Nyt ennen kuin kukaan luulee tämän olevan syventävä kirjoitus taitavasti paimentavista nahkacollieista, niin ei sentään - olimme lampailla ensimmäistä kertaa kokeilemassa paimennusta ja sytyttelemässä koiria. Veila ja Titja ovat nähneet kyllä aidan toiselta puolelta ennen lampaita ja ovat kerran käyneet moikkaamassa pässejä, mutta Titja lähinnä laidunsi niiden kanssa eivätkä ne koiria pahemmin väistä niin ei viiruakaan niin paljoa kontaktin luominen kiinnostanut. Tuostakin on kuitenkin jo kolme vuotta.
Vein itse lampaille Veilan ja Milkan, Riikka vei oman koiransa Piuken ja Titja oli turistina, jottei sen tarvinnut jäädä kotiin yksin kerta autossa oli tilaa. Sää ei suosinut meitä etenkään aamupäivästä vaan niin kutsuttu "lampurin sää" oli hyytävä, tuuli ja satoi vettä käytännössä vaakatasossa, puolilta päivin ruokailun jälkeen sade sentään rauhoittui. Säästä huolimatta kouluttajamme Virpi oli loistava hyvine huumorintajuineen sekä seura mahtavaa, kun olimme kerääntyneet paikalle useamman Timonan-nahkan omistajien kesken - näitä päiviä me kaikki haluamme ehdottomasti lisää ja tästä innostuneena taisin juuri varata alustavasti Veilalle kaksi paimennuspäivää helmikuulle. Hups?
Veilan reaktiot lampaisiin olivat oikeastaan juuri sellaiset, kuin mitä juuri tältä koiralta voisi olettaa lampaiden ollessa rauhallisia. Ollaan näin yleisesti arjessa treenattu sen kanssa erittäin paljon jättämään rauhallisesti - kuin myös vähemmän rauhallisesti - käyskentelevät muut eläimet (myös vastaantulevat koirat) rauhaan niin se varmaan osaksi näkyi myös lampailla eli kun ne eivät reagoineet Veilaan liian voimakkaasti että olisivat juosseet niin ei Veilaakaan niin paljoa kiinnostanut.
Ensimmäisen kerran se lähinnä haisteli maata kun kävelin koiran kanssa liinassa lampaiden perässä, hajut ovat muutenkin Veilalle välillä voittamattomia. Voimakkaampaa reagointia saatiin esille sitten kun siirryin itse lampaiden keskelle, mutta sittenkään ei tapahtunut koiran silmissä "tarpeeksi" mielenkiinnon ylläpitämiseksi niin viirun jäätyä liinan päähän vapaaksi se ei enää tyytynytkään pelkkään haisteluun vaan löysi maasta iiiihanaa lampaan kakkaa. Häädit sen pois niin se palasi takaisin, koska Nam...
Ruokatauon jälkeen Veilan toinen kierros oli jo vähän parempi, kun jätin koiran heti alkuunsa vapaaksi ja siirryin paimenen lisäkäden eli kepin kanssa lampaiden luokse. Muutaman kerran lampaat jäivät nurkkaan jumiin ja piti käydä ottamassa Veilaa pannasta sekä ohjata se oikein jotta saatiin lampaat takaisin aukeammalle. Positiivista tässä oli se ettei viiru tuntunut epäröivän lampaiden kiertämistä niin läheltä.
Jouduin paljon kutsumaan koiraa, muttei sillä ainakaan niin suurta intoa ollut syödä kakkaa kuin ekalla kierroksella. Muutamia kertoja lampaat ottivat reippaampia juoksuaskeleita, jolloin Veila reagoi niihin selkeämmällä mielenkiinnolla, otti muutamia laukka-askeleita ja haukahteli innosta, mutta rauhoittui heti passiivisemmaksi perässä kulkijaksi kun lampaat palasivat tasaiselle käynnille.
Kolmas kierros oltiin pyöreässä aitauksessa, joka oli hieman isompi eikä siellä ainakaan ollut kulmia, joihin lampaat olisivat voineet jumittua kuten aikaisemmassa neliön mallisessa pikkuaitauksessa. Veila ei ollut suostunut tekemään hihnassa tarpeitaan kun olin sitä pellon kulmassa kävelyttänyt, joten se tapansa mukaan vapaana ollessaan teki tarpeensa lammasaitaukseen - jibbii. Mutta eipähän ollut ainoa. :D
Kiinnostusta löytyi aina välillä, välillä taas vähän vähemmän ja mm. aitauksen ohi kävelevät muut koirat saivat omat hälytyksensä. Kokonaisuudessaan voisi sanoa Veilan esittäneen muutamia erittäin hyviä hetkiä pitkin päivää silloin kun sen mielenkiinto pysyi siinä mitä oltiin tekemässä, mutta paljon sytyttelyä se vaatii ennen kuin se alkaa kunnolla tekemään ja hokaa, että tämä on se mitä haetaan. Vasta nyt nousi mieleen että saisinkohan ottaa naksuttimen mukaan teho-kehuksi ensi kerralla? Sillä se on suurimmaksi osin kaiken muunkin tajunnut että tämä oli SE juttu..
Milka oli lampailla vain kaksi kertaa, ensimmäisen kierroksen pyöreässä aitauksessa. Siellä se olikin liinassa koko ajan ja kävelin koiran perässä kun se seurasi lampaita ja ohjeistin vähän menosuuntia. Mielenkiinto ja katse lampaisiin pysyi lähes koko ajan sekä lampaita kohti lähestyminen oli pääosin rauhallista. Se reagoi hyvin liinalla antamiini suunta-vihjeisiin ja lähti kiertämään lampaita kanssani/edelläni lähes aina kuten olin halunnutkin ja saatiin ohjailtua niitä melkoisia mutkia pitkin aitausta. Pari kertaa lampaiden "karattua" liian kauas meinasi innonpuuska iskeä, nykäisi enemmällä vauhdilla lampaita kohti ja haukahti että pitäisi päästä! Jos lampaat sattuivat jäämään miettimään ja Milka pääsi niiden lähelle kosketusetäisyydelle se tyytyi vain haistelemaan millaisia kavereita me oltiinkaan seuraamassa.
Intoa ekan kierroksen jälkeen oli syntynyt kuitenkin jo niin paljon, ettei Milkan enää onnistunut katsella ihan aitauksen vieressä muiden koirien suorittamista rauhassa. Se alkoi välittömästi piippaamaan ja oli levoton, joten se piti viedä autoon lepäämään.
Ryhmämme viimeisenä ja paimennuspäivämme päättävänä koirakkona toiselle kierrokselle mentäessä kouluttaja ilmoitti meidän menevänkin isolle laitumelle ja lähti hakemaan omaa koiraansa avuksi. Isolla laitumella olivat päivän mittaan käyneet treenaamassa vain pari koiraa, jotka harjoittelivat isomman lauman käsittelyä, mutta sinne me käveltiin! Jätin Milkan odottamaan istuen siksi aikaa että pääsin lampaiden ohi ja vapaaksi päästessään sen ensimmäinen lähestyminen oli hieman turhan vauhdikas ja ajattelematon, että se vahingossa erotti muutaman lampaan isommasta laumasta. Pari lammasta palasivat itsekseen hetimmiten muiden luokse, mutta yksi irtolammas otti hatkat kauemmas jota Milka lähti päättäväisesti seuraamaan. Itse sain kehut kun olin päättänyt rauhallisesti pysyä ison lauman luona enkä lähtenyt auttamaan täys-aloittelija koiraa yksinäisen lampaan kanssa, kun lauma oli niin liimautunut muhun kiinni että olisi saattanut hajota kun taas koira sai kehut siitä, miten se pysyi irtolaisen kannoilla ja sai ohjattua sen lopulta rauhassa takaisin (osin kai puoli-vahingossa, mutta sai kuitenkin).
Kun alkutilanne oli rauhoittunut ja lauma oli jälleen koossa, Milkan työskentely oli rauhallista katsottavaa. Sen mielentila pysyi tasaisena jatkuvasti, reagoi hyvin ohjaavaan keppiin vaihtaen suuntaa ja kiersikin lampaita. Vain pari satunnaista kertaa sen mielenkiinto kääntyi joko hajuun tai kauempana olevaan yleisöön ja pari kertaa se yritti käydä katsomassa Virpin lähistöllä varmuuden vuoksi paikalla olevana apukoirana makaavaa bordercollieta (tai liekö olisi halunnut senkin mukaan laumaan), muuten sitä ei tarvinnut kutsua tekemään hommia. Muut timonalaistiimiläiset olivat haltioituneita palatessamme takaisin ja kaikki antoivat koiralle - ehkä vähän mullekin, vaikka koen että Virpi teki siellä lähes kaiken ja kävelin vain mukana - ylistävät kehut. Milka oli ehdottomasti päivän yllättäjä ja sillä oli minunkin mielestäni ylivoimaisesti paras ja tasaisin lähestyminen lampaita kohtaan. Liekö kouluttaja ollut huomannut sen ensimmäisen kierroksen perusteella ja Milka oli sen takia ryhmämme ainoa aloitteleva koira, joka pääsi isolle laitumelle ja isolle laumalle? En tullut kysyneeksi perusteluja miksi juuri Milka sinne ohjattiin.
Kokemuksena itselle se isolla laitumella oleminen oli mieletön ja nostatti intoa lajia kohtaan, vaikka kyseessä ei ollutkaan oma koira tekemässä. Kokonaisuudessaan kun mietin omaa tekemistäni päivän mittaan on minullakin paljon kehityttävää hommassa eikä minulle mitään luonnonlahja-paimenen kykyjä ole suotu. Täytyy opetella koska keppiä tulisi käyttää aloittelija-koiran kanssa, jotta en pysäytä sen kulkua silloin kun se on tekemässä jotain oikein. Täytyy opetella kävelemään lampaiden kanssa, se oli niin luonnollisen näköistä kun Virpi siellä käveli, mutta minun kanssani ne olivat jatkuvasti tiellä, ehtivät ennen minua tai kompastelin niihin noin yleisesti.. Täytyy myös opetella seuraamaan ja ajattelemaan montaa asiaa samaan aikaan aina koiran kulkusuunnasta omaan ja lampaiden kulkusuuntaan sekä paimenkepin käyttöön.
Eli ei tämä sitten ollutkaan ihan niin yksiselitteinen laji.. päivän mittaan opin ihailemaan myös ihmisten kykyjä ohjata paimentavaa koiraa siinä koirien paimennuskykyjen ohella, vaikka olisikin miten mitättömät signaalit niin ei se koira ole siellä yksin. Koira on tiimi ohjaajansa kanssa.
Piukestakin pieni maininta kerta se täällä hoitokoirana on yhä edelleen, sillä meni eka paimennuskerta Suomessa (on paimentanut Tsekeissä) oikeastaan melko hyvin. Riikan eli omistajan täytyy vaan opetella kepin käyttäminen ja rauhallisempi ohjaus, jotta yhteistyö olisi tehokkaampaa. Piuke on erittäin innostunut lampaista, kiertää niitä hyvin ja on kivasti kuulolla, mutta etäisyyttä sillä saisi laumaan olla vielä enemmän.
Milkan menoa isolla laitumella seuratessa nousi takaraivoon myös leikittelevä ajatus siitä, olisiko Titjasta sittenkin tähän hommaan. Mikäli sytyttelyssä riittää se, että on itse lampaiden takana ja koira seuraa perässä eksymättä ärsykkeiden perään, mummokoira voisi kuuliaisuuttaan sopia tehtävään ja siinä olisi sillekin uutta ajateltavaa kun kaikkea muuta ollaan jo kokeiltu. En usko sen kiinnostuvan lampaista erityisesti mikäli kävelen koiran vierellä lampaiden perässä, mutta jos se saisi samanlaisen huikean tilaisuuden kuin Milka, voisi Titja oikeastaan olla aika hyvä. Oikeasti.
Milkan taidonnäyte, molempien koirien kuvista kiitos Riikka Lainio!
Milka pääsi tapaamaan myös oman pentuesisaruksensa Lorun ja hitsi, ne ovat ihan kaksoset! Harmi ettei kummankaan pentue-suunnitelmat lopulta toteutuneet, kumpikin näistä olisivat olleet sellaisia koiria joista olisin pennun kelpuuttanut, vaikka ensisijaisesti Lorusta olinkin kysellyt..
Kuvia on tulossa lisää ajallaan, läpi käytäviä on noin 1600 mun kamerassa jolla kuvattiin myös Milka ja Piuke, että hetki menee. Vielä vaiheessa parin koiran colliekuvaus-päivän kuvatkin.
P.S. Minus lähti takaisin kotiin maanantaina. Hoitoeläimiä jäljellä siis Milka ja Piuke.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti