Eka mätsäripäivä

Olin mennyt suht myöhään nukkumaan edellisenä iltana jo valmiiksi muutamille mesekavereilleni hermoillen tästä päivästä ja heräsinkin sitten tavattoman aikaisin (puoli kahdeksan on minulle todella aikaisin lomapäivinä..) ja tavattoman pirteänä (unikeko!). Eilen olin luvannut Ninalle - ei siis kasvattajalle, vaan eräälle toiselle, "Ninnille" - esittäväni hänen koiransa myös mätsärissä ja mahdollisesti myös myöhemmin Lahti KV:ssa JUN-uroksissa, mikäli koiran kasvattaja ei sitä suostuisi viemään - jos Ninni edes kysyisi häneltä - ja mikäli minulla ja Roilla vain menisi hyvin. Siispä minua jännitti tämän vuoden ikäisen nahkauroksen Roin (Timonan Roy Roosevelt) esittäminen kun olin koiran vain tasan kerran aikaisemmin koirapuistossa nähnyt enkä tiennyt muuta sen kehäkäyttäytymisestä kuin mitä Ninni oli mesessä kertoillut edellisenä iltana. Eli uuden koiran esittäminen jännitti siinä missä omankin, kysehän oli Titjan ensimmäisestä mätsäristä enkä tiennyt yhtään miten pikkuneitini käyttäytyisi paikan päällä! Suurin pelkoni oli se, ettei koira liikkuisi mätsäripaikalla mihinkään, sillä mätsäri oli sisätiloissa Jokimaan raviradalla ja ainakin edellisinä vuosina siellä on ollut tungokseen asti koiria ja Titjahan on kotioloissa aristellut ja väistellyt hieman haukkuvia koiria - mätsärissähän olisi koko ajan mekkalaa ja sitten vielä tungos.. Jännitys oli suuri.

Noh, matkalla käytiin vielä pitkäperjantaina ainoasta aukiolevasta kaupasta (ABC) ostamassa paketti lihapullia. Sen verran voimakas haju niissä, että pitäisi niiden avulla koiran huomion pysyä parhaiten makupalassa eikä muissa koirissa. Näyttelypaikalle sitten mentiin, onneksi suht ajoissa. Jäätiin äidin kanssa odottelemaan Jessicaa, bestistäni jonka oli tarkoitus tulla myös paikalle katsomaan ja kuvaamaan, yms. Minä siinä odotellessa tajusin tietysti unohtaneeni jotain kotiin - no, Titjan paperit, joihin rokotukset oli merkitty ja tiettävästi tarkistavat rokotukset joka koirilta ilmoittautumisen yhteydessä. Olihan siinä tunti vielä kuitenkin aikaa, niin äiti lähti kotoa hakemaan (ei kovin pitkä matka) samalla kun jäin ulos odottelemaan Jessiä. Siinä välissä ehdin tavata Ninninkin ja tämän siskonsa sekä Roin ja nähdä pienen mallipätkän Roin juoksemisesta - ei hyvältä näyttänyt, mutta ajattelin että ehkä se sitten 'tositilassa' tasoittuu. Meninpä sitten Jessin luo siitä kun he tulivat ja lyhyen ajan päästä äitikin tuli. Ehdin jo säikähtää ettei oikeita papereita ollut tullut mukaan (kaikkia muita papereita nimittäin näkyi ostosopimuksista lähtien) ja lähes jo turhauduin, kun äiti viimein nosti autosta juuri sen pienen muovitaskuisen paperiliuskan jota olin kaivannut ja olo helpottui huomattavasti! Pakattiin Jessin tavarat sitten Jessin perheen autosta meidän autoon ja lähdettiin ilmoittautumaan. Siinä jonottaessa menikin sitten tunti, josta varmaan puoli tuntia jumitettiin pelkästään eteisessä. Jo siinä vaiheessa pidin silmällä Titjaa, joka näytti suht rauhalliselta vaikka toiset koirat haukkuivatkin ympärillä ja seistiin suht tungoksessa. Ihastuipa se äkillisesti muuan flatteihinkin (sileäkarvaisia noutajia), joita melko lähellä oli.. Siinä ilmottautumisen lomassa päiviteltiin myös nahkojen määrää mätsärissä, Titjan ja Roin lisäksi niitä oli siellä kolme soopelia ja yksi 'musta' eli yhteensä nahkoja kuusi kipaletta! Ninni jutteli yhden nahkaomistajan kanssa ja yhtäkkiä hokaisikin, että Roille oli annettu pienten koirien lappu eikä isojen koirien, kuten piti. Joutuivat hekin sitten odottelemaan, että koko jono meni ohi ja vaihdattivat sitten numeronsa - 222 oli heille aluksi merkattu, mutta pienten koirien numeroissa siinä oli joku bulldoggi, eli merkkaus oli ollut numeronkirjoittajalla vain väärä. 122, mikä oikeasti olisi kuulunut olla (ja miksi se vaihdettiin), luki kyllä Roin nimi. Onneksi asia huomattiin sentään ajoissa..

Noniin, päästiinpähän kipuamaan sitten ylös niitä rappuja kehien luokse. Vähän mietin ilmottautumisjonossa meneeköhän Titja rappuja ylös kun sillä on välillä ollut niiden kanssa vaikeuksia, mutta erittäin hyvinhän se ne sinne nousi ilman tökkimisiä! Vaikka sieltä kuului minkälaista melua vain niin ei siitä välitetty, ihmettelin oikeastaan miten Titja olikin niin rauhallinen niiden haukkujen keskellä vaikka niitä saattoi kuulua kävellessä ihan vierestä, jne. Yritettiin siinä sitten selvitellä, missä kehässä ovat isot koirat (Roi) ja missä kehässä pennut (Titja), kyllä sekin sitten pikkuhiljaa selvisi kun tilannetta seuraili. Samalla arvottiin kumpi menee ensin kehään, Roi vaiko Titja, mutta niinhän se Roin vuoro tuli. En ollut ehtinyt (tai sitten vain saanut aikaiseksi) kokeilla Roita ulkona taikka missään vaan lähdin sen kanssa suoraan kehään. Roillakin oli palkkana lihapullia ja lainasin sille Titjan näyttelyhihnaa kuitenkin huomaten, ettei jätkä ollut nlyhihnaan ihan täysin tottunut. En ollut aivan hollilla kehän tapahtumista, ihan kuin en olisi tajunnut että me kehässä oltaiskaan, toimin ikään kuin robottimaisesti siellä sen kummempia jännittämättä. Ei mitään täydellistä tuntumaa Roihin, ihan kuin olisin ollut tutustumiskierroksella sen kanssa, kunhan seisottelin enempiä asettelematta itsekin seisoen. Kyykistyin vain kun hampaita katsottiin, siinä meinasi herra peruuttaa ja meinata että hänen hampaita ei varmasti katsota, mutta kyllä vain katsottiin lievän vastahakoisuuden jälkeen. Tuomarin kysyessä ikää oli pieni muistikatkos ja heitin sille, että Roi on vähän yli vuoden, tuli kehän jälkeen tarkistettua Roin ikä ja huh, suht oikein meni - 1v 2vk tai jotain vastaavaa. Raviosuudet annoin juosta suht vapaasti ja löysällä hihnalla ihan vain senkin takia, että kehän alusta oli kutakuinkin ihan pirun liukas, ja hyvin Roi niistä suoriutui! Mutta kuten neljä muutakin isoihin koiriin ilmoitettua nahkaa, sai myös Roi tuomarilta sinisen nauhan.

Juttelin sitten ulkona itsekin sen yhden nahkanomistajan kanssa, joka oli kolme soopelinahkaa tuonut mukanaan mätsäriin. Hänellä oli kuulemma enemmänkin Dandinas-koiria kuin vain yksi, mm. Leslie, jonka joskus olen nähnytkin jossakin. Muitakin tuttuja nimiä esiintyi, mutta uusista kutsumanimistä jäi mieleen vain Kepa. Puhuttiin että jos hän esittäjää tarvitsee isojen koirien sinisten kokoontumiskehään niin voisin esittää (ja sanoikin minulle että esittäisin Leslien, Jessi taasen Kepan) jonkun jos Roin omistaja/omistajan sisko veisi itse Roin, kun ei muuten kaikille riittäisi esittäjiä. Samalla kävellessä juteltiin myös Titjan korvista, harmillisen pystyt kun ovat, ja sain ihan varteenotettavia vihjeitä neitini korvien hoidon kannalta - osaa aion ainakin kokeilla jos ei muuta, sillä kyllä minä nuo korvat alas aion saada (pystykorvaisina siis mätsäriin mentiin). Pentukehä oli kyllä jo alkanut, mutta siellä arvostelut menivät todella hitaasti ja Titjan numero oli vasta 66:s, joten ei hätää. Sisälle mentäessä pääsinkin seuraamaan yhden netistä itselleni tutun Marikan ja hänen nelikuisen pommipentunsa Robinin kehää. Pentuluokassa myös ja nappasivat punaisen nauhan hienon esiintymisen päätteeksi! Siinä katseltiin sitä pentukehää, kunnes yhtäkkiä tajusin että herttinen, isojen koirien kehällä sinisen saaneet ovat kokoontumassa! Äkkiä livistettiin sinne ja tajuttiin lähes hetimmiten, että se nahkoja omistava nainen (kas kun en nimeä tajunnut kysyä!) ei ollut paikalla, joten tuskin sen koiria tultaisiin esittämään. Koko ryhmä - noin 50 sinisen saanutta isoa aikuista koiraa - poistuivat ulos kokoontumaan pienen kehätilan vuoksi ja katsoin lievästi hermostuneena perään, kunnes tyrkkäsin reppuni ja Titjan Jessille ja kipitin perässä. Kerta en esittäisi Leslietä, niin miksen sitten Roita, kuten aluksi oli pitänyt? Ninni oli Roin kanssa jo 'asemissa', kun menin heidän luokseen ja kysäisin otanko Roin ja sainkin sitten. Ninni ja tämän siskonsa jäivät suunnilleen taakseni istumaan ulkopenkille ja seisottelin Roita sitten siinä sitä mukaa, kun tuomari hitaasti kiersi läpi kaikki koirat. Toisella kierroksella tuomari alkoi kättelemään pois tippuvia ja kulki minun sekä Roin ohitse (mainittakoon että Roi seisoi hienosti paikoillaan aina tuomarin käppäillessä ohi!). Toisellakin kerralla tuomari vain käveli ohitse, mutta kolmannella kerralla jäi ihan meidän eteen juttelemaan kehäsihteerin kanssa jostain listajutuista. Pidin katseen puolittain Roissa ja puolittain tuomarissa, joka irtauduttuaan kääntyi meihin päin katselemaan. Roi seisoi hyvin ja täysin paikoillaan, mutta tuli kuitenkin tilanne jossa jouduin ojentamaan kättäni kättelyyn. Noh, pitkälle päästiin noin 50:stä koirasta, kun tuossa vaiheessa koiria oli ollut enää noin 15. Todella hienosti koiralta, jolla ei aivan pirusti näyttelykehäkoulutusta ole!

Sitten tajusin, kuinka paljon aikaa oli mennyt. Ennen Roin esittämistä olin ottanut huomioon, että pentukehän arvostelu oli kiristynyt. Kipitin Jessin luokse, jonka kanssa mentiin puolijuoksua pentukehälle ja siellä näytti olevan numero 62 odottelemassa pariaan. 62:sta ei kuulunut eikä 63:stakaan, joten kehään meni 64 - Titjan vuoro olisi seuraavassa parissa! Hätäisesti tankkasin taskuun lisää lihapullia, jotka olivat päässeet hupenemaan Roin kanssa ja vaihdoin pikkuneidilleni farkkupannan ja normihihnan sijaan näyttelypannan sekä seisotin asettelematta kehän ulkopuolella hermostuneena kertaalleen kuin harjoituksena. Ja yhtäkkiä olikin jo meidän vuoro, en oikeastaan taaskaan tajunnut että olin kehässä, kunhan kävelin sinne koiran kanssa. Kävelin Titjan kanssa pienen maton päälle ja seisotin sitä sitten siinä odottellessamme pariamme (65), jota ei kuitenkaan kuulunut. Sitten kuulutettiin 67, joka tulikin paikalle - puolivuotias amerikan cockerspanieli, jonka omistajalle oltiin Jessin kanssa juteltu ilmoittautumisjonossa. Luultavasti heidän olisi kuulunut tulla minun ja Titjan jälkeen, mutta tulivatkin sitten eteen ja näinollen olivat ensimmäisiä yksittäisarvostelussa. Seisotin Titjaa siinä ihan rauhassa sillä aikaa kun sitä jenkkipentua arvosteltiin, joka kävikin suht nopeasti kun edestakaisinjuoksuja ei juostu. Minä vain ihastelin tämän pienen ajan omaa koiraani, joka ensimmäistä kertaa kehässä esiintyessään seisoi siihen nähden mielestäni upeasti ja rauhallisesti.. Sitten tuli Titjan vuoro ja tuomari tuli meidän luoksemme. Saatiin pirpanan kanssa ensimmäiseksi kehuja hienosta näyttelyhihnasta heti ikäkysymyksen jälkeen ja sitten katsottiinkin hampaat. Ajattelin, että Titja peruuttaisi hampaiden tarkastuksessa, mutta se olikin tosi nätisti! Nimittäin tunnustan, en ole paljoa pyydellyt vieraita niitä katsomaan vaan lähinnä itse kuikkinut vähintään joka toinen päivä. Joka tapauksessa, neiti vilkaisi oikeastaan vain kerran tuomariin kunnolla (häntä heiluen, tottakai!) ja antoi hyvin silitellä itseään, jne. Vielä viimeisenä tuomari pyysi meitä juoksemaan yhdessä sen kehän ympäri - ellei tämä tapahtunut jo ennen yksittäisarvostelua, onpas minulla huono muisti, en ollut ollenkaan maan päällä kehässä. Alusta oli jälleen sanalla sanoen liukas ja Titja taisi kerran liukastua sen aikana lievästi, mutta se jenkki meidän edessämme tuntui liukastelevan ja hidastelevan koko ajan. Pidättelin aika ajoin Titjaa, kun tuomari juoksutti meitä toisen liukastelun takia toisenkin kerran kehän ympäri, ja annoin sen sitten taas juosta. Ei ole mitään takuita miten jenkki seisoi kun en katsonut, mutta ainakin raviosuudella Titi tuntui olevan parempi. Siinä sitten jäin itse seisomaan kun seisotin Titjaa ja odottelin jännityksellä saisiko Titja ainoana paikalla olleesta kuudesta nahkasta punaisen nauhan, sillä tuomarikin oli eri kuin isojen koirien - JA KYLLÄ SE SAI!

Olin ratketa riemusta siinä vaiheessa, kun otin nauhan vastaan ja kiitin tuomaria sekä syötin Titjalle palkaksi lihapullaa kehästä poistuen. Kyllä minulle olisi kokemuksena riittänyt jo pelkästään Titjan loistava ensiesiintyminen kehässä, mutta että vielä punainen nauha! Kyllä sai neiti taputteluja ja hymyjä osakseen kehän ulkopuolella ja se alkoi minun silmissäni yhä enemmän ja enemmän muistuttaa näyttelykoiraa - koiraa, joka oli tajunnut, että taskuni ovat täynnä lihapullia tarjoiltavaksi ja joidenka saamiseksi täytyi seistä niin hienosti kuin vain osaisi. Taisin Jessillekin mainita, että Titjastahan tulee kohta kuin tämän isosetänsä Uno (Dandinas Just A Prince) jos neiti jatkaisi moista käyttäytymistä kehän ulkopuolellakin tulevaisuudessa. Minulle jo punainen nauha oli hieno suoritus ensimmäisestä mätsäristä enkä jäänyt odottelemaan sijoitusta punaisten kokoontumiskehästä, johon ei kovin kauaa aikaa kulunut. Ensin tulivat pari 70-numeroista pentua ja sitten pari välistä jäänyttä (mm. se minun parini, 65 ja sitten 63 sekä 64), sen jälkeen sinisten kokoontumiskehä ja sitten tuli meidän vuoro. Satuin jonkin hitusen Titjaa pienemmän bulldoggityylisen koiran taakse ja meidän takana oli sitten jättiläismäinen newfoundland, musta koira, jota Jessin kanssa "Karhuksi" kutsuttiin kun ei nimeä tiedetty. Kehää oli laajennettu pienten koirien kehän verran, kun niiden kehä oli loppunut, mutta silti pentuja oli niin paljon että tungosta riitti ja seisotukset olivat todella lähellä toisiaan. Titja säikkyi sitä takana olevaa nöffiä ja vilkuili vähän väliä taakseen eikä seisonut kunnolla, sitten kun tuomari ravuutti muutamaa koiraa kerralla kehässä, olivat ne ohi kulkiessaan mukamas äkkiseltään kovin pelottavia.. No, päästiin mekin juoksemaan kultaisennoutajan ja kahden muun koiran kanssa yksi lenkki, jossa Titja ravasi hyvin ja rauhallisemmin unohtaen hetkeksi muut. Sen jälkeen paikalle palattuamme seisotuskin sujui hitusen paremmin eikä nöffi takana niinkään enää pelottanut. Tuomari oli alkanut katselemaan ketkä tippuisivat, ja sanoi sitten melko vaimeasti jotain "aloitetaan nyt sitten vaikka tästä" ja kääntyi meidän puoleemme. Näin siis tiputtiin ensimmäisinä tuomarin ollessa lähimpänä meitä, kätellessä tuomari vielä sanoi "todella hieno koira mutta kiitos kuitenkin" ja niin sitten Titjan kanssa poistuttiin. Syötin lähes kaikki lihapullat Titjalle - muutaman Roillekin - ja pääsin toteamaan että myös Marika ja koiransa Robin olivat tippuneet samalla kuin mekin Titjan kanssa. Noniinno, elämä on, enempiä ei jääty katselemaan kun mentiin Jessin, Ninnin, Ninnin siskon sekä koirien kanssa pihalle ja nurmikkoalueelle ottamaan muutamia kuvia. Ensin yksittäisiä rakenteita, Jessi tahtoi Titjasta pari pääkuvaa ja minä pari liikettä, sitten otettiin Roista ja Titjasta vielä yhteiskuviakin Rop&Vsp -tyyliin seisotettuna (tässä käytettiin viimeiset pari lihapullaa).

Näin loppui hieno päivä, oli aika lähteä kotia kohti. Ei mitään käsitystä muista voittajista, kuin että isojen koirien punaisten voittaja oli itäsiperianlaika Asta - minulle jo ennestään tuttu dogsittereitten vuoden takaisesta mätsäristä - ja nelonen sen collieihmisen paikalle tuoma pehko. En nähnyt sitä collietyyppiä enää, joten en voinut kysellä nimeä taikka sähköpostiakaan (oli tullut juttua jostain netin Dandinas-yhteisöstä ja niistä korvista jne, mutta kun ei niitä yhteistietoja saanut.. ehkä kasvattaja-Ninan kautta voisin kysellä mm. Leslien omistajan sähköpostia tai vastaavaa). Kaipa sen joskus saan, mutta tältä päivältä sai näyttelyjutut riittää. Raahauduttiin Jessin kanssa äitini luokse, joka oli autoineen tullut hakemaan meitä. Koira autoon ja matkalle kotia kohti - pentu nukkui väsymykseltään puolittain jo autossa. Onnekas. Hieno mätsäripäivä oli ohi.