7 vkoa astutuksesta, 2 vkoa jäljellä

Tätä ultrakuvaa tuskin tarvitsee selitellä enää.. Aika pelottava.  :D

6 vkoa astutuksesta, 3 vkoa jäljellä

Kahdessa ekassa ultrakuvassa yksittäisiä pentuja, ensimmäinen on hieman mielikuvitusta vaativa kun ei osunut kokonaisena ultrakuvaan ja toisessa pentu on suoraan ylhäältä tai alhaalta. Ihan viimeisessä ultrakuvassa näkyy neljä pentua samassa kuvassa, eli ainakin neljä siellä on varmasti kasvamassa.  :)
Pelottelivat kyllä jopa viidennestä ja kuudennesta, kun toinenkin tuttu eläinlääkäri sattui huoneeseen ja molemmat huomasivat samaisen varjoparin, jotka saattaisivat olla ihan oikeita pentuja jossain melkein kylkiluiden alla. Ei lähdetty kyllä kaivelemaan varmistusta, on tai ei.

5 vkoa astutuksesta, 4 vkoa jäljellä

Vähän joutuu vielä mielikuvitusta käyttämään, että siitä koiran saa, mutta siinä on yksi. Napanuora on selvästi oikealla, myös pään ja takajalat erottaa hyvin.

Tähän samaan voisin esitellä myös Priyan 4kk kuvat. Pentu on sopeutunut laumaan hyvin ja on likimmiten jo täysin sisäsiisti. Pentuelämä sen kanssa on ollut yllättävän helppoa, helpompaa kuin pentuajoista muistinkaan. Onko mun ongelmakoira-vieraat oikeasti olleet niin vaikeita, että ihan pikkupentukin tuntuu yksinkertaiselta vaikkei se mitään kunnolla ymmärrä? Sitä teinivaihetta odotellessa..






Kaikki postauksen kuvat ottanut Tea Lemmetyinen, iso kiitos!

Tiineysultra, 4 vkoa astutuksesta

Tästä se seuranta lähtee.. vielä ei missään näy, kuten ei tässä vaiheessa viime vuonnakaan.

Veila on tiine!

Ultrasta onnistuttiin laskemaan noin viisi pentua.

Ultraa edeltävinä päivinä preppasin itseäni valtavasti negatiivisiin uutisiin ja muotoilin päässäni eri lauseita, miten onnistuisin ilmaisemaan Veilan olevan tyhjä. On huojentavaa, ettei minun tarvinnut kirjoittaa puhtaaksi yhtäkään lauseistani, mutta pidän myös isona ihmeenä, että pienet salamatkustajat (kuten eläinlääkärimme maha-asukkeja kutsuu) olivat hengissä. Olemassa.

Kaksi viikkoa astutuksen jälkeen Veila oksensi iltaruokansa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Yksi oksennus ei haitannut ja niitä sattuu, mutta se oksensi uudelleen. Ja uudelleen. Neljännen oksennuksen kohdalla totesin kaverilleni, että olen oikeasti huolissani - tämä koira ei koskaan voi pahoin eikä oksenna, eikä tiineysoksujen aika vielä ollut ettei niistä voisi olla kyse (eikä Veila oksentanut tiineyden takia viime vuonnakaan). Syyn täytyisi olla joku toinen, ja koira jatkoi oksentamistaan.
Ensimmäisen kymmenen tunnin aikana Veila oksensi 32 kertaa, jos pysyin laskuissa mukana. Päiväksi se rauhoittui, iltapäivällä oksensi taas, veristä eikä vesikään pysynyt sisällä. Veila sai ensiapuna nesteytystä suoraan suoneen ja lääkkeitä riittävän setin.

Lauantaina illalla joku kirjoitti alueen fb-ryhmään mahdollisesta koiranmyrkky-ansasta lähimetsässä, jossa me yleensä käydään päivittäin. En tahdo uskoa, että Veila on ehtinyt syödä sieltä mitään, koska joutuisin raahaamaan sen moisen aarteen luota niska-persus otteella pois, mutta muitakaan vaihtoehtoja tai syitä erittäin äkilliselle oksennustaudille ei hetimmiten löytynyt.

Sunnuntai meni rauhassa, maanantaina alkoi taas. Selvästi kipuili, kiersi, vaihtoi paikkaa ja oli muutenkin levoton - koira, joka ei koskaan ole kipeä. Ikinä. Lääke lisää, parhaimmillaan söi neljää kerralla. Ei millään tahdottu ottaa röntgeniä, kun se ei olisi hyväksi mahdolliselle tiineydelle. Todella pitkä kuuri riisiä, rasvatonta raejuustoa, puuroa ja seitiä. Veila laihtui aavistuksen, mutta hiljalleen kaikki meni varmasti ohi.
Vaan koska kroppa oli ollut niin kovalla rasituksella olin lähes varma, että se oli sitten siinä. Eivät mitkään sikiöt kiinnittyisi nartun kehon heittäessä härän pyllyä tärkeänä ajankohtana.

Väärässä olin, nämä lapset olivat päättäneet selvitä.



Siltä näyttää yksi koiranaluista ultran kautta tällä hetkellä. Pituutta ei ole kovin huimasti vielä eikä muotoja pysty erottamaan sen kummemmin. Pieniä sydämiä siellä sykki.

Viime vuoden menetyksen sekä tämän alkutiineyden takia päätimme oman eläinlääkärimme kanssa yhteistuumin ultrata Veilan lopputiineyden ajan joka viikko ja seurata, että vauvat kasvavat normaalisti sekä pysyvät hengissä. Tässä tiineydessä meillä on viime vuodesta poiketen otettuna jo ensimmäinen herpes-rokote, toinen otetaan myöhemmin kun se ajankohtaiseksi tulee.