Piuke lähti hoidosta toissapäivänä ja lähdettiin sitten eilen isoveljen sekä veljen koiran Oskun kanssa liikenteeseen. Joutsan eli mummolan kautta mentiin Marjotaipaleen kupeeseen saareen mökille rentoutumaan illaksi ja yöksi. Sinne on aina ihana mennä kaikkeen rauhaan, kun tietää ettei koko saarella varmasti ole ketään muuta, koko saari on niin korvessa että äänekkyys ei haittaa ja lopun kaiken siellä on kuitenkin niin hiljaista, että käsitteen "rauhallisuus" oppii siellä aina vain uudelleen. :)
Koiratkin saivat olla koko ajan saaressa vapaana ja varmasti nauttivat siitä - ainakin nuorimmaiset, jotka hengailivat keskenään hyvinkin paljon. Eniten nuorukaisia kiinnosti rannassa ollut siitepöly-lieju, jossa täytyi kävellä ja juosta, sitä piti niin tonkia, haistella kuin jopa syödäkin. Jalat joka koiralla vähintään kymmenen senttiä keltaisenaan ja koiran pyyhkäistessä ohi aivan järkyttävä lietteen haju ilmassa..
Titja rallatteli muiden mukana lähinnä silloin kun jaksettiin keppiä heittää, mutta suurimmaksi osin seurasi meitä ihmisiä riippumatta siitä olivatko ovet auki suoraan ulos tuvasta vaiko ei. Se on niin ihmisläheinen koira ja viettää muutenkin pitkälti paljon aikaa vapaana ulkona kotonakin (kun osaa käyttäytyä), ettei vapaana olo liene sille kovinkaan erikoista.
Enpä ole muuten koskaan aikaisemmin nähnyt puuta, johon on iskenyt salama. Tulipahan sekin nähtyä käveltyämme saaressa metsässä. Runko ihan mustanaan, puu kuollut ja salama repinyt kaarnat alas. Kaarnaa oli maassa puun juurella ihan hyvän kokoisena kasana paloissa. Hurja näky.
Illalla saunottiin ja paistettiin takassa hiilillä vähän makkaraa, istuttiin ja rentouduttiin. Yö vietettiin tuvassa, nuorimmaiset koirat heräsivät ekan kerran jo viiden aikaan ja olivat sitä mieltä että rallatus voi alkaa. Rauhottuivat kuitenkin ja saatiin hetki lisä lepoa, kun täytyi herätä muutenkin jo kahdeksan maissa. Yhdeksän pintaan tänä aamuna oltiin suoriuduttu jo pois saaresta, soutuveneellä soutaessa kun menee kuitenkin se parikymmentä minuuttia rantaan, ja jatkettu taas matkaa. Marjotaipaleesta ei ollut enää kovin kummoinen matka Kangasniemelle näyttelyyn.
Vaan mikä kumma siinä on, että aina kun keksin ilmoittaa Titjan näyttelyyn (eli noin kerran tai kaksi vuodessa), on oltava pirunmoisen kylmä ja miksei toki sadettakin? Sateelta sentään vältyttiin, mutta kyllä oli vaihteeksi ihan riittävän kylmä. Ja mitähän se kylmyys tietää meidän korville.. Voi järkyttävyys. Kävi mielessä ettei olisi kai kannattanut viedä sitä kehään ollenkaan, mutta noh.. Esiinnyttiin sitten kuitenkin täysin pystykorvaisina siellä kehässä. Tuomari oikein nosti korvia ylöspäin siitä vähästä mitä ne taipuivat ja katsoi tippuvatko takaisin alas. Voin kertoa, että eivät tippuneet.
Kokeillessani juoksemista Titjan kanssa ennen kehää luulin, että korvien lisäksi sillä on tänään huono liikekin. Viimeksi vuosi sitten samalla tuomarilla (tuolloin tuloksena PN2 va-SERT, kun korvatkin vielä pysyivät silloin) kyseinen tuomari oli vain todennut, että tässä taitaa olla ainakin näyttelyn nopein koira. Kehän ulkopuolella se laiskotteli tänään oikein kunnolla, vaan eipä kehässä sitten. Olin varautunut lönkyttelyyn, niin neiti hoksasi että ollaan kehässä ja on mentävä. Riippumatta siitä että juostiin kilpailuluokassa joukon ensimmäisenä, hihnanmitan päähän eteen ja oikein nyki mua edestäpäin että alas tulla nyt. Sama vauhti jatkui yksilöarvostelussa.
Sitä mä en kyllä tiedä, mistä se keksi kysyä että onko hännässä takku (tai onko ollut ja olenko leikannut pois?!). Kuten veljenikin ihmetteli, miten ihmeessä tuon mallisen karvan saisi edes takkuun! :D
Lieniköhän tämä taas näitä Tuovisen omia vitsauksia.. kysyi multa kanssa, onko Titjalla nälkä, kun pidin namia kädessä viedessäni sen yksilöarvosteluun. En ollut edes antanut sille namia vielä ja sanoi että älä sitten syötä sitä kerta sillä ei ole nälkä, niin ei pääse lihomaan - oletan että se oli sitten tuomarin tapa ilmaista, että koira on hyvässä kunnossa juuri nyt eikä se saa lihoa enempää. Samasta se huomautti mulle pentuluokassakin viisi vuotta sitten, mutta ei se muille sitten tuntunut sanovan aiheesta vaikka ihan yhtä lailla oli lähes kaikilla namia mukana kehässä. Esitin sitten yksilöarvostelun tuomarin mieliksi namitta kun Titja kerrankin suostui niin seisomaan jopa muulittamatta takaosaansa.
Ryhdikäs. Hyvä luustoinen. Hyvä pään kiila ja selkälinja. Rinnan syvyys oikea. Hyvin kulmautuneet raajat. Kevyehköt korvat.
AVO-EH AVK3 - Reijo Tuovinen
Kevyehköt?! :D Mitkähän ovat sitten pystyt, jos eivät nuo.
Avoimissa nartuissa oli neljä koiraa, joista kaksi sai ERI:n ja kaksi EH:n. Titja sijoittui toisen EH:n saaneen soopelin edelle pystykorvaisena liikkeiden ansiosta. Tuomarin sanoin liikunta menee korvien edelle.
Mutta näin sitten tänään. Kaipa se ERI olisi tullut jos korvat olisivat olleet kohdillaan, nyt oltiin kuitenkin jo kolmatta kertaa tällä samalla tuomarilla. Kerran ollut pentukehässä ja tämä oli toinen kerta avoimessa luokassa. Titjan korvat kun ovat kuitenkin täysin arpapeliä ja Tuovinen ei selkeästi Titjasta mitään mittavia virheitä löydä, joten kaipa me lähdetään sitten neljännen kerran samalle tuomarille syksyllä Mäntyharjuun kokeilemaan olisko korvat sitten okei. On se vissiin pari muutakin näyttelyä katsottava, jos jossain niistä korvat pysyisivät edes kehän ajan alhaalla ja saisi tuurilla sen viimeisen SERTin. Ei vaan yhtään huvittaisi, mut oon kai tavallani luvannut sitä viimeistä yrittää Titjalle metsästää.
Täällä mummolassa vielä parisen tuntia, sit takas kotiin kaitsemaan niitä talouden pienempiä eläimiä. Jos vaikka sais aikaiseksi tulevalla viikolla päivittää itsessään Jucaidesin sivustonkin..
Veila ja Veilan liejut saaressa, ainakin koirilla oli hauskaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti