Roosa sai tänään ensimmäistä kertaa Sanin (kultaisennoutajan pentu) lenkitetäväkseen, olivat siis tulossa meillepäin jo silloin kun tulin juuri kotiin. Lähdin kameran, sateenvarjon ja koiran kanssa vastaan kun ajateltiin josko koirat voisivat leikkiä vähän eräällä pienellä hiekkakenttä-tyylisellä alueella. Päästiin sitten sinne ja tehtiin sellainen ratkaisu, että päästettiin Titja vapaaksi ja kiinnitettiin Titjan hihna Sanin hihnan pään jatkoksi niin että Sani sai hyvin pitkän hihnan itselleen. Sani on kuitenkin ollut sen verran karkuri ja muutenkin vieras koira, ettei sitä viitsitty aivan vapaaksi päästää. Saivat koirat puuhata siinä omiaan ja minä yritin jotain kuvata, mutta eihän siitä mitään tullut kun päivä oli hippusen harmahko ja alkoihan siinä satamaankin. Sinänsä oli siis hyvä idea ottaa sateenvarjo mukaan.. Etenkin kun alkoi sataa suunnilleen kaatamalla. Koirat vain riehuivat.
Lopulta lähdettiin sitten sadetta pakoon, minä suojaten kameraani sateenvarjon alla, Titja kulki vapaana ja Sani hihnan päässä. Matka oli onneksi suht lyhyt, mutta silti sisälle päästyämme (minä, Roosa, Essi ja koirat) oltiin puoliksi litimärkiä. Itse sain vaihdettua vaatteeni kun oltiin meille tultukin, mutta Essi ja Roosa joutuivat sitten märkinä olemaan.. Koirat loogisesti myös märkiä, vaikka yritettiin niitäkin taitoinemme kuivata. Oltiinhan me suunnilleen tunti sisällä sadetta suojassa, kunnes Roosan ja Essin piti lähteä palauttamaan koiraa omistajalleen. Meinasin vielä lähteä saattamaan, mutta koska en sille reissulle tajunnut ottaa sateenvarjoa mukaan ja minulla oli jo kuivat vaatteet ylläni, käännyin aika pian takaisin tihkusateen vallatessa ilman. Olipahan ainakin Titjalla ja Sanilla ollut tänään hauskaa kun olivat saaneet leikkiä, mutta meidän ihmisten kannalta tilanne ei välttämättä ollut ihan niin mieluisa. Pari ihan ok kuvaa silti tuli otettua.
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti