Ollaan oltu varsinaisen laiskoja tokoilun suhteen, oikeastaan mitään viisasta ei ole tullut tehtyä. Muutamilla hallivuoroilla ollaan käyty treenaamassa lähinnä Veilan kanssa, kertaamassa jo ennestään opittuja ja lisäämässä pieniä uusia juttuja. Syksyn mittaan yritin opettaa molemmille tytöille tunnistusnoudon, josta ei tullut yhtään mitään Titjan kanssa. Se ei ymmärrä haistella kapuloita, vaikka yritän erilaisia keinoja saada sitä haistelemaan eikä poimi oikeaa vaikka olisin hieronut oikeaan kapulaan apuhajuna jotain oikeasti hyvää. Se tarjoaa ensimmäistä kapulaa jonka näkee ja suuhunsa saa, jos en hyväksy sitä kapulaa se jää odottamaan paikoilleen eikä yritä edes tarjota uutta kapulaa tilalle. Noutaminen ei muutenkaan ole koskaan ollut Titjan vahvoja puolia, joten en ala väkisin tätä sille opettamaan kun muutenkin treenaan tokoliikkeitä tyttöjen kanssa lähinnä oppimisen ilosta eikä kokeita varten. Titjalla meni reilu neljä vuotta ymmärtää kierimis-temppu, niin ehkä yritetään tätä neljän vuoden päästä uudestaan?
Veila sen sijaan rakastaa noutamista ja tarjoaa uusia kapuloita mikäli en hyväksy sen vasta nostamaa kapulaa, joten sen opettaminen tunnariin oli paljon helpompaa. Käytin sen kanssa lievää apuhajua hieromalla nakkia omaan kapulaan. Ensin kaikkiin sivuihin ja muutaman treenikerran jälkeen enää vain yhteen sivuun pari heiraisua. Se tuntui tajunneen tunnarin todella hyvin, joten jätettiin se unholaan ja kokeiltiin tunnaria vähän aikaa sitten hallivuorolla uudestaan. Se ei ole koskaan tehnyt tunnaria muualla kuin kotona, joten pitkän tauon jälkeen se suoritti erittäin hienosti. Hieman oli oikea kapula välillä hukassa, mutta muisti idean haistelemisesta hyvin ja toi paljon niitä oikeita, vaikkakin muutaman kerran myös vääriä kun alkoi hosua.
Alla tunnarivideot ensin kotoa syksyltä ja hallilta tämän vuoden alusta.
Hallivuoroilla tunnistusnoudon lisäksi Veila on tehnyt lähinnä lyhyitä seuruita sekä tokohyppyä. Se on parantanut ALO-hyppyään huimasti verrattuna aikaisempiin suorituksiin ja ollaan saatu suoritettua se pari kertaa ihan kokonaisena liikkeenä ilman ylimääräisiä käskyjä. Pyrin yhä käyttämään esteen takana kosketusalustaa etäisyyden saamiseksi, sillä se vetää Veilaa niin hyvin puoleensa. Veilan mielestä kosketusalusta on ihan hirmu kiva ja on pari kertaa päättänyt sooloilla noutamalla mulle kosketusalustan esteen yli vaikka sen olisi vain pitänyt koskea targettia.
Veilan omaperäisestä noutamisesta johtuen otin kohtuu kylmästi sen enempää pilkkomatta hyppynoudon. Rakastaa noutamista, joten aika Veilamaista touhua eikä este välissä näyttänyt vaikuttavan suoritukseen. Sitä päivää en varmaan tule näkemään että Veila pysyisi mun sivulla kapulaa heittäessä ilman että pidän siitä kiinni! Kapulan palautukset vaihdettiin syksyllä edestä sivulle, kun eteen tullessa se tuppaa jäämään aivan järjettömän kauan. Sivulle palauttaessa tarvitsee suoritustarkkuutta, kun heilauttaa itsensä vähän miten sattuu.
Erityisesti paikkamakuuta voisin kuvitella vahvistavani Veilan kanssa, muutenkin paikallaoloa kun se helpottaisi huomattavasti agilitynkin startissa pysymistä (jota joudutaan kertaamaan aika ajoin agitreeneissä ihan syystä, varas!). Viime kerralla Veilan ollessa hallivuorolla ollessamme kokeilin paikkamakuuta tyhjässä hallissa, eikä se sujunut kovinkaan hyvin. Joskus aikaisemmin Veila on ottanut paikkista jopa pienessä ryhmässä, joten takapakkia on siis menty ja hurjasti. Tästä ei siis voi kuin nousta ylöspäin.
Onneksi mulla ei ole suunnitelmissani kisata Veilaa virallisiin kokeihiin, paikkis olisi meille iso ongelma virallisissa.
Mutta Titja.. :D
Se teki aivan loistavaa treeniä kotona ja hallilla loppukesästä/alkusyksystä. Jopa pitkiä koemaisia suorituksia ilman palkkaa, pari kertaa AVO-liikkeet läpi ilman ongelmia jne. Muistan aiemmin tuskailleeni sen AVO-luoksetulosta, kun se ei vaan toiminut enkä saanut koiraa pysähtymään vaikka mitä tein, mutta taas näin neljän maagisen vuoden jälkeen jossain on naksahtanut koiran päässä ja se alkoi suorittaa luoksaria yllättävän hyvin. Tästä häkeltyneenä ilmoitin sen osittain vitsillä tokokokeeseen viime syksynä, joista niistäkin lienee taukoa se reilu neljä vuotta. Miksi meidän maaginen vuosiraja on aina se neljä?
Tokokisa oli tietysti Päijät-Hämeen piirinmestaruus, mutta se oli pikkuseikka kun koe oli niin lähellä ja meidän SCY:n alaosaston järjestämä. Sen lisäksi että kilpailin Titjan kanssa, olin siellä alkupäivästä töissä rajaamassa suoritusalueita ja ottamassa muutamia ilmoittautumisia vastaan (mitä mun ei ollut tarkoitus tehdä, mutta suoriuduin yllättävän hyvin). Mentiin kisapaikalle aikaisin aamusta, vaikka meidän vuoro oli vasta myöhemmin päivällä. Tiesin jo valmiiksi, että odottaminen saattaisi tehdä hallaa ja huomasin muutenkin jo kilpailupaikalla, ettei meidän suorituksesta tulisi yhtään mitään. Lisäksi oli melko kuuma päivä, joten munkin keskittyminen oli jossain aivan muualla kuin koepaikalla.
Hieman ennen meidän vuoroa yritin herätellä Titjaa lihapullilla ja nakeilla, mutta se tuntui olevan turhaa. Koira vaikutti siltä, ettei ole koskaan aikaisemmin ollut ulkona saatika muiden koirien läheisyydessä, kun hajut tuntuivat vievän sitä mukanaan. Hajuherkkyyteen saattoi tietysti vaikuttaa myös se, että Titjan juoksut olivat loppuneet vasta vähän ennen tokokoetta, joten sillä oli todennäköisesti vielä hormonit päällä (Titjallako :D Hahah..). Toivon niin, koska ei se aiemmissa kokeissa silloin neljä vuotta sitten noin kamalasti käyttäytynyt mitä tässä kokeessa.
Paikkamakuuseen mentiin vuorollemme, Titja oli rivistön keskellä. Yritin herätellä sen huomiota muutamin kuiskauksin, mitkä on siihen aiemmin tehonneet, muttei se ottanut kontaktia kuin pieniksi hetkiksi. Yllätyin että se kuitenkin meni maahan ensimmäisestä käskystä muiden kanssa ja poistuin muiden ohjaajien kanssa piiloon toivoen, että se pysyy paikoillaan. Varma paikkis ei taaskaan pettänyt, jopa yllätyin kun aloitettiin meidän numerorivi paikkiksen kympillä. Ainoaksi ja ansaituksi kympiksi se kuitenkin jäi. Lindan Noomi oli samassa kokeessa ja valitettavasti nollasi paikkiksen, josta huomasi ettei Noomillakaan ollut paras päivä tuolloin.
Yksilöliikkeet. Voi surkeuksien surkeus. Se kaunis kontakti, mikä meillä hallilla ja kotona oli ollut, ei ollut enää kisapaikalla meidän mukana. Titja on oppinut, että kun mennään kehänauhojen sisäpuolelle, esitetään kaunista ravia näyttelyissä ja sen erikoisuushan on liikkuminen, joten meidän seuraaminen aloitettiin juuri siihen tyyliin eli pää matalana ja suoraan eteenpäin - siltä se ainakin musta tuntui. Kun se tajusi ettei ole näyttelyistä kyse, niin meno vaihtui päiväkävelyksi, se alkoi jäädä musta jälkeen eikä ollut mukana perusasennoissa. Kaikki muut liikkeet menivät melko samaan tyyliin. Kotona niin hieno luoksari venyi merkiltä kohtuu pitkälle, vaikkakin silti pysähtyi mistä saan olla ihan tyytyväinen kun pari vuotta sitten se ei olisi pysähtynyt ollenkaan missään tilanteessa. Jättävissä seuruu oli kauheaa, mutta koira pysähtyi käskyistä ja pysyi hyvin paikoillaan. Musta tuntuu että makuu ja jättävät on Titjan vahvuuksia, kunhan vain jättäviin saisi seuruunkin kuntoon, joka taasen on aina ollut Titjan heikkous.
Noutaminen meni.. Hmm. Kapula pyöri heittämisen jälkeen pidemmälle kuin oli tarkoitus, Titja lähti hyvin hakemaan sitä kuten yleensäkin, joskin vähän normaalia laiskemmin (kuumuus?). Takaisin tullessaan se tuli suoraan vastavaloon. Toisella puolella mua oli tuomari ja toisella liikkeenohjaaja, itse olin keskellä ja jopa vähän taka-alalla. Luulen ettei Titja nähnyt vastavaloon kunnolla muita kun mustia hahmoja, sillä arpoi ensin palauttaisiko kapulan liikkeenohjaajalle ja oli jo menossa siihen suuntaan, kunnes huomasi ettei se ole oikea henkilö ja kääntyi mua kohden tuoden sen mulle. Ei tiputtanut luovutuksessa, mikä oli sekin erävoitto meille! Titja ei tykkää istua kauaa kapulan kanssa, vaikka liikkeessä pitääkin sen hyvin suussaan.
Meidän kaukokäskyt on aina olleet yksi iso kysymysmerkki. Pisteitä laskeva Tea tiesi meidän ongelmasta ja sanoi odottaneen meneekö meidän kaukokäskyt leikiksi vaiko ei, Lindakin on tietoinen. Titjahan tykkää tehdä pam-tempun eli kuolleen leikkimisen ihan kummasta tahansa kaukokäskystä (sit, down) aivan randomisti näin halutessaan. Olin ennen koetta vahvistanut sen kaukokäskyjä mahdollisimman paljon ja yrittänyt olla tekemättä Titjan bravuuria eli pam-temppua, ja huokaisin helpotuksesta ettei se heittäytynyt kyljelleen kokeessa. Tuplakäskyt jouduin antamaan molempiin istumisiin jostain syystä.
Paikkamakuu 9
Seuraaminen 6½
Maahanmeno liikkeestä 7
Luoksetulo 6
Seisominen liikkeestä 7½
Noutaminen 9
Kauko-ohjaus 7
Estehyppy 5
Kokonaisvaikutus 7½
yht. 143½, AVO2, tuomarina Carina Savander-Ranne
Eli ei tosiaankaan mennyt ihan putkeen meidän koe. Tuomari antoi kaikille palautetta yksilösuorituksen jälkeen ja meille sanoi että koiralla on selvästi idea hallussa, mutta sen mielenkiinto oli jossain muualla että saisin treenata sen kontaktia seuraavia kokeita varten. Naurahdin vaan, että kunhan testattiin neljän vuoden koetauon jälkeen miten menee että on sillä joskus ollut parempikin kisavire, niin tuomari hämmästeli meidän tauon pituutta. Sanoin, ettei toko tuntunut koiran lajilta vaikka keräsi Tk1:n kolmella kokeella ja tämänkertainen koe ikäänkuin todisti sen, joten eiköhän me pitäydytä agilityssä tulevaisuudessa. Ei enää tokokokeita Titjalle (sanoin näin ennenkin, mutta luulen että tähän on hyvä lopettaa).
Käytiin me yhdellä hallivuorollakin, talvikauden viimeisellä, Titjan kanssa. Ihan jees tekemistä sen verran mitä me nyt mitään tehtiin, otin sen lähinnä mukaan siksi ettei sen kanssa ole tehty mitään hetkeen kun taas Veila on ollut mukaja vähän kaikkialla
Loppuun vielä meidän järkyttävä koevideo.
AGILITY
Ollaan jatkettu agilityssä Veilan kanssa koko talven ja tarkoitus on jatkaa yhäkin. Se on kehittynyt huomattavasti viime kesästä tähän päivään. Kesällä emme pystyneet tekemään kovinkaan pitkiä suorituksia ilman, että koiran mielenkiinto alkoi selvästi kadota puolivälissä, mutta nyt vähän pidemmätkin radanpätkät onnistuvat ja ollaan saatu suoritusvarmuutta eri esteisiin. Koiraan on tullut paljon enemmän vauhtia, jota jossain kohtaa jo kaipasinkin, ja nyt sitä on niinkin paljon että jään joskus jälkeen.
Veila hosuu kuitenkin yhä paljon etenkin jos väsyy. Ensimmäiset suoritukset ovat yleensä parhaimpia ja se tekee ne täydellä innolla, sen jälkeen intoa kyllä riittää yhä mutta keskittymistä enää ei. Suorituskestävyys saisi Veilalla olla niin paljon parempi, mutta tätä samaa "ongelmaa" on kuulemma myös mm. Lyyli-siskolla. Muita sisaruksia ei taida olla treenattu käyttölajeissa, niin niistä en osaa sanoa kestäisivätkö pidempään vastaavia suorituksia. Omia päähänpistoja löytyy yhäkin, mm. putken päällä kävely.
Veilan kepit ovat parantuneet hämmentävän paljon viimeisen puolen vuoden aikana. Sen vartalon liike kepeillä on alusta lähtien ollut hyvä ja nyt kun se alkaa ymmärtää keppien suorittamista itsenäisemmin, vartalon liikkeestä on sille paljon hyötyä. Ikään kuin vahingossa Veila oppi myös ns. väärän eli vaikeamman puolen kepit, joskin meillä on vielä hiontaa oikeassa sisäänmenossa kummaltakin puolelta ja se on yhä melko naks-riippuvainen puomiväleissä vaikeammalla puolella, jonka haluan siltä seuraavaksi pois eli alan vaihtaa naksua äänikehuun. Ollaan kuitenkin saatu otettua kepit ratoihin mukaan, jota ei voinut jokin aika sitten unelmoidakaan, ja olen positiivisesti yllättynyt niistä muutamasta keppikulmasta joissa Veila on toiminut hyvin. Helpommalta puolelta Veilan suoritus kepeillä on itsenäistä ja naksutonta, kunhan saan sen oikeaan väliin.
Joudun ottamaan Veilan kanssa taukoa nyt kontaktiesteistä, erityisesti A:n suorittamisesta. Tai en varsinaisesti joudu, mutta luulen että pieni tauko tekee meille ihan hyvää että voidaan pitää hauskaa muillakin esteillä. Ei me olla edes tehty paljoa A:ta treeneissä, se on silti Veilan mielestä aivan järjettömän ihana este, samoin puomi ja keinukin. Keinun se oppi ihan heittämällä eikä kolahdus/tärähdys haittaa touhua yhtään. Ongelma alkaa olla vaan siinä, että se lukitsee kontaktiesteen sellaisen nähdessään eikä suostu kunnolla kääntymään enää mun näyttämääni suuntaan, saatika menemään putkeen jos putki on kontaktiesteen vieressä "monivalintana". :D Kyllähän siihen auttaa mun normaalia vahvempi käsky, mutta olis ihan jees jos asiasta ei tarvitsisi vääntää koiran kanssa niin paljoa. Meidän täytyy vaan pitää hauskaa erityisesti putkien kanssa, kun niitä tuppaa olemaan yleensä niin paljon kontaktiesteiden läheisyydessä.
Muutenkin koira on yllättänyt ohjattavuudeltaan. Olen saanut tehdä sen kanssa ihan yllättäviäkin takaaleikkauksia, esimerkiksi renkaalle vaikka olin aivan varma, ettei se mene rengasta oikeasta välistä jos leikkaan itse takaa. Menihän se silti, joskin siinä kohtaa mulla jäi haavi auki ja unohdin ohjata koiraa seuraavalle esteelle renkaan jälkeen. Yksi kerta vasta vähän aikaa sitten olin perin ylpeä Veilasta, kun pystyin heittämään sen vasemmalta puolelta aivan radan reunalla olevan aidan yli, takaaleikkaamaan ja kutsumaan sen U-käännöksenä takaisin toiseen suuntaan mun kanssa puomille koira mun oikealla puolella ilman, että Veila heitti minkäänmoisia ylimääräisiä piruetteja esteen toisella puolella vaan oli täysin tietoinen kulkusuunnasta. Ylipäätänsä meno kyseiselle aidalle edeltävästä putkesta oli hankala ja vaati ohjaajalta spurttausta hitaammankin koiran kanssa, mutta JEE me selvittiin siitä ja vielä toistamiseenkin eli ei ollut vain yksittäinen vahinko.
Ainoastaan kerran mulla meni täysin pakka sekaisin oman stressin takia. En ollut varautunut Veilan energianpurkaukseen, joten se ei pysynyt mulla käsissä enkä mä saanut itseäni kokoon niin lopetin tuolla kertaa treenit meidän osalta kesken, vaikka treenien ohjaaja olisi halunnut mun vielä kokeilevan. Hermot ei kestäneet ja poistuin lähemmäs itkien radalta. Pieni stressi ehkä päällä, mutta sellaista elämä välillä on ja viikkoa myöhemmin saatiin taas aivan loistava hyvän mielen treeni alle.
Toivottavasti saadaan lunten ja maan sulamisen jälkeen aikaiseksi taas keppitreenejä kotonakin Tean kanssa. Kesällä huomasin, että ne paransivat paljon Titjan keppien sisäänmenoa kovasta vauhdista oikeisiin treeneihin ja viime kerroilla kun Titja on ollut mulla treeneissä sillä oli keppien sisäänmenon kanssa vähän hakua (taas) kun vauhtia oli liikaa ja se hyppäsi toisen välin yli. Itse pujotteluliike on Titjalla varma, mutta sisäänmeno on ollut vähän epävarma - se ottaa oikean välin, mutta hyppää toisen välin ylitse. Muutoinkin Titjan kanssa pitäisi treenata eri kulmista lähettämistä, sillä musta tuntuu että jopa Veila hakee kepit nyt eri kulmista paremmin kuin Titja vaikka Titja on yhä varmempi keppien suorittaja.
Alla leikkaamattomat koosteet meidän tämän viikon treeneistä Veilan kanssa. Harrastin kuperkeikkojen tekemistä itse ja Veila hyppäsi pari kertaa putken yli, mutta kokonaisuudessaan ihan jees ja kehittynyt verrattuna ylläoleviin videoihin ennen vuodenvaihdetta. Etenkin kepit on näissä aika jees!
Tarkoitus meillä oli aloittaa viralliset kisastartit tyttöjen, tai lähinnä Titjan, kanssa myöhemmin tänä vuonna, mutta mut saatiinkin ylipuhuttua ilmoittamaan Veila ensin kisoihin kun Titjalla ei kyseisiin kisoihin ollut rokotukset voimassa. Mitään hyväähän siitä ei oikeastaan seurannut..
VAU:n halli muutti huomattavasti lähemmäs meitä, ajomatkaan ei mene enää kuin muutama hassu minuutti. Uudella hallilla häiriötä onkin sitten enemmän ja se näkyi erityisesti ensimmäisellä kerralla (juuri pari päivää ennen kisoja) Veilan toiminnassa, joten samaa oli odotettavissa myös JANKK:n kisoissa. Joskin kisoissa se pysyi yllättävän hyvin mukana yhtä kertaa lukuunottamatta, mä taisin itse olla enemmänkin se ongelma siellä.
Eka hyppäri meni tosi kivasti, mä vaan mokasin itse jännitykseni takia ja sain koiralle sillä hylsyn. Koskaan en ole Veilalta nähnyt niin itsenäisiä keppejä kuin nyt hyppärillä, vaikka se on koko ajan alkanut suorittaa niitä aina vain itsenäisemmin. Ja meni ihan vieraan näköisen renkaan täysin oikein! Kepit oli kyllä päivän pelastus mulle.
Ekalla agiradalla teki just sen mitä mä odotin tapahtuvaksi jo hyppärillä, eli se melkein poistui kehästä koska "jee ihmisiä!". Tuli takas kun karjasin ajoissa. Kovin oli pyöritystä A:n ympärillä ja siitä on tullut parilla viime kerralla Veilan lemppari niin karkasi koskettamaan ylösnousua jopa kolmesti, ekan kerran jälkeen meillä tuhoutui sit koko loppuradan suoritus. Kepit ei menneet kovin sujuvasti, tosin ne oli Veilan vaikeammalta puolelta eli ymmärrän, mutta nykyään tähän asti niin varma ja kiva keinu oli ekan pamahduksen jälkeen ihan kamala, hyppäsi pois. Aattelin korjata sen kun se on ennen sen mennyt ihan jees, mutta teki sen toistamiseen ja hyppäsi pois paljon aikaisemmin, joten jätin siihen. Ja kun näin että toisella eli vikalla agiradalla olis ollut keinu kans niin lähdettiin pois.
Myöhemmin omissa treeneissä keinu olikin sit taas yksi maailman kivoimpia esteitä. Nojoo, kaikkea sattuu vierailla esteillä. Pitää kattoa kun lähtee Titjan kanssa kisaamaan et saisko Veilaa mukaan turistiksi sen verran, että se pääsee kokeilemaan eri paikoissa erilaisia keinuja.
Eikä se meidän kisaaminen siihen sit jäänyt, vaikka Veilan ekoista kisoista jäikin paha maku suuhun kokonaisuutena. Hetken mielijohteesta ilmoitin Titjan Kotkan kisoihin, kun Terhi etsi itselleen matkaseuraa ja näissä kisoissa käytiinkin viime maanantaina. Käytiin hakemassa Titjalle yksi treeni pohjalle VAU:n uudella hallilla ja ai että, miten hieno se oli. Sen treenin perusteella lähdin hyvillä mielin kisoihin ajatuksissa, ettei siellä kovin huonosti voi mennä. Eikä mennytkään, Titja ei pettänyt mua taaskaan luottokoiranani. :)
Ekana mentiin hyppäri, jossa en ollut alussa täysin varma miten mun kannattaisi järkevästi ohjata Titjaa kepeille jotta se poimisi oikean keppivälin, joten sen päätöksen tein lähdön jälkeen suoraan vauhdissa ja riemukseni sain sen oikeaan väliin ja kepit puhtaasti loppuun asti. Se oli mulle itselleni jo erävoitto, joten jatkettiin loppurataa aavistuksen huolettomammin. Takasuoralla tippui yksi rima, jota seurasi loiva kaarros jälkeen koiran olisi pitänyt kääntyä hypyltä putkeen.. Titja ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt agirataa kehänauhojen sisällä, joten en voinut mitenkään aavistaa että se lukisi kehänauhan hypyksi, eli en varautunut varmistamaan sitä käännöstä vaan normaaliin tapaan olin itse juoksemassa jo putken viertä eteenpäin olettaen Titjan lukitsevan putken ainoana edessä olevana esteenä, mutta se lukitsikin kehänauhan ja sinnehän se pyyhkäisi. Katsomossa porukka naurahti ja niin tein minäkin, hassu koira. Kutsuin sen takaisin ja jatkettiin loppurata puhtaasti. Ilman radalta poistumista hyppärin tulos olisi ollut vitonen rimasta, ihanneajan sisäänkin vielä mentiin ylimääräisistä seikkailuista huolimatta. Kaikenkaikkiaan olen tähän rataan erittäin tyytyväinen, vaikka siitä hylkäys nyt sit tulikin.
Agirata olikin sit mielenkiintoinen ja huokasin syvään nähdessäni, että se sisälti kaikki kolme kontaktiestettä. Titja ei ole mennyt keinua ties miten pitkään aikaan, voisin kevyesti sanoa ettei varmaan ainakaan vuoteen, niin en ollut varma lainkaan miten kyseisen esteen kohdalla tulisi käymään ja se oli tietysti vielä radan alkupuolella. Ohjausten kannalta rata tuntui muuten selvältä.
Lähtö meni hyvin ja Titja hakeutui keinulle takaaleikkauksen jälkeen toivotusti, ja mä toki yritin sitä hidastaa karjaisemalla parikin kertaa "odota", mut jarru ei toiminut ja koiran ilme oli melkoisen WTF kun oli singonnut aivan keinun päähän asti ja se alkoikin tippua vauhdilla. Näin saatiin aikaiseksi lentokeinu ja ilmeisimminkin ensimmäinen vitonen radasta. Onneksi se jatkoi seuraaville esteille ihan hyvällä dravilla, keppien sisäänmeno oli hieno ja sain sen jopa hätäisellä käskyllä pois puomin ylösmenon suunnalta oikeaan suuntaan putkelle. Takasuoralla tippui yksi rima samassa kohdassa kuin hyppärilläkin, tällä kertaa tiesin varmistaa loivan kaarroksen ennen puomia ettei koira sinkoaisi jälleen kehänauhan yli. Pientä epäröintiä huomasin Titjan puomin ylösmenossa todennäköisesti alkuradan keinun takia, mutta onnekseni se nousi. Sikäli keinulla sattunut oli meille onni onnettomuudessa, että epäröinti hidasti Titjan vauhtia puomilla ja sen hillitseminen puomin alasmenossa oli näin helpompaa, eikä roiskaistu kontaktista yli mitä jännitin myös. Loppusuoran oletin olevan Titjalle helpoin, mutta se meinasi juosta loppusuoran toisen esteen ohitse, mistä johtuen kutsuin sitä hätäisesti nimeltä ja sain koiran hyppäämään ja siinä tehtiin kai jonkinlainen piruetti vielä ennen vikaa estettä, kuitenkin muuten virheettömästi. Radasta saatiin sentään ihan oikea tulos, 10. Eli päästiin tavoitteeseen! Nyt uusia kisoja vaan katsomaan, Titjan pitäisi osallistua ainakin agimestiksiin Päijät-Hämeen joukkueeseen. :)
Titjan ratavideot saadaan toivottavasti piakkoin Terhiltä, tähän postaukseen ne eivät ehtineet.
TEMPUT
Menköön nyt sitten meidän harrastuksista, kun näitä opetellaan vähän samalla idealla kuin tokoliikkeitä, eli omaksi huviksi ja koiran aivotoiminnan ylläpitämiseksi. :D
Titjalle on vaikea keksiä enää mitään sille sopivia temppuja, kun tuntuu että kaikki jotka sille sopivat on sille jo opetettu. Olisihan noita monia temppuja joissa koira pitää jotain suussaan ja suorittaa sitten jotain (esim. avaa oven narunpätkästä), mutta ne eivät ole Titjalle sopivia niin en halua niitä alkaa opettamaan. Haluan meidän temppuhetkistä mieluisia ja Titjalle kaikista mieluisimpia temppuja ovat ne, joissa koko koira saa liikkua jollain tapaa. Siispä opetin sille ryömimisen. Tarkoitukseni oli vain kokeilla tajuaisikohan se ryömimistä, kun erään sivuston temppuringissä oli juuri ollut kyseinen temppu. En tosissani olettanut, että se ymmärtäisi idean heti ensimmäisellä harjoituskerralla niin hyvin, joten työstin sitä pari treenikertaa lisää ja temppu oli sillä opetettu. Tykkään jos koira pystyy kohtuu itsenäiseen suorittamiseen, esim. ryömimisessä halusin koiran etenevän ilman, että pidän namia koko aikaa koiran nenän edessä maata vasten, saatika että pitäisin kättäni alhaalla ohjaavasti. Titja ymmärsi mitä hain takaa niin hyvin, että meidän suoritustapamme on "seuraamisen" muodossa sivulla, koira ryömii makuulla mun vieressä. Alla video.
Toinen temppu mitä alettiin opettelemaan on kahdeksikon tekeminen mun jaloissani takaperin. Siinä ei olisi muuten mitään ongelmaa, mutta tajusin ettei Titja ole oppinut käyttämään kunnolla takaosaansa ns. väärään suuntaan. Se kyllä pyörii ja hyvin ollessaan sivulla mun vasemmalla puolella, mutta jos otan sen sivulle oikealle puolelle, koira menee aivan sekaisin. :D Ja takaperin kasissa pitäisi siihen toiseenkin suuntaan peruuttaa, niin se on jäänyt meillä vähän vaiheeseen. Titjan kanssa oon vähän laiska opettamaan mikäli se ei tajua jotain asiaa heti, kun se on yleisesti niin fiksu koira.
Veila on on terästäytynyt myös parin uuden tempun parissa. Treenasin sen kanssa pari kertaa mun oikealle sivulle tulemista etukautta tempun muodossa, jonka se ymmärsi ihan hyvin käsimerkistä. Siihen ei ole mitään käskyä eikä se varmaan muista sitä enää täysin ilman paria muistutusta, mutta se toimi erittäin hyvin mun väärällä puolella myös pienissä seuruupätkissä kun kokeilin sen takapään toimintaa (mikä siis on Titjalla huono mun oikealla puolella).
Yritin aloittaa Veilan kanssa kurre-tempun opettelemisen. Ensimmäiset pari kertaa meni sähläämiseksi, koiralla oli hurrrrjan kivaa ja se ponnisteli namin perässä vähän joka suuntaan kun taas minä menetin hermoni siihen ettei se malta pysyä paikoillaan. Veilan oma tyyli istua pepullaan normaalin istumistyylin sijasta myöskin vaikeuttaa tempun opettelemista, kun tasapaino pitäisi saada takajaloille eikä pepulle joten jouduttaan tätä temppua treenatessa hakemaan useampaan kertaan oikeaa istumistyyliä ensin. Jouduin ottamaan hieman erilaisemman ja rauhallisemman lähestymistyylin tähän temppuun, jotta sain Veilan rauhoittumaan ja keskittymään tekemiseensä ja tasapainonsa pitämiseen. Haen sille tasapainoa antamalla sen tukea toista etutassua muhun ja päästämällä pikkuhiljaa irti niin, että se joutuu tasapainottamaan itseään kurrena ennen palkkaa. Yhden ainoan kerran se on noussut itse oikeaan asentoon ilman mun auttavaa tukea, joka sekin tapahtui kai vahingossa. Pikkuhiljaa.
Sivuutin kurre-tempun harjoittelut, kun keksin jotain muuta mitä halusin yrittää Veilalle opettaa. Koska Veilan mielestä noutaminen on kivaa, sille sopivat kaikenlaiset temput, joissa sen tarvitsee ottaa asioita suuhunsa. Niinpä valitsin astetta haastavamman tempun, jonka kanssa tuskailtiin hetki jos toinenkin. Pyyhkeen pitäminen suussa ja liikkuminen ei tuntunut millään onnistuvan samaan aikaan puhumattakaan, että Veila olisi onnistunut kierimään pyyhkeen kanssa. Heittelin pyyhettä kauemmas hyvän tovin ja Veila haki sitä mulle kuten noutokapulaa että oppi liikkumaan sen kanssa, joskin se palautti sen aina seisaallaan. Pikkuhiljaa lisättiin istuminen ja siitä maahanmeno pyyhe suussa, alkuun tiputti lähes joka kerta. Kerran se meni vahingossa kyljelleen pyyhe suussa, jonka jälkeen yritin pelkästään makuulta kyljelleen ja se alkoi pikkuhiljaa tajuta mitä haluan.
Vieläkään ei ihan puhtaita suorituksia saada tehdä ja onnistumisetkin on yksi viidestä tai jopa yksi kymmenestä hyvällä tuurilla, mutta parempaan suuntaan mennään koko ajan. Vain muutaman treenikerran jälkeen, esittelemme videolla vasta opittua:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti