29. syyskuuta 2013

Titja 7-vee!

Onnea rakas. ♥

22. syyskuuta 2013

Tuulos pentunäyttely

Melnitsa Gora Balalaika "Taika" - PEK4 KP (venäjänmustaterrieri)

Ensimmäistä kertaa mustaterrierin hihnan päässä, tämä oli myös Taikan ensimmäinen kehäkäynti. Sain hyviä vinkkejä tutulta mustaterriereiden omistajalta esittämiseen sitten tulevaisuutta varten, tänään keskityin pilkunviilaamisen sijasta pitämään koiran paikoillaan. Juokseminenkin meni kauniisti, tuomari vain tykkäsi vähän valmiimman oloisista pennuista tällä kertaa.

Kuva otettu juuri ennen lähtöä perus-pannassa ja koira on jo melkoisen väsynyt joten ei ihan edustavimmillaan enää.

8. syyskuuta 2013

Vantaa KR

Calibra's Dream Veawer "Viivi" VET-EH VEK2

Kiitos päivästä erityisesti Susannalle, jonka avulla ylipäätänsä pääsn koko näyttelyyn!

Vähän kyllä syö omaa mieltä tuomarin päätökset aina toisinaan, tällä kertaa en puhu edes nahkakehästä vaan toisen rodun kehästä. En kehtaa edes avautua aiheesta, mutta omasta mielestäni vääryyttä on taas tapahtunut. Tähän vaikenen.  :)