10. kesäkuuta 2007

Omaa mätsäriä järjestämässä

Noniin, nyt tuli sitten "tulikokeen" aika. Enemmän ja vähemmän (mielestäni vähemmän) suunnitellun Hollolan dogsittereiden järjestämän mätsärin aika. Komensin dogsitterihmiset puoli yhdeksäksi Toivolan NS-talon pihaan, joka aiheutti aluksi hieman närää, mutta kaikki saatiin lopulta paikalle parin lisätyövoiman kera. Sen lisäksi, että minun oli muistettava kaikki omat tuomiseni, lisäksi pari muutakin kyselivät minulta mitä heidän olisi tuotava. Vakituisista HoDoista paikalle eivät päässeet Noora ja Sanna, mutta pärjättiin ihan hyvin ilman heitäkin. Mätsäri siis suunniteltiin ja toteutettiin kaikkien hollolalaisten dogsittereiden kesken ilman aikuisten apua.

Ennen kello kymmentä (jolloin ilmoittautuminen alkoi) saatiin kasattua palkinnot, ruusukkeet ja muut sekä jaettua ne oikeille paikoilleen. Myöskin sin/pun -nauhoja saatiin leikattua varmuudeksi ihan reilu kasa ja numerolappujakin tuli varmaan ainakin sata liikaa, kun niitä innostuin yhdessä vaiheessa kirjoittelemaan. Lisäksi mätsärikylttilappuset saatiin vietyä paikoilleen ja muutenkin valmisteltua kehät, yms. Tuomariasioita mietittiin vielä paikan päällä ja sovittiin sitten niin, että veljeni Toni (joka ei tahtonut tuomaroida) suostui toisen kehän kehäsihteeriksi. Kehässä tuomarina toimi sitten yksi dogsittereistä, Essi. Minä olin toisen kehän tuomari ja kehäsihteeriksi napattiin dogsitteriläinen Elli. Veera (joka meille eilen majoittui) oli jo aiemmin lupautunut tapahtuman ns. viralliseksi kuvaajaksi ja kulki koko ajan järkkärikamera kourassa paikan päällä napsimassa digikuvia aina alusta mätsärin loppuun asti. Kiitos siitä Veeralle!

Ilmoittautumistunnin aikana huomattiin, että meillä oli aika vähän kelvollista vaihtorahaa, kun ihmiset tahtoivat kaikki maksaa liian isoilla seteleillä. Asia saatiin kuitenkin järjen kanssa selviteltyä ja jokainen sai oikean summan rahaa takaisin. Yksi matti myöhäinen saapui paikalle juuri kun mietittiin kehien aloittamista, mutta päästettiin sekin sitten koirineen remmiin mukaan.

Kehät alkoivat ihan kivasti, Essi aloitti pentujen kanssa ja minä otin isot koirat ensimmäisenä kehään. Tarkalleen en enää muista mitä kaikkea näin, mutta mieleen jäivät parhaiten tuomaroimieni isojen koirien ja veteraanien (Essillä pennut ja pienet koirat) joukosta mm. belgianpaimenkoira tervueren, joka oli varsin lempeä ja omisti hyvät liikkeet, sekä musta sekarotuinen rescue-koira, joka esiintyi todella hienosti ja jonka liikkeet olivat veteraaniksi upeat!

Kehät menivät todella nopeasti, koska meitä oli kaksi tuomaria ja osallistujamäärä oli lähes samaa luokkaa kuin viime vuonna, eli pieni. Eihän me isoa porukkaa kaivattukaan, parempi itse asiassa näin kuin joku hirmuinen kasa arvosteltavia. Edes kaikkia ruusukkeita ei saatu kulutettua (sijoitettiin 3/luokka ja jokainen osallistunut sai ruusukkeen, se voi kertoa jotain määrästä)! No mutta, odottelin hetken että Essi saa tuomaroitua pienet koirat loppuun ja katsastettiin sitten BIS-osallistujien lista lävitse. Tässä välissä myös Anni, jonka esitettäväksi olin Titjan luovuttanut oman tuomarointitehtävänä vuoksi, tuli kertomaan miten heillä oli mennyt pentukehässä. PUN3, eli ei hullummin. Titja on ikuinen kolmonen! Sen päivän tahdon nähdä kun se on kakkonen jossain muuallakin kuin erkkarin paras narttupentu-kehässä. No mutta, otettiin sitten Essin kanssa BIS-kehän osallistujat sisään. Ainakin kaksi koiraa puuttuivat, mitkä BIS-kehässä olisi kuuluneet olla, sakemanni ja joku toinen jota en saa nyt enää mieleeni (kuitenkin minun sijoittamani).

BIS-kehässä sijoitettiin ainakin se musta veteraani rescue-sekarotuinen, belgianpaimenkoira tervueren ja cockerspanieli, en tätä kirjoittaessani muista miten päin, mutta asia on tarkistettavissa dogsittersivuilta (klikkaa kuvalinkkiä alempaa, se vie mätsärin sivuille). Voittajaksi valittiin kuitenkin aivan tajuttoman suloinen tricolour cavalier kingcharlesinspanielipentu, joka oli ollut pennuissa PUN1 Essin tuomaroimana. BIS-kehän jälkeen kahden villakoiran omistajat tulivat puhuttelemaan meitä ja kysyivät saisivatko ostaa meidän värjätyt sijoituspullomme (näkyvät kuvissa kuvasivuilla), koska pitävät itse mätsärin myöhemmin illemmalla eivätkä ole keksineet mitään merkitsemään sijoituspaikkoja. Myytiin sitten pullot panttihinnalla villakoirien omistajille, joista toisen numeron otin vielä muistiin, koska hän on kuulemma muuttamassa jonnekin tänne Ahtialaan päin ja voisin ehkä tulevaisuudessa toimia hänen puudelinsa dogsitterinä jos tarve tulee.

Käväistiin veljen kyydittämänä sitten Sairakkalan mökilläkin istumassa ja ihmettelemässä, pääosin juotiin vähän Veeran ja Annin kanssa sekä mentiin sitten metsään kangasmaiseen maisemaan istuskelemaan ja puhumaan mukavia samalla kun Veera kuvasi Titjaa valojen ja varjojen leikkiessä keskenään. Puhuttiin myös veljen kanssa uudesta kamerasta, jonka tulisin saamaan, kun entisenihän hajosi Aptus Show'n jälkeen. Nikon D40 olisi ainakin suunnitelmissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti