DVD-kuvauksia

Edellisenä päivänä sovinkin Nooran kanssa aikataulusta, eli odottelin autokyytiä hakemaan vähän ennen yhtätoista koirien (hoidossa oleva cockerinarttu Jatsi & Titja) kanssa yläparkkiksella. Hetken odoteltuani Noora tulikin sieltä "kameramiehen" kanssa, auto täynnä kuvaustavaraa. Laitettiin Jatsi ja Titja peräkonttiin niille omistettuun tilaan (Titja hieman vaikeamman kautta, sillä on yhä jonkinlaista autopelkoa) ja karautettiin liikkeelle kohti Siuntiota. Kysehän oli siis siitä, että lupasin koirat kuvattavaksi kesän aikana tehtävään Koiran Käytöskoulu -DVD:hen, jonka olisi määrä ilmestyä syksyllä.

Matka meni suht ongelmitta, kerran pysähdyttiin huoltoasemalle. Noora ja kameramies (jonka nimeä en mitenkään nyt muista) kävivät sisällä ostamassa vähän juotavaa ja minä kävelin koirien kanssa hetken. Matka jatkui, Siuntiossa löydettiin suht helposti piha, jonne meidän olikin määrä mennä. Perheen isäntä ei ollut vielä tullut kotiin töistä, joten vauvalle ei ollut sillä hetkellä hoitajaa. Kuvaukset piti kuitenkin päästä aloittamaan mahdollisimman aikaisin, joten minä sitten otin tämän vauvan syliini (koirat yhä auton takaosassa) siksi aikaa, kun kuvaukset aloitettiin perheen emännän ja näiden nuorimman, noin 12-13 viikkoisen berninpennun Mötkiksen kanssa. Ensin siinä taidettiin ottaa ihan vain kuvausta silkasta yhdessäolosta, jonka jälkeen joitain istumiskontakteja palkan kanssa. Tulihan siinä ties mitkä puskahaistelut sun muut kävelyjutut vapaanakin mentyä lävitse, eikä voi muuta sanoa, kuin että Mötkis oli aivan ihana ja niin nuoreksi jaksoi ja tavallaan osasi vaikka mitä! Ainoat häiriköt olivat autossa olevat Titja ja Jatsi (lähinnä kyllä Titja), jotka nostivat metelin tajutessaan etteivät pääse autosta pois vaan joutuvat odottamaan ja katselemaan kun joku vieras kivannäköinen pentu saa suorittaa niiden puolesta kaikenlaista kivaa. Sain siinä jossain välissä annettua vauvankin paikalle tulleelle perheen isännälle, joten pääsin välillä hyssyttelemään kovaääniseksi ruvennutta nahkalassietani.

Yhden kuvauspaikan jälkeen siirryimme toiseen. Talon edustalla otettiin yhä emännän ja Mötkiksen välisiä kuvauksia, tosin perheen toinen hieman vanhempi berninarttu sai tulla avustamaan meitä. Kuvauksissa kyseisestä bernistä tuli talon vahtikoira, jota kohden sitten Mötkis käveli, veti vähän, pysäytettiin > kontakti, käännös ja pois. Ainakin jotain tuon tapaista, itse olin koko tämän kuvaussession ajan autolla rauhoittelemassa huutavaa Titjaa, joka protestoi sitä kovaäänisemmin mitä kauemmas autosta mentiin (eli talon edustalle). Haukku ei saanut kuulua DVD:lle, siksi pysyin koirien kanssa. Sentään Jatsi oli hiljaa! Kun näitä talutuskohtauksia oltiin otettu riittämiin, otin Jatsin autosta ja lähdettiin sitten lyhyelle, kivannäköiselle metsätien tyyliselle ottamaan muutamia ohituksia. Jatsi innokkaana haisteli tietysti lähes koko alueen ympäriltämme samalla kun säädettiin kuvakulmia yms. Sitten ruvettiinkin ohittelemaan, Mötkiksen rooli oli suunnilleen vain istua ja ottaa kontaktia omistajaansa (palkkasi koko ajan) samalla kun minä ja Jatsi käveltiin ohitse. Jatsi oli parin ensimmäisen ohituskerran aikana hieman kiinnostunut pennusta, mutta lopuilla otoskerroilla ottikin sitten mukavasti jo kontaktia minuun ja ohitukset menivät nätisti. Parempi olisi tietysti ollut, että koira olisi mennyt samalla tavalla koko ajan, mutta ei voi moittia jos kiinto lähtee kun asia tarpeeksi usein toistetaan.

Sitten taas laitettiinkin Jatsi autoon ja lähdettiin takaisin yläpihan alueille kuvaamaan Mötkiksen vieraan kohtaamista, lähinnä "tervehdi" -pyyntöä (koira ei saa tervehtiä vierasta ennen kuin omistaja antaa sille luvan). Sain kunnian olla myös tämä vieras ja otettiinkin muutama kohtaus, jossa lähestyn Mötkistä omistajineen, jutellaan siinä hetki ihan joutavia ja kyykistyn sitten pennun tasolle. Omistaja antoi sitten luvan Mötkikselle tervehtiä ja sain rapsutella sitä hetken ennen kuin jatkoin matkaa toiseen suuntaan, minne olin mukamas menossa. Ekoilla otoksilla Mötkis ei ollut minusta niin kiinnostunut kuin emännästään (joka palkkasi koiran istualtaan tehtyä kontaktinottoa ennen kuin antoi luvan tervehtiä), mutta otin sitten ovelasti ihan vain pari pientä nakinpalaa omistajalta kamerasta katsottuna taaimmaiseen käteen ja niinä parin otoksen aikana niiden avulla Mötkiksen kiinnostumaan itsestäni tervehtimisen ajaksi. Palasiahan minulla ei ollut kuin pari, joten sain annettua ne ikään kuin varkain pennulle palkaksi huomionosoituksesta minua kohtaan, vaikka video tallentui filmille koko ajan. Tässä vaiheessa emännälle tuli tarve mennä juottamaan vauvalleen maitoa, jonka takia jäätiin pihalle odottamaan. Käytin Titjan ja Jatsin sillä lyhyellä mettätiellä ja päästin molemmat irti hetkeksi. Heittelinkin niille siinä muutaman kerran palloa, jonka tien varrelta löysin, todennäköisesti varmaan ollut Mötkiksen tai perheen isomman bernin, Be(e)an käytössä aiemmin. Palattuani takaisin pihalle ylämäen koirat taas hihnan päässä istuuduin Nooran kanssa auton takakontin reunalle ja miettiin, että Jatsia voisi käyttää muutenkin DVD:ssä kuin ohituskohtauksessa. Siispä saatiin idea, että kuvataan sitä ihan muuten vain vapaana, ja koska perheen talon vierestä löytyi mukavanoloista kalliota, laitettiin Titja autoon ja lähdettiin Jatsin kanssa niille pienille kallioille. Istutin sen ensiksi ylös kalliolle ja kutsuin sen sitten suorinta reittiä alas, josta otettiin kuvaa. Sen jälkeen Jatsi sai vapaasti haistella ja pyöriä ympäriinsä (jota se kyllä tekikin todella mielellään, sehän haistelee aina minkä vain ehtii) niillä kallioilla, sattui kerran kaivamaankin jotain poronjäkäläkasaa. Tässä välissä perheen emäntä tuli MötkisMöttiksen kanssa takaisin ulos ja lähdettiin sitten tekemään vielä pari kuvauskohtausta.

Laitoin siis Jatsin autoon ja otin sieltä Titjan. Titjanhan ei olisi alunperin täytynyt tulla mukaan ollenkaan, mutta yhden ihmisen + tämän greyhoundin poisjäännin puitteissa otettiin se sitten varakoirana mukaan. Meidän oli siis tarkoitus ottaa ihan kunnon ohituksia niin, että Mötkiskin itse ohittaa (ottaen kontaktia) eikä vain istu ottamassa kontaktia kun toinen kulkee ohitse. Tunnetustihan minä en niinkään ole lenkeillä panostanut Titjan ohittamiseen tähän mennessä, että sain välillä oikein huhuilla tämän yhdeksänkuisen neitini kontaktin perään ohitustilanteessa (ei päässyt moikkaamaan toista pentua ennen kuin lähdettiin tekemään harjoitusta, niin oli suurella innolla mieluummin tervehtimässä kuin tajuamassa minua herkkuineni). Mötkis sen sijaan piti kontaktia oikein hyvin, sen kanssa sitä on harjoiteltukin näemmä ihan alusta lähtien. Jotainhan tästäkin purkkiin tuli, Titjan osa oli siis vain näin pieni. Muutama ohitus. Mötkis lähti emäntänsä ja kuvauskaksikon kanssa talonsa terassille, jossa otettiin jotain videota vielä Mötkiksestä itsestään. En ole ihan varma mitä, sillä itse jäin Titjan kanssa talon etupuolelle ja otin kaksi erittäin onnistunutta "sivu - istu - paikka (minuutti) tule" -sarjaa. Etenkin ensimmäiseen olen vallattoman tyytyväinen, Titja jopa katsoi minua koko paikallaistumisen ajan, otti nopean lähdön ja tuli niin nopeasti luokse että meni vähän ohikin, mutta palasi eteen istumaan! Toinen yritys oli vähän rauhallisempi, mutta silti omasta mielestäni ekaa kertaa kyseisessä vieraassa ympäristössä vapaana suoritetuksi erittäin hyvä (tutkimishalu olisi voinut viedä keskittymisen muualle).

Mötkis tuli omistajineen kuvaajien kera pois terassilta. Oltaisiin annettu koirien leikkiäkin vähän, mutta huomioonotettuna Mötkiksen nuori ikä, pentu ei enää jaksanut (Titja tietty olisi varmasti vaikka kuinka pitkään). Pakkasin siis Titjan Jatsin kera autoon vesikupin kera ja lähdettiin matkaan. Päivä oli koko ajan ollut suhteellisen pilvinen, joten autokaan ei onneksi millään tavalla ollut kuuma. Pysähdyttiin Ikeassa syömässä, Noora tarjosi minulle ruoan "palkaksi duunista", vaikka minä en mielestäni millään tapaa töissä ollutkaan ns. lainatessani koiria videoon. Loppuilta menikin sitten kotona varsin rattoisasti vain oleskellen, koirat ottivat hyvin pitkät torkut!

Saas nähdä pääseekö Titja tekemään DVD:ssä vielä myöhemmässä vaiheessa jotakin muuta.
Sitä infoa jäädään Nooralta odottelemaan.

Mennään porukalla mätsäriin

Ensiksi on mainittava, että Titja täytti tänään ruhtinaalliset 9kk ja on nyt siis virallisesti juniorinarttu!

Puhuin Nooran kanssa päivää ennen mätsäriä, että tällainen on edes olemassa. Noora tuumasi, että voisi lähteä viemään belgianpaimenkoira tervuereniään Zakia mätsäriin harjoittelemaan, kun kyseisellä koiralla olisi viikonloppuna muutenkin kuulemma tulossa erkkarikehä, eikä Zaki ollut käynyt pitkään aikaan missään kehässä. Tarjouduin avustajaksi jos Noora tarvitsee huutajaa kehän ulkopuolelle (belggarithan yleensä esitetään tuplahandlaten), koska ei ollut ihan varmaa saako Noora sellaista mukaan. Kuitenkin sai, mutta tarjoutui joka tapauksessa antamaan kyydin. Jatsin rokotustodistuksia kun mulla ei sattunut täällä olemaan, jätin sen kotiin lepäämään ja lähdin Titjan kanssa Nooran mukaan. Noora oli ehtinyt Riikankin kanssa sopia että tämäkin pääsee kyydillä, joten pakattiin Riikka + Tuike ja Zaki autoon.

Paikalla saatiin ilmottauduttua ihan näppärästi. Näin siellä myös yhden tytön, jonka olin aiemmin jossakin mätsärissä nähnyt vieressä pidetyssä pentukoulussa. Nyt tajusin pistää muistiin koiran nimenkin, trikkinahkapentuhan oli Titjaa nuorempi, Cinnaberry's Sheer Delight eli "Saga". Tulipahan tottakai nähtyä myös Cinnaberry's Terminator eli "Arska", jonka kanssa Titja on jonkun mätsärin jälkeen aiemmin päässyt vähän aikaa leikkimään. Nähtiin tietysti myös taas Marika ja Robin ja pari muuta tuttua paikan päällä. Riikka kotiutui suunnilleen kokonaan koiriensa kasvattajan Sirkan (Silimen-kennel) viereen kun taasen minä vietin alkuajan Essin ja tämän hoitokoiransa sakemanniuroksen Feron kanssa, loppumätsäri menikin Marikan ja Robinin kanssa. Muuten oli tosi kivaa näin yleisesti sanottuna, mutta vettä tihutti lähes koko ajan..

Mentiin Titjan kanssa ennen Riikkaa ja Marikaa kehään, meitä vastassa oli jonkinsorttinen terrieri, mitä ehdin katsomaan. Titjan kehäkäyttäytyminen oli taas hienoa, tuomarille se vain heilutti häntäänsä ja antoi tutkia mukavasti. Puhelin tuomarin kanssa lähinnä Titjan "9kk synttäreistä" ja siitä, että koirat tykkäävät sateesta vaikkei aina siltä näytä, samalla kun tuomari tutki Titjaa. Liikkeet menivät mielestäni tosi kivasti, tosin vauhtia olisi saanut olla aavistuksen enemmän ja neiti olisi saanut ravata vähän enemmän irrallaan minusta, oli nyt melko jalassa kiinni. Riittihän tuo punaiseen nauhaan.

Marika ja Riikka joutuivatkin sitten ikään kuin vahingossa vastakkain. Robinilla oli vähän huono päivä eikä se kai antanut tutkia itseään kunnolla, Tuike meni taas ihan kivasti kehässä ja antoi hyvin tutkia itsensä. Tuike otti siis punaisen nauhan ja Robin sinisen. Tämän jälkeen meni hetki, että tuli sinisten yhteiskehä. Robin lensi sieltä aika taidokkaasti ulos, kaikki sijoitetut olivat kuitenkin jotain pieniä koiria. Sitten mentiin minä + Titja sekä Riikka å Tuike punaisten kehään, minut ja Titja käytiin kättelemässä pois ja Tuike jäi Riikan kanssa odottamaan sijoitusta. PUN3 tällä kertaa, saivat jonkun muovispussin (jonka sisältö on minulle täysin arvoitus).

Meillä (tai ainakaan minulla) ei ollut mitään käsitystä Zakin sijoittumisesta isojen koirien kehässä. Tuli kuitenkin ilmi, että Zaki oli ollut PUN1 (loistavaa!) ja joutuisimme jäämään vielä BIS-kehään. Pentukehä oli onneksi ollut ihan viimeinen ja tuomarit vain jäivät keskustelemaan keskenään sekä palkintoja laitettiin kuntoon yms. Nopeastihan nuo sitten loppujen lopuksi BIS-kehässä pääsivätkin pyörähtämään, Zakin kehäharjoittelun lopputulos olikin BIS3! Upeaa, Zaki ja Noora! Palkintoruokapussien, ruusukkeiden ja muiden kanssa pakattiin koirat taasen autoon, kylläkään Tuike ei tällä kertaa tullut mukaan. Se lähti kasvattajansa messiin ja kasvattaja antoi Riikalle takaisin tämän Lusin (Lusilla juoksut ja se on sijoitusnarttu, joten se kävi astutettavana. Tuikella taas tulossa näyttely viikonloppuna myös kuten Zakilla, mutta eri paikassa vain, joten Sirkka otti sen vietäväkseen. Tuike oli loppujen lopuksi kyseisessä näyttelyssä ekassa jun-luokassaan ERI1.). Nooran kanssa sovittiin vielä seuraavan päivän aamun lähtöajoista, sitten pääsinkin hilpaisemaan kotiin katsomaan miten Jatsi jakselee - olihan sillä toki äitini kaverina, mutta kyllä otus silti riemastui kun tulin väsyneen ja märän nahkalassien kanssa takaisin kotiin.

Neljäs ja viimeinen PEK-luokka

Ahh, tänään se taas oli. Näyttelypäivä. Olin jokseenkin tavattoman aikaisin hereillä aamu-uniseksi etenkin kun olin käynyt taas vähän myöhähköön nukkumaan. Otin Titjan korvista teipit ja kokeilin muutaman kerran nouseeko ne miten helposti ylös. Eivätpähän juuri nousseet, joten ok. Pakkasin näyttelykamat reppuun varmistaen että joka ikinen juttu mukana rokotustodistuksista nlyhihnaan ja esityslihapulliin. Lähdettiinkin sitten Tyttiä odottelemaan, hää oli lupautunut tarjoamaan meille (siis minulle ja Titjalle) kyydin H-linnan nlyyn. Tytti omistaa pakettiauton, jonka takana koirahäkki, mutta Titjaa ei voitu sinne laittaa. Häkissä oli jo Tytin koira (Titjan puoliveli) Konsta, joka tietty uros. Otin siis Titjan aluksi jalkopäähäni, mutta hieman ennen puolta matkaa koiruus nousi syliini istumaan/makailemaan, koska se oli sille selvästi parempi (näki ikkunasta helpommin ulos). Matka meni ihan joutuisasti jutellessa erilaisia "collieuutisia" tutuista collieista ja muista tapahtumista. Hämeenlinnassa ajettiin koiranäyttelymerkkien perässä ja löydettiin itsemme viimein jäähallin pihaan, johon oli lupa parkkeerata - parkkipaikat vähän huonohkot. Siitä sitten lähdettiin etsiytymään lähialueen koiranäyttelypaikalle. Hyvin löytyi ja sisäänkin päästiin! Luettelot saatiin tottakai myös.

Ensimmäisenä etsittiin nahkakehä, joka löytyikin suht helposti ottaen huomioon, ettei kovinkaan katseltu alueen kehäpiirroksia. Löydettiin kehän laidalta iso-Suvi plus muita collieihmisiä, joista minä en valitettavasti tunnistanut taaskaan juuri ketään - sellaista se tämä aloittelevan collieihmisen elämä on. Tarkalleen en osaa sanoa kuka, mutta joku ihmisistä ainakin tunnisti ja tervehti Titjaa kun paikalle päästiin. Titjasta oli tietysti ihanaa kun sitä siliteltiin. Iskin siis repun maahan ja pistin juomaveden koiran hollille, kun siinä venailtiin. En yhtään tajunnut, että lähes meidän vieressämme oleva isokokoinen toinen korva pystyssä oleva uros olisi Titjan täysiveli Bobi, joka selvisi vasta kun Bobin omistaja tuli minulle juttelemaan. Hämmästyin melko täysin ja alettiin jutella sitten korvaongelmista, miten niitä onkin osunut juuri meille ja puhuttiin erilaisista hoitokeinoista sun muista. Siinä välissä piipahti myös Riikka L. tervehtimässä ja sanomassa kantansa Bobin omistajalle pystykorvaisten collieiden korvien hoidosta (puhui liimaamisen puolesta, kuten minullekin selosti Titjan ensimmäisessä mätsärissä). Kun Riikka oli lähtenyt jatkettiin sitten Bobin omistajan kanssa juttua kehäesiintymiseen ja muihin juttuihin. Ei juurikaan harjoiteltu ja näin, omistajakin tuntui olevan vähän epävarma kehäänviemisessä. Ehdotin, josko tämä olisi pyytänyt iso-Suvia tai jotain muuta kokenutta handlaamaan, mutta koska ei tuntenut porukoista ketään, ei sitten viitsinyt mennä kysymäänkään - ymmärrettäväähän tuo on. Sen sijaan sitten minä sain Bobinkin vietäväkseni kehään juuri ennen Titjan kehää, tiedä sitten oliko se järkevä vaihtoehto vai ei koiran kannalta.

Kun tervut loppuivat kehästä alkoi nahkojen vuoro. Tietysti urospennut avasivat ja niitähän oli vain yksi; Bobi. Lähdin koiran kanssa kehään melko avoimin mielin, kun en tiennyt yhtään millainen Bobi voisi tositilanteessa olla (koiran ensimmäinen näyttely). Ensinhän mentiin kierros ravia ympäri, siinä heti ensimmäisenähän minä itse ehdin jo mokata. Pitäisi joskus tajuta, että kaikki koirat eivät ole samanlaisia esittää kuin Titja. Satuin pitämään ensimmäisellä puoliskolla hihnaa pienellä tuntumalla kun en tiennyt miten Bobi saattaisi yhtäkkiä pompata laukkaan tai jotain, mutta koska nlyhihnakin oli Bobille niin uusi, koirahan säikähti puolivälissä ja riuhtaisi huonosta otteestani irti. Se kävi heittämässä kiekan viereisen kehän reunalla ja palasi nopeasti omistajansa käsien kautta takaisin käsiini. Iso-Suvihan oli käsittääkseni jossain välissä huutanut mulle siitä aavistus tiukasta hihnasta juostessa, että saattoi sitä säikähtää (jos tunnistin äänen oikein), joten otin loput puoli kierrosta löysemmällä hihnalla. Ja täytyy tunnustaa, että kuka ikinä oli moisen lausahduksen sanonut, taisi arvata oikein, Bobi meni loppukierroksen ihan mukavasti. Mutta tavallaan pelkään tehneeni juuri sen koko kehäesiintymisen kannalta ratkaisevan virheen juuri tuossa hihnajutussa, sillä raviosuuden jälkeen alkoivat koiran "paniikkiosuudet". Tuomari koetti tulla tutkimaan koiraa kuten normaalisti, mutta Bobi väisti ensin vierelleni ja sitten taakseni. Tämä toistui useamman kerran, vaikka koetin pitää hihnasta ja itse koirastakin kiinni. Bobi vain tuntui kamalan isolta Titjaan verrattuna, vahvaltakin vielä (uroksella enemmän poweria). Puhuin tuomarin kanssa englanniksi jotain, kehäsihteeri kyllä suomensi minulle valmiiksi pari lausetta ennen kuin tuomari koetti itse niitä minulle englanniksi sanoa (ruotsalainen tuomari). Sain itse näytettyä tuomarille Bobin hampaat ja sen verran puhuttiin, että tuomari ei tahdo painostaa koiraa, muttei voi antaa siitä kunnon arvostelua jos ei saa koskettua koiraan. Kehäsihteeri taas tässä välissä suomensi ilman pyyntöä, että tuomarin täytyisi saada jotenkin tarkastettua että koiran kivekset ovat molemmat ok, joten otin Bobin oikeasti kunnolla syliin ja tuomari sai kokeiltua hieman sen takaosaa ja kokeili sitten kiveksetkin (Bobi tosin melkein jo istui tässä vaiheessa). Sen jälkeen tuomari pyysi seisottamaan (kehäsihteeri sanoi että minun pitäisi laittaa lihapullat kokonaan pois, mutta mitenkäs palkkaat paniikissa olevaa koiraa jos käsissä ei ole mitään.. ja paremmin se seisoi lihapullilla kuin olisi tehnyt ilman). En edes yrittänyt asetella sen jalkoja, pennulla oli koko ajan häntä koipien välissä ja se nojasi eteenpäin lihapullakäteeni (jos otin käden pois näkyvistä se vain vilkuili sen näköisenä että voisi karata minne sattuu), joten turvauduin toiseen käteeni, jolla stoppasin koiran liikettä asettamalla käteni tämän alakaulalle (kuvista näkee miten). Antaessaan arvostelun + punaisen nauhan (voittoa merkitsevän, ainut kun oli), tuomari henkilökohtaisesti sanoi minulle englanniksi jotain sen tyylistä kuin "Teillä on todella hyvä pentu, mutta kehässä hyvin epävarma ja pelokas, enkä siksi voi santaa sille KP:ta". Kiitin ja kipitin äkkiä viemään Bobin takaisin omistajalleen, arvostelua en ehtinyt edes vilkaista, kunhan otin vain Tytin nlyhihnan Titjalta ja lähdin takaisin kehään oman koirani kanssa narttupentukehään.

Oma koira tuntui oikeastaan taivaalliselta vieraan koiran jälkeen, jolla ei kehäkäyttäytyminen mennyt ihan kohdalleen. Narttupentuja oli paikalla kaksi; Titja ja Windswept Height's Sweet Selina eli "Netta", mitä netistä sen lempinimen joskus löysin. Nettahan oli ainakin erkkarissa meidän jälkeen PN3-pentu (Titja oli PN2-pentu), joten lähdettiin pienellä varauksella liikkeelle, ettei ROP-pentu välttämättä tänään irtoaisikaan meille - Nettahan on kuvien perusteella miellyttänyt ainakin minun silmääni, näyttelyissä se oli jo toistamiseen samassa kehässä kanssani niin en kilpakumppania ole ehtinyt seurailemaan. Juostiin ensin yhdessä ympäri, Titjallahan askel on ollut näyttelyissä aina kohdallaan; vauhti miellyttävä, askel lentävä ja pitkä. Netalla tuntui olevan vähän hitaampi vauhti ja pentumaisempi askel, sillä kun minä olin Titjan kanssa mennyt kierroksen ympäri niin Netta tuli handlereineen vasta puolivälissä. Odottelin kärsivällisesti laitellessani Titjaa samalla jotenkuten seisomaan. Tuomari pyysi kuitenkin melko nopeasti meidät luokseen, katsoi sitten koiran hampaat (Titja antoi katsoa tosi nätisti) ja tunnusteli muutenkin. Tuomari juoksutti vielä edestakaisin, Titja liikkui ihan kivasti, vaikkakin tuntui siltä että se juoksi liian lähellä jalkaani, vaikka olisi normaalisti voinut juosta kauempanakin. Sen jälkeen piti koiraa seisottaa tuomarinpöytää kohden, se meni tosi kivasti. Titja seisoi hyvin, joskin liikutti kerran toista takajalkaansa (jouduin tasapainoisuuden vuoksi korjaamaan myös hieman toisen takajalan asentoa) ja teki taas samaa mitä yleisesti, eli liikutti oikeaa etujalkaansa vähän väliä 10cm minua kohti. Sitten mentiin Titjan kanssa odottamaan hetkeksi Netan vuoron aikana. Seisottelin sitä suht rennosti siinä, kunnes tajusin Netan tulevan takaisin meidän peräämme ja kokosin Titjaa hieman parempaan seisomisasentoon. Tuomari katsoi aikansa ja tuli ojentamaan minulle KP:n sekä ROP-penturuusukkeen. Hymyillen kiitin ja kävin samantien hakemassa arvostelunkin pois, ettei se jää myöhemmäksi. Käsiala oli minun tulkittavakseni vähän epäselvää ja koska teksti oli ruotsiksi, sanojen arvailukin oli vaikeaa. Onneksi kuitenkin Tytti osasi suomentaa ja myöhemmin sain Veralta apua tekstin kirjoittamiessa kokonaan ruotsiksi "selkokielellä".

"8 månader, mycket lovande tikvalp. Feminint huvud med bra linjer. Välansatta, välburna öron. Mörka vackra ögon. Utmärk hals och rygg. Något knappt vinklad fram, bra bak. Rör sig mycket väl."

Eli kaikin puolin todella hyvä arvostelu. Jopa korvista sanottiin taas vaihteeksi hyvää! Tässä välissä ehdin Bobinkin omistajan kanssa pari sanaa vaihtaa, lupasin hänelle maililla lähetellä (otettiin puhelinnumerotkin talteen ja tekstasin oman mailiosoni sen kautta Bobin omistajalle Tarjalle) joitain vinkkejä miten harjoituttaa Bobia näyttelyjutuissa. Innostus oli kuulemma syttynyt arvostelun ollessa sen verran hyvä, vaikka kehässä olikin muuten mennyt vähän mieleen. Mutta hienoa ettei kerrasta lannistuta, vaan jatketaan sinnikkäästi eteenpäin! Lykkyä harjoitteluihin, Tarja!

Ehdin tässä välissä käydä moikkaamassa myös kehänlaitalaisia nettituttujani. Tiina-Tuulia ja Kati kuvailivat siellä nahkoja ja olivat kuvanneet myös minua molempien pentujen kanssa (en voinut kuin suuresti epäillä tuossa vaiheessa mitä niistäkin kuvista oli mahtanut tulla ennen kuin näin ne myöhemmin). Kauaa en kuitenkaan ehtinyt juttelemaan, kun jo NUO-urokset olivat menneet ohitse ja riensin kahden muun AVO-uroksen kanssa kehään handlattavanani Konsta, jonka olin automatkalla luvannut viedä kehään (ellen sitten jo aiemmin ollut tehnyt lupausta, jota en silloin muistanut). Konsta oli tosi mukavan oloinen, esitinhän sen viimeksi Lahti KV:ssa ja se meni sielläkin hienosti. Liikkeet menivät upeasti, Konstalla on hieman samantyylinen tapa - ainakin hihnan päästä koettuna - liikkua kuin Titjalla, joten se oli helppo "ohjailtava". Koetin nyt saada sen esiintymään vielä hienommin yksittäisarvostelussa, että koiraan keskittyessäni meni hetki tajuta, että kehäsihteeri on tuomassa minulle vaaleanpunaista nauhaa. ERI, jeeh! Lahdessahan tuli "vain H". Oltiin Konstan kanssa yksittäisarvostelussa siis ensimmäisiä, mutta koska meidän jälkeen oli vain kaksi urosta, päätin suosiolla jäädä kehään odottelemaan, mitä muut kaksi eivät selvästikään niin mieluusti tehneet. Noh, siellä me kuitenkin oltiin Kompsan kanssa, herra pisti oikein maate ja näytti kuinka rento näyttelykoira voi kehässäkin olla! Vaivihkaa katselin mitä kaksi muuta koiraa saivat ja hämmästyin hieman, kun molemmat koirat ottivat handlereineen mukaansa EH:n. Sehän merkitsi Konstalle ja minulle automaattista luokkavoittoa. Kun tuli kilpailuluokan aika, siirryin automaattisesti ykkössijamerkin eteen eikä meitä siitä minnekään siirrelty. Seisoskeltiin siinä sitten vähän seisotaan-vähän-niin-ja-näin meiningillä, kun EH:n saaneet urokset juoksivat kerran ympäri ja tuomari päätti sitten niidenkin sijat. Sain siis vaaleanpunaisen nauhan lisäksi punaisen nauhan koristamaan Konstan hihnaa, mikä oli mukava yllätys Lahden sinisen nauhan sijasta. AVO-luokan jälkeen oli vain yksi VAL-uros, joka sai ERI:n eli tuli PU-kehään meidän kanssa. Sinne mentiinkin vain minä ja Konsta, tuo VAL-uros ja sitten joku NUO-uroksista. Konstalle annettiin sija ensimmäisenä, PU3. Hitsit, niin lähellä viimeistä SERT:iä muttei kuitenkaan! Enää en muista miten päin kaksi muuta urosta menivät, olisiko kuitenkin VAL-luokkalainen ollut ensin. Konstan kanssa saatiin myös ERI1 PU3 -sijoituksien lisäksi vara-SERT. No, ihan kiva, yksi v.sin. ruusuke enemmän.

Tämän jälkeen sainkin sitten "vapaata". Kiertelin hetken ympärilläni, sitten kävin näyttämässä Tiina-Tuulialle ja Katille Konstan läheltä (tykkäävät Konstasta) ja hain Titjan Tytin näyttelyhäkistä. Näytin Tiinalle ja Katille kehän ulkopuolella miten Titjaa handlataan ja annoin heidän kokeilla, kun olin mielestäni mesessä luvannut, että saavat virallisen kehän ulkopuolella yrittää sen kanssa. Olihan se aika erilaista jos vertaa, että molemmat ovat tottuneet esittämään kahta erilaista pientä koiraa (tiibetinspanieli & lunnikoira), eikä Titjan esittäminen vastannut ollenkaan sitä. Helpoin virhe saattoi olla se, että pitää kättään liikkeessä ikään kuin siinä olisi nami, jolloin Titja alkaa hyppiä ja pomppia kättä sekä ihmistä vasten. Itse kun yleensä vain heilautan namikättä eteenpäin ja sanon "mennään", usein pelkkä käden heilautuskin riittää. Laitettiin Titja sitten takaisin ja käytiin kiertämässä vähän muita kehiä, joskaan en nähnyt mitään niin tähdellistä että olisin jotain kuvannutkin. Palattiin taas nahkakehien ääreen katsomaan juuri parahiksi kun Leslie meni kehään. Yritin kuvata paikalta, joilta Tiina ja Kati olivat kuvanneet lähes koko ajan, mutta tympäännyin äkkiä vastavaloon ja etsin viisi kertaa paremman kuvauspaikan tuomariteltan vierestä. Tiina ja Kati tulivat perässä ja totesivat paikan myöskin hyväksi. Verrattuna että minulla oli suhteellisen huono kamera (veli antoi lainaksi pari vuotta vanhan digikameran omani hajottua), sain pari ihan kivaakin kuvaa.

Nahkakehän loputtua kävin hakemassa toimistosta Titjan pokaalit, niitä se sai kaksi (KP:stä ja ROP-pennusta), vaikka aiemmilla kerroilla on saanut vain yhden (ROP-pennusta). Kierreltiin siinä sitten Tytin sen verran, että pari suomenajokoiranarttua ehdin kuvata Jessicalle ohimennen, katseltiin mm. Titjalle kevytnäyttelyhäkkejä, koska minun on sellainen pitänyt jo jonkun aikaa otukselle hankkia. Löytyi ihan kivanoloinen ja suht halpakin XL-kokoinen häkki, mutta käteistähän minulla ei ollut sen vertaa ja kortti ei kelvannut. Ajateltiin sitten Tytin kanssa, että etsitään kaupungin lähin pankkiautomaatti, jota lähdettiinkin ihan autolla etsimään. Matkalla satuttiin liikennevaloissa vahingossa kolhaisemaan toista autoa, joten Tytti selvitteli kolhujuttua parkkipaikalla sillä aikaa kun kävelin lähellä olevalle pankkiautomaatille Titjan kanssa ja nostin sieltä tarvittavan käteisen itselleni (otetaan huomioon että ensi kertaa käytin pankkiautomaattia, sillä sain kortin muutenkin vasta pari päivää sitten. silkkaa tuuria että muistin kortin pin-koodinkin, sillä olen nähnyt sen tasan kerran hätäisesti kun olin lähdössä viemään koiria ulos). Joka tapauksessa päästiin siitä sitten hetken päästä palamaaan muutaman kilsan päähän takaisin näyttelyalueen porttien lähelle, josta sitten kipaisin ostamaan kyseisen näyttelyhäkin - mallinsa ja kokonsa viimeinen siinä kaupassa, olinpa onnekas. Kätevä kasata, helppo ja nlyhäkiksi suht halpa, jos vertaa mitä se olisi voinut maksaa. Palasin häkin kanssa Tytin autolle, jolle Tytti oli löytänyt parkkipaikan hetkeksi. Aseteltiin häkki pakettiauton takaosaan Tytin uroskoirien rautahäkin ja takaovien väliin ja laitettiin Titja sisään; rakennelma oli juuri ja juuri sopiva! Lähdettiin siitä siis kotimatkalle (joskin käytiin matkalla ostamasta juomaa jostakin kaupasta), Titja sai olla uudessa näyttelyhäkissään joka korvasi nyt tällä kertaa autohäkkiä. Hieno oli päivä, kiitos Tytille kyydistäkin!

Loppujen lopuksi kun myöhemmin ajattelen, Bobin panikotuminen saattoi johtua aivan minusta itsestäni ja tuosta virheestä, minkä juoksuosuuden alussa jo tein (sai huonon fiiliksen kehässä tai jtn), vaikka olin koko ajan muuten kylmän rauhallinen. Tahtoisin kovasti kokeilla koiran kanssa uudestaan joku päivä, mikäli pystyisin korjaamaan ainakin tuon yhden tekemäni virheen.

Alla tämän päivän nahkatuloksista ne mitä tiedän.


ROP, RYP2 Dandinas Hot Chick
VSP Timonan Louis Loverlook

ROP-vet, BIS-vet Timonan Jamaica Jade
ROP-kasv, BIS2-kasv Timonan

ROP-pen Dandinas Put Up To Play
KP2 Windswept Height's Sweet Selina
PEK1 Dandinas Put Through

ERI1 PU3 v-SERT Dandinas Gorgeous Golden
H Dandinas Never The Less

Omaa mätsäriä järjestämässä

Noniin, nyt tuli sitten "tulikokeen" aika. Enemmän ja vähemmän (mielestäni vähemmän) suunnitellun Hollolan dogsittereiden järjestämän mätsärin aika. Komensin dogsitterihmiset puoli yhdeksäksi Toivolan NS-talon pihaan, joka aiheutti aluksi hieman närää, mutta kaikki saatiin lopulta paikalle parin lisätyövoiman kera. Sen lisäksi, että minun oli muistettava kaikki omat tuomiseni, lisäksi pari muutakin kyselivät minulta mitä heidän olisi tuotava. Vakituisista HoDoista paikalle eivät päässeet Noora ja Sanna, mutta pärjättiin ihan hyvin ilman heitäkin. Mätsäri siis suunniteltiin ja toteutettiin kaikkien hollolalaisten dogsittereiden kesken ilman aikuisten apua.

Ennen kello kymmentä (jolloin ilmoittautuminen alkoi) saatiin kasattua palkinnot, ruusukkeet ja muut sekä jaettua ne oikeille paikoilleen. Myöskin sin/pun -nauhoja saatiin leikattua varmuudeksi ihan reilu kasa ja numerolappujakin tuli varmaan ainakin sata liikaa, kun niitä innostuin yhdessä vaiheessa kirjoittelemaan. Lisäksi mätsärikylttilappuset saatiin vietyä paikoilleen ja muutenkin valmisteltua kehät, yms. Tuomariasioita mietittiin vielä paikan päällä ja sovittiin sitten niin, että veljeni Toni (joka ei tahtonut tuomaroida) suostui toisen kehän kehäsihteeriksi. Kehässä tuomarina toimi sitten yksi dogsittereistä, Essi. Minä olin toisen kehän tuomari ja kehäsihteeriksi napattiin dogsitteriläinen Elli. Veera (joka meille eilen majoittui) oli jo aiemmin lupautunut tapahtuman ns. viralliseksi kuvaajaksi ja kulki koko ajan järkkärikamera kourassa paikan päällä napsimassa digikuvia aina alusta mätsärin loppuun asti. Kiitos siitä Veeralle!

Ilmoittautumistunnin aikana huomattiin, että meillä oli aika vähän kelvollista vaihtorahaa, kun ihmiset tahtoivat kaikki maksaa liian isoilla seteleillä. Asia saatiin kuitenkin järjen kanssa selviteltyä ja jokainen sai oikean summan rahaa takaisin. Yksi matti myöhäinen saapui paikalle juuri kun mietittiin kehien aloittamista, mutta päästettiin sekin sitten koirineen remmiin mukaan.

Kehät alkoivat ihan kivasti, Essi aloitti pentujen kanssa ja minä otin isot koirat ensimmäisenä kehään. Tarkalleen en enää muista mitä kaikkea näin, mutta mieleen jäivät parhaiten tuomaroimieni isojen koirien ja veteraanien (Essillä pennut ja pienet koirat) joukosta mm. belgianpaimenkoira tervueren, joka oli varsin lempeä ja omisti hyvät liikkeet, sekä musta sekarotuinen rescue-koira, joka esiintyi todella hienosti ja jonka liikkeet olivat veteraaniksi upeat!

Kehät menivät todella nopeasti, koska meitä oli kaksi tuomaria ja osallistujamäärä oli lähes samaa luokkaa kuin viime vuonna, eli pieni. Eihän me isoa porukkaa kaivattukaan, parempi itse asiassa näin kuin joku hirmuinen kasa arvosteltavia. Edes kaikkia ruusukkeita ei saatu kulutettua (sijoitettiin 3/luokka ja jokainen osallistunut sai ruusukkeen, se voi kertoa jotain määrästä)! No mutta, odottelin hetken että Essi saa tuomaroitua pienet koirat loppuun ja katsastettiin sitten BIS-osallistujien lista lävitse. Tässä välissä myös Anni, jonka esitettäväksi olin Titjan luovuttanut oman tuomarointitehtävänä vuoksi, tuli kertomaan miten heillä oli mennyt pentukehässä. PUN3, eli ei hullummin. Titja on ikuinen kolmonen! Sen päivän tahdon nähdä kun se on kakkonen jossain muuallakin kuin erkkarin paras narttupentu-kehässä. No mutta, otettiin sitten Essin kanssa BIS-kehän osallistujat sisään. Ainakin kaksi koiraa puuttuivat, mitkä BIS-kehässä olisi kuuluneet olla, sakemanni ja joku toinen jota en saa nyt enää mieleeni (kuitenkin minun sijoittamani).

BIS-kehässä sijoitettiin ainakin se musta veteraani rescue-sekarotuinen, belgianpaimenkoira tervueren ja cockerspanieli, en tätä kirjoittaessani muista miten päin, mutta asia on tarkistettavissa dogsittersivuilta (klikkaa kuvalinkkiä alempaa, se vie mätsärin sivuille). Voittajaksi valittiin kuitenkin aivan tajuttoman suloinen tricolour cavalier kingcharlesinspanielipentu, joka oli ollut pennuissa PUN1 Essin tuomaroimana. BIS-kehän jälkeen kahden villakoiran omistajat tulivat puhuttelemaan meitä ja kysyivät saisivatko ostaa meidän värjätyt sijoituspullomme (näkyvät kuvissa kuvasivuilla), koska pitävät itse mätsärin myöhemmin illemmalla eivätkä ole keksineet mitään merkitsemään sijoituspaikkoja. Myytiin sitten pullot panttihinnalla villakoirien omistajille, joista toisen numeron otin vielä muistiin, koska hän on kuulemma muuttamassa jonnekin tänne Ahtialaan päin ja voisin ehkä tulevaisuudessa toimia hänen puudelinsa dogsitterinä jos tarve tulee.

Käväistiin veljen kyydittämänä sitten Sairakkalan mökilläkin istumassa ja ihmettelemässä, pääosin juotiin vähän Veeran ja Annin kanssa sekä mentiin sitten metsään kangasmaiseen maisemaan istuskelemaan ja puhumaan mukavia samalla kun Veera kuvasi Titjaa valojen ja varjojen leikkiessä keskenään. Puhuttiin myös veljen kanssa uudesta kamerasta, jonka tulisin saamaan, kun entisenihän hajosi Aptus Show'n jälkeen. Nikon D40 olisi ainakin suunnitelmissa.

Mätsäriin käy tie

RockTail Ry järjesti vuosittaisen missikisa-mätsärin Launeen kentällä vanhan koirapuiston vierustalla. Anni on ollut meillä jo muutaman päivän tässä kylässä, joten lähdettiin sen kanssa yhdessä paikan päälle. Äiti heitti meidät ajoissa Launeen citymarketin pihaan ja saatiin siitä etsiä itsemme jonnekin vanhan koirapuiston lähelle (pidettiin kyllä kohteenamme keilahallia, koska uudehkon kentän oli kai tarkoitus olla sen vieressä). Sen verran aikaisessa kyllä äitin töihinlähdön vuoksi oltiin, että varmaan tunti istuksittiin jossain ruohoalueella Titja hihnanpäässä ja juteltiin mukavia. Kuitenkin vähän matkan päähän kentälle kertyi hiljalleen järjestysväkeä ja sinne meni muutama koira, joten odoteltiin hetki ja lähdettiin sitten itsekin lähemmäs.

Ilmoittauduttiin sitten Baby Rocktail -luokkaan ja saatiin kehäohje. Eriskummallisin mätsäri, jossa olen käynyt, täytyy sanoa. Osallistujan ohjeissa puhuttiin jostain tempuista, joita sai tehdä kehäkierroksen yhteydessä, ja paras temppu sitten palkittaisiin. Kehässä taisi olla viisi eri tuomaria, kehä juostiin kerran ympäri ja sitten koiran annettiin tervehtiä kaikkia tuomareita vuoron perään (luoksepäästävyys). Tämän jälkeen mentiin esittämään koiraa ja lopuksi tehtiin sen kanssa joku temppu jos halutti tehdä jotain. Sitten kuuluttaja (joka selosti jokaisen erikseen) pyysi tuomaristoa antamaan numerot ja tuomarit näyttivät numerot erikseen paperilappusilta, jonka laisiin ne oltiin hienosti ja selvästi tehty. Marikakin tuli Robinin ja Leevin kanssa paikalle, osallistuivat parikehään ja lainattiin Annin kanssa heille sitten rahaa niin että saivat osallistutettua Robinin myöskin Baby Rocktailiin, kuten mekin. Rahahan saatiin toki takaisin, mutta sovittiin myös että päästäisiin sitten Marikan ja näitten kyydillä takaisin meille, äiti kun oli lähtenyt töihin ja oltaisiin muuten jouduttu menemään bussilla.

Jooh, no kehät. Titja meni juoksukierroksen ihan kivasti, tuomareita se ei juurikaan tykännyt tervehtiä. On nääs tottunut siihen, että kun ollaan kehässä niin keskitytään handleriin eli omistajaan (+ jossain välissä vähän yhteen silittelevään tuomariinkin) eikä kehän ulkopuolella olevia saa välissä tervehtiä. Haki siis katseellaan minulta koko ajan lupaa ja suurinpiirtein vain käveli tuomareiden ohi. Viimeisen, nuorehkon pojan kohdalla kuitenkin intoutui vähän heiluttamaan häntäänsä ja kääntämään päätään siliteltäväksi, mutta se siitä. Seisotus oli vähän heikkoa, en jaksanut yrittääkään asetella sillä pohjalla. Pohjana oli suhteellisen rosoisia, tavallaan isohkoja kiviä, jotka arvatenkin eivät tuntuneet koirasta mukavalta (ja muutenkin kuuma päivä niin annoin sen esiintyä ihan vapaasti). Temppua me ei esitetty. Pisteitä tuli jotakuinkin jotain 8 - 9½ väliltä, kelpasivat minulle aivan mainiosti. Marikalla ja Robinilla meni kivasti myös.

Jouduttiin Titjan kanssa uudestaan käymään kehässä, koska meillä ja jollakin bichon friséllä oli samat pisteet siinä vaiheessa. Bichon frisé äänestettiin käsi pystyyn-meiningillä voittajaksi, joten me sitten tiputtiin kokonaan pois sijoittuneista Titjan kanssa. Pentujahan oli ilmoitettu vain neljä, Robinin, Titjan ja bichon frisén lisäksi ruby cavalier, joka voitti pennut. Robin oli toinen ja bichon frisé sitten kolmas. Siksi sijoitettiinkin vain kolme, koska mätsäri oli missikisatyylinen ja missikisoissahan on yleensä aina vain missi + perintöprinsessat (2kpl). Ei se meitä haittaa, vaikkei sijoituttu! Oli kiva nähdä erilainen mätsäri. Ja taidettiin muuten Titjan kanssa olla ainoat, jotka ei esitetty minkäänlaista temppua.. Noh, Marika kävi esittämässä vielä Leevin ja Robinin parikehässä, jossa sijoittuivat kahdesta parista lopulta toiseksi. Hienoa, Marika! Teillä oli hyvä päivä.

Temppukilpailussa jaettiin kunniapalkinto koiralle, joka hyppäsi pyynnöstä ilmaan (muistaakseni). Täysi palkinto meni kuitenkin olisiko-ollut-sekarotuiselle koiralle, joka läppäsi tassuillaan hienosti omistajansa kanssa give me fivea kuumuudesta huolimatta!

Helpotuksesta huokaisten lähdettiin kuumasta ulkoilmasta Marikan porukoiden kuumaan autoon ja sitä kautta sitten lyhyen matkan jälkeen sisätiloihin lepäämään. Myöhemmin iltaisella mentiin kaupunkiin Veeraa vastaan, jonka oli määrä pariksi päiväksi tulla meille Annin ja minun seuraksi.