16. joulukuuta 2013

Koira 2013 -tapahtumassa

Matkustin torstai-iltana Espooseen ystäväni Lindan luokse kylään Veilan kanssa. Titja jäi hoitoon Johannan luokse Lahteen Walle-nahkan kaveriksi viikonlopun ajaksi. Oli kuulemma ominut yhden henkilön istuttavan sohvan omaksi nukkumapaikakseen ja sain tästä kuvaviestinkin kesken viikonlopun.  :)


Matkan aikana Veilaa luultiin pennuksi taas pariinkin kertaan kokonsa vuoksi, heh.   :)
Toisaalta koosta on välillä hyötyäkin, erityisesti julkisessa liikenteessä. Tullessamme torstaina pk-seudulle erehdyimme saapumaan Helsinkiin iltapäivä-ruuhkan aikaan ja kaikkialla oli äärimmäisen täyttä. Onneksi Veila osaa rauhoittua reissun päällä ja sitä luultiin Kampissa helsinkiläiseksi koiraksi kun se otti kaiken niin rauhallisesti, myös useat hälytysajoneuvot joiden piipaasta se lähinnä kiinnostui positiivisessa mielessä. Paikallisbussiin eivät mahtuneet kaikki edes sisään ja mekin seisottiin alkumatka, Veila oli mulla lähinnä jalkojen välissä istumassa ja väisti hienosti bussista poistuvia kunnes päästiin istumapaikalle. Silloinkin se istui tai kävi maate mun jalkojeni alle ja vieressä istunut tyttö oli sen käytöksestä niin haltioitunut, että otti Veilasta puhelimellaan kuviakin. Itse Rauhallisuus muuttui ihan kakaraksi välittömästi kun astuttiin pois bussista rauhalliselle asuinalueelle ja se näki Noomin sekä Lindan.


Perjantai 13.12.2013, Helsinki Winner



Timonan Xanya Xanadu "Noomi" VAL-ERI VAK4


Lauantai 14.12.2013, Nordic Winner



Timonan Xanya Xanadu "Noomi" VAL-ERI

Esitin apuna myös Leenan (Calibra's Drop Of Honey) PN-luokassa ilman sijaa.

Aamulla ennen messariin lähtöä ehdittiin kuvaamaan ulkona uudet seisotuskuvat Veilasta ja Noomista. Veilasta viimeisin kuva onkin puolentoista vuoden takaa, joten olihan se aikakin saada siitä uusi otos. Olin alkuun hieman skeptinen kuvaamisen onnistumisesta kun viime kerralla olin menettää hermoni viirun kanssa; se ei tuolloin pitänyt ainoatakaan jalkaansa paikallaan, ottanut fiksua ryhtiä tai pysynyt muutoinkaan paikallaan. Jotain se on ehkä puolessatoista vuodessa oppinut eikä sille tarvinnut tällä kertaa edes suuttua, kuvat saatiin helposti ja se näyttää niissä "ihan kivalta" - toisin sanoen hemmetti miten hieno taskunahka mulla on. Vikoja toki kaikissa (erityisesti korvat, prkl!!), mutta ihan näppärä pakkaus. Ikää nyt 3½v.



Veila ja Noomi - kokoero on melkoinen.. onneksi ei istuessa ihan niin silmäänpistävä kuin koirien seistessä


Sunnuntai 15.12.2013, Finnish Winner

Linda rohkaistui tänään viemään Noomin itse kehään, joten sain täysin vapaan näyttelypäivän! Koska Veilalla oli kulkulupa tälle päivälle, pyörittelin sitä pitkin näyttelyaluetta ja tavattiin tuttuja. Tajusin vasta jälkeenpäin ettei Veila ole tainnut koskaan aikaisemmin messarissa vierailla, mutta eipä se siellä mitään stressannutkaan. Tavattiin näyttelyssä myös yksi Veilan pennuista kysellyt henkilö ja toinenkin olisi kai pitänyt tavata, mutta mä olen huono tunnistamaan ihmisiä joita en ole koskaan ennen tavannut eikä mulle tultu juttelemaankaan niin jäi tällä kertaa harmillisesti välistä - kyllä siinä muutamia sheltillisiä ihmisiä pyöri aina välillä nahkakehää vilkuilemassa.
Näillä molemmilla messarissa olleilla pentukyselijöillä on sheltit, joten naapuri naureskeli mulle että olenko mainostanut Veila pentuja nahkasheltteinä Veilan pienen koon vuoksi.. Jos nyt ei kuitenkaan..  :D

Oli hienoa olla loppuun saakka kannustamassa kaverin nuori nahkanarttu Maikku (Clingstone's Famous Footsteps) voittajanäyttelyn BIS4-koiraksi! Onnea Johanna!!
Kotimatka ei meillä sujunutkaan ihan putkeen kun juna pysähtyi raiteilleen kesken matkan sähkövian takia ja myöhästyin siksi myös paikallisbussista, joten saavuin vasta lähemmäs keskiyötä kotiin. Titjaa en saanut hetimmiten kotiin myöhäisen paluuajan takia, joten vietettiin Veilan kanssa yksi yö lähes kahdestaan - eräs kissa oli sitä mieltä, että oli ollut liian yksinäinen koko viikonlopun ja vaati keskellä yötäkin ääneen huomiota makkarin oven takana. Kissoista puheenollen sain tänään viimein ensimmäiset kuulumiset Rufuksesta sen lähdön jälkeen ja on kuulemma sopeutunut hyvin sekä alkanut kaverustua Miskan kanssa. Ruu. ♥



+ uudistetut kotisivut!

http://viuhku.net/collie/

Osoite on siis sama kuin aiemminkin. Sivustoa ei oltu päivitetty noin kahteen vuoteen joten uudistin sen täysin - vähän on vielä hiomista vailla, asioita puuttuu paljon (kuten koirien näyttelytulokset jne), mutta pikkuhiljaa parannetaan. Lindan painostamana sain sivuston julkaisukuntoon joka on ihan aiheellistakin pentueen ollessa suunnitteilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti