Maanantai-illasta lähtien meillä on ollut varsinainen pikkumusta hoitokoira, tai oikeastaan vähän isompi sellainen. Hieman reilu vuoden ikäinen newfoundlandinkoirauros Destellon Yewel Gold "Dolle" on sekä viihdyttänyt että vihastuttanut eläintarhaamme.
Vihastuttanut lähinnä tyttöjen osalta, kun kumpikaan ei tykkää energisten koirapoikien säheltämisestä ja pyrkimyksistä haistella tyttöjen peppuja. Veila on ollut myötämielisempi ulkona, mutta taas tiukempi omasta alueestaan - erityisesti nukkumapaikastaan - sisätiloissa ja antaisi mielellään Dollelle kyytiä, mikäli mustuainen moisen pienen tirriäisen pärinöitä edes kuuntelisi. Koiratyttöjen lisäksi myös Tetra on vihoitellut Dollelle tehden alusta lähtien selväksi, ettei hänen luokseen ole asiaa ja sen ihme kyllä Dolle uskoi välittömästi, vaikka muutoin onkin tehnyt tuttavuutta sekä Rufuksen että Minuksen kanssa. Minuksen kanssa ne ovat oikein rakastuneet toisiinsa, Dolle nuolee Minuksen selkää ja Minus nauttii saamastaan (kuolaisesta) huomiosta niin paljon, että mun on välillä kutsuttava kissa pois (se tulee tässä tilanteessa kutsusta helpommin kuin Dolle..). Pälli elukka.
Dollen omistaja varoitteli innokkuudesta vastaantulijoita, erityisesti lapsia ja muita koiria kohtaan. Oletin joutuvani tekemään lenkit sen kanssa yksin, mutta ilokseni olen saanut hyvin omatkin tyttöni mukaan laittamalla ne vyötärööni kiinni ja pitämällä Dollen hihnan käsissäni. Eikä ohituksissa ole muutoinkaan ollut mitään ongelmia, vaan suurin osa on tehty löysällä hihnalla! Katseita ollaan kyllä kerätty ja muutama kysymys rodusta, kun koira on niin hurjan iso (erityisesti mun vierellä, kun olen itse niin pieni tyttö).
Yksikin aamu ohitettiin nuori lapsi tönimässä sählypalloa mailan kanssa eteenpäin, Dolle vain vilkaisi lasta palloineen, mutta sen sijaan Veila ryntäsi varastamaan pallon.. Tyypillistä Veilaa. Taasen eilen aamulla oltiin aikaisin liikenteessä ja orava pinkaisi pikkutiellä tien ylitse suoraan edessämme aivan yllättäin ja tässä tilanteessa täytyy sanoa että päästin mustasta irti, kun tilanne oli niin yllättävä että omienkin tyttöjen riuhtaisu yksinään olisi todennäköisesti lennättänyt mua muutaman askelen eteenpäin ja tässä tapauksessa olisin törmännyt aivan täyttä katutolppaan mikäli olisin pitänyt kiinni. Tuohon riuhtaisuun en ollut lainkaan varautunut kun tienoo oli niin rauhallinen ja olin itse ajatuksissani, muut mahdolliset riuhtaukset eivät ole paljoa saaneet mua sijoiltani.
Toisaalta mä en olisi edes saanut lenkitettyä koiria erikseen. Meillä olisi pitänyt olla Veilan kanssa normaalisti keskiviikkona illalla agitreenit, jotka päädyin jättämään väliin kuunneltuani viitisen minuuttia Veilan kanssa erään mustan ikävää rappukäytävässä ja todettuani sitten, että se kuuluu aivan liian kauas enkä viitsinyt kiusata naapureita vajaata paria tuntia huutavan koiran kanssa. Eli en olisi saanut jätettyä sitä rauhassa sisälle mikäli olisin joutunut käyttämään tytöt ilman Dollea.
Tiistaina käveltiin muutama kilometri Siwan postille asti, kun aamupäivällä ovella kävi ninja-postinjakaja jättämässä lapun, että oli yrittänyt jakaa meille pakettia eikä mua ollut näkynyt kotona. Muuten ihan hyvä, mutta mä olin aivan varmasti kotona lapussa mainittuun kellonaikaan ja jos en olisi itse kuullut ovikelloa, niin koirat olisivat ilmaisseet sen mulle varsin hyvin, eli oletan ettei ovikelloa koskaan soitettu. Sentään sain paketin samana iltana postista ja samalla matkalla käytiin myös Riikka-Liisan luona vierailulla.
Ollaan käyty myös moikkaamassa Teaa, joka napsi muutaman kuvan Dollesta.
Dollen vierailun perimmäinen tarkoitus on antaa mulle mahdollisuus tutustua siihen paremmin sekä treenata sen kanssa hieman esiintymisjuttuja. Dollen olisi määrä startata virallisissa näyttelykehissä 19. ensi kuuta handlaamanani, joten ensituntuma ei ole lainkaan pahitteeksi. Samalla olen pitänyt sille meidän laumamme peruskuria, jonka se on omaksunut yllättävän hyvin vaikka ensimmäinen ilta näyttikin melko riehakkaalta. Dolle on muutoinkin varsin energinen ja innostuu helposti yrittämään leikkiä tjsp, jos kissat tai mun tytöt ottavat nopeampia juoksuaskeleita.
Kaikenkaikkiaan näin parin päivän kokemuksella voin todeta, ettei nöffi ole lainkaan omanlaiseni koira. Se hiekkamäärä, mitä tuolla karvalla tulee sisälle peittoaa tuhatkertaisesti sen, mitä jopa bordercollien kohdalla kauhistelin - nahkacollie kun ei juuri hiekkaa sisälle tuo! Eli turkin määrä. Muutoinkin koiran koko. Kuola.
Ja taas tuhannen kerran voin todeta, etten koskaan halua omistaa urosta. Onneksi nämä ovat vain mun omia henkilökohtaisia mielipiteitäni ja kaikenkaikkiaan kokemus pitää Dollen kaltaista koiraa laumassa hetken aikaa on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, vaikken omaksi vastaavanlaista koiraa voisikaan edes harkita. Vastaavia hoitoja voisin tehdä useamminkin, tuolla tuo hoidon kohde nytkin tuhisee ilmeisen tyytyväisenä unissaan. Se ei aavistakaan vielä, millaiseen pyöritykseen se joutuu kunhan Riikka alkaa työstämään sen turkkia näyttelykuntoon sekä valmistaudutaan muutoinkin tulevaan.
Dolle ei kuitenkaan viivy meillä sen enempää kuin lauantaihin asti eli pari päivää vielä. Mun tytöt varmaan huokaisevat helpotuksesta mustan jättiläisen lähtiessä, mutta sitä ennen Titja saa Dollen kiusakseen vielä Hyvinkään näyttelyyn lauantaina. Epäröin vielä vienkö Veilan ollenkaan kehään sunnuntaina, sen silmä on jälleen vuotanut näin keväällä todennäköisesti katupölyn ärsytyksestä ja kyynelkanavasta tullut vuotoalue silmän alla näyttää sen verran häröltä, etten tiedä kehtaako sitä tuomarille näyttää. Pohdiskelen.
Ei suinkaan mikään iso koira?
Kaikki Dollen kuvat © Tea Lemmetyinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti