25. marraskuuta 2014

Irtoamista ja kertausta

Avainharkkausta heti kahdeksalta aamulla Tean ja collie-nelikon kanssa, tästä tulee varmaan tapa.
Otettiin ensin sivusuuntaan irtoamista kellon muodossa pelkillä aidoilla, jonka jälkeen järjestettiin esteet viimeisimmän ohjatun treenin malliin ja tehtiin viime treenien meille niin hurjan vaikeita kuvioita uudelleen. Loppuun vielä pari keppien lähestymistä kulmasta.

Titja
  • Hyvin irtoaa kuten oli odotettavissakin, kuuntelee myös pois vedettäessä ja irtoaa seuraavan esteen hyppyyn nätisti - samantapaista harjoitusta ollaan tehty kotipihan puita kiertäessä.
  • Valitsee turhan herkästi houkutusesteitä ja yrittää keinullekin, jonka luona Tea on kuvaamassa.
  • Ohjaaja ei osaa ohjata koiralle riittävän selvästi välistävedoissa.
  • Ihan koiran tasoista kepittelyä, pari kertaa väärä lähestymisväli ja kerran karkasi ennen vikaa väliä pois - meidän perusongelmat. Viimeinen keppikulma erityisen hyvä (tiukka).

  • Tuli huomioitua, että hallilla tosiaan on ensiapu-paketti - selkeesti meitä varten! Tealla oli viime kerralla kädet vähän mustelmilla ja naarmuilla kun nämä meidän collikat ovat siitä "rauhallisimmasta" päästä ja tällä kertaa Titja (vahingossa) rei'itti mun sormeani - siksi kiroan tuossa nelosvideon lopussa..  :)












    Veila
  • Ympyrässä kulkeminen ilman mun tukea odotettua parempaa, sain jopa pyöriä paikoillani. Palkkasin tässä lelulla, josta muistin taas miksen yleensä tee niin - kuumuu..
  • Välistävedot ihan makeita kunhan ohjaaja vaan toimii oikein. Ja sit on taas (ohjaajan) pakki nurin kun pitäisi tehdä sama uudelleen peilinä. Liikkuminen oikein on hankalaa, ihan tosi.
  • Kepeillä myös ensimmäisen välin kanssa hakua, mutta siitä kun pääsee kiinni niin koko rivi toimii.





  • Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti