Olen tästä hieman haikeilla mielin, sillä tämä kerta taisi jäädä viimeiseksi, kun kyseisen koiran enää näin. Elämä pyörittää itse kutakin eikä sille mahda mitään, eiköhän Nitalla ole jatkossa kaikki hyvin. :)
Perjantaina tuskastelin Titjan kanssa, kun se jostain käsittämättömästä syystä laski pissat useamman kerran alleen nukkuessaan. Ehdin toki kauhistua ja kävin läpi kaikki mahdollisuudet jo mahdollisesta virtsarakon sulkijalihaksen vajaatoiminnasta sekä muista vaivoista tietäen miten sisäsiisti koira Titja on aina ollut. Lauantai oli kuitenkin siisti päivä, sunnuntaina tuli enää vain pieni läikkä koiran nukkuessa ja sen jälkeen ei ole tullut mitään.
Käytiin perjantaina myös yhteislenkillä, jossa oli mukana yksi porokoirauros. Omistaja oli sanonut ettei meidän tulomme haittaa, mutta kyllä mua silti vähän kyseinen uros säälitti (kuin myös omistajansa) ja kiinnitin itse huomiota Titjan käyttäytymiseen, ettei se ole koskaan ennen pyrkinyt juoksuisena itse uroksen lähelle edes kiusatakseen niin hanakasti että sitä joutuu siitä useampaan otteeseen kieltämään. Onko mun todettava, että löysin sille viimein tärpit, ekaa kertaa sen elämässä? Ja että sen valittu lifetime-partner on lapinporokoira? Valitan, Titja, nyt ei kyllä tämä suunnitelma käy lainkaan päinsä.
Tuli kuitenkin puhuttua muiden narttujen omistajien kanssa ja tuli puheeksi miten juoksuiset nartut saattavat toisinaan tehdä sisälle pissat, kun kiima sekoittaa niiden hormonitoimintaa täysin vaikka olisivat kuinka sisäsiistejä. Titjallahan tätä tapahtui vain nukkuessa, joten se hämmensi niin minua kuin montaa muutakin, mutta päätin odottaa ja seurata tilannetta ennen hysterisointia. Varmistin lopulta vielä Veilan kasvattajalta ja Tuula sanoikin että on ihan mahdollista juoksujen aiheuttavan moista ongelmaa, joten uskon ja luotan nyt tähän "diagnoosiin" ellei vastaava toistu enää lähipäivinä. Etenkin jos sillä on oikeasti olleet tärpit, hormonitoiminnan sekoittuminen on siinä kohtaa erittäin todennäköistä - juoksut saatika tärpit eivät ole sille mitenkään yleistä.
Viikonlopusta selvinneenä siirryttiin collietyttöjen kanssa maaseudun syrjään vierailemaan äitini ja hänen miesystävänsä luokse Länsi-Hollolaan. Ensimmäinen yö nukuttiin ulkona aitassa äitini duunaamassa kesäasunnossa, tämä yö vietetään sisällä entisestään kylmenneen ilman vuoksi. Aloitin eilen ajoharjoittelut hieman rupuisella Peugeot-peltoautolla tässä pihassa ja jatkoin tänään jopa itsenäisesti collietytöt takapenkillä. Ehkä mulle joskus vielä ajokortti saadaan.
Suurimman huvin revin itselleni eilen saadessani ottaa äidin miesystävän koiralta viimeinkin niin paljon turkkia alas kuin halusinkin. Aiemmin olen vain siistinyt sitä, mutta nyt koiralla on hilseongelma ja eläinlääkäri suositteli turkin kunnollista ajamista pelkkien pitkien hapsujen siistimisen sijaan, joten kävin mieluusti tuumasta toimeen. Nyt on spanieli melkoisen naku elikko ja ilman turkkia se näyttää taas astetta laihemmalta, vaikka ylipainoinen se on yhä.
Valitettavasti ennen-kuvaa ei ole tällä hetkellä tarjota, mutta melkoinen minipossu Matin karvan alta kuoriutui!
Kadotin kameranikin kolmeksi viikoksi enkä mitenkään voinut käsittää, miksi. Sain kunnollisen muisti-flashbackin syöttäessäni koirilleni aamuyöstä zooplus-tilaukseni mukana tulleita kuivattuja kanafileitä ja miettiessäni isomman kanafilee-pussini olinpaikkaa, jonka veljeni oli ostanut koirilleni käydessämme Joutsassa. Tietty olin laittanut kyseiset kanafileet samaan pussiin Joutsasta isoäidiltä saamieni vaatteiden kanssa, jonka muistin selvästi tapahtuneen. Kävimme Joutsassa suoraan kenneliltä, veli haki ja vei minut sinne takaisin, ja päivää ennen paluutani kotiin kenneliltä käytiin vielä äitini kanssa kaksin kaupungilla ja samalla heittämässä mulle kotiin mm. koiransafkaa ja siivoilemassa. Kun tiesin että mentiin käymään myös kotonani otin mukaan kenneliltä siellä viimeisenä päivänä tarpeettomia tavaroita, mm. isoäidin vaatepussin (+kanafileet) ja pakkasin kyseiseen reppuun hieman muutakin. Myös kameran.
Ja tämä kyseinen muovipussi ei kolmen viikon aikana onnistunut löytämään itseään ulkovarastosta sisälle asti ennen kuin muistin sen olemassaolon zooplussan kanafileiden kautta - enkä todennäköisesti olisi muistanut lainkaan jos noita yllättäviä fileitä ei olisi mun oikean tilauksen yhteydessä saapunut.
Kaikkea sitä sattuukin..
Varsinainen tilaukseni oli kuitenkin alennuksessa ollut uusi kevyt-näyttelyhäkki tytöille. Meidän ensimmäinen häkkimme on ollut käytössä jo reilu kuusi vuotta erilaisilla koirilla ja se on alkanut aavistuksen rispaantumaan, vaikkakin toimii yhä loistavasti, mutta katsoin parhaaksi ostaa sille jo kaverin siltäkin varalta että tarvitsen molemmille tytöille joskus oman majan. Tähän mennessä ne ovat pari kertaa joutuneet olemaan samassa kevythäkissä, mikä on toki koiran kannalta perin ikävää.
Ja loppukevennykseksi, meidän yhteiset kevythäkin testailuthan löytyvät toki myös videolta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti