Jokimaalla match showssa

Kävin eilen Matin ja Veilan kanssa mätsärissä Jokimaalla jonkun äkkinäisen päähänpiston seurauksena. Alunperin ajattelin viedä kehään vain Veilan, mutta pieni vitsi Matin viemisestä myös muutti ajatukset teoiksi. Jouduin menemään Jokimaalle julkista liikennettä hyväksi käyttäen, joka itsessään olikin matkan ensimmäinen jännittävyys: koko elämänsä maalla eläneenä Matti ei ole koskaan ollut bussissa, ei tietääkseni kävellyt keskustan katuja pitkin, ei ollut missään kunnon koiratapahtumassa eikä etenkään näyttelykehässä.

Bussissa se matkasi kuin vanha tekijä aina sisäänmenosta poistumiseen, jouduttiin vielä vaihtamaan toiseen bussiin eikä senkään kanssa ollut ongelmaa eli ensimmäinen bussi ei järkyttänyt pientä koiraa lukkoon. Keskustassa vähän jännitti ja piti pysytellä mahdollisimman lähellä kun ympärillä oli niin hirmuisen vilkasta maalaiskoiran mielestä. Mätsärialueella kaikki oli ok niin kauan kun Matilla oli joku tuttu ihminen vieressä, vähän meinasi hätä tulla kun hänet hyljättiin vessareissun ajaksi ulos kiinni.
Onneksi päästiin Paulan kyydillä kotiin, kun olin ollut katsovinani että busseja menee vaikka miten myöhään mutta puoli kahdeksalta ihmetellessäni niitä ei muka mennytkään enää yhtään keskustaan päin. Kaikkiaan ihan mukava reissu ja nähtiin paljon tuttuja.

Mätsärin jälkeen kotiutuessamme kaivoin esiin trimmerini ja hankkiuduin eroon Matin ylimääräisistä kutreista, joka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten hoitojakson aikana. Koira lähti puolilta öin takaisin kotiin ja ehdin siihen mennessä juuri viimeistellä sen kesä-kampauksen, edustavaa after-groom kuvaa ei kyllä enää siinä vaiheessa iltaa tullut.



Viiru mitä sinä teet?!

Veilan kehä meni.. no, siinähän se. Veilamaisesti eli seesteisesti (not).
Saatiin punainen nauha ilman sijoitusta, vähän arvelinkin ettei suipponokkainen nahka välttämättä ole rotikoita kasvattavan tuomarin mieleen, mutta oli ihan kiva käydä viirun kanssa kehässä. Kuulin tosin että pentujen ja pienten kehässä tuomarit antoivat jotain suullista kommenttia jokaisesta osallistujista (joko positiivista rakenteesta mikäli puhdasrotuinen kun olivat ulkomuototuomareita taikka sitten käytöksestä), olisi ollut kiva jos isojenkin tuomari olisi näin tehnyt. Pidän muutenkin jos mätsärituomari puhuu enemmän, saa kuvan että on tekemässä hommaa mielellään.

Veteraanit olivat eri tuomarilla ja minulle meinasi tulla kiire, kun kaikki kahdeksan veteraania pyydettiin kehään samaan aikaan. Olin valmistaunut viemään koiran parikehään ja harjaamaan sen läpi ennen omaa vuoroaan, mutta suunnitelma ei toteutunut vaan koira jäi harjaamattomaksi. Matin karvan laatu on niin huono että se näyttää harjattunakin suht räjähtäneeltä, mutta nyt vielä enemmän.. noh. Huvikseenhan sinne kehään mentiin muutenkin, hakemaan maalaiskoiralle ensimmäinen ja viimeinen kehäkokemus.
Matti ei meinannut koko aikaa jaksaa seistä kehässä etenkin kun touhu muuttui kehän edetessä epäilyttäväksi, pöydällekin nostettiin! Arvostelupöytä oli sekin pikkumiehelle täysin uusi juttu ja vähän jännitti, mutta tuomari oli kiva eikä kiusannut ylimääräisellä tunnustelulla vaan näytettiin hampaat sun muut ihan maan tasolla.  :)

Liikkeet sujuivat koiran omaan tyyliin ongelmitta, se seuraa lahkeessa kiinni maailman tappiin kotonakin. Ei sijoitusta, mikä ei ollut yllätyskään.





Olispa sille ehtinyt oikeasti näyttää vähän harjaa.. tosin siinä tuulessa ei olisi varmaan edes auttanut.

Kaikista postauksen kuvista iso kiitos Anni Turkialle!