Saavuttiin paikalle sen verran ajoissa, että ehdin avustamaan karkeakarvaisten mäyräkoirien kehässä esittämällä juniorinartun. Näin saman koiran aikaisemmin noin puoli vuotta sitten ja jestas, kun se on kasvanut sen jälkeen!
Saimi (Humisevan Harjun Vogue) sai tänään tuomiokseen EH1. Luokassa oli yksi toinen narttu, joka sai H:n, joten kovin paljoa kilpailua ei meillä tällä kertaa ollut. Tuomari kehui Saimia ääneen avoimesti, mutta valitteli sitä liikkeessä. Lantio kuulemma heiluu liikaa eikä se ole enää iästä kiinni, mutta toivottavasti korjaantuu siitä kuitenkin edes vähän ja toivoi suullisesti sanottuna, että Saimi jatkaa hyvää kehitystään. Liikkeen takia laatuarvosana tippui ERI:stä alas.
Vein Saimin hetkellisesti myös Timonan -porukan teltalle kuvien ottamista varten ja siellä parikin ihmistä olisivat olleet valmiita viemään tyttösen kotiin. Ihmekös tuo, vaikka mäyräkoirat (tai kuten Annin kanssa tavataan kutsua, penaalit) eivät ole ihan mun juttu kuitenkaan. :)
Lindan ottamat kuvat Saimista tämän tekstin molemmin puolin. On se aika nätti junnu.
Mäyräkoirien jälkeen aloin valmistella matkassa olevia collieita kehää varten. Vaihdoin nahkojen vahvat teipit kevyesti irroitettaviin, harjasin ja siistin Katin (Faerie's Fortunate) turkin kuntoon. Kun olin suurin piirtein valmis Katin turkin kanssa, kävin vilkaisemassa pehkokehän tilannetta ja järkytyin siitä, miten nopeassa tahdissa siellä arvosteltiin. Paten (Papaya Whip v. Shaka's Royal Kraal) kuuluisi mennä nahkoissa kehään seuraavaan luokkaan ja pehkoissa oli menossa viimeinen valionarttu, joten Katin vuoro oli myös heti valionarttujen jälkeen. En löytänyt äkkiseltään ketään muuta apuun kuin Lindan, joten lähetin Lindan hyvin nopealla varoitusajalla handlaamaan Katin pehkokehään ja kiirehdin itse avoimiin nahkauroksiin Paten kanssa, Patea kun en uskalla muiden käsiin antaa.
Linda palasi Katin kanssa pehkokehältä tuloksena ERI3 juuri ennen kuin mentiin Paten kanssa yksilöarvosteluun, alun kokoomakehässä oltiin jo oltu. Suurkiitos, Linda!
Pate meni kehässä yllättävän hyvin sekä sen hankalampi korva pysyi alhaalla odotettua paremmin. Kaikenkaikkiaan aivan loistava esiintyminen jätkältä, ja sietääkin olla kun ollaan puhuttu josko tämä olisi Paten vihoviimeinen näyttely. Pate saikin tulokseksi ERI3, eli vallan loistavasti! ERI kun ei tälle pojalle ole mitenkään itsestään selvä, se ei ole kovin suomalaistyyppinen kaveri. :)
Paten jälkeen valmistelin Piuken (Timonan Ziroya Zieva) menemään kehään heti urosten jälkeen. Se oli ainoa ilmoitettu junnunarttu ja sai myös hyvällä esiintymisellä ERI1 SA.
Piuken jälkeen seuraava koira esitettävänäni oli vasta veteraaninartuissa, Viivi (Calibra's Dream Veawer) sai sieltä tulokseksi ERI2 SA. Oltiin jälleen handlereista hieman kortilla, mutta onneksi sain viereisiltä häkeiltä nakitettua avuksi PN-kehään Heidin handlaamaan Viivin. Hyvin heillä lopulta menikin, Viivin lopullinen sijoitus tänään PN4, Piuke jäi pois sijoilta. Kiitos avusta, Heidi!
PN-kehän jälkeen tuomari valitsi vielä Piuken ja AVO-narttujen voittaneen koiran väliltä SERTin saavan koiran ja niinhän siinä kävi, että Piuke nappasi ensimmäisen SERTinsä! :D
Piuke oli mukana myös Timonan ROP-kasvattajaryhmässä, joten meille tuli pitkä päivä odottaa koko näyttelyn loppuun asti isoja kehiä. Päivä oli aivan järjettömän kuuma ja varmasti yksi jos toinenkin poltti päivän aikana nahkaansa; mun käsivarret punoittivat myös hieman, mutteivät sentään palaneet.
Päivä päättyi upeasti Timonan kasviksen voitettua isoissa kehissä kasvattajaryhmät BIS1-sijoituksella. Siellä me Piuken kanssa keikuttiin mukana. Tri-uros Timonan Pathfinder Pal oli myös RYP3!
BIS1-ryhmä: Timonan Veronica Velvet, Timonan Ziroya Zieva, Timonan Unique Unice & Timonan Xanya Xanadu
Kasvattajaryhmän kuva © Toni M.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti