Riikka-Liisa meitä eilen jo kyselikin päivän varoitusajalla, josko tänään kokoontuisimme Ahtialan koululle pienen collieporukan kanssa. Mitään en osannut sanoa, kun meillä on talossa tuo yksi lievä ontuja, mutta ajankohdan iskiessä kohdalleen päätettiin sitten sinne lähteä. Titjalla jalassaan jonkinnäköinen side - vaan arvatkaapa kauanko se siinä kesti..
Titja ja Milka pitivät kunniakkaasti yllä nahkojen edustusta muun collieporukan keskellä ainoina lyhytkarvaisina versioina. Kun kaikki oltiin saatu koolle, alettiin ihmettelemään, kuinka pirun monta collieta tässä ympärillä sitten oikein onkaan. Luvuksi saatiin viisitoista. Karvajakaumaksi 2 lyhytkarvaista, 13 pitkäkarvaista. 4 pikkupentua, 1 pentu ja 10 "aikuista" (1v tai vanhempi) collieta. 4 tricolouria ja 11 soopelia.
Meidän porukastamme jättäytyi pois Tea merle- ja trikkityttöjensä kanssa, joten ehkä ensi tapaamisessa meillä on merletkin edustettuna.. Vähän sekä että karvanlaaduissa, kuka tietää.
Riikka-Liisan tekemän listan ryöväsin paikallaolleista, sen verran oli vaivaa nähnyt nimien, kutsumanimien ja ihan syntymäaikojenkin merkkaamisessa (poistin näkyvistä kuitenkin vanhemmat, sori Riikka :D Ne ei mahtuneet leveyssuunnassa nätisti mun pieneen blogiin). Lista on tehty ikäjärjestykseen:
Black Gary One Night Lover "Nici" (s. 16.2.2003)
Silimen Classic-Cola "Classic" (s. 12.4.2005)
Pikkumusti "Venla" (s. 19.5.2005)
Silimen Tähti Olen Minä "Tuike" (s. 2.9.2006)
Silimen Tähtisilmä "Pinja" (s. 2.9.2006)
Dandinas Put Up to Play "Titja" (s. 28.9.2006)
Silimen Classic Delight "Deli" (s. 14.4.2008)
Silimen Summer Soul "Pyry" (s. 27.4.2008)
Stardust "Taika" (s. 10.5.2008)
Timonan Unett Unity "Milka" (s. 21.6.2008)
Arttulan Riemumieli "Milla" (s. 14.12.2008)
Silimen Summer Love "Sahra" (s. 7.3.2009)
Silimen Summer Rain "Mickey" (s. 7.3.2009)
Black Gary Young Lover "Rico" (s. 31.3.2009)
Arttulan Sokerihiiri "Siiri" (s. 4.5.2009)
Paikalla saatiin pari rähinääkin, kun nuoret ikätoverit päättivät alkaa komentajiksi. Mitään vakavaa ei kuitenkaan sattunut eivätkä pennutkaan joutuneet varsinaiselle tulilinjalle. Titja pysyi yllättävänkin hyvin poissa kahakoista, kun olen melkein jo tottunut siihen, että se on ensimmäisenä siellä keskellä ottamassa jonkun kanssa yhteen jos on ottaakseen. Etenkin päärähinähenki tuntui kuitenkin taipuvan vanhemmalleen eikä alkanut Titjan kanssa haastamaan riitaa siinäkään vaiheessa, kun nahkaprinsessa ilmoitti oman kantansa hallitsemastaan kepistä.
Titja onnistui kauniisti puoliksi irrottamaan ja kaiken lisäksi vielä kastelemaan sekä likaamaan siteensä niin taidokkaasti, että otin sen loppupelistä siltä pois. Eikä tuo tuntunut juuri ontuvankaan, kun paikallaolijat näyttivät puoliksi unohtaneen yhdellä paikallaolijoista olevan tassu auki. Viime hetkillä oli tyttö otettava kiinnikin, kun vielä vain olisi jaksanut painaa siinäkin vaiheessa, kun muut alkoivat jo tasata kierroksiaan. Anturahaavakin näytti alkavan taas punottaa, niin ei senkään perusteella kehdannut antaa lapsen enää sen kanssa pelleillä.
Paikalla olleista kahdesta aikuisesta uroksesta nuorempi Pyry tuntui löytäneen Titjasta jonkin aivan ihanan hajun, joka sai Titjan antamaan jätkälle hammastakin. Toinen uros ei kuitenkaan reagoinut mitenkään, joten olen hieman ristiriitaisella kannalla sen suhteen. Kovasti yhä odotan niitä hiton juoksuja, joten toisaalta Pyryn reagointi Titjaan teki iloiseksi.
Millan ja pienen Siirin omistajalla Antilla oli colliemiittingissä kamerakin mukana, saatiinkin hyvin pienellä ajalla kuviakin katseltavaksi. Galleria on täällä:
http://akf.pic.fi/kuvat/Collikka%20tapaaminen%20Lahdessa%2012.7.2009/
Kiitos kaikille paikalla olleille mukavasta päivästä :)
PS. Huomenna tapahtuu..
Tuntikello alkaa tikittää laskiessamme aikaa "H-hetkeen"
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti