Kun päästiin takaisin sisälle, lapset ottivat oikein kunnon kohtausta ympäriinsä. Ensin juoksi Nasu ympäri taloa aivan päättömästi Titjan ja veljensä seuratessa perässä. Titja pyrki ottamaan Nasua hellästi niskastakin kiinni, että rauhoitupa nyt vähän. Kun Nadja oli hiljentänyt vauhtiaan, olikin Valon vuoro ottaa oma kohtauksensa - vähän lyhyempi, mutta kohtausten loputtua pennut samahtivat nukkumaan.
Nadja löysi uuden nukkumapaikan itselleen säkkituolista. Säkkituolista oli aiemmin tullut Milkan vakiopaikka meillä ollessaan, sillä Titja ei siitä niinkään ole välittänyt, mutta taitaa sekin jäädä Milkalle tulevaisuudessa vain haaveeksi - niin hanakasti pikkuneiti tuntui kyseiseen tarrautuvan ja on viettänyt melkein kaikki päivän nukkumatuokiot siinä.
Vähän päivemmällä keksittiinkin, että kokeillaan käydä tuossa Myllypohjan koirapuistossa kaikkien kolmen kanssa, siinä kun ei usein ole muitakaan koiria niin saavat pennut ja Titja mahdollisuuden käyttää vähän nenäänsä ja pennuille tulee tuota autoiluharjoitustakin - mitään ongelmiahan ei Lahteen tullessa kyllä kummallakaan ollut, mitä nyt Nadjalla pientä kuolaamista.
Koirapuistossa ei tosiaan ollut yhtään ketään. Titja nouti keppiä siinä missä pennut käyskentelivät omiaan aivan kuten kotipihassakin ollessa. Muuan pieni sekarotuinen sattui kuitenkin kulkemaan koirapuiston aidan viertä kertaalleen, joka sai lapsokaiset valppaiksi. Nadjaa olisi kiinnostanut mennä vähän lähemmäskin, mutta aivan aidan vierus olikin pelottava tapaus. Valo sen sijaan pysyi mieluusti meidän ihmisten (minä ja äitini) lähettyvillä tarkkailemassa tilannetta sekä siskon etenemistä kauempaa. Titjaa ei olisi suoraan sanottuna voinut moinen pikkukoira kiinnostaa.
Koirapuistosta lähdettiin ajelemaan kaupungin toiseen laitaan äidin tuttavan luokse hakemaan videokameraa ja vastaavia härpäkkeitä. Matkalla Nadja alkoi tosissaan kuolaamaan ja pysähdyttäessä pihaan ehdin juuri avata auton takaoven ja pyytää Titjan ulos kun pentu puklasi. Noniin.. Otin Nasun syliin ja Valo meni hihnassa äidin kanssa, Titja vapaana. Miestuttu tuntui pelottavan Valoa, joka keksi että hihnasta pääsee irti ja lähti sittemmin pienen matkan päähän karkuun aivan varmuudeksi. Nadja sai sylissä ollessaan hieman haistaa perhetuttua, mutta maahan päästyään ei sekään tuntunut viihtyvän tuttumme läheisyydessä. Äiti ja tämä tuttumme, Pertti, lähtivät sitten takapihalle päin siinä missä minä jäin hihnassa olevan Nadjan kanssa metsästämään Valoa kiinni. Otin Valon syliini ja lähdin äidin ja Pertin perässä takapihalle.
No ei siinä mitään, Titja päätti tehdä rynnäkön takapihalta meitä vastaan. Nasu säikähti sitä ja mulla ollessa hihna vähän huonosti kädessä (kannetun Valon takia) otti neiti vuorostaan jalat alleen. Piti siinä lähteä takaisin päin hakemaan Nasuakin, joka varmuuden vuoksi juoksikin vähän pidemmälle tielle kuin mitä Valo oli tehnyt. Onneksi hiljaisia teitä jossain hyvin syrjäkujilla, olisi muuten tarvinnut pelätä autojen puolesta. Titja sai kakkosrynnäköllä ajettua Nasua vielä kauemmas, joka sai mut lähemmäs karjaisemaan soopelin istumaan. Suututti sen käytös, vaikkei se todennäköisesti ymmärtänytkään mitä oli tapahtumassa. Äiti otti Titjan kiinni samalla kun olin itse ottamassa Nadjan hihnasta kiinni (antoi kuitenkin lähestyä kun ei ollut muita tekijöitä ympärillä). Sain pennut takapihalle (Valo yhä kannettuna, alkoi mutuen tuntua käsivarsissa) ja päästin ne siellä irti.
Titja jatkoi idioottina ryntäyksiään, joskaan onneksi pennut eivät ottaneet hatkoja takapihalta, vaan pysyivät siellä. Nasu melkein yritti lähteä jahtaamaankin Titjaa, mutta tuli toisinaan toisiin ajatuksiin. Valo pysyi yhä hyvän matkan päässä Pertistä, siskonsa uskalsi vähän lähemmäs sentään tulla. Lähtiessä pennut kiinni, jolloinka takaa päin parin sekunnin ajan kävivät molemamt itse Perttiäkin haistelemassa, mutta sitten taas karkuun.
Vähän hitaita hihnassa etenijöitä nuo kyllä ovat, mutta jaan kanssa saatiin ne auton viereen ja nostamalla vielä kyytiinkin. Nasu aloitti kuolaamisensa nyttemmin jo aikaisemmin ja puklaus tuli jälleen auton jo pysähdyttyä kotipihassa. Valo kuolasi erittäin vähän paluumatkalla, menomatkalla ei ollut minkäänlaisia ongelmia. On se kumma miten nämä nartut tuntuvat ottavan matkustamisen niin tosissaan, tietää Nasulle tonneittain lisää matkustamista tulevaisuudessa.
Iltapäivällä otettiin kaikki nokoset mun sängyssä - meikäläinen ja kolme koiraa. Oli vähän ahdasta, voinen kertoa, kun en omista edes parisänkyä.
Illalla taas ruoan jälkeisellä käynnillä tavattiin naapuruston lapsia. Kolme tällä kertaa ja eri lapset kuin eilispäivänä. Mulla oli kaikki koirat kiinni, joskin päästin Titjan taas vapaaksi leikkimään lasten kanssa. Valo otti hetimmiten pakit, Nasu suhtautui jälleen rauhallisemmin. Valokin antoi sitten kahden noista lapsista koskea kun kyykistyin sen vierelle ja silittelin sitä paikoillaan. Onneksi eivät lapset olleet siinä kauaa ja pääsin viettämään koirien kanssa omankin aikani.
Tämänpäiväisen esityksen jälkeen mulla on kyllä sanani sanottavana tuosta.. että lisää ihmisiä vain. Niin ja koiria kanssa. Pystyisin handlaamaan tilanteet, jos koiria olisi vain yksi; mutta kun niitä on kaksi. Oikeastaan kolme, mutta Titjan voi tarpeen tullen jättää sisälle. Ja näillä pakollisilla lenkeillä joudun käymään molempien pentujen kanssa samaan aikaan mm. ruoan jälkeen, niiden herättyä jne, muussa tapauksessa toinen tekee sisälle tarpeensa, eivät sen vertaa sisäsiistejä ole. Yhden koiran rohkaisemiseen olisi huomattavasti helpompi keskittyä, samoin kuin palkkaamiseen, nyt se on hankalaa kahden eri tavalla reagoivan pennun kanssa.
Mun on myöskin pakko tunnustaa, että näistä kahdesta pennusta mulle huomattavasti tärkeämpi on Nadja. Siksi mä saatan kirjoittaakin siitä blogiin yksityiskohtaisemmin kuin Valosta, johon yritän olla kiintymättä liiaksi, vaikka toiminkin sen kanssa päivittäin aivan yhtälailla kuin Nasunkin kanssa. Toinen tunnustuspakko on se, että olisi hienoa jos Valo löytäisi oman paikkansa mahdollisimman pian, sillä pentu on oikeutettu saamaan yksityiskohtaisempaa huomiota ja vahvistusta sekä rohkaisua, kuin mitä mä pystyn sille täällä antamaan toimiessani yhdessä kahden muun koiran kanssa Valon lisäksi.
Kohta mäkin oon menossa nukkumaan, nyt vaan naureskelen noille koirille keskenäni. Titjahan on aina ollut tyynyjen perään ja nukkuu vähintään pää ellei puolet vartalosta tyynyn päällä sängyllä. Nasu halusi sängylle Titjan kanssa, joten kävin auttamassa sen sinne jonka jälkeen velikultakin oli nostettava ylös. Titja tuntui kiroavan pentujen ilmaantumista hänen alueelleen ja oli vaihtamassa asentoa nousten seisomaan, kun arviointivirheen kautta Nadja pujahti väsymyksestä hidasliikkeisen Titjan ohitse ja kävi tyynylle makaamaan samoihin aikoihin kun Valo asettautui jalkopäähän. Oli aikuisen collien ilme perin typertynyt ja se vilkaisi muakin merkittävästi, että miten pystyin päästämään nuo kaksi kamaluutta hänen alueelleen.
Titja on ihana koira, kun sen ilmeistä pystyy lukemaan kaikki sen ajatukset. Kyllähän mä olen sikäli ilmeikkäitä koiria nähnyt, jotka leikkiessään saavat käsittämättömät ilmeet naamalleen (joka onnistuu toki Titjaltakin), mutta tämä tyttö peittoaa kyllä monet muut arkipäivän ilmeskaalassa. Sillä on enemmän ilmeitä kuin monella tuntemallani ihmiselläkään. Way to go, girl.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti