Tällä kertaa Paula ja Harri lähtevät koiranäyttelyyn Australiaan, jonka aikana paikkaan heitä koiranhoitajana. Mitä sitä suotta kiertää aivan lähimaissa arvostelemassa koiria..
Kahdesta uudesta tuttavuksista, terhakoista narttupennusta erityisesti toinen on melkoinen menijä. Monta pentua olen täällä jo nähnyt, mutta tämä yksi on kyllä menohaluiltaan ylitse muiden ja käyttäytyy aivan aikuisen koiran tavoin. Useita pentueita olen vienyt tarhoista sisälle avaamalla tarhan portin ja kävelemällä itse pentujen kanssa sisään, ne ovat seuranneet minua kiltisti (lahkeita syöden) perässä tai jopa juosseet edeltä. Nämä kaksi, tai erityisesti se toinen.. ottaa suorilta hatkat ja lähtee kiusaamaan aikuisia tarhoille juoksemalla tarhoja ympäri. Pirulainen!
En kuitenkaan odottanut näkeväni erästä silmäparia enää kennelillä, kun kyseisestä koirasta ei ole ollut mitään puhetta kasvattajan kanssa. Ensimmäisenä pihaan saapuessani katsoin lyhyesti etutarhojen pentuja ja ensimmäinen silmäpari, johin loin katseeni kuului Aikelle. Nyt noin 5 kuukauden ikäinen itselleni rakas poikapentu ei ole vieläkään löytänyt kotia veljensä kanssa. Minun hyvinkäyttäytyvä lainalapseni, mainio pikkumies on parissa kuukaudessa muuttunut jälleen "metsäläiseksi". Se sählää, ja paljon.
Sydäntä raastaa, miksei sillä ole jo kotia? Jos vain suinkin voisin, ottaisin sen itselleni. Mutta se ei sovi tulevaisuuden suunnitelmiini eikä tähän elämänhetkeen. Eikä terrieri, uros etenkään, ole "koira minun käteeni". Voi pieni Aike.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti