11. huhtikuuta 2012

Näyttelyjuttuja ja koirakavereita


Kuvassa handlaan Viiviä mätsärikehässä Järvenpäässä lauantaina.

Käytiin tosiaan lauantaina Järvenpäässä mätsärissä Riikan ja Lindan kanssa. En ottanut omia tyttöjäni ollenkaan sillä halusin keskittyä Paten handlaamiseen kehässä, sillä Pate oli ollut tammikuussa Lahden näyttelyssä epävarma ja sillä oli uusi koitos tulossa Lappeenrannassa maanantaina, joten oli varmisteltava että kehään mentiin rennoin fiiliksin.

Vähän yllättäin päätettiinkin ennen kehää, että vien sinne myös Viivin. Viivin vuoro oli juuri ennen Patea ja Viivi esiintyi tapansa mukaan tosi hyvin mun kanssa. Viimeisen kolmion sivun tuomaria kohden peitsasi yksilöarvostelussa, mutta se on pikkuvika ja Viivi peitsaa muutenkin aika usein. Vähän yllätti itseänikin että Viivi sai sinisen, kun parina ollut koira ei esiintynyt yhtä hyvin.
Pate oli heti parissa Viivin jälkeen ja oli selkeästi iloisella mielellä liikkeellä. Ihan ei malttanut seistä paikoillaan kun lihapullat houkuttivat liikaa, mutta tuomarinkäsittely sujui hyvin ja sai punaisen!
Noomi meni Lindan handlaamana kehään heti seuraavaan pariin Paten jälkeen, esiintyi kivasti ja sai punaisen. Mätsärissä ollut neljäs trikkinahka Emma (Lubin's Emmanuelle) sai myöskin punaisen.

Sinisten kehässä koettiin yllätyksiä, kun tuomari palkitsi Viivin sijalle SIN1. Olin jostain syystä aivan varma ettei sijoituta ollenkaan, mutta toisin kävi! Punaisten kehässä Pate tippui heti jatkosta, Noomi ja Emma jatkoivat molemmat mutta eivät kumpikaan lopulta sijoittuneet. BIS-kehässä tuomarit miettivät päätöstään hyvin pitkään ja koirat joutuivat seisomaan turhauttavaltakin tuntuvan ajan, meidät lähettiin lopulta Viivin kanssa pois kehästä sijoituksetta lohdutuspussin kera. BIS1-sijan vei erittäin kaunis sekarotuinen.

Lauantai-iltana saatiin tosin erittäin huonoja uutisia toisaalta, taivaalle on syttynyt jälleen uusi tähti erään valloittavan koirapersoonan poismenon johdosta. Lämmöllä muistaen.

Patesta otettiin erikseen kuva lauantaina mätsärin jälkeen kotipihalla.

Sunnuntaina iltapäivällä pääkaupunkiseudulta Jenny tuli kylään Lindan luokse. Anni ei ollut kotona joten menin omien tyttöjen kanssa pitämään seuraa, käytiin ulkona treenailemassa koirien kanssa vähän näyttelyjuttuja ja vähän tokoakin. Saatiin kerrankin Lindan kanssa vain istuskella ja katsella omien koiriemme kauneutta, kun Jenny handlasi tyttöjä meille. Ihan virkistävää, kun on yleensä tottunut olemaan itse siellä hihnan toisessa päässä! Vaikka toki jouduin olemaan nytkin aika ajoin.

Sisällä pelattiin hauskaa koiratietovisaa, eikä naurusta meinannut tulla välillä loppua. Kysymykset olivat etenkin pelin alkupäässä helpoimmalla tasolla niin tyhmiä, ettei niitä voinut edes lukea nauramatta, saatika kysyä ääneen kaverilta! Tästä voisi saada vähän isommallekin porukalle ihan hauskan pelin johonkin illanviettoon, Linda oli sen jostain kirpparilta ostanut parilla eurolla itselleen. Katsottiin myös leffa ennen nukkumaanmenoa ja Jenny kävi meillä katsomassa Minusta sekä jyrsijäkuntaa. Minus sai jälleen kerran kommentteja osakseen, ettei se ole missään määrin normaali kissa vaan aivan liian sosiaalinen kissaksi. Eipä ole ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään kerta kun kuulen siitä vastaavaa.. :D

Veilasta saatiin myös pitkästä aikaa otettua kohtuu edustava seisotuskuva! Se oli syksyllä ja talven mittaan melkoinen pullukka, mutta tätä kuvaa katsellessa tuntuu että taisin laihduttaa sitä jopa aavistuksen liikaa.. Veilalla on nyt ikää noin viikkoa vajaa 23 kuukautta, kohtahan se on jo avoimessa luokassa.



Maanantaina vietettiin aikaa Lappeenrannan näyttelyssä. Mulla oli siellä vastullani Pate, Viivi ja pehkovetsku Kati, kaikki Riikan koiria. On pakko myöntää, että nahkakehän alkaessa ja uroksia seuratessa mua itseäni jännitti aivan käsittämättömästi saanko pidettyä Paten fiiliksen hyvänä kehässä ettei se hae sieltä toista hylkyä itselleen, eikä mulla ole pitkään aikaan ollut minkäänlaista jännitystä aiemmin, mutta koiran haettuani koko jännitys katosi kuin tuhka tuuleen ja olo oli aivan zen. Rauhallinen ja jännitys oli poissa. Tuomari oli Elena Ruskovaara joka tuntui ymmärtäväiseltä ja käsittely koiraa kauniisti, kohtuu samaan tyyliin kuin mätsärituomari oli käsitellyt eikä mitään ongelmia ilmennyt. Muutoinkin Pate tuntui olevan kehässä aivan eri fiiliksellä kuin mitä se oli ollut tammikuussa Lahden ryhmänäyttelyssä näyttelypaikallakaan. Saatiin tulokseksi Paten kanssa H, mutta se pisti lähinnä vain hymyilyttämään - mikä tahansa muu kelpasi tänään, paitsi hylky, ja H tuntui voitolta!

Viivi esiintyi mun silmään oikein hyvin, sillä oli kivaa - niinkin kivaa että häntä nousi tuomarin mieleen vähän turhan ylös jonka takia jäi SA saamatta ja lopputulokseksi luokassa ERI4. Autoin myöskin Dandinasin kasvattajaryhmässä handlaamalla Klaaran (Dandinas Winning Ticket), ryhmä oli toinen saaden KP:n.
Kati sai pehkojen vetskunartuissa EH:n eikä sijoittunut luokassaan. Tuomari toivoi siltä mm. ryhdikkyyttä lisää, vaikka omasta mielestäni se oli ihan hyvässä yhdissä kehässä - mitä nyt 12-vuotiaalta voikaan enää vaatia? Liikkeissä mummo innostui ottamaan pari laukka-askeltakin ja oli vain ilo nähdä miten vanhakin koira yhä nauttii tekemisestä.

Muutoin nahkoissa tulokset jakautuivatkin sitten kohtuu hyvin Timonan porukalle. Lahja tuntui keräävän nahkoissa koko potin ollen ROP ROP-vet RYP3 ja BIS1-vet, sekä oli mukana Timonan kasvattajaryhmässä ROP- ja BIS4-kasvattaja. Nahkanartuissa muutoinkin Lilli PN2, Bombi PN3 ja Noomi ilman PN-sijaa sai vara-SERTin. Uroksissa Kimi hienosti VSP ja Walle PU4. Ihan hyvä päivä "meidän" porukalle.
Anni vei isänsä suomenpystykorvauroksen Ruutin kehään ollen myös ensi kertaa itse virallisessa kehässä koiran kanssa, ja ihan hyvinhän se meni ottaen huomioon että suomenpystykorva ei ole mikään helpoin handlattava. Ruuti sai ensimmäisestä näyttelystään EH1.

Päädyttiin Lindan kanssa kuvaamaan kaksi PON-rotuista narttua kehien ulkopuolella. Koirien omistaja ei lähtenyt edes meidän mukaan ja minähän en ole koskaan kyseisen rotuista koiraa seisottanut, joten se vaikutti alkuun erittäin mielenkiintoiselta yritelmältä. Ainakin kamerasta näytettynä Marika oli kuitenkin tyytyväisen oloinen kuviin, joten taidettiin sittenkin onnistua! Alla vielä kuvat molemmista PON-tytöistä, vaaleampi Emmi oli vähän rauhallisempi kaveri ja tummempi Salme (jota kovasti Sylviksi yritettiin kutsua, kun kumpikaan ei enää kuvaustilanteessa sen oikeaa kutsumanimeä muistanut..) sitten vähän enemmän menossa. Ei taida musta välttämättä PON-handleria tulla tämän perusteella. :D




Eilen, tiistaina, mulle tuotiin uusi laajakuva flat-screen TV ja pari tasoa äidiltä, kun äiti on muuttamassa eikä uudessa kodissa niitä enää tarvitse itselleen. Mun vanha putki-TV vietiin naapuriin Lindalle, ja Minus on ollut hieman pöyristynyt siitä kuinka kuninkaan nukkumapaikka eli TV:n päällinen vietiin häneltä pois. Yritti se kerran hypätä tuotakin televisiota vasten, mutta tajusi sitten ettei sinne päälle todellakaan pääse nukkumaan. Onneksi sillä riittää noita nukkumapaikkoja muutenkin vaikka muille jakaa..

Tänään päivällä käytiin koirapuistossa tyttöjen kanssa tapaamassa Samu-nahkaa pitkästä aikaa. Tytti oli ollut käyttämässä Samua virallisissa silmätarkastuksissa Lahdessa (tervein tuloksin) ja päättivät poiketa meilläpäin kerta olivat jo valmiiksi Lahdessa. Mentiin Tytin kyydillä Ahtialan koirapuistoon ja saatiin kauempi aitaus kokonaan itsellemme, vaihdettiin kaikenlaisia kuulumisia ja koirat saivat pitää kivaa keskenään.
Olipahan kiva nähdä taas pitkästä aikaa! Ensi kuussa meillä on tiedossa yhteinen näyttelyreissu Jämsään jonne olen luvannut mennä handlaamaan Samun ja mietin vielä itse Veilan ilmoittamista skabaan mukaan. Toivottavasti päästään ensi kuussa näkemään myös ihan normaalitapaamisen merkeissä, vähän puhuttiin jo alustavasti että sellaisen voisi myös järjestää, etenkin jos mulla sattuu olemaan vielä hoitokoira niihin aikoihin niin juoksukavereita on Samulle tarjolla useampiakin.

Viikonlopuksi mulle pitäisi tulla Kati-pehko hoitoon, on se kumma miten kaikki mun hoitokoirat tuntuu olevan aina mustia väriltään! Riikalla on joku kurssi, jonne ottaa kaikki muut omat koiransa mukaan paitsi Katin ettei rasita vanhusta liikaa, joten lupasin ottaa sen meille siksi aikaa. Mutta tällaista tällä kertaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti