kuitenkin arvostelu lopulta ryhmän kaikkien koirien vain kiertäessä kehää, sillä liikeosuus sujui Napolta kanssani huomattavasti paremmin. Kasvattajaryhmä oli ROP-kasvattaja.

Minua pyydettiin handlaamaan myös jotakuta sileäkarvaista mäyräkoiraa nimeltä Vilma, mutta petitit osuivat samaan aikaan joten en ehtinyt. Ongelmaa aiheutti myös pieni sekaannus kuuluuko Impin olla nyt junnuissa vai nuorissa, saatiin kuitenkin selvitettyä ja esitin Impin junnuissa (vaikka se on kaksi viime näyttelyään ollut nuorissa.. jännittävää, sillä on ikääkin kyllä jo nuoriin). Impi jatkoi vara-SERTiensä keräämistä, ensimmäisen sai viikko sitten omistajansa kanssa Köyliössä kun en joutanut itse handlaamaan. Nyt siis PN3 vara-SERT. Impi esiintyi kohtuullisen mukavasti ja liikkui loistavasti - liikehän on ollut alkujaan Impin heikkouksia.

En mitenkään jaksanut jäädä isoihin kehiin handlaamaan Napoa kasvattajaryhmän mukana, sillä olin siinä vaiheessa jo vähintäänkin henkisesti aivan loppu ja halusin pois. Lähdettiin siis Sarren kanssa ajelemaan ja palautettiin Deli Riikalle sekä sovittiin menettelytavoista Delin suhteen. Tätä tekstiä näin iltasella kirjoittaessani yhä tuntuu siltä, että voisin repiä useammankin asian riekaleiksi. Ei kyllä toinen SERT tunnu miltään. Olo tuntuu niin epäonnistuneelta, vaikka moni on vakuuttanut ettei syy ollut minun - tiedän sen itsekin. Silkkaa huonoa tuuria.


Hyvinkää RN, tuomari Helina Jürgens-Simberg (Viro)

JUN-urokset
ERI1 PU1 SERT ROP Freckle-Face Ready To Go
ERI2 PU3 VA-SERT Lifedream Doing Alright
EH3 Timonan Texas Terrence

NUO-urokset
EH1 Secret Affair's Laugh Out Loud

VET-urokset
ERI2 PU2 ROP-VET Dandinas Blue Brother

JUN-nartut
EH1 Honey Melon Sound Of Music

NUO-nartut
ERI1 PN1 SERT VSP Dandinas Put Up To Play
EH2 Dalimattas Look At Me
H Lubin's Casablanca


petit basset griffoon vendéen, tuomari Ligita Zake (Latvia)

JUN-urokset
ERI1 PU2 SERT Prinzlands Touchdown
EH2 Prinzlands Tattooed Tuxedo

VAL-urokset
ERI1 PU1 ROP Curd Graf von Schwerin

KÄY-urokset
ERI1 PU3 VA-SERT Asterix Des Ptits Bouts de Chouans

VET-urokset
ERI1 PU4 ROP-VET Morebess Bretteur de Longwy

JUN-nartut
ERI1 PN2 SERT Prinzlands Trick or Treat
ERI2 PN3 VA-SERT Humisevan Harjun Immortelle

NUO-nartut
EH1 Maitopuron Anelma

AVO-nartut
EH1 Petit Westend Natalia

VAL-nartut
ERI1 PN1 VSP Amonvhars Pat Balou

Paidan maalaamista

Emäntä onkin keksinyt uutta kivaa tekemistä. Tämä versio on harjoituskappale, jonka kuvapuoleen en käyttänyt niinkään paljoa keskittymistä ja aikaa kuin olisi voinut (parempaankin pystyn):

Tokoa koko elämä

Ette arvaakaan miten paljon mietitytti meinaako koirani tokoilla tänään ollenkaan, kun tapahtuman järjestyspaikka sattui olemaan P-HAU:n eli agilityseuramme hallin ihan vieressä oleva kenttä. Koira oli kyllä jo autossa sitä mieltä, että tänne tullaan nyt ageilemaan.

Oltiin siis Titjan kanssa elämämme toisessa tottelevaisuuskokeessa. Tämä meni kokonaisuudessaan huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen, joten saan olla siltä osin tyytyväinen. Oli tosin joitain pieniä asioita, joiden tapahtumista en ymmärtänyt kovinkaan. Paikallamakuuta ennen koira oli sivulla istuskellessaan luoksepäästävyyden ja alkuselityksien ajalta jo tylsistynyt, joten en saanut sitä ensimmäisellä käskyllä maahan. Vaikka sanoin selvästi toisen käskyn muiden koirien ollessa jo maassa, tuomari paikallamakuun jälkeen numeroita näyttäessään (olin Titjan kanssa rivissä tuomarin "tarkastussuuntaan" nähden toinen) sanoi, että joku meistä sen tuplakäskyn heitti mutta ei sattunut näkemään kuka, eikä sillä tässä vaiheessa ole merkitystä. Olin valmistautunut tunnustamaan, että se olin minä, mutta jos sillä ei kerta ollut merkitystä niin paha se oli sitten mitään sanoa, vaikka pisteitä olisi lähtenyt poiskin. Ja kuten pisteistä näkyy, kymppi tuli. Koira haisteli aika voimakkaasti maata paikallamakuun aikana, mutta ei itse liikkunut etujalkojen liikuttamisen lisäksi juuri senttiäkään.

Oletetusti koiran seuraamiset menivät melko pieleen, osaltaan taas ihan okei. Oletin, että ne menisivät vielä enemmänkin päin honkia, mutta koska olin pitänyt silmällä tuomarin liikesuuntaa, joka oli kohtuullisen kaukana koirakosta ja näin antoi koirakolle enemmän tilaa, kuiskailin huulia liikuttamatta Titjalle tilaisuuksien tullen hiljaa "katokatokatokato". Seuraamisosuus oli ensimmäiseen kokeiseemme nähden tavattoman pitkä, mutta viime kokeessa menty 90 asteen kulma oli kyllä huonompi vaihtoehto meille kuin tämä salamamuoto, mitä tällä kertaa käveltiin. Liikkeestä maahanmenon yhteydessä Titja ei jostain syystä noussut istumaan kuin vasta kolmannesta(!) käskystä, mutta tuomari ei näyttänyt rokottavan siitä juurikaan, joka on hämmentävää. Tähän kokeeseen olen tyytyväinen luoksetulon osalta, sillä viime kokeessahan Titja pyyhkäisi suoraan ohitseni kun takana oli ihania, moikattavia ihmisiä. Tällä kertaa takana ei kyllä ollut yhtäkään ihmistä, mutta pelkäsin sen juoksevan silti ohitse - olin väärässä, koira tuli hämmentävän nopeasti eikä juossut kuin maksimissaan puoli metriä ohitse tehdessä samalla kovasta vauhdista käännöstä sivulleni! Siihen olin tyytyväinen. Samoin myös estehyppyyn, sillä ensimmäisessä kokeessa koira ei hypännyt ollenkaan. Tuomari kysyi neljästä laudasta onko korkeus ok, sanoin että on, sillä tuomari oli sen itse määrittänyt. Ensimmäisessä kokeessa oli ollut viisi, joten en myöskään valittanut, silloin este oli ollut Titjalle vain uudempi. Tällä kertaa koira meinasi sivulla ollessaan ennen kuin sanonut tuomarille "valmis" jo varastaa esteelle, jota pidin hyvänä merkkinä hypystä nähden jo ennen suoritusta ja sain varmuutta siihen että kyllä se nyt hyppää. Ja hyppäsi. Seisahtuminen kohtuullisen hidas, mutta se on meillä ollut vähän aina, olen silti erittäin tyytyväinen!

Lahti(Hollola) TOKO - ALO, tuom. Harri Laisi
Luoksepäästävyys -- 10
Paikallamakuu 2min -- 10
Seuraaminen kytkettynä -- 8½
Seuraaminen taluttimetta -- 8½
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä -- 9
Luoksetulo -- 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä -- 10
Estehyppy -- 9
Kokonaisvaikutus -- 10
YHT. 187p, I-tulos, sijoitus 2., kunniapalkinto

Odotin, että voitaisiin edes se II-tulos saada, joten kirjaimellisesti hieman hämmennyin kun kakkoseksi sijoittuneeksi ilmoitettiin numero 16 eli minä ja Titja. Tuomari mainitsi että ykkösen ja kakkosen sijat ratkaisi seuraaminen (jota en hämmästele jos on vertailtu Titjan seuraamista kyseisen ykkösen seuraamiseen, mieletön koira näin muutenkin!), mutta että meidän tekemisemme on muuten hienon näköistä, vaikka hiomista täydellisyyten vielä löytyykin. Alokasluokan voitti Tiina Alatalon koira Winx (Maple Yard Chupa Chups), nuori pehkocollie, josta ja jonka toiminnasta olen jo pidemmän aikaa pitänyt. Vaikka me ei Titjan kanssa lähdetty missään nimessä sijoittumaan, täytyy sanoa että Winxille voisin antaa voiton ihan kilpailemattakin.

Palkinnoksi tosin saimme sen ykköstulosta ilmoittavan nauhahässäkän lisäksi KUPI-ruusukkeen kunniapalkinnosta, joka pääsi suoraan verhoihini kiinni muiden saamiemme ruusukkeiden oheen, sekä Titja valitsi itse pyöreän ja luun muotoisista melko värikkäistä, pehmeistä pehmolelutyylisistä leluista pyöreän mallin. Voin kuvata kyseisen lelun joskus. Sen ainoa ongelma on, että lelu vinkuu yhdestä kohtaa painettaessa, ja koirallamme on edelleenkin pelkoaggressiivisuutta vinkuleluja kohtaan. Ehkä se leikkii sillä joskus niin ettei se koske vinkuvaan osaan, joka on muutenkin kovin pieni. Eli ehkä säästymme hieman vahingolta, jos se vahingossa vaikka (lienee toiveajattelua) tottuisi vinkunaan.

Kuvasin paikalla olleen Minervan koiraa Tillyä (Timonan Tonya Topaz) parin kuvan verran, vaikka oli jo lähes täydellisen pimeää kellon lähennellessä yhdeksää illalla. Oli mukava nähdä Minerva sekä viimein Tillykin, kun aikaisemmin ollaan vain juteltu Tillystä ja olen nähnyt siitä kuvia. Minervan koira Rauha oli tottelevaisuuskokeen kolmas meidän jälkeemme myös hyvillä ALO1-pisteillä, onnittelut! Teillekin vielä se yksi, ja kuinkas olisikaan vaikka ylihuomisen kisastanne..

Colliemiittinki

Käytiin joo tässä ajanvietteenä tapaamassa vähän colliekavereita. Mukana olivat Titjan lisäksi pitkäkarvaiset colliet Iina (blm), Himmu (so) & Kerttu (tri) omistajineen, Tuike (so), Classic (so) ja Deli (tri) omistajineen sekä Jacinth (tri) omistajansa Tean kanssa. Johannes asettui viltin päälle hieman syrjempään kuvailuasemiin. Kuvaaminen mahtoi toisinaan olla hankalaa, kun muutama collie hyppi puoliksi päällä leikkimässä puhumattakaan etteikö ylimääräisiä karvapeppuja olisi löytynyt linssin edestä.. Titja oli siis ainoa lyhytkarvainen yksilö paikalla, taas vaihteeksi. Tulihan tuota itsekin kokeiltua kuvaamista tapaamisen loppupuolella J:n vierustalla, vaikkei kuvaaminen innostanutkaan.

Deli muisti parin päivän takaiset seisotusharjoituksemme ja hakeutui luokseni toisinaan ihan syliinkin asti, kun maassa istuin. Otin muutaman lyhyen kerran seisotusta trikkilapsosen kanssa ja oikein hyvin muisti mitä viime kerran vartin opetus oli tuonut mukanaan, malttoi nyt jopa vielä vähän paremmin kuin silloin - vaikka tällä kertaa ohessa oli yhä useampia pitkäkuonoja joille nami olisi ehkä myös kelvannut. Tarjoilu oli kuitenkin valitettavasti auki vain Delille ja Titjalle.

Elosalama-Titja piti vaihteeksi huolen siitä että kun juostiin niin juostiin ja lujaa. Siinä tuli jyrättyä ja hypittyä yli pentu jos toinenkin eikä ole mitään takeita saiko Johannes Titjasta ollenkaan kuvaajia, tulipa sieltä muun muuassa kommenttia Titjan kuvaamisesta että hän ei ole lintukuvaaja.. No, miten sen nyt ottaa. Ainakin Jacin omistaja Tea ei ehtinyt tarkentamaan tuohon meidän aropupuun varmaankaan kertaakaan, itse en tainnut juuri edes kääntää kameraa Titjaan päin kun on sitäkin tullut kuvattua kerran jos sadannenkin aiemmin. Onneksi mitään riitoja koirien välille ei saatu aikaiseksi lukuunottamatta trikkipentujen Delin ja Jacinthin muutamaa "totista" ärähdystä toisilleen. Niin pieniä ovat kuitenkin etteivät tahtomallakaan saisi pahaa aikaiseksi, kunhan kiukuttelevat.

Muiden lähtiessä aloin valmistella Titjaa hiljalleen jo muutamaan tokoliikkeeseen ottamalla, muiden koirien vielä juostessa vapaana, kentällä paikallamakuuta sen verran että kävelin itse jonkun matkan päähän ja takaisin sekä pari luoksetuloa. Luoksetulot eivät menneet ihan putkeen, vaikka koira sivulle asti tulikin, matkan varrella oli vaan pari häiritsevää koiraa jotka saivat Titjan tekemään tarpeettomat lisäkierrokset (esim. kiertämään viereen-käskyllä selkäni takaa sivulle, vaikka kyseiseen on käsky erikseen "sivulle", käskyllä "viereen" tulisi tulla suoraan edestä). Muiden lähdettyä otin yhteensä jopa viisi noutoa isolla kapulalla, joista ainoastaan yksi nosto oli huono ja yhdessä palautuksessa tiputti kun oli jo istumassa. Kuvasin viimeisen noudon kännykameran videolle omasta näkökulmastani, en tiedä millainen siitä tuli kun en ole katsonut videota edes lävitse.

Noudon jälkeen otin pari seuraamispätkää, joissa kontakti ensimmäisissä rakoili hieman. Täyskäännökset melko hienoja, sivullepäin käännöksissä on yhä reilusti parantamisen varaa. Kolme liikkeestä maahanjättöä, joista ensimmäinen todella hidas, toinen omalta kannalta varmistettu nopeammaksi ja kolmas hyvin pienellä käsivinkillä ihan hyvä, voisi olla huimasti nopeampikin. Liikkeestä seisominen vain kerran, joka on samaa laatua kuin ennenkin - nopea, varma. Vielä yksi luoksetulo, jonka viereentulo-osuus edestä tällä kertaa huimasti parempi kuin aiempien luoksetulojen. Vielä hyvin lyhyt suora seurauspätkä kahdella pysähdyksellä ja lopetettiin siihen.

Totuuksia

Titja kertoo: Meikäläisen emäntä on kuulemma melko usein mennyt ja kertonut, ettei tää likka vietä aikaansa sammakkoasennossa leikkien pitkää tyttöä. Sanokaa sille ens kerralla, että suotta suoltaa valheita kun tiedätte jo paremman totuuden!


Emäntä on lisäksi näemmä löytänyt nyt uutta korvateippiä korvahoitoja ajatellen. Kuvassa niitä ei vielä ole korvissani, mutta sain ne korviini heti kuvan ottamisen jälkeen kun emäntä kehtasi pyytää mua siirtymään pois tosta asennosta. Uusi teippi on kuulemma samaa sarjaa kuin vanha (Leukoplast), mutta on läpinäkyvää ja leveämpää. Nimeltään vissiin Leukofix. Mä en ole ollut kovin innoissani siitä että noita vanhoja teippejä on otettu pois kun ne on olleet niin tiukasti kiinni, ja ne on joutunut laittamaankin tosi inhottavasti. Henkilökohtaisesti arvostan äiskän valintaa tän teipin suhteen, sillä vaikka en korvahoidoista niin välitäkään niin tää sentään pysyy tosi hyvin korvissa ilman kummempaa laittoa ja irtoo kans mielettömän helposti irrottamatta mun karvaa mukana vaikka irroittamisessa ei käytetä mitään lisäkonsteja (kuten edellisen kanssa öljypohjaista kynsilakanpoistoainetta)! Eläköön, Leukofix! Pitää toivoo että emäntä käyttää tätä jatkossakin, oli kuulemma saanu siellä Helsingin näyttelykierroksella joltain suosituksia aiheesta sillä aikaa kun meitsi otti turistina kehän laidalla rennosti.

Melkein yksityistreeniä

Tänään siis toiset harjoitukset. P-HAU järjestää tänään myös match show'n, joten osanottajamäärä oli viime viikkoistakin entistä pienempi.. Paikalla vain Susanna, autossa koiransa Tutu (joka oli ennen meidän saapumista tehnyt jo pari harjoitusta Susannan kanssa, joten ei poistunut meidän treeniaikanamme edes autosta), Tööt omistajineen sekä minä ja Titja. Saatiin siis Susannalta melkeinpä yksityistreeniä, vaikka aika yksityistä se kyllä loppujen lopuksi olikin kun treeniaikaa peräti puolitoista tuntia ja kaksi suorittavaa koirakkoa.


Ensimmäinen harjoitus koostui siis lähinnä kolmesta esteestä (joista kyllä muutkin harjoitukset), joissa lähetettiin koira omalta puolelta hyppäämään este ja kutsuttiin välistä ennen seuraavaa estettä takaisin sekä lähetettiin taas hyppyyn. Ensin palkka pelkistä esteistä, sitten kun sujui niin vasta putken jälkeen. Toiselta puolelta harjoitus oli itselleni ohjauksen kannalta hieman helpompi, yhtä kaikki sujuva.

Välistätulo epäonnistui muutamaan kertaan, mutta Titjalla ei kuitenkaan mennyt hirveän kauaa tajuta homman ideaa. Putken jälkeen alkuperäiseen suunnitelmaan kuului myös rengas, mutta Titja tuntui unohtaneen sen ja pyrki koko ajan hyppäämään sivusta eikä itse renkaasta kun otettiin sitä ensin yksittäisenä. Rengas jäi myös Töötin harjoituksesta lopulta kokonaan pois, joten en piirtänyt sitä edes harjoituspiirrokseen. Titjan kanssa tämä tietää lisää harjoittelua renkaalla, jotta se ymmärtää saavansa palkan vain renkaan lävitse eikä vieritse hyppäämisestä.


Vähän samaa sarjaa kuin ensimmäinen harjoitus, mutta tällä kertaa koiran tuli kiertää esteen toiselle puolelle ja hypätä sieltä ohjaajaa kohden. En kertakaikkiaan ymmärrä missä Titja on oppinut niin vahvasti kiertämisen, vaikken sitä ole sille juuri opettanut puhumattakaan että kyseessä olisi agilityesteet, mutta meidän kohdallamme tämä harjoitus meni loistavasti. Titja reagoi kiertämiskäskyyn hyvin hyppäsi välittömästi esteen kun vain käskyn sain sanottua. Etenkin toisen puolen harjoituksen yhteydessä katsoin koiran menevän harjoitusta kuin pujotellen vaika omat käsimerkkini olivatkin melko matalat ja epäselvät, viimeisen hypyn "hop" käskyn jälkeen tunnuin näkevän kuin hidastettuna. Luulin että sanoin sen liian myöhään kun koira oli jo esteen kohdalla puolessa välissä, mutta Titja reagoikin käskyyni välittömällä hypyllä joka teki suorituksesta täysin puhtaan. Upea koira!

Myös Tööt selvitti kiertämisharjoituksen melko samaan tyyliin kuin Titja muutaman toiston jälkeen, joissa ilmaantui ongelmia, vaikka omistaja olikin huokaillut että onhan mun hyvä olla kun mulla on nopeaoppivainen koira. Ei siinä Töötinkään oppimisessa kyllä sen kauempaa mennyt.


Susanna luonnehti tämän harjoituksen kolmen vinottaisen esteen harjoituksista helpoimmaksi, olihan se tavallaan vaikka omaksi lempiharjoituksekseni jäikin kakkosharjoitus. Titja suoritti ongelmitta, vaikka meillä tuli Susannan kanssa puhetta takaaleikkaustyylistäni. Yritin Susannan antamalla neuvolla leikata, mutta se ei toiminut oikein eikä tuntunut luonnolliselta, joten leikkasin siinä vaiheessa joka sopi Titjalle sekä minulle paremmin. Leikkaan kuulemma takaa hieman erilailla kuin Susanna itse (takaaleikkaus tuli siinä vaiheessa kun koira lähetettiin viimeiselle esteelle niin piti itse päästä jotenkin putkea kohden, eli kahden viimeisen esteen välistä), mutta koska kuitenkin ohjasin koiran puoleisella kädellä sekä koira suoritti vaaditun esteen hyvin niin mikäs siinä leikatessa. Homma Titjan kanssa toimii.

Susanna on kuulemma leikannut koiran takaa ennen kuin se on hypännyt niin että päässyt ohjaamaan kolmannen esteen jo koiran vasemmalta puolelta, mutta minä otin koiran kakkosesteen jälkeen vielä oikealle puolelle ja ohjasin sen siitä hyppyyn, ja kun koira lähtenyt kohti hyppyä/hyppäämässä niin leikkasin takaa sen vasemmalle puolelle ja ohjeistin siitä putkeen.


Neljäs harjoitus kyllä kruunasi kaiken, oli niin helppo kuin olla ja voi. Käännettiin esteet vain suoraan kolmen riviksi ja mentiin ne. Tämähän on Titjalle niin passeli juttu, se suorittaa esteen toisensa jälkeen edes katsomatta minua riippumatta siitä kummalla puolella koiraa olen. Oli vielä kolmosesteen jälkeen sen näköinen, että "lisää suoritettavaa kiitos!"

Tööt suoritti muuten hyvin saman harjoituksen, mutta paikallaolossa lähdössä oli suuria ongelmia ja koira karkaili esteille ennen aikojaan. Meni hetki että Töötkin saatiin menemään suora paikallaolo-osuutta myöten mallikkaasti, joten se oli hyvä lopettaa siihen.

Koska meille jäi hurjasti aikaa niin saatiin itse valita mitä otettiin. Pyysin pientä keinuharjoitusta, jossa mentäisiin keinua niin että Susanna laskee keinun toisen pään hiljalleen alas. Titjallehan keinu oikeasti tulee olemaan se tulevaisuuden heikko kohta, joten mahdollisesti haluaisin kyseistä estettä harjoitella myöhemmin melko useinkin. Nyt Titjan kanssa huomasi vähän arastelua siinä kohdassa kuin keinu laski alas, kontaktit otti kyllä oikein loistavasti kuten on tehnyt mm. puomillakin. Keinun jälkeen siirrettiin esille A-este, jota otettiin pari kertaa ihan kontaktien varalta. Titjan ylösnousukontakti on loistava, alasmenossa on vielä harjoiteltavaa A-esteellä kun se on niin jyrkkä. Pari viimeistä alasmenokontaktia olivat kuitenkin mahtavat.

Vielä jäi aikaa.. Tööt oli kuulemma ottanut pujottelua 12 kepillä ennen meidän tuloamme Titjan kanssa (oltiin viitisen minuuttia myöhässä), joten käytiin Titjan kanssa ottamassa sitä. Itselleni ja koirallekin on näemmä helpompi kun koira on vasemmalla puolellani, mutta saatiin me se menemään puhtaasti sittenkin kun Titja oli oikealla puolellanikin. Kaipaisimme keppeihin lisää harjoitusta, vaikka Titja hiljalleen alkaa ymmärtämään niiden idean. Veli saisi minun puolestani saada ne agilitykeppimme joskus valmiiksi, jotka on luvannut tehdä, sillä haluaisin kepeistä varmat eikä se onnistu kunnolla yhdellä harjoittelulla per viikko agilitytreeneissä. Loppuun otin vielä pari kertausta rengasesteellä, jok alkoi sujua jo paremmin ja koira hakeutui enemmän itse renkaaseen eikä reunustoille. Siltikään ei ole este vielä täysin hanskassa, joten kertausta vaatii. Enempää ei sitten keksittykään ottaa ettei mene kahdelle koiralle liialliseksi tekemiseksi, juteltiin kolmistaan loppuaika vähän kaikesta koiriin liittyvästä (mm. näyttelyt, handlaus ja tappelevat koirat puheenaiheina).

Yksinolokausi alkaa taas

Titja kertoo: No nyt se tapahtu. Emäntä lähti takaisin kouluun, sinne ihmeen laitokseen, jossa se kävi puoli vuotta sitten aina päivisin. Lähti aamulla ja tuli joskus päivällä takaisin. Nyt se tekee sitä taas, muistaa vaan kääntää sälekaihtimet auki mulle ennen lähtöä ettei ois niin hämärää sisällä kun jään tänne yksin. On se reilua, hei, kyllä mäkin voisin haluta lähteä täältä jonnekin.

Ei yksinolo tuota ongelmaa, mitä nyt pari hiljaista piippausta pitää päästää kaipaukseksi lähtenyttä emäntää kohtaan, muuten sit nukunkin puolet päivästä kun oon yksin. Ja sitäkin suurempi ilo pääsee valloilleen kun sieltä äiskä tai joku viimein tulee ovesta sisään! Ja mikä kaikessa on parasta, vie mut ulos. Etenkin jos se on emäntä itte niin pääsen juoksemaan vapaanakin.

Mut silti, koirallisillekin oma koulu - eiks je? Mäkin haluun sinne. Yksinolo on tylsää. Sellasessa mestassa vois hyvällä tuurilla tavata vaikka kuinka monta vierasta ja tuttuakin koiraa.

Starailua

Ajattelin ensin että otan tänään vain muutamia kuvia Titjasta ulkona, kun teki mieli kuvata jotain. Käytiinhän me sitten ottamassakin päiväkodin takaisella nurmikolla muutama hassu kuva, mutta kuvausinnostus tippui hyvin nopeasti. Saihan sieltä nyt ehkä pari ihan okei kuvaa, joista yksi kepinmurskauskuva pääsi tämän kuukauden tunnuskuvaksi vasempaan yläreunaan.

Kesken kuvailujeni sitten soittikin Noora, että lähdetäänpäs kuvaamaan Titjaa vähän lisää sille toiselle, tulevalle DVD:lle. Varoaikaa annettiin lähdölle noin tunti, joa riitti enemmän kuin hyvin. Päästiin Nooran ja Jarin kyydillä, mukana myös avustajana Heidi (tutun Boogie-dobermannin aiempi omistaja), kuvauspaikkana Messilän satama-alue. Päästiin sinne jonnekin pienelle yksityiselle venekaistalle lukkojen taakse kuvaamaan, kun oltiin pyydetty lupa kuvaamiseen kyseisellä alueella. Titjalla oli ainoana huonon asiana korvateipit mukana, eikä minulle ollut sattunut mukaan mitään öljypohjaista ainetta että olisin saanut ne pois helposti saatika uusia teippejä mukaan, joten jouduin kylmästi vain ottamaan ne pois ja pitelemään välillä alhaalla kuvausten välissä sekä laittamaan ponnareilla kuvausten jälkeen siksi ajaksi että sain kotona niihin teipit - Titja ei ollut kyllä järin innostunut aiheesta, mutta kun on näyttely tulossa niin pakkohan sitä kai on vähän hoitaa kun nuo ovat niin sinnikkäästi pystyt.

Kuvattiin lähinnä yhtä ja samaa pätkää, joka koostui pienestä seuraamisesta eteenpäin, täyskäännöksestä, parista seuraamisaskeleesta ja pysähdyksestä - palkkaus, sitten taas sivulla ja maahanmeno ja lopuksi luoksetulo. Tätä otettiin niin monesta kuvakulmasta kuin suunnilleen oli mahdollista hyvän taustan puitteissa ottaa. Kuvauksissa pyöri mukana niin sanottuna loppupalkkana luoksetulon jälkeen koirankeksi, joka kuulemma toimii monissa muissakin kohtauksissa mukana. Pyysin ihan vain ottamaan Titjaa keksin suuhunsa ja irroittamaan ennen kuin puri sitä yhtään, joten kyseinen keksi jäi hampaiden osalta koskemattoman näköiseksi jäljiltämme.

Itse en ollut hirveän tyytyväinen Titjan tokoiluun tänään näin yleisesti enkä tiedä tuliko siitä millaista kuvaa videolle vai tuliko ollenkaan. Sen näkee sitten. Kotiinkin päin päästiin samalla kyydillä.

Uusi agilityryhmä

Meillä alkoi tänään taas agilitytreenit, uusi treeniaika on 18:00-19:30. Ensimmäiselle treenikerralle minut joutui kuskaamaan Riikka äidini lähdettyä jonnekin omia juttuja tekemään. Riikan koiran Paten treenit alkaisivat heti meidän treenien jälkeen, 19:30 eteenpäin, joten hän käytännössä tuli kääntymään hallille vähän ennen omaa aikaansa ja katsomaan samalla meidän treenejä. Paikalla meidän ryhmästä oli jopa kolme koiraa.. Titja ja kaksi terrieriä, Maisa ja Tööt. Tööt onkin meille jo ennestään tuttu alkeis- ja alkeisjatko-kursseilta, oli näemmä myös saanut vaihtaa ryhmää.

Meidän ohjaajinamme toimivat tällä kertaa Lea Rentsch ja Susanna Laitinen. Oikeastaan Susannakin osallistuu tämän ryhmän harjoituksiin belgianpaimenkoira tervuereninsa (Tutu) kanssa, joten kävi suorittamassa harjoituksemme välissä ennen kuin ne vaihdettiin toisiin. Lea toi minulle heti ensihetkistä hauskasti mieleen Riikka-Liisan, heillä on perin samanlainen puhetyyli aina äänenpainoja myöten. Heti ensihetkistä kun kerrottiin harjoitus tulikin huomattua, että tällä kurssilla tehdään oikeasti enemmän kieputusta ohjausharjoituksissa, kun alkeisjatkossa se oli käytännössä suoria harjoituksia. Passaa kyllä minulle oikein hyvin.


Ensimmäinen harjoitus siis koostui tuollaisesta neljän esteen kieputusosuudesta. Titja pyrki kovasti toisen hypyn jälkeen houkutusputkea kohti, vaikkei kuitenkaan koskaan putkeen mennytkään, kyseinen tuotti vain kohtuullisen ison kaarroksen aikaiseksi. Kolmannen hypyn jälkeinen kaarros oli paljon pienempi ja neljännen todella tiivis, siinä ei ollut mitään ongelmaa putkeenaikomisten kanssa.

Harjoitus oli samalla kohtuullisen hyvä valssiharjoitus, sillä valssit todellakin tarvitsi tehdä kolmessa eri kohdassa. Alkeisjatkossa ei oltu tehty tällaisia kieputuksia puhumattakaan siitä että välissä olisi valsseja. Valssit eivät onneksi ole itselleni ongelma, joten niiden kanssa ei tullut Titjan kanssa sen kummempia virheitä. Selvittiin tästä suorituksesta odotuksiani paremmin vain muutamalla toistolla. Molemmilla terriereillä oli hieman keskittymis-/malttamisongelmia, en sen kummemmin niitä suorituksia katsonut. Selvittivät harjoituksen joka tapauksessa lopuksi.


Toinen harjoitus oli vauhtiympyrä, minulle ja Titjalle tavallaan jo ennestään tuttu juttu. Tällä kertaa vauhtiympyrä muistutti kyllä enemmän soikiota, mutta toimi silti tarkoituksessaan vallan mainiosti. Titjalle harjoitus ei tuottanut suurempia ongelmia, juostiinhan siinä vain käytännössä suoraan ja vaihdettiin suuntaa ihanassa mutkaputkessa. Putkihullu koira kun on, niin mitään ongelma ei tuottanut lukuunottamatta sitä kertaa, jossa itse käännyin toiseen suuntaan putkeen koiran jo ohjattuani, Titja näki käännökseni ennen putkeenmenoa ja kääntyikin putken suulta takaisin. Muuten voitiin ottaa kaksikin kierrosta molempiin suuntiin ilman mitään ongelmia kyseistä vauhtiympyrää.

Muistaakseni viime vauhtiympyräkerrassa Titja oli vähän nopeampi, mutta tällä kerralla se toimi kyllä ohjauksen kannalta paremmin. Koira hakeutuu mukavasti seuraavalle esteelle minkä se edessään näkee, vaikkei menekään perille asti jos ei saa lupaa. Tässä vauhtiympyrässä kyllä pitkästä aikaa huomasi miten nätisti se estekäskyn jälkeen on jo menossa.


Periaatteessa kolmantena harjoituksena otettiin puomia eli lähinnä puomin kontakteja. Titjan meinasi ensimmäisellä kerralla tippua alastulolta, se tuntui vähän horjuvalta, mutta seuraavilla parilla kerroilla ei hajuakaan ongelmista.

Neljäs harjoitus oli sitten paluu ohjauskieputuksiin. Selvitettiin tämä kyseinen harjoitus Titjan kanssa ihan vain parilla toistolla, sillä Lea ei ohjaajana huomannut mitään ongelmia suorituksissamme. Harjoitus suoritettiin Titjan kanssa ensimmäisenä aitojen ollessa jo 50cm korkeudessa, joten Tööt ja Maisa pääsivät tekemään harjoitusta meidän jälkeen ja omistivatkin pari ongelmaa enemmän.

Ehdin moikkaamaan siinä vielä Riikkaa ja Patea ennen kuin heidän treenivuoronsa alkoi. Heidän ryhmässään on myös noin 10-kuinen tricolour nahkauros Kaapo (Timonan Texas Terrence), joka on myöskin leikkinyt Titjan kanssa joskus. Heidän vuoronsa alettua annoinkin heidän sitten treenailla hetken aikaa rauhassa ja menin P-HAU:n kentälle ottamaan jonkun verran tokoa kun siinä ei muitakaan käyttäjiä näkynyt. Koska kotonamme ei ole tokoestettä, otin muutaman kerran harjoituksena alokasluokkaan estehypyn. Seisahtuminen saisi olla huomattavasti nopeampi, mutta olen tyytyväinen siihen että koira sentään joka kerralla käskyn saatuaan on hypännyt ja seisahtunutkin - siinä ensimmäisessä alokasluokan kokeessa kun ei edes hypännyt.

Maisan omistaja tuli toisen autossa olleen terrierinsä kanssa ottamaan myös jotain pientä tokoa meidän kanssa. Olin siihen mennessä ottanut jo yhden pidemmän seurauspätkän ja olin siinä vaiheessa ottamassa lyhyempiä. Titja rakoili kontaktin pitämisessä pari kertaa häiriön tultua kentälle, mutta keskittyi muutaman muistutuksen jälkeen tekemiseen taas vähän paremmin. Otettiin sitten vielä yhteinen paikallamakuu Maisan omistajan pyynnöstä, jätettiin koirat maahan ja mentiin noin 20-30m päähän. Minä käännyin koiraan selin ja toinen henkilö jäi katselemaan koiria. Titja tapansa mukaan kuulemma vaihteli lonkka-asentoa puolelta toiselle sekä haisteli maata, muttei noussut eikä ryöminyt eteenpäin. Onnistuneen paikallamakuun jälkeen otin vielä pari luoksetuloa sekä hyvin lyhyen seuraamispätkän, johon lopetin harjoituksemme ja sanoin lyhythetkiselle treenikaverille kiitokset. Ennen lähtöä ehdin kipaista katsomassa hallissa vielä muiden treenailuja, oli ihanan alkeismeininkistä touhua kun rimat olivat joko maassa tai niin matalalla kuin ne pystyi laittamaan. Koko ryhmä koostui kuitenkin pääosin nuorista koirista ja vasta-alkajista, joten ihmekö tuo. Ne treenaavat kuitenkin kuulemma Janita Leinosen oppien mukaan, joten kyseisestä ryhmästä pitäisi valmistua osaajia myöhemmin.

Luna kyläilemässä

Tässä pari päivää sitten noin vartin ajomatkan päähän muutti Lahteen uusi nahka, Titjan jo aiemmin mätsärissä tapaama Luna (Honey Melon Romantica Blues). Kyseinen Luna tuli emäntänsä Melissan kanssa tänään vierailemaan, vietettiinkin sitten suunnilleen koko aika ulkona.

Ensin mentiin päiväkodin taakse nurmikkoalueelle ottamaan vähän tokoa. Joitain yksinkertaisia alokasluokan liikkeitä molemmat, eritoten luoksetuloa sekä pieniä seuraamispätkiä ja harjioteltiin vielä Lunalle harjoitukseksi paikallamakuuta. Titjan paikallamakuu on ollut aina kohtuullisen varma ja oli nytkin, vaikka kaveri nousi välillä vieressä istumaan. Varmaan pisin koitettu paikallaolo oli minuutin kestänyt, Lunan maltti on kuitenkin vielä vähän harjoituksen alla. Kyllä se siitä vielä joskus, ainakin Titja voi toimia kaverina ja "mallina" paikallamakuuharjoituksissa tulevaisuudessa.

Sitten vähän kuvailtiin. Yritettiin saada Lunasta ihan vain juoksukuvia laukassa, joka vaati sitä että Melissa joutui juoksuttamaan sitä (ja Titjaa) useampaan kertaan yhtä suoraa edestakaisin. Kyllähän sieltä lopulta tulikin juuri sellaiset kuvat, mitä hain. Melissa myös vähän seurautti Lunaa sekä otettiin Lunasta pari rakenne-, istuma-, makuu- ja pääkuvaa. Lopuksi heiteltiin koirille nakinpaloja nurmikolle ja saivat etsiä niitä sitten oikein urakalla. Luna oli harjoitellut vastaavaa ennenkin joten toimikin sen mukaisesti, Titja ensikertalaiseksi etsi kuitenkin erittäin tehokkaasti ja laajalta alueelta nostamatta kuonoaan juuri missään vaiheessa ruohosta. Ehkä me sitä jälkeä vielä joskus..

Loppuun käytiin vielä lenkillä lenkkipoluilla, joita kyllä riittää enemmän ja vähemmän täällä Ahtialassa. Käytiin koirarannallakin moikkaamassa Elsa-suomenlapinkoiraa, jota Luna kuitenkin hieman pelkäsi ja pakoili kun Elsa heti ensitöikseen hieman kaahaili Titjan kanssa tuhatta ja sataa. Ihmekään jos vähän säikähtää sellaista veturikaksikkoa!

Täytyy sanoa että kyllä oli väsyneitä koiria, ainakin Luna kuulemma. titja vielä hetken pyöri sisällä sen näköisenä että mennään vielä tekemään jotain, ennen kuin asettui.

Yllätysmatkailun suunnitteluja

Joo, ei sitä pitänyt lähteä. Mutta lähden silti. Kuopion kolmipäivisiin, kansainvälinen kaikkien rotujen näyttely x3. Jokaiselle päivälle tänä viikonloppuna oma KV-näyttely, ja sitten kun lasketaan lisäksi vielä ensimmäisen päivän eli huomisen KV-näyttelyn jälkeinen collie-erkkari.. tekee yhteensä neljä näyttelyä yhdelle viikonlopulle jos vain on ilmoittanut koiransa kaikkiin. Huh huh.

Titjaahan en ole ilmoittanut joten se tulee jäämään kotiin, vaikka hieman tekisi mieli ottaa energiapallo mukaan ihan vain kaveriksi. Mutta ehkei nyt kuitenkaan.. Jääkööt kotiin äidin hoidettavaksi pariksi päiväksi. Mukaan lähden ainoastaan Riikka Lainion pyynnöstä, sillä hänet pyydettiin kehäsihteeriksi (niiden määrän ollessa vähäinen) ja hän kaipasi koirilleen jotain handleria kun ei itse kehäsihteerin paikalta pysty koiria käydä handlaamassa. Patea (Papaya Whip van Shaka's Royal Kraal) lähden lähinnä handlaamaan, katsoo nyt jos jotakuta muutakin. Käytännössä "palkaksi" veloitukseton matka ja yösija, että mikäs siinä.

Otin Titjan kanssa tänään joitain lyhyitä seuraamisia, jotka eivät loppujen lopuksi olleet hirmuisen hohdokkaita, vaikkakin OK. Koira on sisäistänyt nyt ainakin kaukokäskyihin opettamani "sit" jotenkin, toisinaan saattaa mennä jo pelkästä sanallisesta käskystä mutta useimmiten käytän vielä varmuutena käsimerkkiä. Seuraavaksi olisikin sitten todennäköisesti hyvä opettaa seiso->maahan uudestaan.. Etenee. Lienee se "down" siihen sopiva. Ja takaisin seisomaan "up" jos koskaan niin pitkälle päästään, kerrataan nyt ensin jonkin aikaa tätä istu->maahan->istu->maahan.. hässäkkää. Myös kolmisen luoksetuloa, joista kahdessa hieman pitkäksi mennyt sivulletulo (edestä), kun heitti "sivulletulokierroksen" kaukaa. Kolmas oli kaunis, vaikkakin olisi saanut olla aavistuksen nopeampi - hitain näistä tämänpäiväisistä.

Vai niin..

Naureskelinpa tässä heti ensimmäiseksi aamulla selatessani kuvia, että eipä se koira paljoa tavoiltaan muutu kasvaessaan. Päästät sen kerran tyynyllesi niin se on siellä aina. Fakta.

Yllä Titja 10vk ja alla kuukausi sitten eli 1v 8kk



Annoin Titjalle aamuruoan vaihteeksi ulkona. Se edellytti paria tokoliikettä ennen vapautusta ruokakupille. Otettiin siis seuraaminen kolmella käännöksellä (vasemmalle ja kaksi täyskäännöstä + yksi pysähdys). Itsestäni tuntui että kontakti rakoili koko ajan mutta kun katsoin varjosta koiran menoa se näytti siitä katsottuna tuijottavan kuin riivattu. Vielä ennen vapauttamista yksi luoksetulo noin 4m etäisyydeltä koirasta, kun vasta harjoitellaan luoksetuloa suoraan sivulle (ennen tuli suoraan eteen) niin ei pitkiä matkoja. Tuli hyvin ja suoraan! Tämän jälkeen vielä pätkä seuraamista ja liikkeestä maahanmeno ihan ruokakupin läheisyyteen, maahanmeno oli tarkka ja pitkästä aikaa nopea. Sen jälkeen pääsi lapsi syömään ja emäntä katselemaan tyytyväisenä vierestä.

Kaveri kävi päivällä ja tehtiin vähän ompeluhommia ennen viikonlopun Animeconia, jonne meidän on tarkoitus mennä. Cosplay-asut sun muut ihan kesken toistaiseksi, joten työtä riitti tehtäväksi koko sen ajan kun kaveri oli kylässä. Titja katseli keittiön ulkopuolelta surkean näköisenä kun sillä ei ollut muutakaan seuraa kuin me (äitini lähtenyt Savonlinnaan ja muitahan meidän talossa ei yleisesti asukaan) ja olin käskenyt sen pysymään poissa keittiöstä ettei tulisi tielle tai astuisi vahingossa vaikka nuppineulaan tai saksiin. Koiralla riitti energiaa.. lähdettiin muutenkin iltalenkille samalla kun saatettiin kaveri pois ja vapaana matkansa aloittanut Titja aloitti todellakin kaasu pohjassa. Onneksi ei autoja ollut liikenteessä kun itse varmaan 40 metrin takamatkalta huudan koiralle kauko-ohjeita mm. ylittää tie. Nätisti meni suojatietä pitkin vauhdilla kuten ollaan opeteltu, eipähän ainakaan jäänyt jumittamaan. Otin takaisin tullessa pari seuraamispätkää pihalla lähinnä muutaman täyskäännöksen kera, niissä kun meillä on vielä paljonkin hiomista (on tosin normaaleissa käännöksissäkin). Lisäksi otin maahan->istu kaukokäskyharjoituksia noin neljän metrin päässä koirasta, aloitettiin nämä harjoitukset siis eilen. Ensimmäinen "sit" käsky meni kuin kuuroille korville kuten myös käsimerkki sokealle, mutta seuraavasta nousi hyvin. Toistin vielä kahdesti palkaten jokaisesta, Titja hyppi kaniloikkia innoissaan kepin perään pitkin pusikkoja.

Näytelmissä

Käväistiin Titjan kanssa pitkästä aikaa kehässä Ypäjän näyttelyssä. Korvat olivat kerrankin kehän aikana suhteellisen mallikkaasti alhaalla, josta emäntä on perin tyytyväinen. Koirakaan ei näyttänyt niin järjettömän muulilta kuin yleensä korvahoitojen jälkeen, voi johtua siitä että kokeiltiin kaverin kanssa tuplahandlausta. Titja iloisesti katseli häntääkin välillä heiluttaen kaveriani.

Tuomari oli Paavo Mattila, joka ei niin huikeita tuloksia ole Titjan sukulaisille antanut, joten lähdin sillä meiningillä että kyllä se H sieltä tulee tai jotain. Olin kuitenkin kehässä jo tyytyväinen korviin+esiintymiseen pitkästä aikaa, joten ei se H olisi maistunut ollenkaan pahalta. Mattila pohti minulle ääneen jotakuinkin että koira on hyvin kaunis vaikkakin sen lantio saisi olla pidempi ja luusto vahvempi (kuten arvosteluunkin kirjoitettu), ja että jos voisi niin ottaisi punaisesta (EH) nauhasta puolet ja vaaleanpunaisesta (ERI) puolet, mutta koska koirassa on kuitenkin myös niin paljon hyvää niin antaa ERI:n. No siinä riitti tyytyväisyyttä sitten taas. Luokassamme oli toinenkin koira, Saara (Timonan Sapphire Sallie), mutta koska Saara on niin paljon kehittyneempi ja kauniimpi kuin meidän Tiitiäinen niin se vei sitten luokkavoiton. PN-kehässä ei sijoitusta, että lopputulos ERI2. Alla arvostelu, josta allekirjoitan mieluusti kaiken muun paitsi maininnan liikkeestä.

"Kaunispäinen narttu. Hyvä ilme. Hyvinkannetut korvat. Erittäin hyvä kaula. Sopusuhtainen runko. Hyvä ylälinja. Lantio voisi olla aavistuksen pidempi ja luusto hivenen vahvempi. Kyynärpäissä aavistus löysyyttä ja takaliikkeet voisivat olla vieläkin tehokkaammat. Miellyttävä luonne."

Illalla taukoilun jälkeen käytiin tämän kaverini ja hänen petittinarttunsa Impin (jonka myös esitin Ypäjällä tuloksella EH2), jonka luona olemme kylässä, kanssa maneesissa + pellolla läheisellä tallilla. Ensin maneesissa vähän treenattiin, lähinnä Titjan kanssa totuteltiin moiseen paikkaan kun meillä olisi joskus kolmen kuukauden päästä tulossa tokokisat jotka sattuivat maneesiin enkä ollut ihan varma mitä tuo koira ajattelee maneesista. Ei kuitenkaan juuri hirveämmin ongelmia. Otin kaikki alokasluokan liikkeet lävitse lukuunottamatta seuraamista kytkettynä (ja tietysti luoksepäästävyyttä kun tarvitsisin siihen jonkun vieraan, Titja ylireagoi innokkaasti tuttuihin eli mm. kavereihini), oletan että koira handlaa sen muutenkin kohtuullisen mallikkaasti. Otin myös vähän pidemmän seuraamispätkän ihan vain mutkitellen ympäriinsä samalla kun kaverini riehutti Impiä maneesin toisessa päässä, jonka aikana alkuun kontakti rakoili ja koira vilkuili hieman toiseen suuntaan kun kaikui ja kaikkea, mutta loppujen lopuksi toimi mallikkaasti. Otin myös noutoja erilaisilla kapuloilla, mm. meidän omalla pikkukapulalla joka saatiin nyt takaisin lainasta kun kaveri osti Impille oman samanlaisen sekä Impin vähän pikkukapulaa isommalla kapulalla sekä lopuksi vielä pari noutoa meidän isolla kapulalla (mitä lie noin 750g). Titja nouti mielestäni ensimmäistä kertaa isoakin kapulaa oikeasti hyvin, se ei jäänyt yhtään liian taakse ja nosti sen kunnolla ylös tarjolle eikä jäänyt nojaamaan sitä polviini anovasti.

Pellolla eli tarkemmin tarhassa otettiin Titjasta ensin kunnon seisotuskuvia nytkun kerrankin korvissa ei ollut painoja vaan ne sai hetkeksi alas muutenkin (ovat muuten jo pystyssä, mutta vielä vähän vaikutusta korvahoidista ennen näyttelyä, kohta pitäisi laittaa uudestaan että Heinolan nlyssä ovat taas alhaalla - meillä on tämä kuukauden hoito ennen näyttelyä..). Myös pari pääkuvaa otettiin, laittelen myöhemmin niitä sitten esille. Tämä kaverini Sarianna ystävästi kuvasi, itse jätin oman kamerani Sarren kotitaloon. Mukava saada välillä muidenkin kuvaamia kuvia koirastaan kuin omia. Tämän jälkeen Titilus ja Impi polkivat vähän kaasujalkaa ympäri nurmikkoa hampaiden kalinan säestyksellä.

Iituakin näkee

Kipaistiin Joutsassa, saavuttiin eilen melko myöhään illalla ja majoittauduttiin nukkumaan suvun omistaman kerrostalon yhteen tyhjään kämppään veljen ja siskopuoleni Tiinan sekä Titjan kanssa. Ilta meni pari videota katsellessa kannettavilta (minulla ja veljelläni oli mukana), joita netistä etsittiin. Titja nukkui tiiviisti vaihdellen puoliksi jonkun jalkojen päällä.

Tänään meillä olikin sitten vähän enemmän tekemistä, kun oli niin paljon nähtävää ja tekemistä joka puolella. Heräämisen jälkeen kunhan vaan loikoiltiin siinä jonkun aikaa, kunnes veli keksi että voitaisiin lähteä Tarjan luona käymään kun en minäkään ole siellä kovin pitkään aikaan ollut. Tarjalla aikoinaan kävin vähän useamminkin kun kävin ratsastamassa siellä Lucas-ponia ja silloin Tarjalla oli useampi lehmä sekä neljä hevosta + kissoja ja kaksi koiraa. No, yhä siellä oli kaksi koiraa ja kissoja.. mutta ei enää lehmiä, vaan navetat oli laajennettu talleiksi, nyt siellä oli sitten viisitoista hevosta. Niistäkin yksi kantava tamma, jonka synntystä odoteltiin. Vanhahko poniherra Lucas oli mukava nähdä pitkästä aikaa, sen kiinnostuksen kohteisiin todellakin kuului yhä vain ruoho. Oli mukava seurata laitumella olevaa neljää vuotiasta orivarsaa, kahta suomenhevosta ja yhtä lämpöistä, jotka ottivat vähän kisaa keskenään. Kovasti oli koetuksella myös laitumelle joutunut puunkarahka, sitä jokainen oripoika kävi kovasti nostelemassa ja kantamassa. Tarja yritti heittää sitä kauemmas aidasta ettei aidan vieressä tulisi kinastelua aiheesta, mutta niin joku hevosista sen kepin rahtasi takaisin - että osaavat ne hevosetkin noutaa.

Titja oli Tarjan luona lähinnä autossa sillä aikaa kun pyörittiin hevosaitauksilla, sitten kun seisoskeltiin pihassa niin se sai tulla ulos ja juosta kepin perässä ihan riittämiin. Hevosista ei jaksanut niinkään kiinnostua, mutta auta armias jos tilalla olisi ollut niitä lehmiä..

Kun palattiin Tarjalta iso-äidin luokse, lähdettiin Tiinan ja Titjan kanssa melkein suoriltaan taas liikenteeseen. Joutsassa oli tänä viikonloppuna Joutopäivät, Joutsan monivuotinen "iso" tapahtuma, joten tottakai piti käydä näyttämässä siskopuolelle millaista Joutsan Joutomarkkinoilla yleisesti on. Meno ei ollut muuttunut yhtään sitten sen kun viimeksi kävin siellä. Jotkut tuntemattomat kävivät ihastelemassa Titjaa sekä sen pantaa, pääsipä neiti haistamaan mm. jotain labradorinnoutajaa ja mäyräkoiraa. Paikalle tulikin kaivatusti Teme ja Heta sekä koiransa berninpaimenkoira Iitu, yksi Titjan leikkikavereista. Titjahan olisi aloittanut siltä siunatulta hetkeltä leikkimisen keskellä Joutomarkkinoita kun tavattiin, mutta päätettiin kuitenkin siirtyä uimarannalle päin uittamaan koiria.

Titjahan ei tietenkään varsinaisesti uinut, mutta kahlasi kohtuullisen paljon. Aina vain veteen ja takaisin, siinä ehti koira rampatessaan kastella vähän meitä ihmisiäki. Lisäksi Titjalta tuntui löytyvän taas mielettömästi vauhtia kun se kaasutteli edestakaisin joko kepin kanssa tai ilman, vaikka olisi voinut kuvitella sen energiatason jo laskeneen kun ei ollut edes ruokaa saanut aamulla - mutta ei. Iitu otti asiat vähän rauhallisemmin eikä niinkään kiinnostunut juuri sillä hetkellä ainakaan leikkimisestä vauhdikkaan Titjan kanssa, kun kuuma päivä ja auringonpaiste pakotti mustan koiran tuuheahkoa turkkia. Sain kuitenkin lopuksi otettua Iitustakin pari ihan ok kuvaa, kun aiemmin en ole kyseistä koiraa oikeastaan edes kuvannut.

SCH P-H AO Match show & möllitoko

Käytiin mätsärissä Löytynmäen koulutuskentällä, josta kuultiin hyvällä tuurilla alle viikko sitten.. ja sellasta. Siellä oli myös möllitokoa tosi-mölleille ja mölleille alo-luokka, meinasin et lähetään vaan möllöilee. Päästiin paikalle Melissan vanhempien kyydillä, heillä on soopeli nahkatyttö Luna (Honey Melon Romantica Blues), himppusen Titjaa nuorempi. Muuttavat piakkoin Lahteen, joten Luna tulee olemaan Titjan uusi leikkikaveri myöhemmin.

No sitten paikalla tuntui siltä että eipä teekään mieli tokoilla. Ja koira on ottanut viimeiset 2kk vain agijuttuja, että eihän se osaa enää mitään. Ilmoitin sen sitten myös mätsäriin aikuisiin rotukoiriin ja tokossa tosi-mölleihin kun halusin ottaa pehmeän laskun tokomaailmaan - sitäkin pitäisi ehkä treenata joskus kun on meillä vielä kaksi koetta tänä vuonna..

Hups. Ei siinä ihan niin pitänyt käydä, miten kävi. Titja esiintyi kehässä purkat korvissa erittäin hyvin. PUN. Eikä sekään riittänyt, Viivi-nahka oli PUN2 ja Titja otti sitten sen PUN1:n. Saatiin myös "sanallinen" eli jotain ruksitusjuttuja. Siinä on tähtiä tyyliin *** = erinomainen, ** = erittäin hyvä, * = hyvä ja kohtia jotka voinut ruksittaa. Tai siis latelin päästäni nuo sanat noihin merkityksiin, mutta kutakuinkin noin. Titjan "arvostelu":

Koiran luonne ***
Koiran esiintyminen ***
Koiran liikkuminen ***
Ohjaajan esitystaito ***
Yhteistyö ja yleisilme ***

Tässä välissä juostiin möllöilemässä tokon suhteen. Eka möllikisa muuten ikinä. Enkä ottanut oikein mitään liikkeitä kehän ulkopuolella, joten aika puhtaasti mentiin kylmiltään ja sen kyllä näki. Seurasi vissiin puolet ilman kontaktia (siis musta tuntui siltä) ja liikkeestä seisominen oli hitaahko. Koska kyseessä tosi-mölli niin ei ollut paikallamakuuta, hyppyä eikä vapaana seuraamista ja arvostelu tosi löysä yleisesti ihan epävirallisuuden takia. Mutta kun niitä tuloksia kuunteli niin oli melko "oho" olo, kun ei Titjan nimeä kuulunutkaan ei-sijoittuneista ja sijoittuneissakin vasta viimeisenä. Me saatiin jaettu ykkössija täysillä pisteillä, jaetulla ensimmäisellä sijalla meidän kanssa oli joku sheltti omistajineen. No, tokoarvostelu oli seuraava:

Luoksepäästävyys 10 (x1)
Seuraaminen kytkettynä 10 (x2)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 (x2)
Luoksetulo 10 (x3)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 (x2)
Kokonaisvaikutus 10 (x1)
= 110p, 1. sija

Ja suoraan tokon palkintojenjaon jälkeen juoksu näytelmien BIS-kehään. On se kyllä niin kiva juosta muiden koirien perässä kun oma koira juoksisi paljon lujempaa.. mutta minkäs teet, odotin vain pitkähkön välimatkan - siihen on tottunut. Onneksi BIS-kehä oli iso. Kun "BIS7" palkittiin eli viimeinen, ajattelin että on se Titja varmaan kolmas. Mun ikuinen kolmonen, aina sijoittunut kolmoseksi lähes kaikessa korkeimmillaan. Ja arvatkaa lopputulos - kolmas.

Eli lyhyesti sanottuna:
Tosi-möllien toko, 110p & jaettu 1. sija
Aikuiset isot rotukoirat PUN1 & BIS3

Palkintoina saatiin ainakin jonkunnäköinen pussukka.. joka sisälsi näyteruokapusseja. Joku muu ruokapaketti joka sisältää todennäköisesti vähän lisää samoja näyteruokapusseja (funtsin jo että niitä entisiäkin on vielä jäljellä jotka on saatu viime vuoden mätsäreistä.. on muuten ohimennen sanottuna tän vuoden eka ja vika mätsäri todennäkösesti, kun ei meidän pitänyt mätsäreihin enää mennä ellen JH:ta innostu kokeilemaan sellaisissa). Lisäksi joku grillausvälinejuttu, on kyllä tosi paha sanoa sen nimeä kun en enää muista miksi äiti sen nimesi. Sain valita laatikoista mitä haluan lisäksi (sijoittuneille oli moinen), joten otin sieltä kirjan lahjoitukseksi äidille - tykästyi lahjoituksesta. Ja kolme ruusuketta + nuo arvostelut. Plus ostin yhdeltä LKK:n kivalta kouluttajata metalliavaimenperän jossa on nahkacollie.

Ja mun ei edes pitänyt lähteä tähän mätsäriin oikeesti, mut lähettiin sit kuitenkin. Ihan kiva, kannatti! Nyt vaan ootellaan niitä kuvia joita ihmiset otti siellä kehien laidalle, pitäs sulla SCY P-H AO:n sivuille jossain vaiheessa.

Agia ja sekoilua

Otettiin taas Annin esteillä pari harjoitusta, lähinnä yksittäisenä putkeen menoja sekä tyyliin 2 hyppyä, joko suoraan tai käännös välissä. Anni teki näitä suurimmaksi osin Titjan kanssa ja itse kuvasin.

Titja kävi myös kokeilemassa miltä tuntuu olla isossa trampoliinissa. Sellaisessa sinisessä, tiedättehän.. Siinä oli kyllä verkot ympärillä ettei koira päässyt hyppäämään sieltä eikä siellä pompittu, rauhassa istuttiin Annin kanssa niin malttoi Titjakin käydä maate joksikin aikaa. Sen jälkeen sitten periaatteessa vain pelleiltiin hetki, Anni otti kuvia kun kirjaimellisesti sähelsin Titjan kanssa kaikkea omaa kepin kanssa. Tuli niin hypyt kuin pyörähdyksetkin esille.

Illalla lähdettiinkin sitten junalla takaisin Lahtea kohti, veli haki juna-asemalta kun oli vaihteeksi meillä Lahdessa käymässä.

Siili?

Edelleen ollaan Lappeenrannassa kylässä Annin luona.

Vaan olipa siinä ihmetystä kerrakseen kun lähdettiin joskus puolen yön maissa käyttämään Titjaa ulkona, sillä kun tuntui virtaa olevan. Vastaan meitä kävelikin siili. Moinen ei oikein ymmärtänyt miksi ihmeessä kaksi ihmistä ja joku alati ympäriinsä juoksenteleva otus tulee pyörimään sen ympärille. Ensimmäistä kertaa kuulin siilin pitävän sellaista ääntä, se todennäköisesti yritti varoittaa meitä niin sanotusta "vaarallisuudestaan", sähisi ja mourusi minkä ehti kunnes huomasi ettei siitä ole hyötyä ja meni kerälle odottamaan että kyllästytään. Titjakin uskaltautui haistamaan piikikästä olentoa paljoa epäröimättä ensin hieman juostuaan muutaman metrin paenneen siilin perässä. Voi siili-raukkaa, toivottavasti toipuu kohtuullisen traumaattisesta kokemuksestaan tavattuaan tuon meidän ylituttavallisen vieterijalan.

No johan pomppas!

Nukuin pitkään.. ja olin koneella. Annin isä siivosi vimmatusti aamusta pitäen ja yritti Jooseakin käskeä siivoamaan, mutta jätkä huiteli kaverinsa kera ties missä. Itse kävin suihkussa joskus kolmen jälkeen, josta tultuani hetimmiten ilmoitettiin että lähdetään hakemaan Anni riparilta. Aluksi Katjan (Aatun äiti) olisi pitänyt Annin isän Kimmon suunnittelujen mukaan hakea, mutta Anni huoli hakijakseen ainoastaan isänsä koska silloin minäkin pääsisin Titjan kanssa Annia vastaan. Ja Anni nimenomaan halusi minut sekä Titjan (etenkin koiran..) itseään vastaan. Että näin hävisi perheen isä jo vieraalle koirallekin! Oli mukava nähdä Anni ja yllätyksekseni myös pari muuta moikkasivat meikäläistä ja Titjaa, muun muuassa eräs Jonna, jonka olen tähän asti nähnyt vain kuvista. Enempää siinä ei ehtinytkään jutella. Suurin hauskuus oli kyllä se, että kyeisellä riparilla yhtenä isosista oli Paula, eli minulle netistä tutummin Jatsi, erään corgipojan Repen omistaja. Häneen olen jo parin vuoden takaa netissä koirafoorumiroolipelin kautta tutustunut, nyt vasta ensimmäistä kertaa tavattiin kasvotusten. Ihan on samanlainen persoona ollut kuin mitä olen arvellutkin ja kuvista nähnyt. Harmi ettei siinä ehtinyt kuin pari minuuttia vaihtaa yksinkertaisia sanoja ja kuulumisia.

Käytiin kyllä syömässäkin jotain kebabruokaa, jonka ajan Titja odotti autossa. Omasta kebabistani jäi vähän yli riisiä ja pari kebabhässäkkää, jotka otin mukaan ja syötin autossa Titjalle. Minulle ei edes oltu laitettu tulista kastiketta vaikka olin sanonut haluavani sellaista, jotenka se kastikekin oli laimeaa. Titja kyllä tykkää hurjasti myös tulisista ruoista. Koira söi siis innolla koko homman.

Annin olisi pitänyt siivota, muttei juurikaan siivonnut. Illalla kun oli talon näyttö (talo myynnissä, Annin perhe muuttaa toiseen taloon melko lähellä nykyistä taloa eli Lappeenrannan sisällä). Meidän tuli häipyä siksi aikaa muualle, mutta ennen sitä ehdittiin vajaa tunnin verran tehdä pari agilityharjoitusta. Lähinnä ihan suoria hyppyjä viidellä aidalla sekä putkella, jonka Anni kävi jostain varastorakennuksista hakemassa. Nämä hoppuutukset perustuivat lähinnä siihen että saatiin muutamia suorituskuvia Titjasta, joten ei ollut koiralle mitenkään raskasta. Ajan loppuessa kasattiin esteet ja lähettiin pois talonkatsojien tieltä, käytiin ensin Sailalla kuvaamassa vähän Titjaa ja Amieta leikissä (kun Amie oli päässyt pelkonsa ylitse!) sekä mentiin sitten lähellä olevan ala-asteen rantaan. Anni kävi vaatteet päällä uimassa ja saatiin Titja houkuteltua ensin kepin perässä kahlaamaan ja loppujen lopuksi jopa kolmesti itse uimaan. Se vaati kyllä todellista suostuttelua, mutta koira ui sentään metrin tai kaksi itse hakiessaan keppiä. Ja se on Titjalta paljon! Se osaa uida, muttei vain tykkää siitä jotenka ei itse uimaan pyri - kahlailee vaan samalla kun juo. Sitten heiteltiin siinä Titjalle kyseistä keppiä jonka perässä se oli veteenkin mennyt ja revittiinkin sitä vähän kilpaa.

Meidän piti olla poissa vajaa tunti, mutta oltiinkin sitten melkein kolme tuntia. Että toivottavasti talonkatsojille moinen aika riitti! Hehheh. Titja oli ainakin ihan kuitti kun päästiin takaisin sisälle, käpertyi mieluusti nukkumaan. Me vaan Annin kanssa oltiin "vaihteeksi" koneella kohtuullisen pitkään, ennen kuin mentiin nukkumaan.

SBCAK, bordercollieiden erikoisnäyttely

Tänään oli se päivä jonka takia oikeasti saavuin ajoissa. Eli SBCAK:n järjestämän bordercollieiden ja kelpieiden erikoisnäyttelyn päivä. Bordercollieita oli tarkoitukseni kuvata ja niiden kehä alkoi yhdeksältä, joten niihin main Annin isä heitti minut kyseiselle urheilukentälle. Koska aamu näytti niin aurinkoiselta ja pilvettömältä, niin en tietenkään ottanut sateenvarjoa mukaan.

Kuvasin JUN, NUO, AVO, KÄY ja VAL-urokset sekä joitain pentuja, jotka pystyin kohtuullisen hyvästä kuvauspaikastani myös kuvaamaan, vaikka pennut arvosteltiinkin kelpieiden kehässä. Olen oikein tyytyväinen siihen millaisia kuvia koirista sain, vaikka suurinta osaa pyrittiin seisottamaan melko vinossa minuun nähden (niin että olisin käytännössä kuvannut kaikki koirat edestäpäin). Melkein kaikista tuli suht ok sivuprofiiliseisotus myös. Olisin kuvannut erkkarissa myös hieman kauemmin, mutta VAL-uroksien jälkeen kehät keskeytettiin joksikin aikaa ukkosen ja täyden kaatosateen takia. Itselläni kun ei ollut sateenvarjoa niin kirjaimellisesti kastuin, kuin myös Titja, enkä jaksanut sitten jäädä sinne kuvaamaan kun kehäkin lainehti (oli sentään hiekalla eikä ruoholla) - vaikka erittäin paljon harmittikin. VET-urokset alkoivat juuri silloin kun kyytini saapui, silloinkin satoi vielä kamalasti.

Tavattiin Iittimiitistä tuttu Elmo-bordercollie ja tämän emäntä Milla paikalla myöskin. He saivat pikkupentuluokasta pelkän kakkosen, joka oli sinänsä vähän harmi. Tuomari ei tykännyt ollenkaan Elmon päästä (muka epärodunomainen), muutenkin australialainen tuomari ja tietoisesti Australiassa bordercollieilla pystyt korvat ovat virhe. No, Elmolla on pystyt korvat eikä se ollut sekään yhtään hyvä. Mutta Elmo esiintyi erittäin mallikkaasti ja ihailtavasti! Kyllä se vielä tulee pärjäämään. Harmillisesti raukka hieman arasteli ukkosta siinä missä oma Titjani sateesta ja muusta huolimatta alkoi leikkimään; repi ruohoa, kaivoi kuoppaa ja heitteli risuja itsekseen.

Loppuilta meni periaatteessa sisällä. Ei kiinnostanut kunnolla mennä ulos, mutta kävinpä silti kuitenkin tekemässä pienen agiharjoituksen. Se ei ollut hirmu vaativa, kolmen esteen suora jolla harjoittelin erkanemista ohjaajasta. Lopputulos oli se että sain seistä muutaman yrityksen ja parin epäonnistumisen jälkeen (ei viimeistä, kolmatta, hypännyt aluksi) ensimmäisen esteen vieressä ja käskeä siitä kolme estettä käskyllä toisensa jälkeen niin neiti vain meni. Oli ihailtavaa suoritettavaa. Nämä rimat pidin tällä kertaa kohtuullisen matalina, vaikka eivät ne eilenkään kisamittoja saavuttaneet. Annin isä halusi näyttää myös 8 vuoden iän saavuttaneen veteraanisuomenpystykorvauroksen Vilin kanssa, kuinka sekin osaa hypätä, mutta tarhasta päästyään ja pari kertaa Titjan kanssa piha täyttä juoksua kierrettyään uros paineli häntä suorana pois pihasta ottaen Titjan mukaansa. Annin isä mietti hetken että sinne meni minunkin koira, joskin totesin että kyllä se takaisin tulee. Kaksi vihellystä ja vajaa minuutti niin sieltä se nahkacollie tulikin täyttä juoksua rynnistäen, mutta Vili ei. Annin isä haki Vilin sitten autolla, karannut useammankin kerran ja suunta aina sen verran sama, että tietää jo mistä sitä pitää etsiä.

Heh. Joose lauleskeli tänään kaverinsa kanssa Singstar-peliä yläkerrassa. Oli mielenkiintoisen kuuloista, kun kaksi jätkää laulaa kuorossa Indican Ikuista Virtaa tai PMMP:n Pikkuveljeä. Ei sillä, toisella jätkistä oli ikäisekseen kohtuullisen hyvä ääni. Ala-asteella molemmat.

Salukipanta, kohti uutta suuntaa

Sain olla jopa päivän kotona ja tehdä vähän mitä sattuu. Kuvasin muun muuassa Titjasta kunnon poseerauskuvia uuden pannan kanssa, jotta voisin näyttää parille kiinnostuneelle henkilölle millainen tyttösen uusi "salukipanta" on. Juuri mitään järkevämpää ei sitten tehtykään.

Ennen kuin tuli puoli kuudelta lähtö junalla kohti Lappeenrantaa. Juna meni onneksi suoraan ilman vaihtoja toisin kuin pääsiäisenä ja junassa oli huikean paljon tilaa, mahduttiin ihan kevyesti. Matkakaveriksi viereisiin penkkeihin saatiin nelivuotias saksanpaimenkoirauros omistajineen, joka tuntui olevan kiinnostunut tekemään tuttavuutta Titjan kanssa. Titja sen sijaan osoitti vain alistumisen elkeitä, mikä on sinänsä yllätys sen jälkeen kun se on ollut viimeisen kuukauden aikana useammassakin pikku kärhämässä mukana. Kai sekin joskus opikseen siis ottaa. Junasta kuitenkin poistuttaessa katseli tyttönen taaksepäin että minnes se kaveri jäikään, kun kyseinen jäi jatkamaan vielä matkaa.

Mentiin siis TeenyAnnin luokse kyläilemään, joskin Anni itse ei ollut vielä kotona. Riparille toinen oli häipynyt ja saapumisajankohta on maanantai, johonka asti ainakin majoitun vielä Lappeenrannassa. Käytiin kyllä Annin isän ja tämän pikkuveljen Joosen kanssa syömässä, loppuillan sain viettää miten ikinä lystäsin. Siispä koneella ja kävin myöskin Annin "kaukonaapurissa" (noin kilometrin päässä), itsellenikin tutun Sailan luona käymässä. Heidän uusi koiransa, nelikuinen suomenlapinkoiranarttupentu Amie ei ihan tykännyt aluksi Titjasta ja pakoili tätä osoittaen lievää pelkoaggressiota, mutta loppua kohden alkoi hieman tottua. Otettiin jotain kuvia Amiesta ja toisesta suomenlapinkoirasta, parivuotiaasta Ingasta, jonka Titja onkin jo aiemmin pääsiäisen mailla nähnyt. Molemmista yksittäiskuvia ja Saila koetti vielä koiriaan seisottaa, vaikka kumpaakaan ei ole varsinaisesti opetettu näyttelyseisontaan.

Illan kirjaimellisesti norkuin koneella lukuunottamatta sitä että kävin kerran melko myöhään illasta tekemässä pihalle pienen agilityharjoituksen kolmella Annin isän tekemällä aitaesteellä. Harjoitus oli valssiin pohjautuva ja jouduttiin muutaman kerran Titjan kanssa ottamaan se lävitse ennen kuin suoriutuminen oli mielestäni riittävän hyvä. Titja toki innoissaan suoritti ja olisi varmasti jaksanut vielä lisääkin, mutta hyvähän se on ajoissa lopettaa. Toivon etten herättänyt Annin isää sekä kylään tullutta Annin velipuolta Aatua (vissiin noin 4-vuotias lapsi), Joose nyt katsoikin televisiota yli puolen yön. Annin ja näiden nettiyhteys oli salaamaton joten pääsin sitten omalla läppärillä w-lania hyväksi käyttäen helposti nettiyhteyksiin ja sittemmin touhuttua mitä halusin - vaikka kyllä olisin Anninkin tietokoneen salasanat tiennyt. Titja valloitti tyytyväisenä Annin parisänkyä sen jälkeen kun olin antanut sille luvan hypätä siihen, sitä ennen koira oli mieluusti nukkunut alle 1mx1m kokoisen pehmusteen päällä lattialla.

Toinen kongressipäivä

Aamulla oli vähän väsynyt fiilis eikä hirveästi vielä silloin tehnyt mieli lähteä kuvaamaan. Selvisin kuitenkin kymmeneksi majoitushuoneesta alas pihamaalle seuraamaan varsinaisen kongressin aloituspuheita sekä kuvaamaan niitä, jossa oli joitain salukiyhdistyksen henkilöitä puhumassa, mieskuoro laulamassa (mm. Maamme-laulun) sekä pari kennelliiton edustajaa kertomassa omaa mielipidettään salukeista. Suoraan aloitushässäkän jälkeen alkoivat kehät. Urokset ja nartut oltiin jaettu eri kehiin, jonka lisäksi oli vielä kolmas kehä (jossa ainakin pennut? juniorit? tarkemmin en tiedä). Aluksi minun piti siis kuvata narttuja, mutta siirtyikin niin että kuvaan urokset ja Minna kuvaa nartut. Hieman katkera jälkikäteen olen tästä päätöksestä, sillä jos täytyy tunnustaa niin narttuja oli paljon helpompi kuvata.. Aurinko näes paistaessaan tuli suoraan urosten takaa, jotenka kuvasin tällöin kuvia täysin vastavaloon ja mustat koirat eivät kuvissa varmaankaan hirmuisemmin edusta.

Sain kuitenkin ihanteellisen kuvauspaikan, nimittäin toimihenkilönä pääsin muitta mutkitta tuomarinpöydän eteen kuvaamaan erään videokuvaajan viereen. Siinäpä sitten istuskeltiin. Kaiken huipuksi handlereille laitettiin maahan jonkinlaisesta kehänauhatyyppisestä nauhavirityksestä merkki, missä kohdassa ja minkä suuntaisesti heidän tuli koiriaan seisottaa jotta sekä videokuvaaja että minä saataisiin hyvä kuvakulma koiriin + tuomari näkisi kaikki koirat samasta suunnasta. Tämän takia täytyy todeta, että ikinä ennen en ole loistavammasta kuvakulmasta koiria kuvannut! Kiitoksia tästä ratkaisusta salukiporukoille, toivottavasti vastaavaa saadaan joihinkin muihinkin näyttelyihin joissa on tarkoitus kuvata kaikki koirat. Mikäli saluki-ihmiset useamminkin erikoisnäyttelyissään tekevät vastaavaa niin mieluusti tulen kuvaamaan vaikka heidän jokaisen koiran (kerta nyt kuvasin vain lähinnä uroksia + BIS-kehiä)!

Uroksia siis kuvailin. Toki pitkän päälle paikoillaan istuminen on tylsää, mutta kerta kuvakulmakin oli niin hyvä niin siinä jaksoi olla. Yhdessä vaiheessa satoi jonkun verran, mutta se loppui kohtuullisen äkkiä ja tuomarimme kävi sillä välin syömässä - kuin myös. Jossain valiourosten keskiovaiheilla minulta loppui kamerasta harmikseni akku, jota jouduin muutaman koiran ajan käydä lataamassa että pääsin jatkamaan, sillä aikaa narttuja kuvannut henkilö kuvasi ne pari urosta puolestani. Ehdin sitten kuvata loput valiourokset, jätin kilpailuluokan väliin (sillä ne sijoittujat kuvasi muutenkin monen moni muu henkilö, joten en usko että minun kuvieni puuttuminen siltä saralta juuri haittaa asiaa) ja kävin lataamassa akkua lisää. Sillä latauskerralla mentiin sitten veteraaniurokset, Paras Uros -luokka sekä Paras Narttu -luokka ja vielä Best In Show-kilpailut loppuun asti. Vähän kävi kyllä vissiin tiukille sen akun kanssa loppujen lopuksi, mutta sain kuitenkin kaikki kuvattua. BIS-kehien lopuksi alkoi saataa melko kovana kuurona, joten BIS-kasvattajien sekä BIS-voittajan kuvaaminen oli astetta inhottavampaa. Tuiren kanssa lähdettiin BIS-kehien jälkeen syömään, jonka jälkeen lähdettiin valumaan hiljalleen Tonjan ja Tinkan kanssa pois Mustialasta. Oli kyllä kivaa!

Riihimäen aseman läheisyydessä käytiin koirien kanssa pienellä lenkillä ja kahvilassa juomassa ennen kuin junani tuli, sen jälkeen olikin aika sanoa Tuirelle sekä salukityttösille heihei ja ensi kertaan (kenties johonkin näyttelyyn..). Kotona odotti taas iloinen Titja, jolla oli paaaaaaaaaljon energiaa.. Kivaa.

SSAK, salukien maailmankongressi

Collieleiristä lievästi vielä toipumattomana olikin heti seuraavana aamuna aikaisin lähtö Mustialaa kohti edessä. Titja sai jäädä kotiin nukkumaan ja lepäilemään koirakohtaisesti vauhdikkaan leirin jälkeen, saas nähdä millainen se on huomenna levättyään. Emännän tie kävi siis kameran kanssa ensin aamuseitsemän junaan Lahdesta Riihimäelle, josta hyppäsin sitten salukiyhdistyksen jäsensihteerin Tuiren matkaan. Olen aikoinani tosiaan salukeja kuvaillut mm. Lahden näyttelyissä, jonka seurauksena salukiyhdistyksen hallitus päätti pyytää minua kuvaamaan heidän järjestämään maailmankongressiinsa tänä vuonna majoitusta, ruokaa ja kyytejä vastaan. Olihan se osaltaan pakko lähteä, maailmankongressi ja kaikkea - pääsee näkemään salukeja vähän ulkomailtakin, ettei aina Suomesta.

Tänään oli maastojuoksukisat, joita kuvasin myös - joskaan en niin ensisijaisesti kuin mitä huomenna tulen näyttelyitä kuvaamaan. Koko maastojuoksuhässäkkä on minulle ihan uutta, olen tasan kerran käynyt katsomassa joskus vuonna siemen ja kukkakeppi Hollolassa joitain maastojuoksukisoja (enkä niistäkään muista juuri mitään, koska olin niin pieni silloin, ala-asteelainen). Onni sinänsä että Tuiren toinen omista nartuista, Tonja (Kuriirin Evana May) osallistui myös maastojuoksuihin, joten pääsin katsomaan vierestä ilmoittautumista ja eläinlääkärin tarkastuksia. Oli hauska seurata miten paljon erilaisia salukeja paikalla oli, kun kongressi on täysin kansainvälinen niin paikalla oli ulkomaalaisiakin salukeja omistajineen mm. Norjasta, Venäjältä ja Ruotsista. Salukit eivät kuitenkaan olleet ainoita tänään juoksevia rotuja, silä mm. irlanninsusikoirat, skotlanninhirvikoirat, borzoit ja rhodesiankoirat juoksivat myös tänään. Rhodesialaiset tosin epävirallisesti, kun eivät varsinaisesti vinttikoiria ole ja juoksukokeet on vinttikoirakokeita. Kunnia vinttareille.

Normaalisti urokset ja nartut juoksevat varmaankin sekaisin, mutta täällä osallistujia oli niin paljon että ne on jaettu salukien osalta narttuihin ja uroksiin. Nartut juoksivat ensin, arvontojen mukaan Tonja oli salukien toisessa lähdössä. Kuvauspaikkani ei ollut mikään parhain haavoittuneen ja tähän tarkoitukseen jopa hieman liian lyhyen objektiivin omistajalle, jonka takia alkuinnostus kuvaamiseen oli matala. Tonja teki loistavan suorituksen vieheen perässä huomioiden etenkin sen, että todella moni muu koira teki virheitä tai vain peesasi toisen koiran perässä ajamatta itse viehettä. Tonjan väliaikasijoitus oli neljäs, pisteitä tässä vaiheessa 243p. Uroksia en hirveämmin jaksanut kuvailla.

Ostinpa Titjalle sitten pannan. Vinttikoiratyyppisen eräältä henkilöltä joka niitä pantoja tekee itse, oikein koristeellisia ja ihanan näköisiä. Se on leveä, vissiinkin varsinaisesti salukiuroksille tarkoitettu 34cm pitkä puolikuristava panta ketjulla. Koristekuviointi on jotain kukkahässäkkää ja tupsu on sen väreihin sopiva. Panta on punertava/ruskeahko. (Jälkikirjoitus: kotoa löysin pantaan sopivan ihanan punotun nahkahihnan, joka ei poikkea väreiltäänkään juurikaan!).

Siinä oli sitten jonkinlaista taukoa ennen kuin finaalit (jonne koira pääsee ensimmäiseltä kierrokselta jos saanut yli 150p) alkoivat. Finaalit kuvasin eri paikasta kuin alkuerät ja täytyy sanoa paikan olevan moninkertaisesti parempi. En kyllä siltikään voi taata että kuvat ovat kovin onnistuneet tänään, jostain syysät ainakaan kamerani "Niilo" ei tuntunut olevan parhaimmillaan. Panostan kuitenkin enemmän siihen huomiseen monen kymmenen koiran näyttelyyn, jossa minun tulisi näiden tietojen mukaan kuvata ainakin salukiuroksia - taas, enpä noita narttuja ole hirveämmin koskaan kuvaillutkaan. Koska urokset ja nartut ovat kuitenkin samaan aikaan jaoteltuna eri kehiin, niin en ehdi kuvaamaan molempia ja täytynee edetä ns. työnantajien toiveiden mukaisesti.

Kannettavan otin mukaan jotta saan kirjoitella joitain juttuja tylsyydessäni majoitushuoneessa, mikälie paikka tämä onkin. Täältä siis kirjoittelen tätäkin juttua, vaikka tämä taitaakin jäädä ainoaksi täysin valmiiksi jutuksi. Kello lähentelee nyt puoltayötä ja Tuirekin on ehtinyt saapua salukineitiensä Tonjan ja Tinkan (Tazillah Opal Oriana) kanssa, kohta taidetaan käydä nukkumaan.

Titja, Robin, Leevi ja Elsa

Suunniteltiin Marikan kanssa että jos ei sada niin hän tulee kleinspitzpoikiensa Robinin (noin puolitoistavuotias) ja Leevin (lähentelee kahdeksan vuoden ikää hiljalleen) kanssa käymään, josko otettaisiin joitain kuviakin. No eipä tosiaan satanut, sen sijaan ihan kamala auringonpaiste. Tavattiin matkalla läheiselle kuvauspaikalle myös Titjan uusi tuttavuus Elsa, joka tuli mukaan touhuihin. Elsa ja Titja leikkivät toisinaan innoissaan, mutta tummasävytteinen ja paksuturkkinen suomenlapinkoiranarttu joutui pakolta pitämään jäähyjä kuumuuden vuoksi. Robin ja Leevi sen sijaan olivat alusta lähtien parkkeeranneet itsensä puskan varjoon, josta Leevi innostui vipeltämään hetkittäin pois juoksujen aloitusta hautovan Titjan perään - aina siihen asti kunnes Titja ärähti aiheesta, sen jälkeen ei Leeviä kiinnostanut pätkääkään. Robin hyvällä tuurilla juoksi muutaman kierroksen räksyttäen Elsan ja Titjan perässä palaten sitten taas varjoon.

Elsa lähti omistajansa Katjan kanssa pois aikataulujensa vuoksi, me jäätiin Marikan ja omien koiriemme kanssa vielä sinne ja alettiin hiljalleen kuvailemaankin Robinia ja Leeviä kunnolla. Aurinko oli painunut jo sadetta enteilevien pilvien taakse, tuuli yltynyt sekä kosteustaso ilmassa noussut. Kumpikaan jätkistä ei ollut hirveän kiinnostunut kuvauksen suhteen eikä kamerani "Niilo" juuri ottanut toimiakseen yhteistyössä enää siinä vaiheessa, mutta saatiin me nyt edes pari jonkinlaista kuvaa otettua. Oli ihan mukava viettää aikaa Marikan ja pikkujätkien kanssa, vaikka kuvasaldo tosiasiassa jäikin hirmu pieneksi.

Agilitytreenit

Eli tämän kesän viimeinen P-HAU:n agilitytreenikerta, kun lomaillaankin sitten loppukuu sekä elokuu treenien osalta. Ei kyllä välttämättä tekisi omalla kohdalla pitää tuota lomaa nyt kun on kesä ja olisi oikeasti aikaa sekä intoa treenata, mutta onhan se ymmärrettävä. Ellu siis tuli pitämään meille tämän kerran, oletuksena viime kerralla Tarja vain sanoi että tullaan tekemään jonkin verran kontakteja kun Ellu on huhujen mukaan niiden kanssa kohtuullisen haka koirineen.


Suurin ihmetykseni siis oli, kun aloitettiinkin kontaktien sijasta valssiharjoituksella, jonka mallensin jälleen tuohon viereen kuvana (mittasuhteet ja kulmien jyrkkyydetkin aika mäessä).

Valssit tuli siis tehdä kakkoshypyn jälkeen ohjaten koira putkeen niin että koira oli ohjaajan oikealla puolella. Koira tuli taasen ottaa ulos putkesta valssilla niin että se ohjattiin hypylle taas vasemmalta puolelta. Ja hypyn jälkeen taas valssi niin että koira oli ohjaajan oikealla puolella kun se ohjattiin viimeisellä hypylle sekä siitä viimeiseen putkeen. Oma optioni tähän väliin olisi lähinnä se, että harjoitus tässä vaiheessa tuntui olevan kohtuullisen haasteellinen ja valssimutkat vielä tähän väliin kuitenkin melko jyrkkiä. Emme ole kunnolla harjoitelletkaan valssaamista muuta kuin sen pari kertaa ehkä yhdessä + jotkut suorittaneet sitä muiden harjoitusten ohella vaikeutuksena (kuten mekin Titjan kanssa esim. viime treeneissä). Mutta mikäli vetäjä oli sitä mieltä että me nyt mentäisiin moinen harjoitus niin okei.. Titja suoriutuikin siitä kohtuullisen hyvin, joskin omaksi ongelmakseni huomasin lievän kiirehtimisen seuraavan esteen suuntaan kun kyseessä oli niin pienet ja jyrkät käännökset. En ollut seuraamassa miten muilla meni tämän harjoituksen kanssa.

Kyseisen harjoituksen aikana ulkona oli mahdollisuus harjoitella melko pitkiä keppejä kädellä näyttäen sekä rengasta. Yllätyin erittäin, erittäin ja todella positiivisesti Titjan keppien menemisestä! Se alkaa pikkuhiljaa sisäistää ideaa! Menin muutaman kerran itse peruuttaen ja antaen kädellä vain pientä vihjettä Titjalle. Olen myöskin liittänyt pienen käskysanan "kep" ajoittaen sen siihen kun Titjan on tarkoitus hypähtää minusta poispäin jonkin kepin toiselle puolelle. Ensimmäistä kertaa kokeilin keppejä myöskin niin että käännyin itse menosuuntaan päin ja "kep"-käskyllä sekä pienellä käsivinkillä ohjasin Titjan kulkemaan oikeasta välistä. Pieniä välihyppäyksiä ja muita tuli, mutta perusidea sekä Titjan oma hakeutuminen väleihin alkaa iskostua koiran mieleen! Upea fiilis ottaen huomioon että meillä tuntui aluksi olevan ongelmia aiheen suhteen. Jos nyt vaan saataisiin veli tekemään meille kotiinkin jonkinlaiset agilitykeppien korvikeversiot, kun tuntuu rakennushommissa olevan sen verran kätevä käsistään, niin päästäisiin treenaamaan kepit kunnolla hyviksi sekä varmemmiksi suoritettaviksi.

Kun kaikki olivat suorittaneet valssiharjoituksen, tehtiin toinen tunti sisällä sitten niitä kontakteja. A:n ja puomin kontakteja lähinnä, lisäksi sai itsenäisesti ottaa mm. rengasta (lähinnä minit ja midit kun se niiden korkeudella tuntui olevan) sekä radalla olleita putkia. Titja tuntuu A:n alastulossa jostain syystä hakeutuvan oikealle päin vaikka itse olisin vasemmalla ja sitä myöten melkeinpä liian aikaisin alas, joten tässä yksi asia mitä tulisi harjoitella. Puomin kontaktit sujuvat oikein mallikkaasti. Loppuun Ellu katseli vähän miten kepit joiltain meistä sujuvat. Ellu muistutteli kovin myöskin siitä, että joudutaan elokuun kurssille ilmoittautumaan itse joka tarkoittaa taasen sitä, että meidän täytyy itse P-HAU:n sivuja vahdata ja huomata ilmoitus kurssille ilmoittautumisen avautumisesta.

Hoitokoiria ja uusia tuttavuuksia

Tällä kertaa emäntä jätti Titjan kotiin ja lähti itse tekemään dogsitterhommia agilitystä tutun treenikaverin kämppään sillä aikaa kun omistajat viettivät aikaansa poissa kotoa. Hoidettavana oli neljä veikeää koirakaverusta, brasilianterrieriuros Dali, -narttu Dina, westienarttu Wendy ja joukon nuorikko bretoniuros Vilppu. Alla nelikko kuvina, ylimpänä Vilppu, sitten Wendy, Dina ja viimeisenä Dali.





Nelikko oli oikein suloinen, sympatiani sai kyllä alusta lähtien Vilppu vaikka nelikosta "lempparini" onkin - ja tulee aina olemaan - treenikaverimme Dina. Meillä meni oikein hyvin hoitokerta lukuunottamatta sitä, että Wendy katosi pariin kertaan pihapiiristä niin etten ensimmäisellä kerralla edes huomannut mistä se lähti, toiselle kerralla veti Vilpun mukanaan. Dali ja Vilppu kertaalleen keskustelivat jostain myöskin hieman äänekkäämmin ja päivän kruunasi ensin Dalin tunkeutuminen porttien ulkopuolelle vieraan mastiffin tapaisen nuoren järkäleuroksen luokse - ja kun olin Dalin saanut kiinni niin eikös kaikki loput olleet pihalla myös. Tämä vieras koira oli onneksi ystävällinen omistajineen jonka kanssa anteeksipyyntöineni saatiin nelikko koottua takaisin sisälle (oikeastaan ongelma oli vain Vilpussa, joka olisi mieluusti leikkinyt enemminkin kuin antanut kiinni). No, tekevälle sattuu eikä moisia kykene aavistamaan etukäteen.

Sain ystävällisesti kyydin yhdeksän jälkeen kotiinkin, jonka jälkeen lähdin tätä sivuston päätähteä Titjaa viemään ulos. Olin nähnyt autosta että pihalla harhailee irtioleva koira, jotenka lähdin Titjan kanssa samaan suuntaa minne olin nähnyt sen menneen. Omistaja oli kuitenkin myös ehtinyt jo koiran perään ja tämä irtiollut uros (rodusta tai mistään muusta tiedä mutta ikää sillä oli vasta alle vuoden verran) leikki jo tyytyväisenä vuoden ikäisen melkein naapurissamme asuvan suomenlapinkoiranarttu Elsan kanssa. Molemmat ryntäsivät vapaina iloissaan Titjaa tervehtimään joten jäätiin neidin kanssa sitten leikkimäänkin etenkin kun Titja ei ole aiemmin Elsaa päässyt edes moikkailemaan (heillä on aina olleet ties mitä hienoja ohitustreenejä joita en ole viitsinyt mennä pilaamaan kun olemme törmäilleet). Pikku-uros kiinnostui kovasti meikäläisen juoksuja hiljalleen hautovasta Titjasta, joskin omistaja muutenkin päätti viedä koiransa takaisin kotipihaan kun ei hihnaakaan ollut sattunut mukaan karkulaisen perään lähdettäessä. Elsan omistajan kanssa jäätiin melkein tunniksi leikittämään koiria ja juttelemaan, tulihan siinä sitten todettuakin että saadaan Titjan kanssa todennäköisesti Elsasta jonkinlainen uusi leikki- sekä treenikaveri. Elsan omistaja Katja kun on kovin kiinnostunut treenaamaan sekä tokoa että agilityä Elsan kanssa muttei tiedä lajeista paljoakaan, lupasin ainakin tokon kanssa autella. Katsotaan tulevaisuudessa saadaanko mitään aikaiseksi yhdessä, mutta mukava olisi! Etenkin kun niin lähellä asuvat.

Pikku-Nita ja Titja

MEVET-kierroksen jälkeen mentiin siis Lindan luokse Vantaalle. Tämän belgianpaimenkoira tervuerenpentu Nita oli kovin härnäämässä Titjaa ensimmäisen illan, vaikka tyttö oli vähän tillin tallin terveyskuvauksien nukutuksesta.

Seuraavana päivänä.. no, nukuttiin kohtuullisen pitkään ja silleen. Pelasin päivällä hieman Lindan ja näiden nintendo wiillä Zelda: Twilight Princessiä, jota myöhemmin illalla siirryin pelaamaan myös Lindan huoneeseen (ja pelasinkin kohtuupitkälle yöhön). Käytiin kuitenkin tiistaina kuvaamassa koiria kentällä, vaikkei siellä varsinaisesti mitään aurinkoa ollutkaan ja muutenkin ilma oli vähän hämärä. Riehumiskuvat eivät täysin onnistuneet ja omasta mielestäni kuvasaldo jäi kohtuullisen surkeaksi. Pidin kentällä myös Nitan ensimmäiset oppitunnit näyttelyseisonnasta, jotka olivat aavistuksen rasittavia pennun opittua istumisen ensin. Samoja lyhyitä harjoituksia jatkettiin myös pitkin iltaa sisällä.

Keskiviikkona koirat leikkivät taas vähän lisää ja koetettiin käydä kuvaamassakin jonkinnäköisiä kuvia ulkona.. lähinnä seisotuskuvia. Tiedä sitten auttoiko eiliset seisomistreenit mutta kyllä me Nitastakin jotain saatiin, Titjan kuvien ottaminen oli vähän helpompaa. En voi kuin ihastella omaa neitiäni, Nitasta nyt en osaa sanoa oikein mitään kun koko koira näyttää tuossa yhdeksän viikon iässä juurikin vain joltain hassulta karvapallolta. Seisotustreenit tulevat kyllä jatkumaan yhä. Suurimmaksi surkutuksemme Nita oli yön aikana kuitenkin syönyt katki wiin sensor barin ohuen sensorijohdon, jonka seurauksena käytiin Lindan kanssa kahdestaan Helsingin keskustassa etsimässä uutta sensor baria. Eipä kuitenkaan siltä kierrokselta löytynyt ja Lindan piti laittaa netistä tilaukseen moinen. Sellaista sattuu kun pennun omistaa. Keskiviikkoillan Lindan ollessa koneella pelasinkin sitten jotain helkkarin paper mariota, jota jatkoin myös seuraavana aamuna ja johon jäin koukkuun - vaikka se on oikeasti kohtuullisen tylsä peli.

Etsin kotikoneelle N64-emulaattorin ja siihen kyseisen pelinkin, mutta se on oikeasti sen verran tylsä ettei sitä alkua jaksa pelata enää uudestaan. Lindan luona kuitenkin pelasin useamman tunnin sitä peliä ja koska nopeutusmahdollisuutta ei ole, minulla menisi uudelleen pelatessa sama aika päästä siihen kohtaan mihin jäin. Eli no thanks. Titja ja Nita leikkivät vuoroin sisällä ja vuoroin ulkona, tuntuu kaksikolla olevan kovinkin hauskaa keskenään. Pitää katsoa koska ne tapaisivat uudelleen.

Terveyskuvauksissa

Meille oli paikka joukkotarkastukseen Helsinkiin, jonka takia siirryttiin koiran kanssa sunnuntai-iltana veljen luokse Espooseen kylään. Titja oli ihan väsynyt illalla menneiden agilitytreenien (joissa vetäjä ilmoitti että minä ja Titja tullaan vaihtamaan ryhmää koska ollaan edistytty niin paljon ettei tuon alkeisjatkoryhmän opit enää kelpaa meille) sekä mökkiviikonlopun jälkeen, mutta päivällä tuntui taas energiaa riittävän pitkään nukutun yön jälkeen.

MEVETillä kun oli tuo meidän joukkokuvausaika, niin mentiin sinne ensin Titjan kanssa ihmettelemään että mitäs nyt. Emäntäkään kun ei ollut kovin tietoinen mitä siellä pitää tehdä niin jäätiin ulos joksikin aikaa odottelemaan, sisällä näytti olevan ruuhkaa ilmoittautumistiskillä muutekin. Pihalla oli paikalla ollut toinen nahka, trikkiuros Osku (Kiiramanna Obelix), joka oli kovin kiinnostuneen oloinen Titjasta. Ihmekään sinänsä, sillä odottelen kohta neidille alkavaksi tämän toisia juoksuja ja parin muunkin uroksen käyttäytyminen on varmistellut minulle että ovat tuloillaan - vaan eivät vielä alkaneet. Titja antoi rukkaset eli hammasta liian innokkaalle nuorelle herralle. Ilmoittautumistiskiltä sain täytettäväksi parit laput silmäpeilausta ja röntgenkuvausta koskien sekä silmätippoja jotka tuli laittaa koiran silmiin aivan kuten ulkona ollut Oskun isän Vilin (Walensian Maitre) omistaja Minna oli minulle informoinut. Lappujen yläosat täyttyivät hetkessä, koiran ja omistajan perustiedot sisältäen. Sain laitettua tipat Titjan silmiin yksin erittäin hyvin, koira istui kauniisti edessäni liikkumatta sen kummemmin siitä minnekään. Palautin paperit ja tippapullon, myös koiran rekisterilaput otettiin tässä vaiheessa meiltä pois (ne lähtevät kennelliittoon röntgenkuvien ja silmälausunnon mukana).

Sitten vain odoteltiin, että edellinen ryhmä saatiin kuvattua lävitse ja heräteltyä. Oltiin Titjan kanssa kuvauksissa aivan viimeisiä, joskin meidän ns. ryhmään kuului Osku sekä trikki pk collienarttu Lola (oikeasta nimestä ei mitään tietoa). Meidän vuoron tultua siirryttiin ensin silmäpeilaushuoneeseen, jossa koira nostettiin pöydälle ja eläinlääkäri valot sammutettua katsoi kahden eri laitteen kanssa Titjan silmiä. Koira ei selvästikään ollut hirveän innoissaan tapahtumasta, mutta oli kuitenkin paikoillaan erinomaisesti ja se riitti. Samalla pöydällä Titjalle annettiin jonkinlaista nukutusainetta oikeaan etujalkaan ja kun siitä sitten nostin koiraa toiseen huoneeseen se olikin jo laskettaessa kovin tokkurainen - vaikkakin sinnitteli mieluusti pystyssä. Punnitsin Titjan kunnon vaa'allakin siinä kun meidän kotivaaka ei ole koskaan ollut kovin tarkka ja saatiin lukemaksi 17,8kg - kun taas kotivaaka on tykännyt tuon olevan 19kg. No, about kilon heitti alaspäin. Titja ei olisi millään tahtonut käydä kyljelleen maate vaikka ei selvästikään pysynyt enää pystyssä kunnolla, se halusi välttämättä sinnitellä vielä etutassujen varassa vaikka takaosa heitti jo lonkka-asennon puolelle. Osku ja Lola saivat molemmat hyvät arviot, sitten annoin tuon meidän soopelin kuvattavaksi. Eläinlääkärin syliin puolivelton koiran kannoin ja se asettaessaan Titjaa selälleen kuvauspöydälle tuli kuultua kommentti "kengurun sukua", kun jaksoi neiti ihan unenpöpperössä vielä laittaa selälleen kaatamista vähän vastaankin.

Jäätiin odottelemaan sitten Minnan sekä Lolan ja Oskun omistajien kanssa kuvia, jotka ilmestyivät tietokoneen näytölle siihen huoneeseen missä me oltiin. Ensimmäisen kerran kun eläinlääkärisetä kävi katsomassa lonkasta kuvattua kuvaa totesi että toinen on A ja toinen B, paitsi että B:stä saadaan A kun kuva otetaan täysin suorassa. Koira suoristettiin ja seuraavaksi otetussa kuvassa oli lonkat minunkin silmääni niin suorat että jo se on kumma jos kennelliitosta tulee sairaiden lonkkien paperit. Kyynäristä en ymmärtänyt kyllä tuon taivaallista niistä kuvista, minusta näyttivät joka koiralla niin samanlaisilta, mutta olivathan arviotkin samanlaiset. Sain hakea kuvien jälkeen Titjan pois kuvauspöydältä ja sittemmin se suostui olemaan lattialla kyljellään saaden samantien heräteaineenkin kuten muutkin colliet. Oli kyllä surkean näköistä seurata tuota soopelia kuinka sillä oli kielikin ihan ulkona. Ensimmäisenä kolmikosta Titja oli kuitenkin noussut taas vähän nojaamaan etujaloilleen kun ei kelvannut maata kyljellään. Heräte tuntui ensin melkeinpä vaivuttavan kolmikkoa enemmän koomaan, mutta kyllähän se Oskukin alkoi siitä heräillä ja ensimmäisenä ylösnousseena suuntasi askelensa kohti uutta ihastustaan - Titjaa. Eipähän ainakaan pää mennyt täysin sekaisin jätkällä kun muisti vielä ihanan nartun! Titja mulkoili kulmiensa alta vähän sen näköisenä, että on kyllä tajuissaan muttei jaksaisi vielä. Hyvin kuitenkin heti Oskun jälkeen nousi seisomaan kun kerroin että nyt mennään ja sain sen vietyä pihalle sieltä. Lolakin tuli heti meidän jälkeen.

Arvioksi saatiin kyynäristä 0/0 ja lonkista A/A, eläinlääkärin katsoessa lonkkakuvia mainiten "Ihanat" - toivottavasti tulevat kennelliitosta samoina pois, kelpaisi niin minulle kuin varmasti kasvattajallekin. Silmäthän olivat myös täysin terveet aivan kuten pentutarkastuksenkin myötä. Jäätiin noin puoleksi tunniksi maksamisenkin jälkeen pihalle odottelemaan Titjan kanssa kyytiä, kun tarkoitus oli Lindan luokse Vantaalle mennä kyläilemään. Linda saapuikin pienen belgianpaimenkoira tervuerennarttupentunsa Nitan sekä äitinsä kanssa meitä hakemaan, joskin Titja oli yhä (sen puoli tuntia sylissäni nukuttuakin) jälkeen ihan silmät ristissä. Tällä kertaa tosin askel ei enää vaappunut ja ottipahan vähän hölkkäaskeliakin siihen kun autolle siirryttiin. Autokyydissä näytti kyllä pitkälti siltä että koira horjahtaa millä hetkellä hyvänsä istualtaan kyljelleen, mutta hyvin sai sinniteltyä vaikka ottikin pienet torkut kyydin aikana myös makuutasossa - muuten torkkui istuallaan.

Ilta menikin koiran pikkuhiljaa virotessa ja tutustuessa uuteen tuttavuuteen, Nita-pentuun, jonka kanssa Titja jaksoi hetkisen painiakin. Perheen kissa Jimi ei oikein ollut innostunut toisesta koirasta talossa kun ensimmäisessäkin varmasti kestämistä.

Agitreeniä

Tällä kertaa Tarja oli vetämässä meille tokavikaa treenikertaa tämän kesän osalta. Viimeisen treenikerran tuleekin vetäämään meille taas Ellu, eli Tarja on ainakin tällä erää viimeistä kertaa meidän agilityvetäjänämme (ellei sitten syksyllä jatka, toisaalta toivoisin kovin koska olen Tarjasta tykännyt vetäjänä).

 

Pääpiirteittäin meillä oli tällä kertaa sisällä hallissa vain yhdenlainen harjoitus, jonka jokainen meni ns. kahden vuoron verran. Harjoitus koostui kuudesta hypystä ja putkesta, jotka oltiin asetettu vieressä mallittamallani tavalla (mittasuhteet kaikessa saattavat olla erittäinkin poskellaan, mutta halusin vain mallintaa tekemämme harjoituksen selvähköksi). Alan pikkuhiljaa pitää tuosta agilityradanrakennusohjelmasta, joskin harmi että se on vain 30 päivän kokeiluversio.

L/M ovat siis lähtö/maali, harjoitus suoritettiin molemmin päin jonka takia merkit ovat kummallakin puolella. Koiran ohjaajan oli tarkoitus liikkua ainoastaan esteen välissä olevalla suoralla saaden koira menemään ensin suoraan 3 hyppyä peräkkäin, sen jälkeen putkeen ja putken jälkeen viimeiset 3 hyppyä. Ensin homman suorittivat minit, sitten midit ja viimeisenä ruvettiin me maksit kokeilemaan miten meillä sujuu. Titjan kanssa homma hoitui kuin unelma, olen todella tyytyväinen sen suoritukseen harjoituksen suhteen. Koira juoksi milteinpä suoraan eteenpäin katsomattakaan minuun esteillä jopa osittain vähän edessäni kunhan vain huusin sille esteet. Tämän takia Tarja hieman vaikeutti harjoitustamme, ensin minun tuli putken jälkeen valssata pois esteiden keskivälistä ja ohjata koira kolme viimeistä hyppyä esteiden "ulkopuolelta". Ei ongelmaa. Tämän jälkeen kokeiltiin niin että ohjasin Titjan hyppyjen jälkeen valssin kautta putken toiseen päähän, ei suinkaan siihen joka oli ensimmäisenä tarjolla ja kun koira tuli putkesta ulos otin sen valssin kautta hyppäämään niitä kolmea estettä, jotka olivat vielä suorittamatta. Tavallaan siis kipaistiin putki välissä väärinpäin mutta suoritettiin silti esteitä koko ajan samaan suuntaan. Tämä harjoitus toistettiin pari kertaa, joskin kerran tein itse ajatusvirheen ja lähdin ohjaamaan Titjaa samaa kolmen hypyn sarjaa takaisinkin mistä tultiin.. mutta se oli oma mokani, ei koiran (joka suoritti silti iloisena ja kauniisti esteitä jotka sille olin näyttänyt).

Muilla tuntui olevan paljolti ongelmia saada koira irtoamaan kahden ensimmäisen hypyn jälkeen, menemään putkeen taikka putken jälkeen saada koira hyvin hyppäämään vielä kolme viimeistä estetä. En tarkemmin seurannut muiden juttuja. Ulkona oli mahdollisuus treenata keppejä joko kädellä näyttäen tai itsenäisesti kujakeppejä, me ollaan Titjan kanssa yhä sillä kädennäytön kannalla. Pikkuhiljaa sekin alkaa meiltä vissiinkin sujua, tuntuu ainakin vähän siltä. Harjoittelimme myös rengasestettä, joka ei ollut jokaiselle koiralle ihan mutkaton. Titja karsasti sitä hieman ensimmäisellä kerralla mentäessä, mutta kun pari kertaa oli menty niin ongelmaa ei näkynyt missään. Etenkin nyt kun oli kyseessä vähän oikeanlaisempi agilityrengas kuin autonrengas-versio, tuntui koirallakin olevan mukavempaa (rengas vähän tilavamman oloinen).

Kuvattiin ajan voittamiseksi myös vähän Roippaa (Timonan Roy Roosevelt) kentällä kun oli mukavaa aurinkoa. Roippa ei ottanut kyllä innostuakseen kuvauksista, mutta ehkä niistä pari kuvaa saadaan myös kasvattajalle lähetetyksi.

Kun mini- ja midi-koirat olivat menneet, päästiin mekin pikkuhiljaa vuoroon. Näiden pienempien koirien omistajat olivat jääneet katselemaan tuoleille vetäjä-Tarjan viereen loppujakin suorituksia jutellen agilitystä ja vissiin oppien muidenkin ongelmista/virheistä katsomisen perusteella. Ensin hämmennyin syvästi kun Tarja alkoi varmistella mitä esteitä me Titjan kanssa oikein osataan suunnilleen suorittaa ja kertoi sitten että meidän pitäisi Titjan kanssa päästä jonnekin sellaiseen ryhmään missä treenataan jotain muutakin kuin tätä - sillä tämä harjoitus varmaankin tulee toistumaan jouluun asti. Ainakin näin oli puhe. Tai no, "kunnes kaikki osaavat sen". Että katsotaan nyt sitten vaihdanko minä tuon turboneidin kanssa ryhmää jossain vaiheessa.. olisi minusta itsestäni kiva pysyä tässäkin ryhmässä mukana. Olen niin huono siirtymään uusien ihmisten pariin ja nyt kun on jo oppinut tuntemaan vähän tämän ryhmän ihmisiä niin ei tahtoisi heti eroonkaan heistä. Tarja lähetti muutenkin meidät suorittamaan harjoitus vielä pariin otteeseen jotakuinkin sanoin "menkääs nyt siitä tekemään niin me saadaan täällä ihastella". No.. mentiin sitten Titjan kanssa harjoitus täysin normaalisti edestakaisin ja koira suoritti yhtä hyvin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Katse lähestulkoon suoraan eteen hakeutuen esteelle käskyn perässä. Että on ihana koira kyllä! Saatiin muilta treenaajilta vitsillä heitettyjä kommentteja missä salaa me ollaan käyty treenaamassa. Hehheh. Ei nyt sentään. Viimeisenä oli Roipan suoritus ja sittemmin lähdettiinkin jo kotia kohti.

Yllättävän hyvin Titja jaksoi olla suorittamassa sitä kaikkea menneen viikonlopun jälkeen! Täytyy minun nyt kyllä olla kovin tyytyväinen tämän päivän suorituksiin. Sytytti entisestään intoa jatkaa.