Oltiin tänään kentällä juoksuttamassa taas koiria. Colliet (Titja, Tuike ja Classic) juoksentelivat siellä ihan innoissaan. Mukana taisi käydä myös bokseriuros Onni, joka aiemminkin vieraillut koirien kanssa leikkimässä. Boogie odotteli sivummalla kiinni.
Suostuin sitten lähtemään seuraksi koirille, etenkin Boogielle, kun Riikka ja Johannes kävisivät kaupassa. Boogie kun ei kovin paljoa tykkää odottaa yksin (etenkin ilman Johannesta) niin jäin kaikkien kanssa ulos. Juttelin Boogielle mukavia lähes sen koko ajan, ja kun meinasivat jutut loppua kesken niin aloitin kertomaan tarinaa Leijonakuninkaasta. Kertaakaan ei Boogie päästänyt ääntä, kuunteli aika tarkasti meikäläistä ja sai tarinan aikana silloin tällöin muutaman nakinpalan tehostamaan tarinan vaikutusta. Taisi olla Boogien elämän ensimmäinen satu, jonka tämä kuuli, mutta hiljaa ja tyytyväinen ainakin näytti olevan!
Oli kuulemma Johanneksen mielestä mielenkiintoista tulla kaupasta ulos kun Boogie ei pitänytkään ääntä ja oli ollut muutenkin hiljaa, koira vain istui ja kuunteli hirmu tarkkaan kun puhelin sille kaikkia juttuja. Mitähän sitä ensi kerralla kertoisi.. Olisiko Leijonakuningas II mitään?
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti