Neljäs ja viimeinen PEK-luokka

Ahh, tänään se taas oli. Näyttelypäivä. Olin jokseenkin tavattoman aikaisin hereillä aamu-uniseksi etenkin kun olin käynyt taas vähän myöhähköön nukkumaan. Otin Titjan korvista teipit ja kokeilin muutaman kerran nouseeko ne miten helposti ylös. Eivätpähän juuri nousseet, joten ok. Pakkasin näyttelykamat reppuun varmistaen että joka ikinen juttu mukana rokotustodistuksista nlyhihnaan ja esityslihapulliin. Lähdettiinkin sitten Tyttiä odottelemaan, hää oli lupautunut tarjoamaan meille (siis minulle ja Titjalle) kyydin H-linnan nlyyn. Tytti omistaa pakettiauton, jonka takana koirahäkki, mutta Titjaa ei voitu sinne laittaa. Häkissä oli jo Tytin koira (Titjan puoliveli) Konsta, joka tietty uros. Otin siis Titjan aluksi jalkopäähäni, mutta hieman ennen puolta matkaa koiruus nousi syliini istumaan/makailemaan, koska se oli sille selvästi parempi (näki ikkunasta helpommin ulos). Matka meni ihan joutuisasti jutellessa erilaisia "collieuutisia" tutuista collieista ja muista tapahtumista. Hämeenlinnassa ajettiin koiranäyttelymerkkien perässä ja löydettiin itsemme viimein jäähallin pihaan, johon oli lupa parkkeerata - parkkipaikat vähän huonohkot. Siitä sitten lähdettiin etsiytymään lähialueen koiranäyttelypaikalle. Hyvin löytyi ja sisäänkin päästiin! Luettelot saatiin tottakai myös.

Ensimmäisenä etsittiin nahkakehä, joka löytyikin suht helposti ottaen huomioon, ettei kovinkaan katseltu alueen kehäpiirroksia. Löydettiin kehän laidalta iso-Suvi plus muita collieihmisiä, joista minä en valitettavasti tunnistanut taaskaan juuri ketään - sellaista se tämä aloittelevan collieihmisen elämä on. Tarkalleen en osaa sanoa kuka, mutta joku ihmisistä ainakin tunnisti ja tervehti Titjaa kun paikalle päästiin. Titjasta oli tietysti ihanaa kun sitä siliteltiin. Iskin siis repun maahan ja pistin juomaveden koiran hollille, kun siinä venailtiin. En yhtään tajunnut, että lähes meidän vieressämme oleva isokokoinen toinen korva pystyssä oleva uros olisi Titjan täysiveli Bobi, joka selvisi vasta kun Bobin omistaja tuli minulle juttelemaan. Hämmästyin melko täysin ja alettiin jutella sitten korvaongelmista, miten niitä onkin osunut juuri meille ja puhuttiin erilaisista hoitokeinoista sun muista. Siinä välissä piipahti myös Riikka L. tervehtimässä ja sanomassa kantansa Bobin omistajalle pystykorvaisten collieiden korvien hoidosta (puhui liimaamisen puolesta, kuten minullekin selosti Titjan ensimmäisessä mätsärissä). Kun Riikka oli lähtenyt jatkettiin sitten Bobin omistajan kanssa juttua kehäesiintymiseen ja muihin juttuihin. Ei juurikaan harjoiteltu ja näin, omistajakin tuntui olevan vähän epävarma kehäänviemisessä. Ehdotin, josko tämä olisi pyytänyt iso-Suvia tai jotain muuta kokenutta handlaamaan, mutta koska ei tuntenut porukoista ketään, ei sitten viitsinyt mennä kysymäänkään - ymmärrettäväähän tuo on. Sen sijaan sitten minä sain Bobinkin vietäväkseni kehään juuri ennen Titjan kehää, tiedä sitten oliko se järkevä vaihtoehto vai ei koiran kannalta.

Kun tervut loppuivat kehästä alkoi nahkojen vuoro. Tietysti urospennut avasivat ja niitähän oli vain yksi; Bobi. Lähdin koiran kanssa kehään melko avoimin mielin, kun en tiennyt yhtään millainen Bobi voisi tositilanteessa olla (koiran ensimmäinen näyttely). Ensinhän mentiin kierros ravia ympäri, siinä heti ensimmäisenähän minä itse ehdin jo mokata. Pitäisi joskus tajuta, että kaikki koirat eivät ole samanlaisia esittää kuin Titja. Satuin pitämään ensimmäisellä puoliskolla hihnaa pienellä tuntumalla kun en tiennyt miten Bobi saattaisi yhtäkkiä pompata laukkaan tai jotain, mutta koska nlyhihnakin oli Bobille niin uusi, koirahan säikähti puolivälissä ja riuhtaisi huonosta otteestani irti. Se kävi heittämässä kiekan viereisen kehän reunalla ja palasi nopeasti omistajansa käsien kautta takaisin käsiini. Iso-Suvihan oli käsittääkseni jossain välissä huutanut mulle siitä aavistus tiukasta hihnasta juostessa, että saattoi sitä säikähtää (jos tunnistin äänen oikein), joten otin loput puoli kierrosta löysemmällä hihnalla. Ja täytyy tunnustaa, että kuka ikinä oli moisen lausahduksen sanonut, taisi arvata oikein, Bobi meni loppukierroksen ihan mukavasti. Mutta tavallaan pelkään tehneeni juuri sen koko kehäesiintymisen kannalta ratkaisevan virheen juuri tuossa hihnajutussa, sillä raviosuuden jälkeen alkoivat koiran "paniikkiosuudet". Tuomari koetti tulla tutkimaan koiraa kuten normaalisti, mutta Bobi väisti ensin vierelleni ja sitten taakseni. Tämä toistui useamman kerran, vaikka koetin pitää hihnasta ja itse koirastakin kiinni. Bobi vain tuntui kamalan isolta Titjaan verrattuna, vahvaltakin vielä (uroksella enemmän poweria). Puhuin tuomarin kanssa englanniksi jotain, kehäsihteeri kyllä suomensi minulle valmiiksi pari lausetta ennen kuin tuomari koetti itse niitä minulle englanniksi sanoa (ruotsalainen tuomari). Sain itse näytettyä tuomarille Bobin hampaat ja sen verran puhuttiin, että tuomari ei tahdo painostaa koiraa, muttei voi antaa siitä kunnon arvostelua jos ei saa koskettua koiraan. Kehäsihteeri taas tässä välissä suomensi ilman pyyntöä, että tuomarin täytyisi saada jotenkin tarkastettua että koiran kivekset ovat molemmat ok, joten otin Bobin oikeasti kunnolla syliin ja tuomari sai kokeiltua hieman sen takaosaa ja kokeili sitten kiveksetkin (Bobi tosin melkein jo istui tässä vaiheessa). Sen jälkeen tuomari pyysi seisottamaan (kehäsihteeri sanoi että minun pitäisi laittaa lihapullat kokonaan pois, mutta mitenkäs palkkaat paniikissa olevaa koiraa jos käsissä ei ole mitään.. ja paremmin se seisoi lihapullilla kuin olisi tehnyt ilman). En edes yrittänyt asetella sen jalkoja, pennulla oli koko ajan häntä koipien välissä ja se nojasi eteenpäin lihapullakäteeni (jos otin käden pois näkyvistä se vain vilkuili sen näköisenä että voisi karata minne sattuu), joten turvauduin toiseen käteeni, jolla stoppasin koiran liikettä asettamalla käteni tämän alakaulalle (kuvista näkee miten). Antaessaan arvostelun + punaisen nauhan (voittoa merkitsevän, ainut kun oli), tuomari henkilökohtaisesti sanoi minulle englanniksi jotain sen tyylistä kuin "Teillä on todella hyvä pentu, mutta kehässä hyvin epävarma ja pelokas, enkä siksi voi santaa sille KP:ta". Kiitin ja kipitin äkkiä viemään Bobin takaisin omistajalleen, arvostelua en ehtinyt edes vilkaista, kunhan otin vain Tytin nlyhihnan Titjalta ja lähdin takaisin kehään oman koirani kanssa narttupentukehään.

Oma koira tuntui oikeastaan taivaalliselta vieraan koiran jälkeen, jolla ei kehäkäyttäytyminen mennyt ihan kohdalleen. Narttupentuja oli paikalla kaksi; Titja ja Windswept Height's Sweet Selina eli "Netta", mitä netistä sen lempinimen joskus löysin. Nettahan oli ainakin erkkarissa meidän jälkeen PN3-pentu (Titja oli PN2-pentu), joten lähdettiin pienellä varauksella liikkeelle, ettei ROP-pentu välttämättä tänään irtoaisikaan meille - Nettahan on kuvien perusteella miellyttänyt ainakin minun silmääni, näyttelyissä se oli jo toistamiseen samassa kehässä kanssani niin en kilpakumppania ole ehtinyt seurailemaan. Juostiin ensin yhdessä ympäri, Titjallahan askel on ollut näyttelyissä aina kohdallaan; vauhti miellyttävä, askel lentävä ja pitkä. Netalla tuntui olevan vähän hitaampi vauhti ja pentumaisempi askel, sillä kun minä olin Titjan kanssa mennyt kierroksen ympäri niin Netta tuli handlereineen vasta puolivälissä. Odottelin kärsivällisesti laitellessani Titjaa samalla jotenkuten seisomaan. Tuomari pyysi kuitenkin melko nopeasti meidät luokseen, katsoi sitten koiran hampaat (Titja antoi katsoa tosi nätisti) ja tunnusteli muutenkin. Tuomari juoksutti vielä edestakaisin, Titja liikkui ihan kivasti, vaikkakin tuntui siltä että se juoksi liian lähellä jalkaani, vaikka olisi normaalisti voinut juosta kauempanakin. Sen jälkeen piti koiraa seisottaa tuomarinpöytää kohden, se meni tosi kivasti. Titja seisoi hyvin, joskin liikutti kerran toista takajalkaansa (jouduin tasapainoisuuden vuoksi korjaamaan myös hieman toisen takajalan asentoa) ja teki taas samaa mitä yleisesti, eli liikutti oikeaa etujalkaansa vähän väliä 10cm minua kohti. Sitten mentiin Titjan kanssa odottamaan hetkeksi Netan vuoron aikana. Seisottelin sitä suht rennosti siinä, kunnes tajusin Netan tulevan takaisin meidän peräämme ja kokosin Titjaa hieman parempaan seisomisasentoon. Tuomari katsoi aikansa ja tuli ojentamaan minulle KP:n sekä ROP-penturuusukkeen. Hymyillen kiitin ja kävin samantien hakemassa arvostelunkin pois, ettei se jää myöhemmäksi. Käsiala oli minun tulkittavakseni vähän epäselvää ja koska teksti oli ruotsiksi, sanojen arvailukin oli vaikeaa. Onneksi kuitenkin Tytti osasi suomentaa ja myöhemmin sain Veralta apua tekstin kirjoittamiessa kokonaan ruotsiksi "selkokielellä".

"8 månader, mycket lovande tikvalp. Feminint huvud med bra linjer. Välansatta, välburna öron. Mörka vackra ögon. Utmärk hals och rygg. Något knappt vinklad fram, bra bak. Rör sig mycket väl."

Eli kaikin puolin todella hyvä arvostelu. Jopa korvista sanottiin taas vaihteeksi hyvää! Tässä välissä ehdin Bobinkin omistajan kanssa pari sanaa vaihtaa, lupasin hänelle maililla lähetellä (otettiin puhelinnumerotkin talteen ja tekstasin oman mailiosoni sen kautta Bobin omistajalle Tarjalle) joitain vinkkejä miten harjoituttaa Bobia näyttelyjutuissa. Innostus oli kuulemma syttynyt arvostelun ollessa sen verran hyvä, vaikka kehässä olikin muuten mennyt vähän mieleen. Mutta hienoa ettei kerrasta lannistuta, vaan jatketaan sinnikkäästi eteenpäin! Lykkyä harjoitteluihin, Tarja!

Ehdin tässä välissä käydä moikkaamassa myös kehänlaitalaisia nettituttujani. Tiina-Tuulia ja Kati kuvailivat siellä nahkoja ja olivat kuvanneet myös minua molempien pentujen kanssa (en voinut kuin suuresti epäillä tuossa vaiheessa mitä niistäkin kuvista oli mahtanut tulla ennen kuin näin ne myöhemmin). Kauaa en kuitenkaan ehtinyt juttelemaan, kun jo NUO-urokset olivat menneet ohitse ja riensin kahden muun AVO-uroksen kanssa kehään handlattavanani Konsta, jonka olin automatkalla luvannut viedä kehään (ellen sitten jo aiemmin ollut tehnyt lupausta, jota en silloin muistanut). Konsta oli tosi mukavan oloinen, esitinhän sen viimeksi Lahti KV:ssa ja se meni sielläkin hienosti. Liikkeet menivät upeasti, Konstalla on hieman samantyylinen tapa - ainakin hihnan päästä koettuna - liikkua kuin Titjalla, joten se oli helppo "ohjailtava". Koetin nyt saada sen esiintymään vielä hienommin yksittäisarvostelussa, että koiraan keskittyessäni meni hetki tajuta, että kehäsihteeri on tuomassa minulle vaaleanpunaista nauhaa. ERI, jeeh! Lahdessahan tuli "vain H". Oltiin Konstan kanssa yksittäisarvostelussa siis ensimmäisiä, mutta koska meidän jälkeen oli vain kaksi urosta, päätin suosiolla jäädä kehään odottelemaan, mitä muut kaksi eivät selvästikään niin mieluusti tehneet. Noh, siellä me kuitenkin oltiin Kompsan kanssa, herra pisti oikein maate ja näytti kuinka rento näyttelykoira voi kehässäkin olla! Vaivihkaa katselin mitä kaksi muuta koiraa saivat ja hämmästyin hieman, kun molemmat koirat ottivat handlereineen mukaansa EH:n. Sehän merkitsi Konstalle ja minulle automaattista luokkavoittoa. Kun tuli kilpailuluokan aika, siirryin automaattisesti ykkössijamerkin eteen eikä meitä siitä minnekään siirrelty. Seisoskeltiin siinä sitten vähän seisotaan-vähän-niin-ja-näin meiningillä, kun EH:n saaneet urokset juoksivat kerran ympäri ja tuomari päätti sitten niidenkin sijat. Sain siis vaaleanpunaisen nauhan lisäksi punaisen nauhan koristamaan Konstan hihnaa, mikä oli mukava yllätys Lahden sinisen nauhan sijasta. AVO-luokan jälkeen oli vain yksi VAL-uros, joka sai ERI:n eli tuli PU-kehään meidän kanssa. Sinne mentiinkin vain minä ja Konsta, tuo VAL-uros ja sitten joku NUO-uroksista. Konstalle annettiin sija ensimmäisenä, PU3. Hitsit, niin lähellä viimeistä SERT:iä muttei kuitenkaan! Enää en muista miten päin kaksi muuta urosta menivät, olisiko kuitenkin VAL-luokkalainen ollut ensin. Konstan kanssa saatiin myös ERI1 PU3 -sijoituksien lisäksi vara-SERT. No, ihan kiva, yksi v.sin. ruusuke enemmän.

Tämän jälkeen sainkin sitten "vapaata". Kiertelin hetken ympärilläni, sitten kävin näyttämässä Tiina-Tuulialle ja Katille Konstan läheltä (tykkäävät Konstasta) ja hain Titjan Tytin näyttelyhäkistä. Näytin Tiinalle ja Katille kehän ulkopuolella miten Titjaa handlataan ja annoin heidän kokeilla, kun olin mielestäni mesessä luvannut, että saavat virallisen kehän ulkopuolella yrittää sen kanssa. Olihan se aika erilaista jos vertaa, että molemmat ovat tottuneet esittämään kahta erilaista pientä koiraa (tiibetinspanieli & lunnikoira), eikä Titjan esittäminen vastannut ollenkaan sitä. Helpoin virhe saattoi olla se, että pitää kättään liikkeessä ikään kuin siinä olisi nami, jolloin Titja alkaa hyppiä ja pomppia kättä sekä ihmistä vasten. Itse kun yleensä vain heilautan namikättä eteenpäin ja sanon "mennään", usein pelkkä käden heilautuskin riittää. Laitettiin Titja sitten takaisin ja käytiin kiertämässä vähän muita kehiä, joskaan en nähnyt mitään niin tähdellistä että olisin jotain kuvannutkin. Palattiin taas nahkakehien ääreen katsomaan juuri parahiksi kun Leslie meni kehään. Yritin kuvata paikalta, joilta Tiina ja Kati olivat kuvanneet lähes koko ajan, mutta tympäännyin äkkiä vastavaloon ja etsin viisi kertaa paremman kuvauspaikan tuomariteltan vierestä. Tiina ja Kati tulivat perässä ja totesivat paikan myöskin hyväksi. Verrattuna että minulla oli suhteellisen huono kamera (veli antoi lainaksi pari vuotta vanhan digikameran omani hajottua), sain pari ihan kivaakin kuvaa.

Nahkakehän loputtua kävin hakemassa toimistosta Titjan pokaalit, niitä se sai kaksi (KP:stä ja ROP-pennusta), vaikka aiemmilla kerroilla on saanut vain yhden (ROP-pennusta). Kierreltiin siinä sitten Tytin sen verran, että pari suomenajokoiranarttua ehdin kuvata Jessicalle ohimennen, katseltiin mm. Titjalle kevytnäyttelyhäkkejä, koska minun on sellainen pitänyt jo jonkun aikaa otukselle hankkia. Löytyi ihan kivanoloinen ja suht halpakin XL-kokoinen häkki, mutta käteistähän minulla ei ollut sen vertaa ja kortti ei kelvannut. Ajateltiin sitten Tytin kanssa, että etsitään kaupungin lähin pankkiautomaatti, jota lähdettiinkin ihan autolla etsimään. Matkalla satuttiin liikennevaloissa vahingossa kolhaisemaan toista autoa, joten Tytti selvitteli kolhujuttua parkkipaikalla sillä aikaa kun kävelin lähellä olevalle pankkiautomaatille Titjan kanssa ja nostin sieltä tarvittavan käteisen itselleni (otetaan huomioon että ensi kertaa käytin pankkiautomaattia, sillä sain kortin muutenkin vasta pari päivää sitten. silkkaa tuuria että muistin kortin pin-koodinkin, sillä olen nähnyt sen tasan kerran hätäisesti kun olin lähdössä viemään koiria ulos). Joka tapauksessa päästiin siitä sitten hetken päästä palamaaan muutaman kilsan päähän takaisin näyttelyalueen porttien lähelle, josta sitten kipaisin ostamaan kyseisen näyttelyhäkin - mallinsa ja kokonsa viimeinen siinä kaupassa, olinpa onnekas. Kätevä kasata, helppo ja nlyhäkiksi suht halpa, jos vertaa mitä se olisi voinut maksaa. Palasin häkin kanssa Tytin autolle, jolle Tytti oli löytänyt parkkipaikan hetkeksi. Aseteltiin häkki pakettiauton takaosaan Tytin uroskoirien rautahäkin ja takaovien väliin ja laitettiin Titja sisään; rakennelma oli juuri ja juuri sopiva! Lähdettiin siitä siis kotimatkalle (joskin käytiin matkalla ostamasta juomaa jostakin kaupasta), Titja sai olla uudessa näyttelyhäkissään joka korvasi nyt tällä kertaa autohäkkiä. Hieno oli päivä, kiitos Tytille kyydistäkin!

Loppujen lopuksi kun myöhemmin ajattelen, Bobin panikotuminen saattoi johtua aivan minusta itsestäni ja tuosta virheestä, minkä juoksuosuuden alussa jo tein (sai huonon fiiliksen kehässä tai jtn), vaikka olin koko ajan muuten kylmän rauhallinen. Tahtoisin kovasti kokeilla koiran kanssa uudestaan joku päivä, mikäli pystyisin korjaamaan ainakin tuon yhden tekemäni virheen.

Alla tämän päivän nahkatuloksista ne mitä tiedän.


ROP, RYP2 Dandinas Hot Chick
VSP Timonan Louis Loverlook

ROP-vet, BIS-vet Timonan Jamaica Jade
ROP-kasv, BIS2-kasv Timonan

ROP-pen Dandinas Put Up To Play
KP2 Windswept Height's Sweet Selina
PEK1 Dandinas Put Through

ERI1 PU3 v-SERT Dandinas Gorgeous Golden
H Dandinas Never The Less