Hanna haki multa Titjan melko pian saapumisemme jälkeen JH-kehiä varten. Siinä jonkin aikaa tuli juteltua tutuille kun tuli puheeksi, että Diesel pitäisi löytää jostain kehien laidalla olevasta häkistä ja viedä kehään kun sen vastuuhenkilölle/handlerille Jennylle tuli päällekkäisyys toisen rodun kanssa. Hetken etsittiin koiraa kun mä sit bongasin sen "vieraasta leiristä" (ahtaat tilat pakottivat osan timonalaisista sijoittamaan häkkinsä kauemmas) ja valmisteltiin se kehään.
En ole Dieseliä koskaan aiemmin esittänyt, mutta ihan hyvin se mielestäni meni, tuloksena ERI4 avoimesta luokasta - hämmentävää miten yhä ajattelen Dieselin sekä siskonsa Piuken junnuina, vaikka sisarukset täyttivät pari viikkoa sitten kaksi.
Arvostelut saatiin kielellä X (todennäköisesti venäjäksi?), eikä paikalla ollut kyseisen kielen kääntäjää joten kävin pyytämässä kirjoittaneelta kehäsihteeriltä kaikkien kehien jälkeen Dieselin ja oman koiran arvosteluihin suullisen suomennoksen kirjoittaen niistä itse lyhyet muistiinpanot ylös - kirjoittavan suomen kieli ei ollut täydellistä joten saamani käännökset ovat vähän suuntaa antavat, mutta ymmärrettävät. Dieselillä vikana olivat kevyet korvat (tuomari oikein nosti niitä tarkoituksella) sekä korkea häntä liikkeessä, mut se on vähän Dieselin pahe muutenkin eli mä en olisi hännälle voinut tehdä mitään.
Ja lopussa mainita hyvin esitetty, et kai se sit oli ihan hyvin "vieraan" koiran kanssa. :)
Tuomari arvosteli kohtuu rivakasti ja oli puoli tuntia aikataulusta edellä, joten sain Veilan kehään kohtuu ajoissa. Arvoin vielä näyttelypaikallakin kehtaanko näyttää sitä silmänsä takia, mutta koska se ei yhäkään ole tulehtunut ja tutut kannustivat katsottuaan sen silmäkulman viemään se silti kehään niin käytiin kääntymässä EH:n verran. Veila jatkoi esiintymis-paheidensa suorittamista eli nyki tuomarin puolen takajalkaa taaemmas, nojaili taaksepäin tai muuten vain nyki ryhtiään ees-taas. Liikkeet menivät jälleen normaaliin tapaan hyvin vauhdikkaasti.
Erittäin pieni, kevyt kokonaisuus. Feminiininen pää, jossa kapea kuono-osa. Silmät erikokoiset. Ei riittävän oikeat korvat. Hyvä ylälinja. Hyvä, tilava runko. Liike riittävän hyvä.
- Olga Kupriyanova-Sinko
Arvostelun käännös on taas vähän sinnepäin ylemmällä tekstissä mainitsemastani syystä. Hilpeyttä ainakin itsessäni herättää slovenialaisen tädin toteamus mukamas erikokoisista silmistä. Kovin se tuota silmävuodon puolta tuijotteli ja tarkasti, ettei silmä punerra/ole tulehtunut, muttei kysynyt tai sanonut siitä mitään ääneen. Vuotavasta silmästä puuttuu pigmentti kun taas toisessa se on erittäin musta ja voimakas, joka saattaa hämätä silmän todellista kokoa niin en tiedä hämääntyikö tuomaritäti tästä.. :D
Maininta koosta ei tämän typyn kanssa ole enää kummastus.. Korvia yritin painella ennen kehää että olisivat edes vähän kauniimmin, mutta eipä se paljoa auttanut kun tuomari väkisin nosti niitä pystyyn ja katsoi miten ne asettuvat takaisin eli jäivät Veilalle tyypillisesti semi-pystyyn.
Timonan Zelgee Zenzaatio "Diesel" AVO-ERI AVK4
Timonan Yettie Yezebel "Veila" AVO-EH
Kaikki kuvat © Kati Ketonen, lisää saman kuvaajan kuvia näyttelyn nahkoista täällä
Titja meni JH:ssa Hannan kanssa kuulemma ihan hyvin, mutta Hanna totesi itse mokailleensa vähän. Eivät saaneet sijoitusta eivätkä päässeet jatkoon, mutta toivon että molemmilla oli kivaa yhdessä. Joku muukin tyttö taisi kokeilla heti aamupäivästä Titjan kanssa ellen ihan väärin kaukaa katsellut. :)
Kun Titja oli varmasti JH-touhuista vapaa ja nahkakehät olivat ohitse lähdettiin Annin seurassa moikkaamaan "sitä tiettyä koirahierojaa" eli Katria, jonka hierontakertoja olen odotellut Lahteen. Ihan hetimmiten ei Katri joutanut irlisten keskuudesta Titjaa katsomaan, mutta kehien jälkeen ehti tentata mua vähän ja tunnusteli Titjan lävitse kun olin sitä toivonutkin. Sanoi sen mitä mä ajattelinkin että lihaskireyksiä sieltä löytyy erityisesti takaa mutta myös hieman etuosasta, eli varaan Katrilta ajan hierontaan kunhan löytyy sopiva päivä. Katri vihjaisikin, että joitain päiviä pitäisi olla tulossa.
Siinä irliskehällä odotellessa istuttiin kehän laidalla Annin ja Titjan kanssa, Titjaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa kehässä juoksevat irlikset, mutta kiinnitti huomionsa kehän yli viereiseen kehään, jossa juoksi aika ajoin salukeja. Yleensä Titja ei protestoi äänellä, mutta nyt se peruutti niin pitkälle kuin koskaan pääsi ja ihan vinkumalla vaati, että olisi päästävä sinne salukien kanssa! Ja kun käveltiin myöhemmin samaisen kehän ohitse, Titja käveli vähän mun edellä ja oli suoraan kääntymässä salukikehään välittömästi bongattuaan kehän oviaukon. Pakko mun oli se käydä kyseisessä kehässä myöhemmin vielä juoksuttamassa, kun varsinainen kehätoiminta oli ohitse. Mihinkään muuhun kehään se ei niin palavasti halunnut.
Loppupäivästä ehdin yllättävästi juuri saapua nahkakehälle, kun mulle todettiin, et hae Veila. Jätin Titjan Riikalle pideltäväksi ja lähdin hakemaan Veilaa kauempaa meidän häkiltä ja takaisin tullessani Titja oli kadonnut Riikan kanssa. Sain sit siinä samalla selville, että kyseessä oli tuomarikolleegio (eli tuomarikoe) tai ymmärtääkseni tarkemmin sellaisen harjoittelu ensi torstaita varten johon tarvittiin muutama nahka esille. Kulman taakse mennessäni näin Riikan esittämässä Titjaa ja siitähän ei mitään hyvää ainakaan seurannut, kun Titja näki mut - ensin mä olin juossut pois sen luota eli hyljännyt sen eli se oli jo ehtinyt huolestua ja sit saavuin toisen koiran kanssa näköpiiriin eli iski järjetön mustasukkaisuus. Kyllähän se Riikan kans juoksemiset sai sujuvasti, mutta paikallaan seisominen teki tiukkaa vaikka se on yleensä Titjan vahvuuksia ja se sai katsoa mua koko ajan. Olipahan taas iloinen koira kun pääsi mun luokse.
Tiukkaa sille teki olla Riikan pideltävänä myös se aika, kun esitin Veilan harjoitustilanteessa ja Riikka jäi siihen kehän vierelle katsomaan sekä juttelemaan tuttujen kanssa. Tuomarikokelas ja Piia Enlund tarkastelivat pitkään Veilan päätä, kuuntelin hissukseen kommentteja joita käytiin läpi. Veila meinasi vaan alkaa perseilemään eikä halunnut olla yhteistyössä tarkemmassa pään tutkinnassa, joten jouduin nappaamaan sitä niskavilloista. Tietää kuitenkin, että se normaalisti antaa tutkia eikä peruuta paniikin takia eli se vaan perseilee. Nyt olen kuitenkin ongelmissa ensi torstain esittäjien kanssa, kun Titja osoitti merkkejä haastavuudesta tänään silloin kun mulla on toinen koira samassa tilassa ja Veilalla pitäisi olla myös esittäjä, joka ei anna sen perseillä. Mä en haluaisi "tuntemattomia" (= Wilmaa, joka Hyvinkäällä kokeili Titjaa torstaita varten) asettaa haastaviin tilanteisiin mun koirieni kanssa. Molemmat pitäisi kuitenkin saada esitettyä samaan aikaan, joten mun täytyy pohtia tätä vähän uusiksi.
Isoissa kehissä sai taas hurrata nahkalle, kun Milli (Milli Miller Viisakas Virginia) nousi Tuulan handlaamana ryhmävoittajaksi, jäi kuitenkin myöhemmin BIS-kehässä ilman sijoitusta. Muuta nahkamenestystä ei isoissa kehissä tullut. Mä satuin Jennylle jutellessani huomaamaan kasvattajaryhmien kokoomakehässä westieiden eli valkoisten länsiylämaanterriereiden ryhmän (Kennel Loving You), jossa vietiin neljää koiraa kahden handlerin voimin. Rohkenin käydä tarjoamassa apua ja sit haettiinkin Jennyn kanssa apuvoimaksi yksi Jennyn JH-tutuista että saatiin neljä handleria kokoon. Taisivat tosin luulla muakin junior handleriksi, mut eivätpä ole ensimmäisiä erehtyneitä, monet sanoo että näytän 16-vuotiaalta (ikää 21v).. :)
Westietä en ole koskaan vienyt, mutta kerta se oli ensimmäinenkin ja sain hihnan päähän Ilonan (Loving You Let Me Be The One). Paulakin henkäisi ison kehän laidalta, että mitä ihmeen terrieriä mä vien, kun olis voinut luulla että olen pikemminkin Timonan-ryhmän mukana. :D Ilona meni kuitenkin reippaasti myös vieraan kanssa ja sain siltä pusujakin ennen kehäkierrosta. Ryhmä jäi ilman sijoitusta.
Näyttelypaikalla ennen lähtöä jossain kohtaa pamahti jokin, en tiedä mikä, mutta mun silmiin Veila paineistui siitä joten olen tästä vähän maissa. Saatan jossain kohtaa kirjoittaa enemmän Veilan luonnetta käsittelevän blogipostauksen, tähän en halua enempää siitä jaaritella. Reaktio, se pienikin jonka koirassa näin, pisti joka tapauksessa masentamaan. Sai taas ajatuksen aihetta.
Niin ja sekin vielä, että ekaa kertaa näyttelyssä meille annettiin palohälytys, joka oli kuitenkin aiheeton. Tämäkin onneksi vasta loppupuolella eikä meidän tarvinnut alkaa tyhjentämään hallia.
Toivottavasti tuli mainittua kaikki olennainen, paljon sitä voikin mahtua yhteen näyttelypäivään. Kiitos kyydistä kotiin Riikalle, helpotti paljon kun ei tarvinnut mennä bussilla! Illalla olinkin aivan puolikuollut väsymyksestä annettuani itselleni viimein luvan pysähtyä ja rentoutua ja tääkin aamupäivä meni vielä kohtuu koomassa väsymyksestä vaikka vierailin terveyskeskuksessakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti