Maalaiselämää

Saatiin itseäni jokusen vuoden nuorempi serkkutyttöni kylään pariksi päiväksi tänne Hollolaan. Olipa kiva olla tekemisissä kunnolla pitkästä aikaa, kun ei olla viime vuosina nähty muutoin kuin erilaisten perhejuhlien tai hautajaisten yhteydessä. Satu kuvasi myös koiria joista pari hauskaa otosta laitoin tähän postaukseen, erityisesti yllä oleva kuva on hauska kun Mattikin intoutui leikkimään. Ihan eivät ole rajaukset tai tarkennukset osuneet kuvissa kohdalleen ja kuvausilmakin oli hankala, mutta näitä hauskoja otoksia on kiva katsella muistoina.  :)
Otettiin myös ulkona uusi leikitys-video Veilasta, tosin erittäin huonolla lelulla, olisi saanut olla paljon tukevampi repimiseen. Laitan sen myöhemmin esille kunhan saan käsiteltyä videopätkät sitten kotiin palattuani yhdeksi videoksi.

Satun innoittamana molemmat tytöt pääsivät opettelemaan vähän uusia temppujakin. Titja kiittämistä Satun haluamalla tavalla eli kuonon painamista alakautta kättä vasten kun kämmen on alaspäin, jonka idean se tajusi mutta nyt lähinnä vain tönii kuonolla, tarvitsee jatkossa vaatia sitä pitämään kuononsa aloillaan. Veila treenasi etutassujen ristimistä maatessa, aivan liikaa vauhtia ja ajatus jossain narikassa. Todella monta oikeaa toistoa saatiin, mutten silti usko sen tajunneen mistä tempussa oli oikeasti kyse.

Serkkutyttö lähti harmillisesti jo kahden yön jälkeen takaisin kotiaan kohti eikä jäänyt viettämään uutta vuotta kanssamme. Toivottavasti nähdään taas viimeistään keväällä!

Piparihaaste

...suoritettu!  Kun kaikki muut niin mekin, pakkohan sitä oli kokeilla.

 

Ja jottei haaste liian helpoksi mennyt, niin päätin ottaa myös yhteiskuvan. Tein tosin virheen ja annoin Veilan syödä oman piparinsa yksittäiskuvan jälkeen, joten yhteiskuvaa ottaessa se pyrki koko ajan syömään oman piparinsa. Titja-parka, joka ei muutenkaan ole innostunut pitämään asioita suussaan pidempiä aikoja, joutui sietämään viirupään perseilyt ja kantamaan omaansa kunnialla. Pakko myös tunnustaa että yhteiskuvan otin oikeasti videona, josta tein kuvakaappaukset, kun ajattelin että kännykkäni kamera on liian hidas tarkentamaan kuvaa ennen kuin Veila syö piparinsa.

Veilan suoritusta häiritsi lisäksi huoneeseen kävellyt äidin miesystävän koira Matti, jolle piti muistaa irvistää vakavan tehtävän lomasta kun neiti yksinkertaisuuden suorittamista tultiin häiritsemään. Hölmöläinen.



Kuvissa vähän omaa muotoaan ottaneita hirvi-pipareita.

Koskahan sitä sais aikaiseksi teipata noi korvat, kun Veila on kuitenkin menossa tammikuussa näyttelyyn.. Hmm. Aika kauhealta ne näyttää etenkin näissä kuvissa.

Lisäksi Veila on löytänyt ulkoa omia aarteita, mm. hiekkaa/soraa jossa mukana ilmeisesti myös jonkinlaista hiiltä (paikassa poltettu jotain), jota piti syödä desikaupalla kun siihen kohtaan oli kaadettu joulukinkun paistirasvat. Nämä hiekat tulivat onneksi samana iltana oksennuksena ulos. Seuraavat paistirasvat kipattiin aivan eri kohtaan, kauemmas pellolle ja viiru kunnostautui löytämällä senkin kätkön ja vetämällä napaansa tällä kertaa multaa/mutaa/korsia vai mitä ikinä siellä pellolla onkaan ollut. Ainakin nenä toimii kunnolla, vaikka ajatus ei ihan täysillä raksuttaisikaan.

Hyvää Joulua!

Saatiin näin ihana (veilan värinen eli pinkki) tassupyyhe nahka-aiheisine ripustimineen joululahjaksi Veilan kasvattajalta! Kuulemma käsin maalattu ja uniikki design, sillä on jopa valkoinen kuono kuten Veilalla.  :D
Hurjan iso kiitos Tuula, kyllä on Veilalla paras kasvattajatäti. ♥

Käytiin tekemässä päivällä parin tutun kanssa joulu-yllätys Sinille eli aiempien rottieni kasvattajalle. Huijasin tarvitsevani antibioottia entisen, nyk. Annin, rottani Rispan hengityksen rohinaan. Todellisuudessa kotoaan ulos tullut Sini-raukka yllätettiin Lindan ja Katin kanssa täysin hirmuisella määrällä jouluisia ruokia eikä mitään lääkettä koskaan tarvittu, rotta on täysin kunnossa. Anni tottakai hengessä mukana, muttei päässyt meidän kanssa toimittamaan yllätystä. Aivan ihana nähdä kiitollinen hymy, kun oltiin kuultu ettei Sinillä paljoa jouluruokaa täksi jouluksi olisi muuten ollut.  :)

Yllätysreissumme jälkeen matkasin äitini luokse Hollolaan pidemmälle kyläilyreissulle, tarkoitus olisi olla jopa uuden vuoden yli kylässä täällä maalla. Vietettiin oikein rauhallinen aattoilta, käytiin saunassa, syötiin itsemme ähkyksi ja koiratkin saivat herkkuja.

On koirilla ollut rankkaa! Tai niin voisi ainakin kuvista päätellä..

Lisää rally-tokoa!

Kun nyt kerta lajin pariin päästiin niin käytiin kokeilemassa sitä heti uudelleen, tällä kertaa vähän ohjatummissa merkeissä eli collieiden hallivuorolla rally-treenaajan ja -tuomarin (toivottavasti en nyt valehdellut tuomarioikeuksista, ainakin pyrkinyt/pyrkimässä tuomariksi!) Terhin silmien alla monen muun collien kanssa. Paikalla oli useita pehkoja ja kaksi nahkaa, Samu (Jäälinnan Tsaarin Perijä) ja Titja.  :)

Titjasta oli taas ihanaa päästä mukaan ilman Veilaa ja hallilla se suoritti tunnollisesti pyydettyjä asioita. Alkuun vaikutti siltä että Titjalla oli pomppu-päivä eli se hyppi tasajalkaa ilmaan mua vasten, enkä tiedä laantuiko koiran into joutuessani komentamaan sitä vähän topakammin tästä jatkuvasta loikkimisesta kun ei meinannut käskyjenkään aikana pysyä tassut maan tasalla vai oliko sillä muuten vaan draivi tänään vähän huonompi kuin yleensä. Voi olla että itse jännitin myös varsinaista suoritusta, kun Terhi oli laittanut meille ihan suoritettavan lyhyen radan pystyyn jossa päästiin tekemään mm. pujottelu, spiraali ja saksalainen käännös, josta jo viime postauksessani puhuin. Molemmat tekemämme saksalaiset menivät Titjalta tosi hyvin tänään! Kaikki muut paikalla olleet koirakot olivat käyneet jo edellisinä kertoina hallivuorolla, tämä taisi olla neljäs ja viimeinen yhteinen rally-treeni, me päästiin Titjan kanssa vasta viimeiselle kerralle kun edellisinä viikonloppuina on ollut muita esteitä.

Jatketaan todennäköisesti tämän lajin parissa vielä ensi vuonna Titjan, ehkä jopa Veilan kanssa. Titja ei ole kovin kaukana kisavalmiista kun se osaa kaikki kylttien asiat pieniä hienosäätöjä lukuunottamatta, mun tarvitsisi vain saada itselleni suoritusvarmuutta ja jättää jännittäminen pois siitä osaanko lukea ja suorittaa kylttejä oikein - mä kun itse hölmöilen ja toko-ihmisenä mm. istutan koiraa liian usein. Miten mä olen saanut aikaisemmin kisattua Titjalle niin hienot ykköstulokset alosta enkä muista mitään jännitystä?

Koska Titjasta ei tullut tänään mitään kuvaa niin alla Samu.
Kiitos seurasta ja lenkistä treenien jälkeen, Tytti!! Saat Samun videot ja kuvat heti kun pääsen kotiin täältä korvesta.

Aksaa ja rallyyn tutustumista

Rally-toko on ollut mulle itselleni ei-niin-vakavana lajina jo pitkään kiinnostava laji ja olen lajista muutamia videoita katsonut sekä lukenut kylttejä, mutten ole tähän mennessä saanut aikaiseksi varsinaisesti treenata lajia koirieni kanssa. Lupauduin tänään lähtemään Korkeavireen hallille varatulle hallivuorolle Titjan kanssa muutaman muun rally-treenaajan keskelle kokeilemaan miten homma meiltä sujuisi.
Titja tunnisti agilityhallin (Korkeavireen ja meidän oman seuran VAU:n hallit ovat aivan vierekkäin) ja nosti kierroksia jo pihassa, vielä enemmän sisälle päästessämme. Heti sisällä se teki myös jotain mitä se ei ole tehnyt vuosiin - pissasi hallin lattialle!! Ei sentään onneksi matolle vaan betonilattialle, mutta silti - Titja! En ymmärrä miksi, vaan kyllä hävetti.

Muutama muu paikalle tullut treenasi Korkeavireen agilityesteillä aksajuttuja rallyn ohella, joka nostatti Titjan kierroksia vielä enemmän kun en päästänyt sitä itse suorittamaan. Oltiin itse pääosin takakentällä ja saatiin Elina kertomaan meille tarkemmin alokasluokan rallyliikkeistä, joita kokeiltiin sitä mukaa mitä Elina niitä kertoi. Vähän arvelinkin ettei Titjalla ole mitään suuria ongelmia lajin parissa, ainoastaan aksaesteiden vaikutuksesta lievä kuumuminen näkyi suorittamisessa huolimattomuutena. "Suurin" ongelmamme oli saksalainen täyskäännös (koiran seuratessa ohjaaja tekee täyskäännöksen vasemmalle ja koira kiertää ohjaajan takaa oikealle palaten sivulle seuraamaan) ja sekin vain hetkellisesti, aloitettiin aikanaan Titjan kanssa seuruu-opettelut juuri tällä täyskäännöksellä joten muisteltiin vain mistä siinä on kyse. Nykyäänhän Titja seuraa täyskäännöksessä ohjaajan sivulla koko ajan käännöksen suunnasta riippumatta.

Lopulta kun agilityesteet vapautuivat päästin sen hieman irrottelemaan agilityn puolelle muutamalle hypylle ja putkelle sekä pujottelukepeille. Erityisesti kepeillä ylikierrostuminen näkyi huolimattomuutena vaikka menohaluja löytyi rallyn jälkeen yhä. Ei ihan sovi Titjalle agilityhalli muuhun treeniin.
Veilalla olisi vielä vähän opiskeltavaa että pääsisi edes alokkaan rallystä läpi, erityisesti saksalaista täyskäännöstä se ei ole koskaan opetellut eikä kunnollisia eteenmenoja, on sen takia kovin sivu-hakuinen. Titja olisi tämän kokeilun perusteella jo käytännössä koevalmis rallyn alokkaaseen. Päästään kokeilemaan rally-tokoa uudestaan collieporukalla toivottavasti jo lauantaina eri ympäristössä, on kiva nähdä kohennus keskittymisessä kun ei ole esteitä kuumuttamassa.

Veilan tiistain aksatreenit

Päästiin siis viimein agilityyn kuukauden tauon jälkeen! Meinasi tosin päästä muutama perkele suusta, kun vetäjältä tuli tekstaria tiistaina aamupäivällä, joka alkoi että treenit on peruttu. Laittoi kuitenkin että meidän ryhmämme voi käydä itsenäisesti treenaamassa ja mielellään voitaisiin ottaa irtoamisia, joihin me ei kumminkaan juuri keskitytty. Irtosihan Veila ihan nätisti parille esteelle jolle sen osoitin, jos pitää oikein kaivella että tehtiinkö me sitä lainkaan. Ryhmästä oli paikalla muutenkin vain minä ja Tea, meillä molemmilla on pientä treenitaukoa takana joten otettiin mieluummin hyvän mielen treenit erityisesti nyt kun tulee heti uusi tauko väliin joulun takia.

Erityisesti ekalla treenin puolikkaalla koiralla oli todella hyvä draivi päällä, mä itse vaan sähläsin ohjauksissa (TAAS) ja sain koiralta äänikommenttia. Odotin täyttä sähläämistä tauon jälkeen joten siihen nähden aloitettiin kuitenkin todella hyvin. Ratayritelmän jälkeen kokeiltiin erikseen kepeille lähetyksiä että oppisin sen joskus sinne lähettämään oikein ja saatiin muutama todella hyvä suoritus - ehkä parhaimpia sisäänmenoja tähän mennessä. Tästä innostuneena kokeilin ensimmäistä kertaa myös takaaleikkausta kepeillä, asia jota Titja ei ole sisäistänyt joten totesin Veilalle että jos se tämän oppii niin se osaa kerrankin jotain mitä Titja ei. Vähän se katsoi mua puolen vaihtumisen jälkeen että hittooko sä sillä puolella olet, mutta jatkoi keppejä kun muistutin mitä sen piti olla tekemässä - ekalla kerralla kyllä sekosi rytmistä lopussa mutta uskaltauduin palkkaamaan silti kun oli kestänyt puolenvaihdon. Takaaleukkauksesta vain kaksi toistoa, molemmilla mulkaisi mua puolen vaihdon jälkeen mutta etenkin toisella kerralla jatkoi kauniisti loppuun. Jes!


Tokan puolikkaan ekat kepit eivät oikein sujuneet kun keppien aloitus oli jäänyt vähän vinoon Suran jäljiltä, suoristuksen jälkeen taas ihan hyviä suorituksia. Väsymys alkoi näkyä sekä koirassa että ohjaajassa viimeisillä pätkillä eikä Veila tuntunut toisella puolikkaalla enää hakeutuvan keppien jälkeen niin hypylle kuin keinullekaan (+näytin ne myöhässä) eli isoimmat menohalut käytettiin jo ensimmäisellä puolikkaalla. Ja mikä kumma siinä on että pitää yrittää väkisin tunkea putken suun sijasta painon alle!?

Loppuun otettiin ihan vaan mukava suora rallattelu. Jää hyvä maku suuhun lajista loppuvuodeksi, jatketaan tästä sitten ensi vuonna - ellei jotain mullistavaa tapahdu sitä ennen..  :)

Koira 2013 -tapahtumassa

Matkustin torstai-iltana Espooseen ystäväni Lindan luokse kylään Veilan kanssa. Titja jäi hoitoon Johannan luokse Lahteen Walle-nahkan kaveriksi viikonlopun ajaksi. Oli kuulemma ominut yhden henkilön istuttavan sohvan omaksi nukkumapaikakseen ja sain tästä kuvaviestinkin kesken viikonlopun.  :)


Matkan aikana Veilaa luultiin pennuksi taas pariinkin kertaan kokonsa vuoksi, heh.   :)
Toisaalta koosta on välillä hyötyäkin, erityisesti julkisessa liikenteessä. Tullessamme torstaina pk-seudulle erehdyimme saapumaan Helsinkiin iltapäivä-ruuhkan aikaan ja kaikkialla oli äärimmäisen täyttä. Onneksi Veila osaa rauhoittua reissun päällä ja sitä luultiin Kampissa helsinkiläiseksi koiraksi kun se otti kaiken niin rauhallisesti, myös useat hälytysajoneuvot joiden piipaasta se lähinnä kiinnostui positiivisessa mielessä. Paikallisbussiin eivät mahtuneet kaikki edes sisään ja mekin seisottiin alkumatka, Veila oli mulla lähinnä jalkojen välissä istumassa ja väisti hienosti bussista poistuvia kunnes päästiin istumapaikalle. Silloinkin se istui tai kävi maate mun jalkojeni alle ja vieressä istunut tyttö oli sen käytöksestä niin haltioitunut, että otti Veilasta puhelimellaan kuviakin. Itse Rauhallisuus muuttui ihan kakaraksi välittömästi kun astuttiin pois bussista rauhalliselle asuinalueelle ja se näki Noomin sekä Lindan.


Perjantai 13.12.2013, Helsinki Winner



Timonan Xanya Xanadu "Noomi" VAL-ERI VAK4


Lauantai 14.12.2013, Nordic Winner



Timonan Xanya Xanadu "Noomi" VAL-ERI

Esitin apuna myös Leenan (Calibra's Drop Of Honey) PN-luokassa ilman sijaa.

Aamulla ennen messariin lähtöä ehdittiin kuvaamaan ulkona uudet seisotuskuvat Veilasta ja Noomista. Veilasta viimeisin kuva onkin puolentoista vuoden takaa, joten olihan se aikakin saada siitä uusi otos. Olin alkuun hieman skeptinen kuvaamisen onnistumisesta kun viime kerralla olin menettää hermoni viirun kanssa; se ei tuolloin pitänyt ainoatakaan jalkaansa paikallaan, ottanut fiksua ryhtiä tai pysynyt muutoinkaan paikallaan. Jotain se on ehkä puolessatoista vuodessa oppinut eikä sille tarvinnut tällä kertaa edes suuttua, kuvat saatiin helposti ja se näyttää niissä "ihan kivalta" - toisin sanoen hemmetti miten hieno taskunahka mulla on. Vikoja toki kaikissa (erityisesti korvat, prkl!!), mutta ihan näppärä pakkaus. Ikää nyt 3½v.



Veila ja Noomi - kokoero on melkoinen.. onneksi ei istuessa ihan niin silmäänpistävä kuin koirien seistessä


Sunnuntai 15.12.2013, Finnish Winner

Linda rohkaistui tänään viemään Noomin itse kehään, joten sain täysin vapaan näyttelypäivän! Koska Veilalla oli kulkulupa tälle päivälle, pyörittelin sitä pitkin näyttelyaluetta ja tavattiin tuttuja. Tajusin vasta jälkeenpäin ettei Veila ole tainnut koskaan aikaisemmin messarissa vierailla, mutta eipä se siellä mitään stressannutkaan. Tavattiin näyttelyssä myös yksi Veilan pennuista kysellyt henkilö ja toinenkin olisi kai pitänyt tavata, mutta mä olen huono tunnistamaan ihmisiä joita en ole koskaan ennen tavannut eikä mulle tultu juttelemaankaan niin jäi tällä kertaa harmillisesti välistä - kyllä siinä muutamia sheltillisiä ihmisiä pyöri aina välillä nahkakehää vilkuilemassa.
Näillä molemmilla messarissa olleilla pentukyselijöillä on sheltit, joten naapuri naureskeli mulle että olenko mainostanut Veila pentuja nahkasheltteinä Veilan pienen koon vuoksi.. Jos nyt ei kuitenkaan..  :D

Oli hienoa olla loppuun saakka kannustamassa kaverin nuori nahkanarttu Maikku (Clingstone's Famous Footsteps) voittajanäyttelyn BIS4-koiraksi! Onnea Johanna!!
Kotimatka ei meillä sujunutkaan ihan putkeen kun juna pysähtyi raiteilleen kesken matkan sähkövian takia ja myöhästyin siksi myös paikallisbussista, joten saavuin vasta lähemmäs keskiyötä kotiin. Titjaa en saanut hetimmiten kotiin myöhäisen paluuajan takia, joten vietettiin Veilan kanssa yksi yö lähes kahdestaan - eräs kissa oli sitä mieltä, että oli ollut liian yksinäinen koko viikonlopun ja vaati keskellä yötäkin ääneen huomiota makkarin oven takana. Kissoista puheenollen sain tänään viimein ensimmäiset kuulumiset Rufuksesta sen lähdön jälkeen ja on kuulemma sopeutunut hyvin sekä alkanut kaverustua Miskan kanssa. Ruu. ♥



+ uudistetut kotisivut!

http://viuhku.net/collie/

Osoite on siis sama kuin aiemminkin. Sivustoa ei oltu päivitetty noin kahteen vuoteen joten uudistin sen täysin - vähän on vielä hiomista vailla, asioita puuttuu paljon (kuten koirien näyttelytulokset jne), mutta pikkuhiljaa parannetaan. Lindan painostamana sain sivuston julkaisukuntoon joka on ihan aiheellistakin pentueen ollessa suunnitteilla.

Kävelyä kilometrien edestä

Yöllä käytiin Elinan kanssa kello 3-6 välillä toisella puolella Lahtea Hedelmätarhassa ja Riihelässä kävelemässä ja kiertämässä autolla pikkuteitä, josko saisimme näköhavainnon jo viikon vapaana olleesta kääpiövillakoirasta. Koira on aivan shokissa eikä tunnista edes omistajaansa, juoksee kaikkia karkuun. Kun on katsonut omia koiria ja Topia sekä miten helposti kylmä niille tulee, kyseistä villakoiraa käy sääliksi. Siitä saadaan kuitenkin näköhavaintoja joten se on ainakin vielä elossa. Topi pääsi ajelulle mukaan kun en uskaltanut keskellä yötä jättää sitä meille sisälle yksin jos se huutaisi ja herättäisi naapurit, Veila sen sijaan tuli mukaan nenä- ja havaintokoiraksi kun sen terävyydestä voi joskus olla hyötyäkin. Käveltyä tuli varmaan useampia kilometrejä, en tajunnut laittaa sports trackeria päälle niin olisi edes nähnyt missä käytiin kiertämässä kun ei oltu aina ihan täysin varmoja missä ollaan. Mutta sitä tärkeintä eli koiraa ei nähty, kolme rusakkoa kylläkin.  :(

Topi lähti päivällä kotiin, sen kyläilyreissu tällä kertaa kesti vain pari päivää.

Ei tosiaan päästy agilityyn tänäänkään, meille jo neljäs peräkkäinen poissaolo. Kunpa päästäisiin edes ensi viikolla, kerran ennen joulun treenilomaa. Veilan agitreenikerrat jäävät aika vähiin mikäli se juoksee tammikuussa ja saadaan astutus onnistumaan.

Kerta treenit jäivät välistä Tea kyseli meitä tyttöjen kanssa mukaan vuoren lenkille ja sinnehän me lähdettiin. Vuoren lenkki on siitä erikoinen tehdä, että joka kerta sinne mennessä päätyy aivan erilaiseen paikkaan vaikka miten luulisi kulkevansa samoja polkuja, joita on aina ennenkin kulkenut. Viimeksi käydessäni kavereiden kanssa siellä multa kysyttiin, tiedänkö mä edes minne olen menossa kun olin hieman epävarma olenko käynyt kyseisessä maaston kohdassa ennen - käytännössä tiesin kyllä, toisaalta taas en. Näin siis tälläkin kertaa - eksyimme! Löysimme vähän peltoa, peltoa ja lisää peltoa tultuamme ensin metsästä ulos jollekin sivutielle.
Tällä kertaa mulla oli fiksusti jopa sports tracker omaksi huvikseni taustalla, jonka kartasta pystyttiin vähän katsomaan missä ollaan menossa. Löydettiin me sentään pian takaisin oikealle metsäpolulle, mutta kokonaispituutta lenkille tuli reilu 6 kilometriä jossa on varmaan puolet enemmän suunnitellusta..




Veilalla ei ole vielä omaa takkia, koska oikeaa kokoa ei ole ollut saatavilla, joten se testasi tämän lenkin ajan Titjan pentuajan takkia. Ihme kyllä on liian pieni jopa Veilan kaltaiselle taskunahkalle ja ihan vinossakin koiran päällä.

Kaikki kuvat ottanut Tea Lemmetyinen

Wolfheart Kermit

Topia en olekaan kuvien kanssa vielä blogissa esitellyt, kun minulla ei ole ollut siitä kuvamateriaalia. Sain pojan eilen hoitoon joten tänään kunnostauduttiin kuvien suhteen ja Tea auttoi kuvaamisessa. Reilu vuoden ikäinen energinen poitsu on yksi uusimmista hoitokoiristani, vierailee luonani satunnaisesti.

On ollut nyt huomattavasti rauhallisemmin meillä sisällä kuin aikaisemmilla kerroilla eikä ole enää niin kovasti tyttöjenkään perään, vaikka silti erotan ne koiraportilla välillä ihan yleisen rauhan vuoksi. Titja ei silti lämpene täysin ajatukselle terrieriuroksesta talossa vaikka sietääkin tilannetta hyvin, ei vaan päästä Topia turhan lähelle häiriköimään. Veila on myöskin kunnostautunut murjottamisesta tarjoten Topille leikkiseuraa sekä juoksuttanut sitä ulkona riittämiin - ei vaan kettispoika meinaa pysyä perässä!


Kaikki Topin kuvat on ottanut Tea Lemmetyinen

Jengi vailla kuningasta

Ruu muutti tänään uuteen kotiinsa.
Kaverina sillä on toinen kissa nimeltä Miska, toivottavasti tulevat toimeen ja saan joskus kuulumisia.

Ikävähän tässä on ja todella haikea olo, kun Rufus oli viimeinen oma kissani sekä samalla viimeinen omistamani muu eläin kuin koira. Tänne jää tietysti vielä ystäväni kissa Midna, josta olen luvannut pitää huolta muutaman kuukauden ajan, mutta tunnetasolla se ei ole lainkaan sama asia kuin täysin oma eläin.

Aikaisemmin astmani takia pois luovuttamista eläimistä Minus-kissalla menee erittäin hyvin ja se jatkaa ihmisten hurmaamista sekä kiusaamista sosiaalisuudellaan - omistajaansa jopa siinä määrin, että sille päätettiin hankkia kaveri kaiken ihmisiltä saadun sosiaalisuuden tarpeen vähentämiseksi (tulin itse aikoinani samaan tulokseen, jonka takia minulle tuli Rufus ja Tetra). Uusi kaveri on nakukissapoika Leo, jonka kanssa yhteinen sävel toivottavasti vielä löytyy.
Minus on lisäksi ilmoitettu kaverikissa-testiin tammikuulle, täydellisesti sille sopiva homma!

Aikaisemmat kanini voivat kaikki hyvin uusissa laumoissaaan, Monica & Rytmi eivät ole täysin hyväksyneet uusia kavereitaan, mutta Miola on viimein löytänyt kavereita, jotka sekin hyväksyy - meillähän M & R eivät kavereiksi kelvanneet joten Miola eli pitkälti erakkona täällä.
Kolmesta tyttörotastani on jäljellä enää yksi, musta siimahäntä Rispa. Alkaa sekin olla jo vanha. Myös aiemmin omistamistani hiiristä suurin osa on tähän mennessä menehtynyt. Lyhyt on jyrsijän elämä..
Itse en ole jaksanut/saanut aikaiseksi siivota pois viimeistä jyrsijäterraariota, vaikka Liljan poismenosta on jo aikaa. Pitäisi sekin saada vietyä varastoon tai luovuttaa pois, jos joku tarvitsee.

Mitä tulee omaan olotilaani, elämäni helpottui huomattavasti erityisesti jyrsijöiden lähdettyä. Saan selviä oireita käydessäni jyrsijätalouksissa ja noina hetkinä mietin, miten olen joskus pystynyt asumaan niin monen jyrsijän kanssa kotona. Kaikesta muusta suostun luopumaan pakon edessä, koirista en..

Alla vielä pari kuvaa Ruusta viimeisten tuntien ajalta tässä kodissaan. Se ehti hetken olla Minuksen sijasta paikan kuningas, ainoa mies, nyt me eletään vakituisesti vaan tyttöporukalla.

Kasi-kasi & kahden karvan koira

Aloitin aamun videoimalla kännykälläni Titjan kahdeksikkoa jalkojeni ympärillä, kun se näytti olevan petsien keskustelufoorumin temppuringin tämän kertaisena temppuna. Veila ei sitä ainakaan vielä osaa enkä jaksanut nyt lähteä opettamaankaan. Titja on pari viime päivää katsellut kärsien miten Fiina-pehko on syönyt nameja joten se oli ihan täpinöissään päästessään itse touhuamaan edes jotain pientä ja tarjosi vähän muutakin siinä kahdeksikon ohella, hassu muori. ♥


Käytiin päivällä Tean kanssa juoksuttamassa soopelijengiä läheisellä pellolla, erityisesti kyläilevä Fiina (Wishping Nona Maiden) on ollut innoissaan tavatessaan siskonsa Suran sekä toisen uuden pehkotuttavuuden Gilan. Vaikka se on tullut ihan hyvin juttuun nahkojenkin kanssa, tuntuu noilla pehkoilla silti olevan ihan omat kuvionsa. Kiitos seurasta, Tea!

Saatiin illaksi kylään Anni ja Milka-nahka omien synttäreideni kunniaksi, herkuteltiin kiinalaisella ruoalla ja katsottiin yhdessä leffaa - pienimuotoinen tyttöjen ilta siis.  :)

Fiina oli tosiaan pari viime yötä meillä, lähti myös tässä illan mittaan, ja ollaan tultu sen kanssa paremmin tutuiksi kuten oli tarkoituskin. Lisäksi ehdittiin treenata lukuisia kertoja lyhyissä pätkissä näyttelyesiintymistä. Puheiden perusteella odotin vähän kovempaa yksilöä, mutta erityisesti harjoitellessa se tuntui yllättävänkin "herkältä" kaverilta jonka kanssa ei parane hosua itse. Otin meidän harjoittelusta videotakin, mutten kehtaa sitä tähän blogiin julkisesti lisätä kun koiran olemattomassa turkissa on ehkä kaksi karvaa ristissä ja se näyttää seisottaessa niin kuikelolta.. käytin siitä leikkimielisesti nimitystä kahden karvan koira.
"Vetoapua" eli juoksijaa eteen ei kyllä saatu kun juoksuosuutta treenattiin, nätisti se ainakin yksin kulkiessa pysyy ravissa vaikka energiaa löytyy ja häiriönkin sain aikaiseksi nahkojeni mustasukkaisesta huudosta.

Alla olevat videot + kuva tältä päivältä pellolta. Tulen nyt varmaan käyttämään aika paljon videomateriaalia tulevaisuudessa postauksissani, kun kuvausmahdollisuuksia ei paljoa ole kameran ollessa suhteellisen käyttökelvottomassa kunnossa.




Gila, Sura, Titja, Veila ja Fiina, kuvan ottanut Tea L.

K207 22-P

Takaisin kotona. Eipä sitten loppujen lopuksi päästy eilen(kään) agilityyn, oli jo kolmas peräkkäinen kerta kun jää meiltä välistä ja nyt on ilmeisesti epäselvää päästäänkö ensi viikollakaan. Ei voi mitään.

Postissa tuli kuitenkin mukava kirje tänä aamuna, Veilan kulkulupa sunnuntaiksi messariin. Helpottuu oma elämäkin huomattavasti tämän myötä ja pääsee lähtemään suoraan näyttelyn jälkeen junalla kotiin. Mulla ei ole taaskaan omia koiria varsinaisessa rotukehässä koko viikonloppuna.
Mikäli joku Junior Handler tai kuka tahansa muu kiinnostunut haluaa kokeilla Veilan esittämistä messarissa jossain käytävän kulmassa tai tyhjässä tilassa niin saa tulla nykimään hihasta, olisi kiva nähdä miten vieraat saavat sen toimimaan. Varoituksen sanan voin antaa, että kyseessä ei ole kaikkein rauhallisin koira.

Illalla saadaan kylään pariksi päiväksi nuori Fiina-pehko, jonka kanssa vähän tutustutaan ja kerrataan joitain näyttelyjuttuja tammikuun kehää varten.



Otsikon selvennykseksi, Veilan pentuajan työnimi oli 22-P (kakskaks-pee). Kuulosti vaan kivalta koodikieleltä otsikkoon.

Veilan taskukokoinen lempilelu

Yhäkin maalla, nyt jopa lunta maassa. Viime kuviin otettiin Titjan mieliksi keppi, tällä kertaa olikin sitten tasapuolisuuden vuoksi Veilan lempilelun vuoro.. joka onneksi melkein mahtuu taskuunkin..  :)
Mukaan pellolle tuli myös spaaaanieli Matti, jonka näin viimeksi kesämmällä ajellessani sen kaljuksi. Uusi karva on lähtenyt kasvamaan hyvin ja oikein kivan laatuisenakin, lisäksi sen laihdutusprojekti on selvästi edennyt. Puuhaili lähinnä omiaan kun se ei mun tyttöjen leikkien päälle oikein ymmärrä.











Lisää kuvia:  http://korvakoirat.kuvat.fi/kuvat/Proper+first+snow+2013/