Paluu Tuusulan näyttelyyn, aivan toisenlaisen sään merkeissä kuin eilen. Paahtavan kuuma päivä!
Petittien vuoro. Ajatukseni olivat hieman poissaolevat kehän aikana enkä ole täysin tyytyväinen koirien seisotukseen kehässä, paremminkin olisi voinut mennä. Tulokset eivät ole häikäiseviä, mutta kaikinpuolin yhteishenki pysyi hyvänä kun paikalla oli useampia HH-kennelin kasvatinomistajia ja kasvatteja.
Vein kehään suosikkipetittini Impin sekä kaksi sen jälkeläistä, minulle jo ennestään tutun Ekan sekä ensimmäistä kertaa näyttelyyn päässeen Vilman.
Humisevan Harjun You're The One "Eka" AVO-ERI AVK1 SA
Humisevan Harjun You Know My Name "Vilma" AVO-EH AVK1
Humisevan Harjun Immortelle "Impi" VAL-ERI VAK3
Humisevan Harjun You're The One "Eka"
Humisevan Harjun You Know My Name "Vilma"
Humisevan Harjun Immortelle "Impi"
Petittien kehän jälkeen yksi toiveistani toteutui.
Tapasin jälleen Hilvan, tai siis Lunan. Elämäni bordercollien.
Vaikkei se välttämättä ollut täysin oma itsensä kaiken hulinan ja hieman jännittävien äänien keskellä, se oli silti se sama koira jonka opin tuntemaan pari vuotta sitten. Viimeksi tapasin koiran joulukuussa 2011, jolloin jouduin itse luopumaan siitä. Puhuimme pitkän tovin Lunan nykyisen omistajan kanssa, muistellen hieman menneitä ja sitä millainen koira oli asuessaan kanssani sekä millainen se on nyt. Puhuimme myös, että voisimme yrittää viedä Lunan näyttelyyn yhdessä tulevaisuudessa niin, että pääsisin viemään sen kehään.
Tapaaminen merkitsi minulle paljon. Olen sydämeni pohjalta kiitollinen Johannalle, joka tarjoaa Lunalle parhaan mahdollisen kodin jonka se ansaitsee. En löydä edes riittävästi sanoja kuvailemaan sitä tunnetta joka valtasi kehoni saadessani nähdä tämän koiran uudelleen. Kiitos.
Hieman sateiseen Tuusulaan kävi matka.. Päätavoitteenamme saada pystykorvaiselle Nana-pehkolle vähintään H, jotta se voisi myöhemmin valioitua rallytoko-valioksi. Näyttelyyn oli ilmoitettu kaikki Terhin kolme collieta, nahkat Iiris ja Siru sekä pehko Nana. Alunperin tarkoitukseni oli viedä molemmat nahkat kehään, mutta Nanan kehä meni pahasti päällekkäin Sirun kehän kanssa joten saatiin Sirulle toinen handleri. Olin ensimmäistä kertaa Iiriksen kanssa kehässä, se on selvästi ehditty jo treenata näyttelytouhuun kun on pari kertaa kehässä jo käynyt; esiintyy oikein mallikkaasti! Sadekin loppui sopivasti ennen meidän kehää ja ilokseni saatiin Iiriksen kanssa kehästä ERI, vaikka ilman SA:ta jäätiinkin.
Nanan esittäminen olikin minulle jo ennestään "tuttua" eikä sitä ehditty sen kummemmin näyttelypaikalla ennen kehää lopulta treenaamaankaan - lahjattomat treenaa! Aikaisemmin olen Nanaa kokeillut seisottaa collieiden kuvauspäivässä, jonka järjestimme Lindan kanssa ja jossa seisotin suurimman osan paikalle tulleista kuvattavista collieista. Tuolloin Nanalla oli vaikeuksia ymmärtää että pitäisi seistä istumisen ja kaikkien muiden temppujen sijaan, mutta tänään (ilmeisesti rallytoko-treenien seisomisharjoitusten seurauksena) tilanne oli toinen ja koira napotti paikoillaan kuin vanha tekijä. Liikkeetkin menivät oikein mallikkaasti niin, että voin sanoa olevani ylpeä sen käytöksestä ensimmäisessä ja viimeisessä virallisessa näyttelystään. Täysin pystyistä korvista huolimatta saatiin nimittäin enemmän kuin mitä edes haettiin, tulos Nanalle tänään sileä EH!!
Kyllä nyt kelpaa vaihtaa bikinit päälle, Nanalle kun on kuulemma luvattu kesämuoti jos näyttelystä tulee vähintään H. Tämän koiran osalta näyttelyt ovat tässä. :)
Parin kilometrin takaa "naapuriltamme" saatiin työlinjainen bordercollienarttu Eos pariksi päiväksi yökyläilemään ja tutustumaan meidän tyttöihin sekä kissoihin paremmin. Minkäänlaisia ongelmia ei ilmennyt, aivan ihana bortsutyttö joka muistuttaa minua niin paljon Hilvasta. Eos sopii väriltään oikein hyvin yhteen soopelicollieiden kanssa!
Alla lopuksi kuvia tämän päivän hyvin menneestä agitreenistä, kuvista kiitos Tealle jälleen. :)
Kun jouduin aikaisemmin keväällä luopumaan jyrsijöistäni astman takia, jätin kotiin gerbiilivanhukset tiedostaen, etteivät ne välttämättä selviäisi kesän yli ja halusin pitää ne loppuun asti hengitysvaikeuksistani huolimatta. Paluu kotiin Hämeenlinnasta olikin varsin ikävä, kun suosikkigerbiilini Fenja oli nukkunut matkani aikana ikiuneen. Jäljellä on enää Fenjan terraariokaveri Lilja.
Ennen kotiin palaamistani otettiin pennuista viimeiset posekuvat kasvattajan luona. Siruttajakin kävi paikalla ja sain toimia pentujen ojentajana, ja täytyy sanoa että olen oppinut tunnistamaan pennut loistavasti! Kaiken huipuksi yksikään pentu ei itkenyt toimenpiteen aikana, reipasta porukkaa. Ikävä tulee, mutta onneksi yksi näistä muuttaa kuulemma ihan kulmille jos sitä pääsisi joskus näkemäänkin.. :)
Istumakuvissa ekat neljä ovat poikia, loput neljä tyttöjä.
Meikäläisen keskikesän tunnelmat ovat varsin pentumaisia. Kyllä nämä Veilan siskonlapset ovat fiksuja ja suloisia sen jälkeen kun on terrieripentuihin ehtinyt tottumaan. Viikonloppu Hämeenlinnan Pekolassa näiden Timonan Does-pentujen lapsenlikkana, luottamuksesta saan kiittää kasvattajaa Tuulaa. :)
... ei sentään omille koirille, vähän "väärä" väri ja karvanlaatu. :)
Olipahan mukava käydä toissapäivänä Jämsänkoskella kylässä Raynoor-kennelnimellä kasvattaneen Leenan sekä hänen miehensä luona unohtamatta kaikkia matkaan mahtuneita hetkiä, jolloin auto sammui kesken kaiken ja jäimme hetkeksi tuijottelemaan maisemia ennen kuin saimme jatkettua taas matkaa.
Menimme ensisijaisesti tutustumaan pehkoihin ja olin paikalla lähinnä kuvaajan asemassa, mutta paikalla olleita shelttejä sekä erityisesti nahkoja oli mukava morjestaa ja vaihtaa muutama sananen nahkoistakin Leenan kanssa.
Uros, jota olimme tapaamassa oli merle tuontiuros English Way Fantazija "Jaska". Letkeän ja huolettoman oloinen, iloinen herrasmies. Vaimoehdokas sekä sen emä olivat meillä mukana näytillä, mutten itse koe asiakseni paljastaa mahdollista tulevaa yhdistelmää etenkin kun asiat ovat vielä suunnittelu-asteella.
Kuvasin vieraalla kameralla enkä ole ehtinyt kotiin tultuani pysähtyä sen vertaa, että olisin saanut käytyä kaikki raw-kuvat läpi. Eilen löysin omien koirieni kanssa tieni Hämeenlinnaan Veilan kasvattajan luokse hoitamaan Veilan siskon Sagan kahdeksaa kuusiviikkoista pentua Tuulan pohjoisen matkan ajan. Ovatpa colliet niin kilttejä ja fiksuja jo pentuna, kun on terriereihin ehtinyt tottua..
Ollaan oltu koko viikonloppu niin menossa ettei ole ehtinyt erikseen tapahtumien välissä kirjoitella blogiin, joten nyt tulee kerrasta taas enemmän.. :)
Kotka KV
Lauantaina aamulla suuntasimme matkamme Riikka-Liisan kanssa Kotkaan kahden pehkotytön kanssa. Keli oli varsin aurinkoinen, mutta erittäin tuulisa. Sain viimein ostettua tästä näyttelystä kaksi uutta näyttely-snakea, halppisversioita joita ei ole ollut enää myynnissä läheisessä Musti&Mirri-liikeessämme kuten joskus aiemmin oli. Ostin viimein myös oman retkituolin sekä kaksi euron kampaa, joita olen nähnyt muutaman nahkaihmisen käyttävän karvanlähdön aikaan ennen kehää. Jos niistä joskus olisi itsellekin jotain hyötyä, eivät ainakaan olleet kalliita.
Esitin itse toisen mukana olleista pehkoista, "kummityttöni" Delin avoimessa luokassa. Viimeksi Lahden näyttelyssä meidän esiintyminen meni vähän makoiluksi, mutta tällä kertaa seisomis-osuus hoitui hievahtamatta kun olin kehän ulkopuolella lyhyesti sille muistuttanut mistä on kyse. Ravikin oli reipasta koiran normaaliin tapaan eikä pelleilyjä saatu aikaiseksi. Riiskan toinenkin pehko sai saman tuloksen tästä näyttelystä omassa luokassaan veteraaneissa.
Sunnuntaina aamupäivällä mentiin oman agiseuramme VAU:n hallille collieyhdistyksen agility-päivään. Paikalla oli yhteensä kymmenen collieta, joista mukanani ollut Titja oli ainoa lyhytkarvainen. Hyvin soopeli-voittoinen tapahtuma kun muun värisiä koiria ei ollut paikalla.
Rata numeroitiin kahdella eri tavalla, helpommaksi ja vaikeammaksi. Titja oli ainoa vaikean radan koira, joten kävelin ja opettelin sitä yksinäni. Pehkoista löytyi muutama aivan aloittelija, joiden kanssa tehtiin vain suoraa putkea ja muutamaa hyppyä - todella mukava oli seurata miten ne tajusivat nopsaan jutun juonen vaikka alkuun putki saattoi paria jänskättääkin. :)
Titjalla on taas reilu puolitoista kuukautta aikaa viimeisestä kerrasta agilityn parissa ja sekin oli HSKH:n kisoissa, jossa ei paljoa varsinaisesti treenailtu suorituksien ohella. Vaikeampi rata oli tosissaan haastava, jouduin itsekin tekemään siinä ohjauskuvioita joihin en ole tottunut, erityisesti yksi käännös heti radan alkumetreillä oli liian tiukka Titjalle ja vastaavaa keppikulmaa se ei ole koskaan ennen tehnyt - kyseinen kulma oikein avusti sen pahaa tapaa loikata vasta toiseen keppiväliin ensimmäisen yli etenkin kun ohjasin itse koko ajan niin huolimattomasti. Todella hyviä vinkkejä ohjaajalta Terhiltä, kun vaan itse osaisi soveltaa niitä jatkossa! Päästiin kuin päästiinkin koko rata loppuun asti vaikkakin muutaman esteen pätkissä ja välissä virheitä korjaillen, kokonaista rataa ei loppuun enää otettu kun pätkissäkin mentynä treeni oli koiralle jo hyvin rankka yhteen putkeen. Alla Tean videokuvaama kooste meidän säheltämisestä.
Desucon 2013
Jotkut harvat tietävät että muutama vuosi sitten ravasin animeconeissa ja muissa vastaavissa animetapahtumissa, joissa käyminen jäi mm. kiinnostuksen sekä ajanpuutteen takia. Lahdessa on nyt viitenä peräkkäisenä vuonna järjestetty kesäkuun alussa Desucon-niminen animetapahtuma, jossa kävin ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten kun se ensimmäistä kertaa järjestettiin. Sen jälkeen olen aina ollut poissa kotoa tapahtuman ajankohtana. Tänäkin vuonna luulin että viikonloppuni olisi niin täynnä kaikkea muuta tekemistä etten uskaltanut ostaa ajoissa sisäänpääsylippua tapahtumaan kun ne myytiinkin jo loppuun. Työntekijäksikään en sinne hakenut.
Sainhan mä kaikkea muuta viikonloppu-tekemistä (kuten tästä postauksesta voi päätellä), mutta ei se silti haitannut tapahtumapaikalla vierailua. Koska pääsylippua sisälle ei ollut, päätin mennä paikalle yhdessä koirien kanssa. Ja koska animetapahtumasta oli kyse, emmehän me paikalle voineet mennä ilman mitään cosplay-asustetta. Itse en moiseen enää hyvin pienellä varoitusajalla taipunut, joten cossaamisen puolestani hoitivat koirat. Loistavasta ideasta kiitos ystävälleni Antonille! ♥
Titja ja Veila saivat kunnian pukea päälleen Narutosta tuttujen Ninken-koirien asusteet. Alkuperäinen tarkoitukseni oli pukea Titja Akinoksi ja Veila Uuheiksi, mutta Akinon aurinkolasit jäivät hankkimatta niin en viitsinyt Veilallekaan kietoa sidettä kaulaan vaan mentiin pelkkien asusteiden nojalla.
Oli mukava nähdä miten monet oikeasti tunnistivat ninjakoirat, hihkuivat niiden söpöyttä ja todella monet kävivät silittelemässä sekä normaaliin con-tyyliin halusivat kuvia "cosplay-asusta" eli tässä tapauksessa koirista. Jotkut halusivat pelkät koirat ja jotkut poseerata koirien kanssa. Vain yksi Kakashia cossannut tunnustautui ninjakoirien "omistajaksi" (Kakashi on sarjassa Ninkeneiden omistaja) hetkellisesti, pari muuta Kakashia jättivät ne huomiotta. Saas nähdä löydetäänkö kuvia/videoita tytöistä kuvaajien gallerioista vielä jälkeenpäin!
Käytiin paikalla lauantaina iltapäivästä/illasta noin viiden tunnin ajan ja sunnuntaina erikseen vielä parin tunnin ajan. Sunnuntaina alkoi Veilakin jopa näyttää siltä, että on saanut riittävästi huomiota eikä jaksanut nostaa kierroksia jokaisesta silittelijästä. Titja oli välillä jopa kyllästynyt.
Loppuun on pakko mainita, että koirat saavat olla hyvin tyytyväisiä "cosplay-puvustaan", kun sunnuntaina lähtöhetkillä jopa joku conissa vieraillut aasialainen kävi kavereineen nappaamassa niistä kuvia. Ihan huippua. :)
Terra-pentu
Sunnuntaina desuconin jälkeen iltapäivästä löydettiin Antonin kyydissä tiemme Annin luokse moikkaamaan Milkaa sekä Annin toisen kyläilijän Suvin sakemannipentua Terraa. Mukava pieni kolmen kuukauden ikäinen poikapentu, jolla hampaat vielä kovassa käytössä. Kokeilin vähän seisottaakin sitä kuviin, vastaavaa ei ole sen kanssa tehty joten alku meni hieman säätämiseksi mut saatiinhan me jotain aikaiseksi kuitenkin!
Hoitokoira Nita lähti sunnuntaina reilu kolmen viikon hoitojakson jälkeen.
Olen tästä hieman haikeilla mielin, sillä tämä kerta taisi jäädä viimeiseksi, kun kyseisen koiran enää näin. Elämä pyörittää itse kutakin eikä sille mahda mitään, eiköhän Nitalla ole jatkossa kaikki hyvin. :)
Perjantaina tuskastelin Titjan kanssa, kun se jostain käsittämättömästä syystä laski pissat useamman kerran alleen nukkuessaan. Ehdin toki kauhistua ja kävin läpi kaikki mahdollisuudet jo mahdollisesta virtsarakon sulkijalihaksen vajaatoiminnasta sekä muista vaivoista tietäen miten sisäsiisti koira Titja on aina ollut. Lauantai oli kuitenkin siisti päivä, sunnuntaina tuli enää vain pieni läikkä koiran nukkuessa ja sen jälkeen ei ole tullut mitään.
Käytiin perjantaina myös yhteislenkillä, jossa oli mukana yksi porokoirauros. Omistaja oli sanonut ettei meidän tulomme haittaa, mutta kyllä mua silti vähän kyseinen uros säälitti (kuin myös omistajansa) ja kiinnitin itse huomiota Titjan käyttäytymiseen, ettei se ole koskaan ennen pyrkinyt juoksuisena itse uroksen lähelle edes kiusatakseen niin hanakasti että sitä joutuu siitä useampaan otteeseen kieltämään. Onko mun todettava, että löysin sille viimein tärpit, ekaa kertaa sen elämässä? Ja että sen valittu lifetime-partner on lapinporokoira? Valitan, Titja, nyt ei kyllä tämä suunnitelma käy lainkaan päinsä.
Tuli kuitenkin puhuttua muiden narttujen omistajien kanssa ja tuli puheeksi miten juoksuiset nartut saattavat toisinaan tehdä sisälle pissat, kun kiima sekoittaa niiden hormonitoimintaa täysin vaikka olisivat kuinka sisäsiistejä. Titjallahan tätä tapahtui vain nukkuessa, joten se hämmensi niin minua kuin montaa muutakin, mutta päätin odottaa ja seurata tilannetta ennen hysterisointia. Varmistin lopulta vielä Veilan kasvattajalta ja Tuula sanoikin että on ihan mahdollista juoksujen aiheuttavan moista ongelmaa, joten uskon ja luotan nyt tähän "diagnoosiin" ellei vastaava toistu enää lähipäivinä. Etenkin jos sillä on oikeasti olleet tärpit, hormonitoiminnan sekoittuminen on siinä kohtaa erittäin todennäköistä - juoksut saatika tärpit eivät ole sille mitenkään yleistä.
Viikonlopusta selvinneenä siirryttiin collietyttöjen kanssa maaseudun syrjään vierailemaan äitini ja hänen miesystävänsä luokse Länsi-Hollolaan. Ensimmäinen yö nukuttiin ulkona aitassa äitini duunaamassa kesäasunnossa, tämä yö vietetään sisällä entisestään kylmenneen ilman vuoksi. Aloitin eilen ajoharjoittelut hieman rupuisella Peugeot-peltoautolla tässä pihassa ja jatkoin tänään jopa itsenäisesti collietytöt takapenkillä. Ehkä mulle joskus vielä ajokortti saadaan.
Suurimman huvin revin itselleni eilen saadessani ottaa äidin miesystävän koiralta viimeinkin niin paljon turkkia alas kuin halusinkin. Aiemmin olen vain siistinyt sitä, mutta nyt koiralla on hilseongelma ja eläinlääkäri suositteli turkin kunnollista ajamista pelkkien pitkien hapsujen siistimisen sijaan, joten kävin mieluusti tuumasta toimeen. Nyt on spanieli melkoisen naku elikko ja ilman turkkia se näyttää taas astetta laihemmalta, vaikka ylipainoinen se on yhä.
Valitettavasti ennen-kuvaa ei ole tällä hetkellä tarjota, mutta melkoinen minipossu Matin karvan alta kuoriutui!
Kadotin kameranikin kolmeksi viikoksi enkä mitenkään voinut käsittää, miksi. Sain kunnollisen muisti-flashbackin syöttäessäni koirilleni aamuyöstä zooplus-tilaukseni mukana tulleita kuivattuja kanafileitä ja miettiessäni isomman kanafilee-pussini olinpaikkaa, jonka veljeni oli ostanut koirilleni käydessämme Joutsassa. Tietty olin laittanut kyseiset kanafileet samaan pussiin Joutsasta isoäidiltä saamieni vaatteiden kanssa, jonka muistin selvästi tapahtuneen. Kävimme Joutsassa suoraan kenneliltä, veli haki ja vei minut sinne takaisin, ja päivää ennen paluutani kotiin kenneliltä käytiin vielä äitini kanssa kaksin kaupungilla ja samalla heittämässä mulle kotiin mm. koiransafkaa ja siivoilemassa. Kun tiesin että mentiin käymään myös kotonani otin mukaan kenneliltä siellä viimeisenä päivänä tarpeettomia tavaroita, mm. isoäidin vaatepussin (+kanafileet) ja pakkasin kyseiseen reppuun hieman muutakin. Myös kameran.
Ja tämä kyseinen muovipussi ei kolmen viikon aikana onnistunut löytämään itseään ulkovarastosta sisälle asti ennen kuin muistin sen olemassaolon zooplussan kanafileiden kautta - enkä todennäköisesti olisi muistanut lainkaan jos noita yllättäviä fileitä ei olisi mun oikean tilauksen yhteydessä saapunut.
Kaikkea sitä sattuukin..
Varsinainen tilaukseni oli kuitenkin alennuksessa ollut uusi kevyt-näyttelyhäkki tytöille. Meidän ensimmäinen häkkimme on ollut käytössä jo reilu kuusi vuotta erilaisilla koirilla ja se on alkanut aavistuksen rispaantumaan, vaikkakin toimii yhä loistavasti, mutta katsoin parhaaksi ostaa sille jo kaverin siltäkin varalta että tarvitsen molemmille tytöille joskus oman majan. Tähän mennessä ne ovat pari kertaa joutuneet olemaan samassa kevythäkissä, mikä on toki koiran kannalta perin ikävää.
Ja loppukevennykseksi, meidän yhteiset kevythäkin testailuthan löytyvät toki myös videolta:
Maanantaina tullessani kenneliltä kotiin toin sieltä mukanani omien koirieni ja hoitokoira-Nitan lisäksi myös terrieripennun kokeilemaan miltä maistuu kaupunkilaiselämä. Suosikkipoikani Wolfheart Orwell, 12-viikon ikäinen pikkumies jolla ei varsinaista pysyvää kutsumanimeä vielä ole, itse tuli kutsuttua sitä toisinaan nimellä Aike kaikkien muiden nimityksien lomassa ("pentu, terri, terrieri, pälli, minijätkä, pikkumies, jne").
"Aike" kumosi monta käsitystäni niin ikään vaikeista ja ad/hd-mallisista terrieripennuista. Lyhyesti: kuka on istuttanut paimenkoiran terrieripennun kroppaan? Miksi se oli niin helppo?
Terrierimäisyys ilmeni toki jääräpäisyytenä, lievänä vilkkautena sekä erityisesti keskittymiskyvyssä. Se sopeutui erittäin nopeasti uuteen ympäristöön ja jotkut mukamas-jännittävät asiatkin jännittivät vain hyvin pienen hetken. Paimentytöiltä Aike sai muutaman kerran palautetta joka helpotti sen rauhoittumista ja oli ilahduttava nähdä, miten pentukin rauhoittui aloilleen nukkumaan muiden koirien tapaan. Parhaaksi paikaksi nukkua muodostui nopeasti Minuksen kissanpeti.. :D
Naapuruston lapset olivat mielissään kun saivat silittää söpöä pentua ja muutama aikuinenkin kiinnitti Aikeen huomiota. Moni erehtyi luulemaan sitä aikuiseksi jackrusseliksi tai vaihtoehtoisesti parsoniksi. Sen lisäksi että pyörittiin tässä meidän kulmilla, opeteltiin kävelemään yhdessä mun tyttöjen kanssa laumassa ja tavattiin mukavia tuttuja käytiin eilen Löytynmäen treenikentällä ipanan kanssa lähinnä katselemassa ja pitämässä hauskaa, mutta myös tekemässä vähän - naksuttelin sille kosketusalustaa ja kyllä siitä huomaa, että oppimiskapasiteettia löytyy! Eikä pelkästään kosketusalustan kanssa, vaan monen muunkin asian.
Saatiin me reilu 30 tunnin "sisäsiisteys" jaksokin, hyvin pennulta jolle sitä ei ole pohjustettu lainkaan ja tällaiselta tollolta joka ei ihan kummiskaan pysy aina terrieripennun perässä.
Tänään mentiin kasvattajan kyydillä ekoille rokotuksille pentuesisaruksien kanssa. Vain muutaman päivän kaupunkilaisuuden jälkeen Aike oli selvästi karistanut turkistaan maalaisuuden ja tuntui katsovan kahta paikalla ollutta sisarustaan alaspäin, että "etteks te maalaisjuntit nyt tajuu, voisitte ees käyttäytyä". Alkuun se ei luonut juuri katsettakaan sisaruksilleen eikä suostunut leikkimään niiden kanssa, tepasteli vaan hihnassa niin ollakseen kun osasi hihnassa jo kulkea ja sisaruksille sekin oli uutta.
Sisko oli aivan mahdottoman reipas ja varsinainen ilopissijä, velipoikaa sen sijaan vähän jännitti koko reissu. Ai meinasi sisällä hetkellisesti että muka jännittäisi, mutta loppuajan se otti kaiken lunkisti. Pöydällä se malttoi olla kummemmin sekoamatta eikä juuri jännittänytkään, hieno kaupunkilais-pikkumies. :)
Rokotusten jälkeen Aike lähti kuitenkin takaisin kennelille kasvattaja-Paulan ja sisarustensa mukana. Veikkaan että mulla on itselläni melkoisesti touhuamista edessä etten ehdi kunnolla pennun perään katsoa, vaikka mukavahan se olis tuossa jaloissa kun käyttäytyykin niin siivosti.. Joskus sanoin ettei koskaan terrieriä eikä etenkään urosta, mutta ehkä mä joudun vähän syömään sanojani nyt. Pentu vasta kyseessä mutta silti, ei se niin kamala ollut. Oikein erinomainen, mainio riiviö. Jos, jos...
P.S. Puputytöt Monica ja Rytmi lähtivät viime viikolla uuteen kotiin Orimattilaan. Rufuksella on alustava varaaja, Minuksesta ja Tetrasta on tullut varovaisia kyselyjä muttei kukaan halua sosiaali-Minuksen lisäksi pelkäävää valkoista varjoa - suurin osa haluaisi vain Minuksen. Jyrsijöistä jäljellä kotona ovat enää reilu 3-vuotiaat gerbiilit, jotka näyttävät voimakkaita mummoutumisen merkkejä ja hämmästyn kovasti, jos ne selviävät edes kesän yli. Itse pystyn taas hengittämään paremmin, se helpottui huomattavasti viimeisten kanien lähdettyä. Pahaa tekee henkisesti mutta ei voi mitään.
Eivätkä luopumis-uutiset siihen tunnu loppuvan. Meillä oleva hoitokoira Nita jää käytänössä kodittomaksi, kun sen omistaja Linda on päättänyt luopua sekä Nitasta että toisesta koirastaan Brimistä omista syistä. Ei ole minun asiani puhua miksi, mutta kyllä pistää hiljaiseksi tällaiset päätökset. Tuossa mun jaloissahan Nita vielä pari seuraavaa päivää pyörii ennen kuin se lähtee täältä enkä voi olla ajattelematta että nämä saattavat olla viimeisiä hetkiä kun kyseisen koiran enää näen. :(
Tänään kävin vielä auttamassa "naapuria" lenkittämällä heidän mukavan koirakoplansa, 2 nahkacollieta ja cockerspanielin. Huomenna uusiksi ja tästä saattaa tulla tapa, jos tarvitsevat useamminkin apua.
Hei! Minä olen Suvi Lehto, lahtelainen 23-vuotias koiraharrastaja, joka aloittelee koirankasvattamista hiljalleen. Ensimmäinen pentueeni syntyi elokuussa 2015.
Kotona minulla on tällä hetkellä 3 koiraa sekä vaihteleva määrä kesyrottia.
Koirieni kanssa harrastan lähinnä agilityä ja treenaan hyvin satunnaisesti kotona tavoitteettomasti tokoa sekä monenlaisia temppuja.
.jpg/_full.jpg)
.jpg/_full.jpg)
.jpg/_full.jpg)
.jpg/_full.jpg)
.jpg/_full.jpg)
.jpg/_full.jpg)
.jpg/_full.jpg)
