Maanantaina tullessani kenneliltä kotiin toin sieltä mukanani omien koirieni ja hoitokoira-Nitan lisäksi myös terrieripennun kokeilemaan miltä maistuu kaupunkilaiselämä. Suosikkipoikani Wolfheart Orwell, 12-viikon ikäinen pikkumies jolla ei varsinaista pysyvää kutsumanimeä vielä ole, itse tuli kutsuttua sitä toisinaan nimellä Aike kaikkien muiden nimityksien lomassa ("pentu, terri, terrieri, pälli, minijätkä, pikkumies, jne").
"Aike" kumosi monta käsitystäni niin ikään vaikeista ja ad/hd-mallisista terrieripennuista. Lyhyesti: kuka on istuttanut paimenkoiran terrieripennun kroppaan? Miksi se oli niin helppo?
Terrierimäisyys ilmeni toki jääräpäisyytenä, lievänä vilkkautena sekä erityisesti keskittymiskyvyssä. Se sopeutui erittäin nopeasti uuteen ympäristöön ja jotkut mukamas-jännittävät asiatkin jännittivät vain hyvin pienen hetken. Paimentytöiltä Aike sai muutaman kerran palautetta joka helpotti sen rauhoittumista ja oli ilahduttava nähdä, miten pentukin rauhoittui aloilleen nukkumaan muiden koirien tapaan. Parhaaksi paikaksi nukkua muodostui nopeasti Minuksen kissanpeti.. :D
Naapuruston lapset olivat mielissään kun saivat silittää söpöä pentua ja muutama aikuinenkin kiinnitti Aikeen huomiota. Moni erehtyi luulemaan sitä aikuiseksi jackrusseliksi tai vaihtoehtoisesti parsoniksi. Sen lisäksi että pyörittiin tässä meidän kulmilla, opeteltiin kävelemään yhdessä mun tyttöjen kanssa laumassa ja tavattiin mukavia tuttuja käytiin eilen Löytynmäen treenikentällä ipanan kanssa lähinnä katselemassa ja pitämässä hauskaa, mutta myös tekemässä vähän - naksuttelin sille kosketusalustaa ja kyllä siitä huomaa, että oppimiskapasiteettia löytyy! Eikä pelkästään kosketusalustan kanssa, vaan monen muunkin asian.
Saatiin me reilu 30 tunnin "sisäsiisteys" jaksokin, hyvin pennulta jolle sitä ei ole pohjustettu lainkaan ja tällaiselta tollolta joka ei ihan kummiskaan pysy aina terrieripennun perässä.
Tänään mentiin kasvattajan kyydillä ekoille rokotuksille pentuesisaruksien kanssa. Vain muutaman päivän kaupunkilaisuuden jälkeen Aike oli selvästi karistanut turkistaan maalaisuuden ja tuntui katsovan kahta paikalla ollutta sisarustaan alaspäin, että "etteks te maalaisjuntit nyt tajuu, voisitte ees käyttäytyä". Alkuun se ei luonut juuri katsettakaan sisaruksilleen eikä suostunut leikkimään niiden kanssa, tepasteli vaan hihnassa niin ollakseen kun osasi hihnassa jo kulkea ja sisaruksille sekin oli uutta.
Sisko oli aivan mahdottoman reipas ja varsinainen ilopissijä, velipoikaa sen sijaan vähän jännitti koko reissu. Ai meinasi sisällä hetkellisesti että muka jännittäisi, mutta loppuajan se otti kaiken lunkisti. Pöydällä se malttoi olla kummemmin sekoamatta eikä juuri jännittänytkään, hieno kaupunkilais-pikkumies. :)
Rokotusten jälkeen Aike lähti kuitenkin takaisin kennelille kasvattaja-Paulan ja sisarustensa mukana. Veikkaan että mulla on itselläni melkoisesti touhuamista edessä etten ehdi kunnolla pennun perään katsoa, vaikka mukavahan se olis tuossa jaloissa kun käyttäytyykin niin siivosti.. Joskus sanoin ettei koskaan terrieriä eikä etenkään urosta, mutta ehkä mä joudun vähän syömään sanojani nyt. Pentu vasta kyseessä mutta silti, ei se niin kamala ollut. Oikein erinomainen, mainio riiviö. Jos, jos...
P.S. Puputytöt Monica ja Rytmi lähtivät viime viikolla uuteen kotiin Orimattilaan. Rufuksella on alustava varaaja, Minuksesta ja Tetrasta on tullut varovaisia kyselyjä muttei kukaan halua sosiaali-Minuksen lisäksi pelkäävää valkoista varjoa - suurin osa haluaisi vain Minuksen. Jyrsijöistä jäljellä kotona ovat enää reilu 3-vuotiaat gerbiilit, jotka näyttävät voimakkaita mummoutumisen merkkejä ja hämmästyn kovasti, jos ne selviävät edes kesän yli. Itse pystyn taas hengittämään paremmin, se helpottui huomattavasti viimeisten kanien lähdettyä. Pahaa tekee henkisesti mutta ei voi mitään.
Eivätkä luopumis-uutiset siihen tunnu loppuvan. Meillä oleva hoitokoira Nita jää käytänössä kodittomaksi, kun sen omistaja Linda on päättänyt luopua sekä Nitasta että toisesta koirastaan Brimistä omista syistä. Ei ole minun asiani puhua miksi, mutta kyllä pistää hiljaiseksi tällaiset päätökset. Tuossa mun jaloissahan Nita vielä pari seuraavaa päivää pyörii ennen kuin se lähtee täältä enkä voi olla ajattelematta että nämä saattavat olla viimeisiä hetkiä kun kyseisen koiran enää näen. :(
Tänään kävin vielä auttamassa "naapuria" lenkittämällä heidän mukavan koirakoplansa, 2 nahkacollieta ja cockerspanielin. Huomenna uusiksi ja tästä saattaa tulla tapa, jos tarvitsevat useamminkin apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti