6 vuotta sitten
18. heinäkuuta 2013
Maaseudun rauhassa
Päätettiin lähteä lauman kanssa äitini luokse maalle kylään ja ollaan täällä nyt muutama päivä tähän mennessä oltukin. Perin rentoa kun voi tarvittaessa vaan avata oven koirille että ne pääsevät tarpeilleen eikä kukaan koira katoa pihapiiristä minnekään ja kaiken huipuksi mölyperhe saa olla äänessä niin paljon kuin jaksavat, kun maalla käytännössä ilman naapureita äänen käyttö ei ole niin tarkkaa. Saa rauhassa ruokaillakin ulkona, nauttia lämmöstä (=paahtavasta kuumuudesta) ja rentoutua tekemättä mitään.
Eilen saatiin Anni myös tänne maalle koiransa Milkan sekä hoitokoiransa Wallen kanssa. Kuuden soopelicollien laumasta jopa viisi ovat timonalaisia, Titja on porukan "musta lammas" (värinsäkin puolesta, tummin selästä) ja järjestyksen pitäjä. Lisäksi paikalla äidin miesystävän Matti-spanieli, joka on tässä blogissa useampaan otteeseen jo vieraillutkin. Seitsemän koiraa sulassa sovussa, vaikka hieman varovaisesti otettiinkin mm. toisilleen tuntemattomien poikien kohtaaminen. :)
Anni otti ihania kuvia koirista eilen illalla vanhalla koulun kentällä. En kuitenkaan vielä tähän päivitykseen saanut kyseisiä kuvia, kun Anni haluaa tehdä kuvat itse julkiseen levitykseen. Niitä odotellessa, saatan julkaista kyseisiä kuvia myöhemmin erikseen.
Huomenna pitäisi selviytyä takaisin kotiin Ahtialaan. Ikävästi aurinkoisten ja lämminten päivien päälle pukkaa paljon vettä. :(
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti