8. syyskuuta 2015

Pennut 3 vko



Pennut täyttivät nyt jo 3 viikkoa, kylläpä aika on mennyt nopeasti eteenpäin! Viirujengi on täysin valmis vastaanottamaan uusia palluttelijoita, eli mikäli olet lahtelainen tai poikkeat Lahden kautta jonnekin, ja olet kiinnostunut näkemään nelikon niin ota yhteyttä ja katsotaan sopiiko meidän aikatualut yksiin. Voin koettaa keittää kahvit vierailijoille, mutta koska olen teenjuoja niin en takaa mitään onnistumisesta.  ;)

Tähän mennessä pentujen kynnet on leikattu jo kahdesti, ne saivat ihan ensimmäiset matolääkkeensä menneellä viikolla ja ovat aloittaneet maistelemaan jauhelihaa jo pari päivää sitten. Nyt illalla tarjoilin ensimmäisen aterian lautaselta ja jokaiselle pennulle kelpasi safka oikein hyvin, Mysa kävi hakemassa santsikierroksenkin - musta itsestäni oli liikuttavaa katsella, että siinä mun ensimmäiset omat kasvatit syö jo kiinteää itse. Ovat elossa, hyvinvoivia pieniä selviytyjiä. Mun on vaikea pukea sanoiksi, miten tärkeitä nämä neljä mulle oikein ovat.

Kolmiviikkois-synttärinsä kunniaksi avasin pentulaatikon reunat, että pennut pääsevät tallustamaan vähän isommalla alueella. Lisäsin myös pehmolelujen määrää, niitä käytiin jo kovasti kokeilemassa. Nyt pennut pääsevät lisäksi haistelemaan Priyaa (ja Titjaa, jos sitä kiinnostaisi käydä aidan vieressä) aitauksen läpi eivätkä tunnu olevan isommasta kaverista moksiskaan. Prii on ollut pienten lähellä suht nätisti, mitä nyt kerran huitaisi Laxia tassulla aidan raosta ja siitäkös pikku-ukko varsin suuttui. Jos viime viikolla kehuin Laxin olevan rauhallisin, voin nyt pyörtää sanani täysin - se on kaikkea muuta kuin kiltti collielapsi! Muutenkin isompi tila tuntui oikein yllyttävän jokaisen pennun sisäistä petoa esiin, rähinä oli päivällä jatkuvaa.

Niin ja jos joku on sitä mieltä, että pentujen kuvaaminen on helppoa ja mukavaa, tervetuloa kokeilemaan! Kaikki kunnia kärsivällisyydestä Tealle, joka tätä projektia jaksaa mun kanssa vääntää.  :D

Pentujen livestream

Muistutus livestreamista, se on päivittäin päällä!

Mysa
viikkopaino 1474g







Laxi
viikkopaino 1028g







Fram
viikkopaino 1486g







Huni
viikkopaino 1386g







Ekstrana vielä, tässä me.. kasvattajatäti ja ekat Jucaides-pennut. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti