SBCAK, bordercollieiden erikoisnäyttely

Tänään oli se päivä jonka takia oikeasti saavuin ajoissa. Eli SBCAK:n järjestämän bordercollieiden ja kelpieiden erikoisnäyttelyn päivä. Bordercollieita oli tarkoitukseni kuvata ja niiden kehä alkoi yhdeksältä, joten niihin main Annin isä heitti minut kyseiselle urheilukentälle. Koska aamu näytti niin aurinkoiselta ja pilvettömältä, niin en tietenkään ottanut sateenvarjoa mukaan.

Kuvasin JUN, NUO, AVO, KÄY ja VAL-urokset sekä joitain pentuja, jotka pystyin kohtuullisen hyvästä kuvauspaikastani myös kuvaamaan, vaikka pennut arvosteltiinkin kelpieiden kehässä. Olen oikein tyytyväinen siihen millaisia kuvia koirista sain, vaikka suurinta osaa pyrittiin seisottamaan melko vinossa minuun nähden (niin että olisin käytännössä kuvannut kaikki koirat edestäpäin). Melkein kaikista tuli suht ok sivuprofiiliseisotus myös. Olisin kuvannut erkkarissa myös hieman kauemmin, mutta VAL-uroksien jälkeen kehät keskeytettiin joksikin aikaa ukkosen ja täyden kaatosateen takia. Itselläni kun ei ollut sateenvarjoa niin kirjaimellisesti kastuin, kuin myös Titja, enkä jaksanut sitten jäädä sinne kuvaamaan kun kehäkin lainehti (oli sentään hiekalla eikä ruoholla) - vaikka erittäin paljon harmittikin. VET-urokset alkoivat juuri silloin kun kyytini saapui, silloinkin satoi vielä kamalasti.

Tavattiin Iittimiitistä tuttu Elmo-bordercollie ja tämän emäntä Milla paikalla myöskin. He saivat pikkupentuluokasta pelkän kakkosen, joka oli sinänsä vähän harmi. Tuomari ei tykännyt ollenkaan Elmon päästä (muka epärodunomainen), muutenkin australialainen tuomari ja tietoisesti Australiassa bordercollieilla pystyt korvat ovat virhe. No, Elmolla on pystyt korvat eikä se ollut sekään yhtään hyvä. Mutta Elmo esiintyi erittäin mallikkaasti ja ihailtavasti! Kyllä se vielä tulee pärjäämään. Harmillisesti raukka hieman arasteli ukkosta siinä missä oma Titjani sateesta ja muusta huolimatta alkoi leikkimään; repi ruohoa, kaivoi kuoppaa ja heitteli risuja itsekseen.

Loppuilta meni periaatteessa sisällä. Ei kiinnostanut kunnolla mennä ulos, mutta kävinpä silti kuitenkin tekemässä pienen agiharjoituksen. Se ei ollut hirmu vaativa, kolmen esteen suora jolla harjoittelin erkanemista ohjaajasta. Lopputulos oli se että sain seistä muutaman yrityksen ja parin epäonnistumisen jälkeen (ei viimeistä, kolmatta, hypännyt aluksi) ensimmäisen esteen vieressä ja käskeä siitä kolme estettä käskyllä toisensa jälkeen niin neiti vain meni. Oli ihailtavaa suoritettavaa. Nämä rimat pidin tällä kertaa kohtuullisen matalina, vaikka eivät ne eilenkään kisamittoja saavuttaneet. Annin isä halusi näyttää myös 8 vuoden iän saavuttaneen veteraanisuomenpystykorvauroksen Vilin kanssa, kuinka sekin osaa hypätä, mutta tarhasta päästyään ja pari kertaa Titjan kanssa piha täyttä juoksua kierrettyään uros paineli häntä suorana pois pihasta ottaen Titjan mukaansa. Annin isä mietti hetken että sinne meni minunkin koira, joskin totesin että kyllä se takaisin tulee. Kaksi vihellystä ja vajaa minuutti niin sieltä se nahkacollie tulikin täyttä juoksua rynnistäen, mutta Vili ei. Annin isä haki Vilin sitten autolla, karannut useammankin kerran ja suunta aina sen verran sama, että tietää jo mistä sitä pitää etsiä.

Heh. Joose lauleskeli tänään kaverinsa kanssa Singstar-peliä yläkerrassa. Oli mielenkiintoisen kuuloista, kun kaksi jätkää laulaa kuorossa Indican Ikuista Virtaa tai PMMP:n Pikkuveljeä. Ei sillä, toisella jätkistä oli ikäisekseen kohtuullisen hyvä ääni. Ala-asteella molemmat.

Salukipanta, kohti uutta suuntaa

Sain olla jopa päivän kotona ja tehdä vähän mitä sattuu. Kuvasin muun muuassa Titjasta kunnon poseerauskuvia uuden pannan kanssa, jotta voisin näyttää parille kiinnostuneelle henkilölle millainen tyttösen uusi "salukipanta" on. Juuri mitään järkevämpää ei sitten tehtykään.

Ennen kuin tuli puoli kuudelta lähtö junalla kohti Lappeenrantaa. Juna meni onneksi suoraan ilman vaihtoja toisin kuin pääsiäisenä ja junassa oli huikean paljon tilaa, mahduttiin ihan kevyesti. Matkakaveriksi viereisiin penkkeihin saatiin nelivuotias saksanpaimenkoirauros omistajineen, joka tuntui olevan kiinnostunut tekemään tuttavuutta Titjan kanssa. Titja sen sijaan osoitti vain alistumisen elkeitä, mikä on sinänsä yllätys sen jälkeen kun se on ollut viimeisen kuukauden aikana useammassakin pikku kärhämässä mukana. Kai sekin joskus opikseen siis ottaa. Junasta kuitenkin poistuttaessa katseli tyttönen taaksepäin että minnes se kaveri jäikään, kun kyseinen jäi jatkamaan vielä matkaa.

Mentiin siis TeenyAnnin luokse kyläilemään, joskin Anni itse ei ollut vielä kotona. Riparille toinen oli häipynyt ja saapumisajankohta on maanantai, johonka asti ainakin majoitun vielä Lappeenrannassa. Käytiin kyllä Annin isän ja tämän pikkuveljen Joosen kanssa syömässä, loppuillan sain viettää miten ikinä lystäsin. Siispä koneella ja kävin myöskin Annin "kaukonaapurissa" (noin kilometrin päässä), itsellenikin tutun Sailan luona käymässä. Heidän uusi koiransa, nelikuinen suomenlapinkoiranarttupentu Amie ei ihan tykännyt aluksi Titjasta ja pakoili tätä osoittaen lievää pelkoaggressiota, mutta loppua kohden alkoi hieman tottua. Otettiin jotain kuvia Amiesta ja toisesta suomenlapinkoirasta, parivuotiaasta Ingasta, jonka Titja onkin jo aiemmin pääsiäisen mailla nähnyt. Molemmista yksittäiskuvia ja Saila koetti vielä koiriaan seisottaa, vaikka kumpaakaan ei ole varsinaisesti opetettu näyttelyseisontaan.

Illan kirjaimellisesti norkuin koneella lukuunottamatta sitä että kävin kerran melko myöhään illasta tekemässä pihalle pienen agilityharjoituksen kolmella Annin isän tekemällä aitaesteellä. Harjoitus oli valssiin pohjautuva ja jouduttiin muutaman kerran Titjan kanssa ottamaan se lävitse ennen kuin suoriutuminen oli mielestäni riittävän hyvä. Titja toki innoissaan suoritti ja olisi varmasti jaksanut vielä lisääkin, mutta hyvähän se on ajoissa lopettaa. Toivon etten herättänyt Annin isää sekä kylään tullutta Annin velipuolta Aatua (vissiin noin 4-vuotias lapsi), Joose nyt katsoikin televisiota yli puolen yön. Annin ja näiden nettiyhteys oli salaamaton joten pääsin sitten omalla läppärillä w-lania hyväksi käyttäen helposti nettiyhteyksiin ja sittemmin touhuttua mitä halusin - vaikka kyllä olisin Anninkin tietokoneen salasanat tiennyt. Titja valloitti tyytyväisenä Annin parisänkyä sen jälkeen kun olin antanut sille luvan hypätä siihen, sitä ennen koira oli mieluusti nukkunut alle 1mx1m kokoisen pehmusteen päällä lattialla.

Toinen kongressipäivä

Aamulla oli vähän väsynyt fiilis eikä hirveästi vielä silloin tehnyt mieli lähteä kuvaamaan. Selvisin kuitenkin kymmeneksi majoitushuoneesta alas pihamaalle seuraamaan varsinaisen kongressin aloituspuheita sekä kuvaamaan niitä, jossa oli joitain salukiyhdistyksen henkilöitä puhumassa, mieskuoro laulamassa (mm. Maamme-laulun) sekä pari kennelliiton edustajaa kertomassa omaa mielipidettään salukeista. Suoraan aloitushässäkän jälkeen alkoivat kehät. Urokset ja nartut oltiin jaettu eri kehiin, jonka lisäksi oli vielä kolmas kehä (jossa ainakin pennut? juniorit? tarkemmin en tiedä). Aluksi minun piti siis kuvata narttuja, mutta siirtyikin niin että kuvaan urokset ja Minna kuvaa nartut. Hieman katkera jälkikäteen olen tästä päätöksestä, sillä jos täytyy tunnustaa niin narttuja oli paljon helpompi kuvata.. Aurinko näes paistaessaan tuli suoraan urosten takaa, jotenka kuvasin tällöin kuvia täysin vastavaloon ja mustat koirat eivät kuvissa varmaankaan hirmuisemmin edusta.

Sain kuitenkin ihanteellisen kuvauspaikan, nimittäin toimihenkilönä pääsin muitta mutkitta tuomarinpöydän eteen kuvaamaan erään videokuvaajan viereen. Siinäpä sitten istuskeltiin. Kaiken huipuksi handlereille laitettiin maahan jonkinlaisesta kehänauhatyyppisestä nauhavirityksestä merkki, missä kohdassa ja minkä suuntaisesti heidän tuli koiriaan seisottaa jotta sekä videokuvaaja että minä saataisiin hyvä kuvakulma koiriin + tuomari näkisi kaikki koirat samasta suunnasta. Tämän takia täytyy todeta, että ikinä ennen en ole loistavammasta kuvakulmasta koiria kuvannut! Kiitoksia tästä ratkaisusta salukiporukoille, toivottavasti vastaavaa saadaan joihinkin muihinkin näyttelyihin joissa on tarkoitus kuvata kaikki koirat. Mikäli saluki-ihmiset useamminkin erikoisnäyttelyissään tekevät vastaavaa niin mieluusti tulen kuvaamaan vaikka heidän jokaisen koiran (kerta nyt kuvasin vain lähinnä uroksia + BIS-kehiä)!

Uroksia siis kuvailin. Toki pitkän päälle paikoillaan istuminen on tylsää, mutta kerta kuvakulmakin oli niin hyvä niin siinä jaksoi olla. Yhdessä vaiheessa satoi jonkun verran, mutta se loppui kohtuullisen äkkiä ja tuomarimme kävi sillä välin syömässä - kuin myös. Jossain valiourosten keskiovaiheilla minulta loppui kamerasta harmikseni akku, jota jouduin muutaman koiran ajan käydä lataamassa että pääsin jatkamaan, sillä aikaa narttuja kuvannut henkilö kuvasi ne pari urosta puolestani. Ehdin sitten kuvata loput valiourokset, jätin kilpailuluokan väliin (sillä ne sijoittujat kuvasi muutenkin monen moni muu henkilö, joten en usko että minun kuvieni puuttuminen siltä saralta juuri haittaa asiaa) ja kävin lataamassa akkua lisää. Sillä latauskerralla mentiin sitten veteraaniurokset, Paras Uros -luokka sekä Paras Narttu -luokka ja vielä Best In Show-kilpailut loppuun asti. Vähän kävi kyllä vissiin tiukille sen akun kanssa loppujen lopuksi, mutta sain kuitenkin kaikki kuvattua. BIS-kehien lopuksi alkoi saataa melko kovana kuurona, joten BIS-kasvattajien sekä BIS-voittajan kuvaaminen oli astetta inhottavampaa. Tuiren kanssa lähdettiin BIS-kehien jälkeen syömään, jonka jälkeen lähdettiin valumaan hiljalleen Tonjan ja Tinkan kanssa pois Mustialasta. Oli kyllä kivaa!

Riihimäen aseman läheisyydessä käytiin koirien kanssa pienellä lenkillä ja kahvilassa juomassa ennen kuin junani tuli, sen jälkeen olikin aika sanoa Tuirelle sekä salukityttösille heihei ja ensi kertaan (kenties johonkin näyttelyyn..). Kotona odotti taas iloinen Titja, jolla oli paaaaaaaaaljon energiaa.. Kivaa.