31. tammikuuta 2015

Lahti PEN, Deian debyytti



Deia oli tänään ensimmäistä kertaa elämässään pentunäyttelyssä täytettyään 5 kuukautta reilu viikko sitten, ja sattumalta näyttely osui niinkin lähelle kuin kotikaupunkiini Lahteen. Linda tuli koko viikonlopuksi kylään koiriensa Deian ja Noomin kanssa näyttelyä varten.
Pitkästä aikaa olin näyttelyssä vain turistina ja kuvasin tuttujen kehässä olevia pentuja sekä juttelin pitkät pätkät rauhassa ihmisten kanssa ilman, että piti rientää koiran kanssa pian kehään. Linda esitti Deian itse ja pikkulassie oli varsin pätevä showkoira kaltaistensa keskuudessa. Harjoittelua pohjalla tätä näyttelyä varten on vain kaksi mätsäriä, joissa toisessa Deia oli PUN ilman sijaa ja toisessa vaatimattomasti koko mätsärin BIS1. Varsin vaatimattomasti siis..  :)

Tästä näyttelystä tuloksena Deialle baby-luokasta PEK2 KP mukavalla arvostelulla.

Mittasuhteiltaan oikea. Hyvin esiintyvä, sopivaluustoinen narttu. Hyvä takaosa, kaunis ylälinja, kauniisti kaartuva niska. Pää on vielä keskentekoinen, saa vielä kehittyä tyylikkäämmäksi. Hyvät silmät. Riittävän ylös asettuneet korvat. Oikea-asentoinen häntä. Etuliikkeen tulee tiivistyä. Hyvä sujuva sivuliike. Hieno esiintyminen.
- Elena Ruskovaara

Kiitos vierailusta, Linda & co., ja kiitos Deian hyvästä huolenpidosta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti