Lääkkeitäkö? Valitettavasti. Annin lähtiessä Belgiaan muutamaksi viikoksi lupasin hoitaa hänen koiransa Milka-nahkacollien sekä jyrsijät (entinen rottani Rispa sekä kaksi kasvatti-hiirtäni). Kaikki hoitolapset tuotiin tänne meille. Tarkastan joka aamu koirien makuupaikat etsiessäni niistä viitteitä Veilan mahdollisesta juoksusta ja havahduin perjantaina tippaan jos toiseenkin, joka oli liian tumma ollakseen juoksutippa. Tietty tarkastin ensin Veilan, ei mitään. Seuraavaksi paikalla nukkuneen Milkan, jolta vuoti reiluhkosti ruskeaa eritettä emättimestä, ja Milkahan ei yleensä vuoda yhtään mitään edes juoksuisena. Useiden muiden epänormaalien viitteiden saattelemana sain eläinlääkäriin tarkistusajan puoli kahdeksi, jossa Milkan kohtu ultrattiin kohtutulehduksen varalta. Mitään kriittistä ei onneksi löytynyt tai leikkaus olisi pitänyt suorittaa illalla päivystyksessä, vaikka jotain pientä löytyikin ja muiden oireiden perusteella on ihan perusteltua epäillä alkavaa kohtutulehdusta, johon koira sai antibiootin ja varmuudeksi kipulääkettä, jos alkaa huomattavasti kipuilla seuraavien päivien aikana. Itse sain kiitoksen koiran toimittamisesta niin aikaisin eläinlääkäriin, yllättävän moni kuulemma odottaa koiran kanssa kotona aivan liian myöhään. :(
Mikäli tilanne on erittäin onnellinen voi kyseessä olla myös todella epänormaali juoksu vuodon väristä huolimatta. Olen kyllä itse yhä sen tulehduksen kannalla koiran käytöksenkin puolesta, vaikka rauhallinen koira se on muutenkin niin on ollut sitäkin vaisumpi. Saatiin antibiootti sentään erittäin varhain ja voi toivoa että päästään sillä tästä yli kokonaan. Anni päätti lisäksi leikkaa Milkan heti pystyessään, ettei mahdollinen tulehdus ainakaan uusi. Epävarmuus koiran tilasta itse ollessa toisessa maassa on kuitenkin raastavaa.
Eläinlääkäristä suoraan kennelille, kuten olin luvannut jo viikkoja sitten eikä tässä vaiheessa voinut enää perua. Loput perjantai-illasta seurasinkin nartun synnytyksen etenemistä, saldona 5 pentua (1u+4n), jotka ovat kaikki hyvässä kunnossa ja suht tasaisia. Melko kirjavaa porukkaa, kuten kasvattaja Paulakin sanoi lähetettyäni hänelle tekstarilla Tallinnaan kuvan tyypeistä.
Alla olevat kuvat otettu eilen eli pennut ovat kuvissa vain päivän ikäisiä.
Nyt ollaan nahkajengin kanssa kuitenkin jo kotona, helpompi seurata Milkan kuntoa täällä.
Mitäs meille muuten? Veila panttaa juoksujaan - tai ainakin toivon, että kyse on vain venyttämisestä eikä piilojuoksusta. Aiemmat juoksut ovat olleet kuitenkin niin selviä, että piilojuoksun mahdollisuus on häviävän pieni. Käytös on kuitenkin jo pidempään ollut hermoja raastavaa ja jatkuu yhä samanlaisena, eli yrittää astua mm. Titjaa, näkee enemmän pieniä vihreitä miehiä ja vapaanaolon käytöksen luotettavuus on kyseenalaisempaa. Toivon hartaasti, että se alottaisi juoksunsa niin että päästään astutusreissulle vielä tämän kuun lopulla, muuten kohtaan pienoisia aikataulullisia ongelmia jos venyy ensi kuulle asti. Naapurustossa on kuitenkin juokseva narttu, jolta voitaisiin käydä hakemassa "vetoapua".. viime kesänäkin Nita-belgin juoksut tuntuivat tarttuvan molempiin mun koiriin ihan muutamassa päivässä.
Koska Veila ei ole juossut, otin molemmat koirat hallivuorolle viime viikonloppuna, kuun ensimmäisenä päivänä. Titja teki tällä kertaa vähän Veilaa enemmän, mm. tokon alo/avo-hyppyjä ja tunnarin muistelua. Se ei ole tunnaria kunnolla tajunnut, joten käytin sille erittäin vahvaa apuhajua nakista ja yritin muistuttaa että tunnarikapuloiden kanssa olennaisin osa on haistelu. Jonkin aikaa mietittiin kunnes haistelu muistui taas mieleen ja lopulta koira toi (ei kuitenkaan niin varmasti kuin toivoisin) viiden tunnarin joukosta apuhaju-kapulan. Erittäin tyytyväinen olen joka tapauksessa.
Veilan kanssa olin kunnianhimoisempi ja se etsi oikeaa kapulaa vain hyvin pienellä apuhajulla (ei olla otettu liikettä taas ikuisuuksiin niin halusin helpottaa koiraa vähän) parhaimmillaan viidentoista kapulan joukosta. En joutunut pettymään, kun koira muisti rauhoittua ja haistella sähläämisen sijaan ja oikea kapulakin nousi lähes joka kerta, yritti oikaista ja kokeilla tuoda ensimmäistä mahdollista kapulaa kahdesti.
Eräällä pehkon omistajalla oli hallilla mukana suunnilleen koiran säkän korkuinen jumppapallo, ideana opettaa koira pyörittämään palloa tönimällä kuonollaan. Saatiin muutkin hallilla olleet vähän testata pallon pyörittelyä ja tuota.. noh. Molemmat tyttöni lähestyivät palloa hieman turhan suurella voimalla lyöden molemmat etutassut pallon päälle. Veila yritti tassut pallon päällä myös raapia sitä ja sähläsi muutenkin, joten se pääsi kokeilemaan kahdesta pöydästä luotua pallo-kujaa jossa oli nameja ripoteltuna maahan eli pallon alta haistelemalla/palloa päällä työntämällä löysi lisää nameja. Se rauhoitti koiraa hieman ja saatiin muutamia onnistuneita kuono-tönäisyjä ilman kujaakin.
Titja taasen yritti ottaa palloa suuhunsa (??? pallon koko..), josta lopulta aloin palkkaamaan sitä ja hain takaa pallon näykkäystä ilman vasten hyppyjä, niin pallo oikeasti saatiin liikkeelle.
Kuvia palloilusta ehkä huomenna tai myöhemmin ensi viikolla, kunhan Tea ehtii käymään niitä läpi.
Alla video Veilan vikasta tunnarista, jossa toki itse teen virheen kehuessani koiraa liian aikaisin. Osoitti se onneksi tarpeeksi pitkään huomiota oikeaa kapulaa kohtaan ja jätti väärän rauhaan. Yli kolme vuotta olen koiran kanssa touhunnut ja vieläkään en aina muista, ettei sitä saa kehua kesken (Titjaa ei niin haittaisi).
Agilityä emme ole päässeet treenaamaan, koska seuramme VAU:n treenihallilla pamahti yllättävien pakkaspäivien vaikutuksesta vesiputki ja vettä oli tonneittain pitkin hallin lattiaa. Hallin betonilattia ja matot täytyy loogisesti kuivata, joten esteitä ei tilassa voi pitää eikä treenaus onnistu.
Loppuun voisin laittaa vielä viime kuun vikoilta päiviltä kuvia jäältä, kun käytiin Tean ja soopelijengin kanssa pitämässä hauskaa. Oman kamerani ollessa rikki oli kyllä ihana lainata Tean ja hänen miehensa Jarnon kameraa edes hetkeksi koirien kuvaamiseen. On ollut myös vähän puhetta, että saisin erään naapurin (tai no, 3km välissä) käyttämättömän kameran lainaan joksikin aikaa niin ei tarvitsisi olla jatkuvasti ilman. Tuolla puhelimella kun ei loppupelissä saa niin hyviä kuvia, kuin toivoisi saavansa.
Veila sai viime kuussa oman kokonsa tuosta Titjan takista. Ideana mulla oli ostaa paremmat halppis-takit kuin mitä meidän entiset on olleet ja jalostaa niitä itse eteenpäin eli lisätä pituutta reisiin ja peittää myös koiran olkaa enemmän, joka on näissä takeissa suht avoin. Olen käsitöissä kuitenkin niin käsi, etten olisi saanut tehtyä takkia alusta lähtien, ja olen ihan tyytyväinen näiden takkien malliin. Täytyy katsoa missä vaiheessa sitä ehtii/jaksaa alkaa työstämään takkien muutosta. Haluan myös molempien takkeihin omat kangasmerkit tunnistuksen helpottamiseksi, Veila saa todennäköisesti tyttömäisen pääkallon tjsp..
