Aamupäivässä ei ole mitään mainittavaa. Lapset otti taas aamuhepulit ulkonakäynnin jälkeen, joka olikin jo tuttua eilisaamusta. Ja mitä tuli mainittua eilisessä blogimerkinnässä, niin eipä tuo Nasu taidakaan olla ainoa, joka on kiintynyt säkkituoliin ;)
Näitä nukkumakuvia koirista on kyllä hauska ottaa ja etenkin seurata niiden asettautumista nukkumaan. Eilisen merkinnän lopussa kerroin myös Nadjan onnistumisesta valloittaa tyyny, onhan se filmattukin.
No mutta, sitten taas illan tapahtumiin. Iltaruoan jälkeen menin taas koirien kanssa ulos ja ajattelin, jes.. Eka ilta ilman minkäänlaisia lapsihäiriöitä. Olihan meillä niitä sitten.
Ensimmäinen kauhistus pennuille tuli jo kotiovelta lähdettäessä, kun toisessa lähirapussa olikin villakoira kolmen ihmisen kanssa ulkona viettämässä tupakointihetkeä. Se nyt oli järkytys jo sinänsä, mutta sai molemmat pennut tosissaan pakittamaan kun villakoirasta lähtikin ääntä. Nadja pakeni pannasta suoraan ovelle. Tässä tilanteessa kirosin taas kahden pakenevan pennun logiikkaa ja menin ottamaan molemmat pennut kainaloihini sekä komensin Titjan vapaana (hihnaa raahaten tosin) kulkemaan villakoiran ohitse.
Mitäpä siinä sitten, mentiin jälleen "keskinurmelle" ja kaikki oli siinä ihan hyvin.. kunnes se eräs mustalaisperhe (3 aikuista, 2 pientä tyttölasta ja yksi todennäköisesti ala-asteikäinen poika) saapui uimarannalta päin. Ajattelin, että menevätpä nuo sitten ohi tuosta, kunnes poika vihjaisi jotain koirien suuntaan. "Tuolla on toi Titja!" vai mitä se lieni huutavansa. Olin jo kiroamassa mielessäni kun en ollut tajunnut jätkän olevan se sama, joka me tavattiin pentujenkin kanssa kaksi päivää sitten illalla sekä jonka olen tavannut Titjan kanssa kymmeniä kertoja aikaisemmin.
Poika - Daniel vissiin nimeltään - lähti tulemaan sitten kohti kutsuen Titjaa nimeltä, joten tottakai soopelicollie lähti tervehtimään. Mustalaisvanhemmalta loppui puhuttu puhelukin yllättäen kesken ja porukasta alkoi kuulua tekstiä "Hyvä Jumala, varjele ja suojele.." toistettuna useampaankin kertaan. Vai sanoivatko Jeesus, ei kykene muistamaan. Näytti porukka kuitenkin himppusen pelokkaalta että tuo mun paimenkoira kävisi kiinni, mutta kun huomasivat siinä hetken katseltuaan Danielin kepinheittoa Titjalle ymmärsivät ettei se tee mitään. Pennut mulla oli kainalossa, Nasu puoliksi sylissäkin, katsomassa noita ihmetyksiä. Vähän vanhempi tyttölapsistakin tuli siihen lähelle ja sitä nauratti niin pirusti katsella Titjan kepinhakua. Uskalsipa sekin Danielin näyttämänä ottamaan Titjalta kepin ja heittämään sen (oli kyllä aika onnettoman lyhyt heitto, ettei Titjakaan meinannut tajuta minne keppi meni).
Olin yllättynyt, kun kaksi vanhemmista uskalsi tulla lähemmäs ja toinen alkoi jopa puhuttelemaan kohteliaasti kysellen koirien rotua jne. Sanoi tunnistaneensa collieksi mun sylissäni olevan koiran perusteella, eli Nadjan. Mietin mielessäni, miksi juuri Nasu, kun koiria oli vieressä kaksi muutakin. :D
Tää tyttölapsi olis halunnut silittää Valoakin vähäsen. Mä en mene aivan täysin varmaksi siitä mitä mä näin, mutta Valohan on ollut perin pakittavainen vieraiden suhteen, nyt oli kuitenkin vieressä niin ettei lähtenyt liikkeelle. Pääkin sillä oli täysin poispäin käännettynä musta, mutta näytti siltä että se olisi yrittänyt näykätä tätä tyttöä joka hieman huolimattomasti yritti tulla silittämään. Oletan olevani ainoa meistä kaikista, joka edes huomasi tuon pienen eleen, sillä tytöllekin tuli kiire heittämään Titjalle taas keppiä.
Danielkin kävi silittämässä pentuja, joskin otin varman päälle ja syötin niille koko ajan namia sen ajan - etenkin Valolle, sillä en ollut varma siitä mitä olin aiemmin nähnyt. Onneksi eivät sen kauempaa siinä olleet, sillä vanhemmat kävivät levottomiksi odottamisesta. Daniel oli vaikea saada jättämään leikkiminen Titjan kanssa, joten mun oli vain kutsuttava koira paikallaoloon enkä päästänyt sitä siitä enää lähtemään, joten Danielilla ei ollut enää ketään kenen kanssa leikkiä ja sekin lähti sitten.
Että tällaista tänään. Jottain pitäs tehdä noille. :(
Mutta otetaan nyt vähän positiivisempaa tähän loppuun. Seisottamistahan mä olen harjoitellut noiden kanssa päivisin ja veli tuntuu olevan vielä malttamaton odottamaan. Nasu alkaa sen sijaan olla jo mestari kyseisessä hommassa. Tänään ensimmäistä kertaa ulkona kokeilin juoksuttamista Titjan hihnan avulla ja nätisti molemmat ravaavat - pitää vain saada varmuutta ja vauhtia siihen hommaan.
Ollaan lisäksi tänään aloitettu treenaamaan istumista ihan muutamien toistojen kera ja molemmat pennut ovat tajunneet jutun juonen nopeasti. Nasun kanssa kokeilin ohjata namilla koiran viereenkin (etukautta) ja siihen se istahti nätisti oikealle paikalle. Hieno kakara. :)
Iltaulkoilun jälkeen lapsoset ottivat jälleen lisää hepulia sisällä ja ottivatpa kerrankin niin vauhdikkaita kurveja, että munkin piti hieman puuttua siihen menoon siinä vaiheessa kun tassut alkoivat kuopia vesikuppia ja levittää sitä ympäriinsä sekä siinä, kun Nasu syöksyi täyttä vauhtia mun TV:n taakse kaikkien johtojen sekaan ja sieltä taas vauhdilla pois monta kertaa putkeen (tilahan mun TV:n takana on juuri ja juuri pennun mentävissä). Nyt täytyy vain toivoa, että nukkuvat sitten koko yön tuon riehumisen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti