SBCAK, bordercollieiden erikoisnäyttely

Tänään oli se päivä jonka takia oikeasti saavuin ajoissa. Eli SBCAK:n järjestämän bordercollieiden ja kelpieiden erikoisnäyttelyn päivä. Bordercollieita oli tarkoitukseni kuvata ja niiden kehä alkoi yhdeksältä, joten niihin main Annin isä heitti minut kyseiselle urheilukentälle. Koska aamu näytti niin aurinkoiselta ja pilvettömältä, niin en tietenkään ottanut sateenvarjoa mukaan.

Kuvasin JUN, NUO, AVO, KÄY ja VAL-urokset sekä joitain pentuja, jotka pystyin kohtuullisen hyvästä kuvauspaikastani myös kuvaamaan, vaikka pennut arvosteltiinkin kelpieiden kehässä. Olen oikein tyytyväinen siihen millaisia kuvia koirista sain, vaikka suurinta osaa pyrittiin seisottamaan melko vinossa minuun nähden (niin että olisin käytännössä kuvannut kaikki koirat edestäpäin). Melkein kaikista tuli suht ok sivuprofiiliseisotus myös. Olisin kuvannut erkkarissa myös hieman kauemmin, mutta VAL-uroksien jälkeen kehät keskeytettiin joksikin aikaa ukkosen ja täyden kaatosateen takia. Itselläni kun ei ollut sateenvarjoa niin kirjaimellisesti kastuin, kuin myös Titja, enkä jaksanut sitten jäädä sinne kuvaamaan kun kehäkin lainehti (oli sentään hiekalla eikä ruoholla) - vaikka erittäin paljon harmittikin. VET-urokset alkoivat juuri silloin kun kyytini saapui, silloinkin satoi vielä kamalasti.

Tavattiin Iittimiitistä tuttu Elmo-bordercollie ja tämän emäntä Milla paikalla myöskin. He saivat pikkupentuluokasta pelkän kakkosen, joka oli sinänsä vähän harmi. Tuomari ei tykännyt ollenkaan Elmon päästä (muka epärodunomainen), muutenkin australialainen tuomari ja tietoisesti Australiassa bordercollieilla pystyt korvat ovat virhe. No, Elmolla on pystyt korvat eikä se ollut sekään yhtään hyvä. Mutta Elmo esiintyi erittäin mallikkaasti ja ihailtavasti! Kyllä se vielä tulee pärjäämään. Harmillisesti raukka hieman arasteli ukkosta siinä missä oma Titjani sateesta ja muusta huolimatta alkoi leikkimään; repi ruohoa, kaivoi kuoppaa ja heitteli risuja itsekseen.

Loppuilta meni periaatteessa sisällä. Ei kiinnostanut kunnolla mennä ulos, mutta kävinpä silti kuitenkin tekemässä pienen agiharjoituksen. Se ei ollut hirmu vaativa, kolmen esteen suora jolla harjoittelin erkanemista ohjaajasta. Lopputulos oli se että sain seistä muutaman yrityksen ja parin epäonnistumisen jälkeen (ei viimeistä, kolmatta, hypännyt aluksi) ensimmäisen esteen vieressä ja käskeä siitä kolme estettä käskyllä toisensa jälkeen niin neiti vain meni. Oli ihailtavaa suoritettavaa. Nämä rimat pidin tällä kertaa kohtuullisen matalina, vaikka eivät ne eilenkään kisamittoja saavuttaneet. Annin isä halusi näyttää myös 8 vuoden iän saavuttaneen veteraanisuomenpystykorvauroksen Vilin kanssa, kuinka sekin osaa hypätä, mutta tarhasta päästyään ja pari kertaa Titjan kanssa piha täyttä juoksua kierrettyään uros paineli häntä suorana pois pihasta ottaen Titjan mukaansa. Annin isä mietti hetken että sinne meni minunkin koira, joskin totesin että kyllä se takaisin tulee. Kaksi vihellystä ja vajaa minuutti niin sieltä se nahkacollie tulikin täyttä juoksua rynnistäen, mutta Vili ei. Annin isä haki Vilin sitten autolla, karannut useammankin kerran ja suunta aina sen verran sama, että tietää jo mistä sitä pitää etsiä.

Heh. Joose lauleskeli tänään kaverinsa kanssa Singstar-peliä yläkerrassa. Oli mielenkiintoisen kuuloista, kun kaksi jätkää laulaa kuorossa Indican Ikuista Virtaa tai PMMP:n Pikkuveljeä. Ei sillä, toisella jätkistä oli ikäisekseen kohtuullisen hyvä ääni. Ala-asteella molemmat.

Salukipanta, kohti uutta suuntaa

Sain olla jopa päivän kotona ja tehdä vähän mitä sattuu. Kuvasin muun muuassa Titjasta kunnon poseerauskuvia uuden pannan kanssa, jotta voisin näyttää parille kiinnostuneelle henkilölle millainen tyttösen uusi "salukipanta" on. Juuri mitään järkevämpää ei sitten tehtykään.

Ennen kuin tuli puoli kuudelta lähtö junalla kohti Lappeenrantaa. Juna meni onneksi suoraan ilman vaihtoja toisin kuin pääsiäisenä ja junassa oli huikean paljon tilaa, mahduttiin ihan kevyesti. Matkakaveriksi viereisiin penkkeihin saatiin nelivuotias saksanpaimenkoirauros omistajineen, joka tuntui olevan kiinnostunut tekemään tuttavuutta Titjan kanssa. Titja sen sijaan osoitti vain alistumisen elkeitä, mikä on sinänsä yllätys sen jälkeen kun se on ollut viimeisen kuukauden aikana useammassakin pikku kärhämässä mukana. Kai sekin joskus opikseen siis ottaa. Junasta kuitenkin poistuttaessa katseli tyttönen taaksepäin että minnes se kaveri jäikään, kun kyseinen jäi jatkamaan vielä matkaa.

Mentiin siis TeenyAnnin luokse kyläilemään, joskin Anni itse ei ollut vielä kotona. Riparille toinen oli häipynyt ja saapumisajankohta on maanantai, johonka asti ainakin majoitun vielä Lappeenrannassa. Käytiin kyllä Annin isän ja tämän pikkuveljen Joosen kanssa syömässä, loppuillan sain viettää miten ikinä lystäsin. Siispä koneella ja kävin myöskin Annin "kaukonaapurissa" (noin kilometrin päässä), itsellenikin tutun Sailan luona käymässä. Heidän uusi koiransa, nelikuinen suomenlapinkoiranarttupentu Amie ei ihan tykännyt aluksi Titjasta ja pakoili tätä osoittaen lievää pelkoaggressiota, mutta loppua kohden alkoi hieman tottua. Otettiin jotain kuvia Amiesta ja toisesta suomenlapinkoirasta, parivuotiaasta Ingasta, jonka Titja onkin jo aiemmin pääsiäisen mailla nähnyt. Molemmista yksittäiskuvia ja Saila koetti vielä koiriaan seisottaa, vaikka kumpaakaan ei ole varsinaisesti opetettu näyttelyseisontaan.

Illan kirjaimellisesti norkuin koneella lukuunottamatta sitä että kävin kerran melko myöhään illasta tekemässä pihalle pienen agilityharjoituksen kolmella Annin isän tekemällä aitaesteellä. Harjoitus oli valssiin pohjautuva ja jouduttiin muutaman kerran Titjan kanssa ottamaan se lävitse ennen kuin suoriutuminen oli mielestäni riittävän hyvä. Titja toki innoissaan suoritti ja olisi varmasti jaksanut vielä lisääkin, mutta hyvähän se on ajoissa lopettaa. Toivon etten herättänyt Annin isää sekä kylään tullutta Annin velipuolta Aatua (vissiin noin 4-vuotias lapsi), Joose nyt katsoikin televisiota yli puolen yön. Annin ja näiden nettiyhteys oli salaamaton joten pääsin sitten omalla läppärillä w-lania hyväksi käyttäen helposti nettiyhteyksiin ja sittemmin touhuttua mitä halusin - vaikka kyllä olisin Anninkin tietokoneen salasanat tiennyt. Titja valloitti tyytyväisenä Annin parisänkyä sen jälkeen kun olin antanut sille luvan hypätä siihen, sitä ennen koira oli mieluusti nukkunut alle 1mx1m kokoisen pehmusteen päällä lattialla.

Toinen kongressipäivä

Aamulla oli vähän väsynyt fiilis eikä hirveästi vielä silloin tehnyt mieli lähteä kuvaamaan. Selvisin kuitenkin kymmeneksi majoitushuoneesta alas pihamaalle seuraamaan varsinaisen kongressin aloituspuheita sekä kuvaamaan niitä, jossa oli joitain salukiyhdistyksen henkilöitä puhumassa, mieskuoro laulamassa (mm. Maamme-laulun) sekä pari kennelliiton edustajaa kertomassa omaa mielipidettään salukeista. Suoraan aloitushässäkän jälkeen alkoivat kehät. Urokset ja nartut oltiin jaettu eri kehiin, jonka lisäksi oli vielä kolmas kehä (jossa ainakin pennut? juniorit? tarkemmin en tiedä). Aluksi minun piti siis kuvata narttuja, mutta siirtyikin niin että kuvaan urokset ja Minna kuvaa nartut. Hieman katkera jälkikäteen olen tästä päätöksestä, sillä jos täytyy tunnustaa niin narttuja oli paljon helpompi kuvata.. Aurinko näes paistaessaan tuli suoraan urosten takaa, jotenka kuvasin tällöin kuvia täysin vastavaloon ja mustat koirat eivät kuvissa varmaankaan hirmuisemmin edusta.

Sain kuitenkin ihanteellisen kuvauspaikan, nimittäin toimihenkilönä pääsin muitta mutkitta tuomarinpöydän eteen kuvaamaan erään videokuvaajan viereen. Siinäpä sitten istuskeltiin. Kaiken huipuksi handlereille laitettiin maahan jonkinlaisesta kehänauhatyyppisestä nauhavirityksestä merkki, missä kohdassa ja minkä suuntaisesti heidän tuli koiriaan seisottaa jotta sekä videokuvaaja että minä saataisiin hyvä kuvakulma koiriin + tuomari näkisi kaikki koirat samasta suunnasta. Tämän takia täytyy todeta, että ikinä ennen en ole loistavammasta kuvakulmasta koiria kuvannut! Kiitoksia tästä ratkaisusta salukiporukoille, toivottavasti vastaavaa saadaan joihinkin muihinkin näyttelyihin joissa on tarkoitus kuvata kaikki koirat. Mikäli saluki-ihmiset useamminkin erikoisnäyttelyissään tekevät vastaavaa niin mieluusti tulen kuvaamaan vaikka heidän jokaisen koiran (kerta nyt kuvasin vain lähinnä uroksia + BIS-kehiä)!

Uroksia siis kuvailin. Toki pitkän päälle paikoillaan istuminen on tylsää, mutta kerta kuvakulmakin oli niin hyvä niin siinä jaksoi olla. Yhdessä vaiheessa satoi jonkun verran, mutta se loppui kohtuullisen äkkiä ja tuomarimme kävi sillä välin syömässä - kuin myös. Jossain valiourosten keskiovaiheilla minulta loppui kamerasta harmikseni akku, jota jouduin muutaman koiran ajan käydä lataamassa että pääsin jatkamaan, sillä aikaa narttuja kuvannut henkilö kuvasi ne pari urosta puolestani. Ehdin sitten kuvata loput valiourokset, jätin kilpailuluokan väliin (sillä ne sijoittujat kuvasi muutenkin monen moni muu henkilö, joten en usko että minun kuvieni puuttuminen siltä saralta juuri haittaa asiaa) ja kävin lataamassa akkua lisää. Sillä latauskerralla mentiin sitten veteraaniurokset, Paras Uros -luokka sekä Paras Narttu -luokka ja vielä Best In Show-kilpailut loppuun asti. Vähän kävi kyllä vissiin tiukille sen akun kanssa loppujen lopuksi, mutta sain kuitenkin kaikki kuvattua. BIS-kehien lopuksi alkoi saataa melko kovana kuurona, joten BIS-kasvattajien sekä BIS-voittajan kuvaaminen oli astetta inhottavampaa. Tuiren kanssa lähdettiin BIS-kehien jälkeen syömään, jonka jälkeen lähdettiin valumaan hiljalleen Tonjan ja Tinkan kanssa pois Mustialasta. Oli kyllä kivaa!

Riihimäen aseman läheisyydessä käytiin koirien kanssa pienellä lenkillä ja kahvilassa juomassa ennen kuin junani tuli, sen jälkeen olikin aika sanoa Tuirelle sekä salukityttösille heihei ja ensi kertaan (kenties johonkin näyttelyyn..). Kotona odotti taas iloinen Titja, jolla oli paaaaaaaaaljon energiaa.. Kivaa.

SSAK, salukien maailmankongressi

Collieleiristä lievästi vielä toipumattomana olikin heti seuraavana aamuna aikaisin lähtö Mustialaa kohti edessä. Titja sai jäädä kotiin nukkumaan ja lepäilemään koirakohtaisesti vauhdikkaan leirin jälkeen, saas nähdä millainen se on huomenna levättyään. Emännän tie kävi siis kameran kanssa ensin aamuseitsemän junaan Lahdesta Riihimäelle, josta hyppäsin sitten salukiyhdistyksen jäsensihteerin Tuiren matkaan. Olen aikoinani tosiaan salukeja kuvaillut mm. Lahden näyttelyissä, jonka seurauksena salukiyhdistyksen hallitus päätti pyytää minua kuvaamaan heidän järjestämään maailmankongressiinsa tänä vuonna majoitusta, ruokaa ja kyytejä vastaan. Olihan se osaltaan pakko lähteä, maailmankongressi ja kaikkea - pääsee näkemään salukeja vähän ulkomailtakin, ettei aina Suomesta.

Tänään oli maastojuoksukisat, joita kuvasin myös - joskaan en niin ensisijaisesti kuin mitä huomenna tulen näyttelyitä kuvaamaan. Koko maastojuoksuhässäkkä on minulle ihan uutta, olen tasan kerran käynyt katsomassa joskus vuonna siemen ja kukkakeppi Hollolassa joitain maastojuoksukisoja (enkä niistäkään muista juuri mitään, koska olin niin pieni silloin, ala-asteelainen). Onni sinänsä että Tuiren toinen omista nartuista, Tonja (Kuriirin Evana May) osallistui myös maastojuoksuihin, joten pääsin katsomaan vierestä ilmoittautumista ja eläinlääkärin tarkastuksia. Oli hauska seurata miten paljon erilaisia salukeja paikalla oli, kun kongressi on täysin kansainvälinen niin paikalla oli ulkomaalaisiakin salukeja omistajineen mm. Norjasta, Venäjältä ja Ruotsista. Salukit eivät kuitenkaan olleet ainoita tänään juoksevia rotuja, silä mm. irlanninsusikoirat, skotlanninhirvikoirat, borzoit ja rhodesiankoirat juoksivat myös tänään. Rhodesialaiset tosin epävirallisesti, kun eivät varsinaisesti vinttikoiria ole ja juoksukokeet on vinttikoirakokeita. Kunnia vinttareille.

Normaalisti urokset ja nartut juoksevat varmaankin sekaisin, mutta täällä osallistujia oli niin paljon että ne on jaettu salukien osalta narttuihin ja uroksiin. Nartut juoksivat ensin, arvontojen mukaan Tonja oli salukien toisessa lähdössä. Kuvauspaikkani ei ollut mikään parhain haavoittuneen ja tähän tarkoitukseen jopa hieman liian lyhyen objektiivin omistajalle, jonka takia alkuinnostus kuvaamiseen oli matala. Tonja teki loistavan suorituksen vieheen perässä huomioiden etenkin sen, että todella moni muu koira teki virheitä tai vain peesasi toisen koiran perässä ajamatta itse viehettä. Tonjan väliaikasijoitus oli neljäs, pisteitä tässä vaiheessa 243p. Uroksia en hirveämmin jaksanut kuvailla.

Ostinpa Titjalle sitten pannan. Vinttikoiratyyppisen eräältä henkilöltä joka niitä pantoja tekee itse, oikein koristeellisia ja ihanan näköisiä. Se on leveä, vissiinkin varsinaisesti salukiuroksille tarkoitettu 34cm pitkä puolikuristava panta ketjulla. Koristekuviointi on jotain kukkahässäkkää ja tupsu on sen väreihin sopiva. Panta on punertava/ruskeahko. (Jälkikirjoitus: kotoa löysin pantaan sopivan ihanan punotun nahkahihnan, joka ei poikkea väreiltäänkään juurikaan!).

Siinä oli sitten jonkinlaista taukoa ennen kuin finaalit (jonne koira pääsee ensimmäiseltä kierrokselta jos saanut yli 150p) alkoivat. Finaalit kuvasin eri paikasta kuin alkuerät ja täytyy sanoa paikan olevan moninkertaisesti parempi. En kyllä siltikään voi taata että kuvat ovat kovin onnistuneet tänään, jostain syysät ainakaan kamerani "Niilo" ei tuntunut olevan parhaimmillaan. Panostan kuitenkin enemmän siihen huomiseen monen kymmenen koiran näyttelyyn, jossa minun tulisi näiden tietojen mukaan kuvata ainakin salukiuroksia - taas, enpä noita narttuja ole hirveämmin koskaan kuvaillutkaan. Koska urokset ja nartut ovat kuitenkin samaan aikaan jaoteltuna eri kehiin, niin en ehdi kuvaamaan molempia ja täytynee edetä ns. työnantajien toiveiden mukaisesti.

Kannettavan otin mukaan jotta saan kirjoitella joitain juttuja tylsyydessäni majoitushuoneessa, mikälie paikka tämä onkin. Täältä siis kirjoittelen tätäkin juttua, vaikka tämä taitaakin jäädä ainoaksi täysin valmiiksi jutuksi. Kello lähentelee nyt puoltayötä ja Tuirekin on ehtinyt saapua salukineitiensä Tonjan ja Tinkan (Tazillah Opal Oriana) kanssa, kohta taidetaan käydä nukkumaan.

Titja, Robin, Leevi ja Elsa

Suunniteltiin Marikan kanssa että jos ei sada niin hän tulee kleinspitzpoikiensa Robinin (noin puolitoistavuotias) ja Leevin (lähentelee kahdeksan vuoden ikää hiljalleen) kanssa käymään, josko otettaisiin joitain kuviakin. No eipä tosiaan satanut, sen sijaan ihan kamala auringonpaiste. Tavattiin matkalla läheiselle kuvauspaikalle myös Titjan uusi tuttavuus Elsa, joka tuli mukaan touhuihin. Elsa ja Titja leikkivät toisinaan innoissaan, mutta tummasävytteinen ja paksuturkkinen suomenlapinkoiranarttu joutui pakolta pitämään jäähyjä kuumuuden vuoksi. Robin ja Leevi sen sijaan olivat alusta lähtien parkkeeranneet itsensä puskan varjoon, josta Leevi innostui vipeltämään hetkittäin pois juoksujen aloitusta hautovan Titjan perään - aina siihen asti kunnes Titja ärähti aiheesta, sen jälkeen ei Leeviä kiinnostanut pätkääkään. Robin hyvällä tuurilla juoksi muutaman kierroksen räksyttäen Elsan ja Titjan perässä palaten sitten taas varjoon.

Elsa lähti omistajansa Katjan kanssa pois aikataulujensa vuoksi, me jäätiin Marikan ja omien koiriemme kanssa vielä sinne ja alettiin hiljalleen kuvailemaankin Robinia ja Leeviä kunnolla. Aurinko oli painunut jo sadetta enteilevien pilvien taakse, tuuli yltynyt sekä kosteustaso ilmassa noussut. Kumpikaan jätkistä ei ollut hirveän kiinnostunut kuvauksen suhteen eikä kamerani "Niilo" juuri ottanut toimiakseen yhteistyössä enää siinä vaiheessa, mutta saatiin me nyt edes pari jonkinlaista kuvaa otettua. Oli ihan mukava viettää aikaa Marikan ja pikkujätkien kanssa, vaikka kuvasaldo tosiasiassa jäikin hirmu pieneksi.

Agilitytreenit

Eli tämän kesän viimeinen P-HAU:n agilitytreenikerta, kun lomaillaankin sitten loppukuu sekä elokuu treenien osalta. Ei kyllä välttämättä tekisi omalla kohdalla pitää tuota lomaa nyt kun on kesä ja olisi oikeasti aikaa sekä intoa treenata, mutta onhan se ymmärrettävä. Ellu siis tuli pitämään meille tämän kerran, oletuksena viime kerralla Tarja vain sanoi että tullaan tekemään jonkin verran kontakteja kun Ellu on huhujen mukaan niiden kanssa kohtuullisen haka koirineen.


Suurin ihmetykseni siis oli, kun aloitettiinkin kontaktien sijasta valssiharjoituksella, jonka mallensin jälleen tuohon viereen kuvana (mittasuhteet ja kulmien jyrkkyydetkin aika mäessä).

Valssit tuli siis tehdä kakkoshypyn jälkeen ohjaten koira putkeen niin että koira oli ohjaajan oikealla puolella. Koira tuli taasen ottaa ulos putkesta valssilla niin että se ohjattiin hypylle taas vasemmalta puolelta. Ja hypyn jälkeen taas valssi niin että koira oli ohjaajan oikealla puolella kun se ohjattiin viimeisellä hypylle sekä siitä viimeiseen putkeen. Oma optioni tähän väliin olisi lähinnä se, että harjoitus tässä vaiheessa tuntui olevan kohtuullisen haasteellinen ja valssimutkat vielä tähän väliin kuitenkin melko jyrkkiä. Emme ole kunnolla harjoitelletkaan valssaamista muuta kuin sen pari kertaa ehkä yhdessä + jotkut suorittaneet sitä muiden harjoitusten ohella vaikeutuksena (kuten mekin Titjan kanssa esim. viime treeneissä). Mutta mikäli vetäjä oli sitä mieltä että me nyt mentäisiin moinen harjoitus niin okei.. Titja suoriutuikin siitä kohtuullisen hyvin, joskin omaksi ongelmakseni huomasin lievän kiirehtimisen seuraavan esteen suuntaan kun kyseessä oli niin pienet ja jyrkät käännökset. En ollut seuraamassa miten muilla meni tämän harjoituksen kanssa.

Kyseisen harjoituksen aikana ulkona oli mahdollisuus harjoitella melko pitkiä keppejä kädellä näyttäen sekä rengasta. Yllätyin erittäin, erittäin ja todella positiivisesti Titjan keppien menemisestä! Se alkaa pikkuhiljaa sisäistää ideaa! Menin muutaman kerran itse peruuttaen ja antaen kädellä vain pientä vihjettä Titjalle. Olen myöskin liittänyt pienen käskysanan "kep" ajoittaen sen siihen kun Titjan on tarkoitus hypähtää minusta poispäin jonkin kepin toiselle puolelle. Ensimmäistä kertaa kokeilin keppejä myöskin niin että käännyin itse menosuuntaan päin ja "kep"-käskyllä sekä pienellä käsivinkillä ohjasin Titjan kulkemaan oikeasta välistä. Pieniä välihyppäyksiä ja muita tuli, mutta perusidea sekä Titjan oma hakeutuminen väleihin alkaa iskostua koiran mieleen! Upea fiilis ottaen huomioon että meillä tuntui aluksi olevan ongelmia aiheen suhteen. Jos nyt vaan saataisiin veli tekemään meille kotiinkin jonkinlaiset agilitykeppien korvikeversiot, kun tuntuu rakennushommissa olevan sen verran kätevä käsistään, niin päästäisiin treenaamaan kepit kunnolla hyviksi sekä varmemmiksi suoritettaviksi.

Kun kaikki olivat suorittaneet valssiharjoituksen, tehtiin toinen tunti sisällä sitten niitä kontakteja. A:n ja puomin kontakteja lähinnä, lisäksi sai itsenäisesti ottaa mm. rengasta (lähinnä minit ja midit kun se niiden korkeudella tuntui olevan) sekä radalla olleita putkia. Titja tuntuu A:n alastulossa jostain syystä hakeutuvan oikealle päin vaikka itse olisin vasemmalla ja sitä myöten melkeinpä liian aikaisin alas, joten tässä yksi asia mitä tulisi harjoitella. Puomin kontaktit sujuvat oikein mallikkaasti. Loppuun Ellu katseli vähän miten kepit joiltain meistä sujuvat. Ellu muistutteli kovin myöskin siitä, että joudutaan elokuun kurssille ilmoittautumaan itse joka tarkoittaa taasen sitä, että meidän täytyy itse P-HAU:n sivuja vahdata ja huomata ilmoitus kurssille ilmoittautumisen avautumisesta.

Hoitokoiria ja uusia tuttavuuksia

Tällä kertaa emäntä jätti Titjan kotiin ja lähti itse tekemään dogsitterhommia agilitystä tutun treenikaverin kämppään sillä aikaa kun omistajat viettivät aikaansa poissa kotoa. Hoidettavana oli neljä veikeää koirakaverusta, brasilianterrieriuros Dali, -narttu Dina, westienarttu Wendy ja joukon nuorikko bretoniuros Vilppu. Alla nelikko kuvina, ylimpänä Vilppu, sitten Wendy, Dina ja viimeisenä Dali.





Nelikko oli oikein suloinen, sympatiani sai kyllä alusta lähtien Vilppu vaikka nelikosta "lempparini" onkin - ja tulee aina olemaan - treenikaverimme Dina. Meillä meni oikein hyvin hoitokerta lukuunottamatta sitä, että Wendy katosi pariin kertaan pihapiiristä niin etten ensimmäisellä kerralla edes huomannut mistä se lähti, toiselle kerralla veti Vilpun mukanaan. Dali ja Vilppu kertaalleen keskustelivat jostain myöskin hieman äänekkäämmin ja päivän kruunasi ensin Dalin tunkeutuminen porttien ulkopuolelle vieraan mastiffin tapaisen nuoren järkäleuroksen luokse - ja kun olin Dalin saanut kiinni niin eikös kaikki loput olleet pihalla myös. Tämä vieras koira oli onneksi ystävällinen omistajineen jonka kanssa anteeksipyyntöineni saatiin nelikko koottua takaisin sisälle (oikeastaan ongelma oli vain Vilpussa, joka olisi mieluusti leikkinyt enemminkin kuin antanut kiinni). No, tekevälle sattuu eikä moisia kykene aavistamaan etukäteen.

Sain ystävällisesti kyydin yhdeksän jälkeen kotiinkin, jonka jälkeen lähdin tätä sivuston päätähteä Titjaa viemään ulos. Olin nähnyt autosta että pihalla harhailee irtioleva koira, jotenka lähdin Titjan kanssa samaan suuntaa minne olin nähnyt sen menneen. Omistaja oli kuitenkin myös ehtinyt jo koiran perään ja tämä irtiollut uros (rodusta tai mistään muusta tiedä mutta ikää sillä oli vasta alle vuoden verran) leikki jo tyytyväisenä vuoden ikäisen melkein naapurissamme asuvan suomenlapinkoiranarttu Elsan kanssa. Molemmat ryntäsivät vapaina iloissaan Titjaa tervehtimään joten jäätiin neidin kanssa sitten leikkimäänkin etenkin kun Titja ei ole aiemmin Elsaa päässyt edes moikkailemaan (heillä on aina olleet ties mitä hienoja ohitustreenejä joita en ole viitsinyt mennä pilaamaan kun olemme törmäilleet). Pikku-uros kiinnostui kovasti meikäläisen juoksuja hiljalleen hautovasta Titjasta, joskin omistaja muutenkin päätti viedä koiransa takaisin kotipihaan kun ei hihnaakaan ollut sattunut mukaan karkulaisen perään lähdettäessä. Elsan omistajan kanssa jäätiin melkein tunniksi leikittämään koiria ja juttelemaan, tulihan siinä sitten todettuakin että saadaan Titjan kanssa todennäköisesti Elsasta jonkinlainen uusi leikki- sekä treenikaveri. Elsan omistaja Katja kun on kovin kiinnostunut treenaamaan sekä tokoa että agilityä Elsan kanssa muttei tiedä lajeista paljoakaan, lupasin ainakin tokon kanssa autella. Katsotaan tulevaisuudessa saadaanko mitään aikaiseksi yhdessä, mutta mukava olisi! Etenkin kun niin lähellä asuvat.

Pikku-Nita ja Titja

MEVET-kierroksen jälkeen mentiin siis Lindan luokse Vantaalle. Tämän belgianpaimenkoira tervuerenpentu Nita oli kovin härnäämässä Titjaa ensimmäisen illan, vaikka tyttö oli vähän tillin tallin terveyskuvauksien nukutuksesta.

Seuraavana päivänä.. no, nukuttiin kohtuullisen pitkään ja silleen. Pelasin päivällä hieman Lindan ja näiden nintendo wiillä Zelda: Twilight Princessiä, jota myöhemmin illalla siirryin pelaamaan myös Lindan huoneeseen (ja pelasinkin kohtuupitkälle yöhön). Käytiin kuitenkin tiistaina kuvaamassa koiria kentällä, vaikkei siellä varsinaisesti mitään aurinkoa ollutkaan ja muutenkin ilma oli vähän hämärä. Riehumiskuvat eivät täysin onnistuneet ja omasta mielestäni kuvasaldo jäi kohtuullisen surkeaksi. Pidin kentällä myös Nitan ensimmäiset oppitunnit näyttelyseisonnasta, jotka olivat aavistuksen rasittavia pennun opittua istumisen ensin. Samoja lyhyitä harjoituksia jatkettiin myös pitkin iltaa sisällä.

Keskiviikkona koirat leikkivät taas vähän lisää ja koetettiin käydä kuvaamassakin jonkinnäköisiä kuvia ulkona.. lähinnä seisotuskuvia. Tiedä sitten auttoiko eiliset seisomistreenit mutta kyllä me Nitastakin jotain saatiin, Titjan kuvien ottaminen oli vähän helpompaa. En voi kuin ihastella omaa neitiäni, Nitasta nyt en osaa sanoa oikein mitään kun koko koira näyttää tuossa yhdeksän viikon iässä juurikin vain joltain hassulta karvapallolta. Seisotustreenit tulevat kyllä jatkumaan yhä. Suurimmaksi surkutuksemme Nita oli yön aikana kuitenkin syönyt katki wiin sensor barin ohuen sensorijohdon, jonka seurauksena käytiin Lindan kanssa kahdestaan Helsingin keskustassa etsimässä uutta sensor baria. Eipä kuitenkaan siltä kierrokselta löytynyt ja Lindan piti laittaa netistä tilaukseen moinen. Sellaista sattuu kun pennun omistaa. Keskiviikkoillan Lindan ollessa koneella pelasinkin sitten jotain helkkarin paper mariota, jota jatkoin myös seuraavana aamuna ja johon jäin koukkuun - vaikka se on oikeasti kohtuullisen tylsä peli.

Etsin kotikoneelle N64-emulaattorin ja siihen kyseisen pelinkin, mutta se on oikeasti sen verran tylsä ettei sitä alkua jaksa pelata enää uudestaan. Lindan luona kuitenkin pelasin useamman tunnin sitä peliä ja koska nopeutusmahdollisuutta ei ole, minulla menisi uudelleen pelatessa sama aika päästä siihen kohtaan mihin jäin. Eli no thanks. Titja ja Nita leikkivät vuoroin sisällä ja vuoroin ulkona, tuntuu kaksikolla olevan kovinkin hauskaa keskenään. Pitää katsoa koska ne tapaisivat uudelleen.

Terveyskuvauksissa

Meille oli paikka joukkotarkastukseen Helsinkiin, jonka takia siirryttiin koiran kanssa sunnuntai-iltana veljen luokse Espooseen kylään. Titja oli ihan väsynyt illalla menneiden agilitytreenien (joissa vetäjä ilmoitti että minä ja Titja tullaan vaihtamaan ryhmää koska ollaan edistytty niin paljon ettei tuon alkeisjatkoryhmän opit enää kelpaa meille) sekä mökkiviikonlopun jälkeen, mutta päivällä tuntui taas energiaa riittävän pitkään nukutun yön jälkeen.

MEVETillä kun oli tuo meidän joukkokuvausaika, niin mentiin sinne ensin Titjan kanssa ihmettelemään että mitäs nyt. Emäntäkään kun ei ollut kovin tietoinen mitä siellä pitää tehdä niin jäätiin ulos joksikin aikaa odottelemaan, sisällä näytti olevan ruuhkaa ilmoittautumistiskillä muutekin. Pihalla oli paikalla ollut toinen nahka, trikkiuros Osku (Kiiramanna Obelix), joka oli kovin kiinnostuneen oloinen Titjasta. Ihmekään sinänsä, sillä odottelen kohta neidille alkavaksi tämän toisia juoksuja ja parin muunkin uroksen käyttäytyminen on varmistellut minulle että ovat tuloillaan - vaan eivät vielä alkaneet. Titja antoi rukkaset eli hammasta liian innokkaalle nuorelle herralle. Ilmoittautumistiskiltä sain täytettäväksi parit laput silmäpeilausta ja röntgenkuvausta koskien sekä silmätippoja jotka tuli laittaa koiran silmiin aivan kuten ulkona ollut Oskun isän Vilin (Walensian Maitre) omistaja Minna oli minulle informoinut. Lappujen yläosat täyttyivät hetkessä, koiran ja omistajan perustiedot sisältäen. Sain laitettua tipat Titjan silmiin yksin erittäin hyvin, koira istui kauniisti edessäni liikkumatta sen kummemmin siitä minnekään. Palautin paperit ja tippapullon, myös koiran rekisterilaput otettiin tässä vaiheessa meiltä pois (ne lähtevät kennelliittoon röntgenkuvien ja silmälausunnon mukana).

Sitten vain odoteltiin, että edellinen ryhmä saatiin kuvattua lävitse ja heräteltyä. Oltiin Titjan kanssa kuvauksissa aivan viimeisiä, joskin meidän ns. ryhmään kuului Osku sekä trikki pk collienarttu Lola (oikeasta nimestä ei mitään tietoa). Meidän vuoron tultua siirryttiin ensin silmäpeilaushuoneeseen, jossa koira nostettiin pöydälle ja eläinlääkäri valot sammutettua katsoi kahden eri laitteen kanssa Titjan silmiä. Koira ei selvästikään ollut hirveän innoissaan tapahtumasta, mutta oli kuitenkin paikoillaan erinomaisesti ja se riitti. Samalla pöydällä Titjalle annettiin jonkinlaista nukutusainetta oikeaan etujalkaan ja kun siitä sitten nostin koiraa toiseen huoneeseen se olikin jo laskettaessa kovin tokkurainen - vaikkakin sinnitteli mieluusti pystyssä. Punnitsin Titjan kunnon vaa'allakin siinä kun meidän kotivaaka ei ole koskaan ollut kovin tarkka ja saatiin lukemaksi 17,8kg - kun taas kotivaaka on tykännyt tuon olevan 19kg. No, about kilon heitti alaspäin. Titja ei olisi millään tahtonut käydä kyljelleen maate vaikka ei selvästikään pysynyt enää pystyssä kunnolla, se halusi välttämättä sinnitellä vielä etutassujen varassa vaikka takaosa heitti jo lonkka-asennon puolelle. Osku ja Lola saivat molemmat hyvät arviot, sitten annoin tuon meidän soopelin kuvattavaksi. Eläinlääkärin syliin puolivelton koiran kannoin ja se asettaessaan Titjaa selälleen kuvauspöydälle tuli kuultua kommentti "kengurun sukua", kun jaksoi neiti ihan unenpöpperössä vielä laittaa selälleen kaatamista vähän vastaankin.

Jäätiin odottelemaan sitten Minnan sekä Lolan ja Oskun omistajien kanssa kuvia, jotka ilmestyivät tietokoneen näytölle siihen huoneeseen missä me oltiin. Ensimmäisen kerran kun eläinlääkärisetä kävi katsomassa lonkasta kuvattua kuvaa totesi että toinen on A ja toinen B, paitsi että B:stä saadaan A kun kuva otetaan täysin suorassa. Koira suoristettiin ja seuraavaksi otetussa kuvassa oli lonkat minunkin silmääni niin suorat että jo se on kumma jos kennelliitosta tulee sairaiden lonkkien paperit. Kyynäristä en ymmärtänyt kyllä tuon taivaallista niistä kuvista, minusta näyttivät joka koiralla niin samanlaisilta, mutta olivathan arviotkin samanlaiset. Sain hakea kuvien jälkeen Titjan pois kuvauspöydältä ja sittemmin se suostui olemaan lattialla kyljellään saaden samantien heräteaineenkin kuten muutkin colliet. Oli kyllä surkean näköistä seurata tuota soopelia kuinka sillä oli kielikin ihan ulkona. Ensimmäisenä kolmikosta Titja oli kuitenkin noussut taas vähän nojaamaan etujaloilleen kun ei kelvannut maata kyljellään. Heräte tuntui ensin melkeinpä vaivuttavan kolmikkoa enemmän koomaan, mutta kyllähän se Oskukin alkoi siitä heräillä ja ensimmäisenä ylösnousseena suuntasi askelensa kohti uutta ihastustaan - Titjaa. Eipähän ainakaan pää mennyt täysin sekaisin jätkällä kun muisti vielä ihanan nartun! Titja mulkoili kulmiensa alta vähän sen näköisenä, että on kyllä tajuissaan muttei jaksaisi vielä. Hyvin kuitenkin heti Oskun jälkeen nousi seisomaan kun kerroin että nyt mennään ja sain sen vietyä pihalle sieltä. Lolakin tuli heti meidän jälkeen.

Arvioksi saatiin kyynäristä 0/0 ja lonkista A/A, eläinlääkärin katsoessa lonkkakuvia mainiten "Ihanat" - toivottavasti tulevat kennelliitosta samoina pois, kelpaisi niin minulle kuin varmasti kasvattajallekin. Silmäthän olivat myös täysin terveet aivan kuten pentutarkastuksenkin myötä. Jäätiin noin puoleksi tunniksi maksamisenkin jälkeen pihalle odottelemaan Titjan kanssa kyytiä, kun tarkoitus oli Lindan luokse Vantaalle mennä kyläilemään. Linda saapuikin pienen belgianpaimenkoira tervuerennarttupentunsa Nitan sekä äitinsä kanssa meitä hakemaan, joskin Titja oli yhä (sen puoli tuntia sylissäni nukuttuakin) jälkeen ihan silmät ristissä. Tällä kertaa tosin askel ei enää vaappunut ja ottipahan vähän hölkkäaskeliakin siihen kun autolle siirryttiin. Autokyydissä näytti kyllä pitkälti siltä että koira horjahtaa millä hetkellä hyvänsä istualtaan kyljelleen, mutta hyvin sai sinniteltyä vaikka ottikin pienet torkut kyydin aikana myös makuutasossa - muuten torkkui istuallaan.

Ilta menikin koiran pikkuhiljaa virotessa ja tutustuessa uuteen tuttavuuteen, Nita-pentuun, jonka kanssa Titja jaksoi hetkisen painiakin. Perheen kissa Jimi ei oikein ollut innostunut toisesta koirasta talossa kun ensimmäisessäkin varmasti kestämistä.

Agitreeniä

Tällä kertaa Tarja oli vetämässä meille tokavikaa treenikertaa tämän kesän osalta. Viimeisen treenikerran tuleekin vetäämään meille taas Ellu, eli Tarja on ainakin tällä erää viimeistä kertaa meidän agilityvetäjänämme (ellei sitten syksyllä jatka, toisaalta toivoisin kovin koska olen Tarjasta tykännyt vetäjänä).

 

Pääpiirteittäin meillä oli tällä kertaa sisällä hallissa vain yhdenlainen harjoitus, jonka jokainen meni ns. kahden vuoron verran. Harjoitus koostui kuudesta hypystä ja putkesta, jotka oltiin asetettu vieressä mallittamallani tavalla (mittasuhteet kaikessa saattavat olla erittäinkin poskellaan, mutta halusin vain mallintaa tekemämme harjoituksen selvähköksi). Alan pikkuhiljaa pitää tuosta agilityradanrakennusohjelmasta, joskin harmi että se on vain 30 päivän kokeiluversio.

L/M ovat siis lähtö/maali, harjoitus suoritettiin molemmin päin jonka takia merkit ovat kummallakin puolella. Koiran ohjaajan oli tarkoitus liikkua ainoastaan esteen välissä olevalla suoralla saaden koira menemään ensin suoraan 3 hyppyä peräkkäin, sen jälkeen putkeen ja putken jälkeen viimeiset 3 hyppyä. Ensin homman suorittivat minit, sitten midit ja viimeisenä ruvettiin me maksit kokeilemaan miten meillä sujuu. Titjan kanssa homma hoitui kuin unelma, olen todella tyytyväinen sen suoritukseen harjoituksen suhteen. Koira juoksi milteinpä suoraan eteenpäin katsomattakaan minuun esteillä jopa osittain vähän edessäni kunhan vain huusin sille esteet. Tämän takia Tarja hieman vaikeutti harjoitustamme, ensin minun tuli putken jälkeen valssata pois esteiden keskivälistä ja ohjata koira kolme viimeistä hyppyä esteiden "ulkopuolelta". Ei ongelmaa. Tämän jälkeen kokeiltiin niin että ohjasin Titjan hyppyjen jälkeen valssin kautta putken toiseen päähän, ei suinkaan siihen joka oli ensimmäisenä tarjolla ja kun koira tuli putkesta ulos otin sen valssin kautta hyppäämään niitä kolmea estettä, jotka olivat vielä suorittamatta. Tavallaan siis kipaistiin putki välissä väärinpäin mutta suoritettiin silti esteitä koko ajan samaan suuntaan. Tämä harjoitus toistettiin pari kertaa, joskin kerran tein itse ajatusvirheen ja lähdin ohjaamaan Titjaa samaa kolmen hypyn sarjaa takaisinkin mistä tultiin.. mutta se oli oma mokani, ei koiran (joka suoritti silti iloisena ja kauniisti esteitä jotka sille olin näyttänyt).

Muilla tuntui olevan paljolti ongelmia saada koira irtoamaan kahden ensimmäisen hypyn jälkeen, menemään putkeen taikka putken jälkeen saada koira hyvin hyppäämään vielä kolme viimeistä estetä. En tarkemmin seurannut muiden juttuja. Ulkona oli mahdollisuus treenata keppejä joko kädellä näyttäen tai itsenäisesti kujakeppejä, me ollaan Titjan kanssa yhä sillä kädennäytön kannalla. Pikkuhiljaa sekin alkaa meiltä vissiinkin sujua, tuntuu ainakin vähän siltä. Harjoittelimme myös rengasestettä, joka ei ollut jokaiselle koiralle ihan mutkaton. Titja karsasti sitä hieman ensimmäisellä kerralla mentäessä, mutta kun pari kertaa oli menty niin ongelmaa ei näkynyt missään. Etenkin nyt kun oli kyseessä vähän oikeanlaisempi agilityrengas kuin autonrengas-versio, tuntui koirallakin olevan mukavempaa (rengas vähän tilavamman oloinen).

Kuvattiin ajan voittamiseksi myös vähän Roippaa (Timonan Roy Roosevelt) kentällä kun oli mukavaa aurinkoa. Roippa ei ottanut kyllä innostuakseen kuvauksista, mutta ehkä niistä pari kuvaa saadaan myös kasvattajalle lähetetyksi.

Kun mini- ja midi-koirat olivat menneet, päästiin mekin pikkuhiljaa vuoroon. Näiden pienempien koirien omistajat olivat jääneet katselemaan tuoleille vetäjä-Tarjan viereen loppujakin suorituksia jutellen agilitystä ja vissiin oppien muidenkin ongelmista/virheistä katsomisen perusteella. Ensin hämmennyin syvästi kun Tarja alkoi varmistella mitä esteitä me Titjan kanssa oikein osataan suunnilleen suorittaa ja kertoi sitten että meidän pitäisi Titjan kanssa päästä jonnekin sellaiseen ryhmään missä treenataan jotain muutakin kuin tätä - sillä tämä harjoitus varmaankin tulee toistumaan jouluun asti. Ainakin näin oli puhe. Tai no, "kunnes kaikki osaavat sen". Että katsotaan nyt sitten vaihdanko minä tuon turboneidin kanssa ryhmää jossain vaiheessa.. olisi minusta itsestäni kiva pysyä tässäkin ryhmässä mukana. Olen niin huono siirtymään uusien ihmisten pariin ja nyt kun on jo oppinut tuntemaan vähän tämän ryhmän ihmisiä niin ei tahtoisi heti eroonkaan heistä. Tarja lähetti muutenkin meidät suorittamaan harjoitus vielä pariin otteeseen jotakuinkin sanoin "menkääs nyt siitä tekemään niin me saadaan täällä ihastella". No.. mentiin sitten Titjan kanssa harjoitus täysin normaalisti edestakaisin ja koira suoritti yhtä hyvin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Katse lähestulkoon suoraan eteen hakeutuen esteelle käskyn perässä. Että on ihana koira kyllä! Saatiin muilta treenaajilta vitsillä heitettyjä kommentteja missä salaa me ollaan käyty treenaamassa. Hehheh. Ei nyt sentään. Viimeisenä oli Roipan suoritus ja sittemmin lähdettiinkin jo kotia kohti.

Yllättävän hyvin Titja jaksoi olla suorittamassa sitä kaikkea menneen viikonlopun jälkeen! Täytyy minun nyt kyllä olla kovin tyytyväinen tämän päivän suorituksiin. Sytytti entisestään intoa jatkaa.

Mökkimiitti

Käytiinpä viettämässä vähän mökkielämää koiratuttavien kesken, mukana oli rapiat kymmenkunta ihmistä ja 9 koiraa. Riitti siinä vilskettä koko viikonlopuksi. Oltiin tosiaan paikalla Titjan kanssa ihmettelemässä joukon menoa. Koirajengiin kuuluivat Titjan lisäksi seropinarttu Nelly, seropinarttu Luna, papillonuros Timi, bordercollieuros Elmo, buhundnarttu Vaala, petit brabanconnarttu Ada, petit brabanconuros Leevi ja villakoiranarttu Kiara.

Nelly ja Luna olivat joukon isoimpia, mutta myöskin selviä paikan pomoja. Kaikki muut koirat kiltisti tuntuivat jättävän komentamisen heille, mutta tällä meidän pystykorvaisella collieviilettäjällä oli oma sanansa sanottavanaan mikäli jompi kumpi Titjalle ärähti. Tyhmänä meni ärähtämään takaisin ja saatiin siinä sitten pari tappelunaloitustilannetta useampaankin otteeseen viikonlopulle aikaiseksi. Näistä Titjalle muistoksi yksi reikä sää'än kohdille Nellyltä sekä kaksi reikää tassuun ja kuonoon Lunalta. Luna taisi saada Titjan hampaista myöskin tassuunsa pari haavaumaa, jotka keskeyttivät the-jälkikoira-Lunan jälkitreenit siltä viikonlopulta. Luna ehti hakea ainoastaan yhden todella helpon jäljen (maalikoirana saman omistajan toinen koira Timi), joten olisi ollut kiva seurata ammattilaiskoiran työskentelyä vaikeammallakin jäljellä.

Herättiin Mirabellan kanssa lauantaiaamuna jo kuuden maissa ulos (joskaan ei tarkoituksella), joten neljän tunnin yöunien jälkeen aamuauringossa kuvailtiin lähinnä sisältä mukaanotettua Titjaa ja Elmoa. Elmo oli ihan hauska lisä viikonlopulle, kohtuu nuori pentu kuitenkin kun oli. Mukana toisinaan kävivät myös Ada ja Leevi sekä joukon "mustis", suloinen musta buhundpentu Vaala. Adan ja Leevin kuvaaminen jäi aamulta hieman alhaiseksi kun eivät mökin reunustalta paljoa seuraamme ruohikkoalueelle liittyneet, kun taas Vaala oli aivan liian vikkelä ja tumma kuvattavaksi kunnolla. Siksipä vissiin kamerastani löytyikin lähes ainoastaan Titjan ja Elmon riehumiskuvia.. Otettiin Elmosta myös seisotuskuvia Mirabellan ja ylösnousseen AnniTeenyn kanssa, mie pääsin Elmoa seisottelemaan ja Teeny sitten kuvasi (kun vastaavaa järjestelmää ollaan Teenyn kanssa harjoitettu ennenkin). Hyvin pikkuherra osasi ja malttoi! Sen jälkeen riehuttiin vähän lisää.

Nojoo, lauantain mittaan kokeiltiin vähän agilityn tapaistakin. Oli meillä jopa yksi putki ja yksi este (joka oli lähinnä mini/midi-koirien kokoon mallattu). Elmo opetteli kovin innoissaan ensikertalaisena putkea, myöskin Leevi pienen alkujännityksen jälkeen tuntui viihtyvän putkessa niin hyvin että ulos melkein joutui houkuttelemaan. Leiriviikonlopun koiraveteraani Timi syttyi kyllä touhuamisesta niin paljon että oli suorittamassa esteitä muidenkin puolesta - samalla tavalla kuin Titjakin, vaikka ei välttämättä aivan yhtä pahasti kuin tämä collietyttönen. Silti oli mukava nähdä Timi viipottamassa niin silmät loisten. Ja kuten sanottu, Titja tosiaan osallistui vaikka tehtävä ei olisi ollut sille tarkoitettukaan. Mahdoton agilitykoiran alku. Titjan kanssa treenattiin pari takaaleikkausta putkeen. Miksi se "kotona" osasi, mutta treeneissä aiheen kanssa on hankaluuksia!

Lauantai-iltana piirtelin pari piirrostakin. Pääkuvat Lunasta sekä Elmosta, jotka annoin suoraan koirien omistajille. Pitäisi kyllä käydä kyselemässä voiko kumpikaan scannata/kuvata mulle niitä töitä, koska mieluusti voisin haluta joskus vuosien päästä itsekin katsella miten kamalia töitä olen joskus piirtänyt. Mustavalkoisia lyijykynätöitä siis tein heille. Saman illan aikana jostain syystä sain myös melkoisia allergiaoireita ties minkä seurauksena, joten nukuttu yö oli melko tukala.

Sunnuntaiaamu oli hieman väsynyt puolin sekä toisin. Ajattelin tuolloin että olisin Kiaraa kuvannut, kun kyseinen narttu oli suurimmaksi osin viettänyt aikansa jossain piilossa tai jonkun sylissä, ei ollut kovin innostunut leikkimään muiden kanssa. Kiarasta en kuitenkaan omista yhtään itse otettua kuvaa, kun ei tullut sitten kuitenkaan kuvattua. En kyllä sitten tiedä, lievästi vähän mökötin itsekin varmaan silloin sunnuntaiaamuna parista mainitsemattomasta syystä jonka takia olin lievästi hiljainen. Toki myös väsytti, eli senkin piikkiin voi hiljaisuutta laittaa. Lähdettiin NelliKetun ja JasuRotan kanssa viimeisinä paikalta, aivan kuten oltiin ensimmäisenä tultukin. Pääsin siis Ketun ja Nellyn, Rotan ja Timin sekä Lunan kanssa matkustaen koirineni takaisin Lahteen. Kiitoksia heille kyydityksestä ja mukavasta viikonlopusta yleisesti, me ollaan Titjan kanssa valmiita toistekin tulemaan Iittiin Rotan mökille! Vaikka mitä nyt pienistä erimielisyyksistä koirien välillä..

Kummia bambukeppejä

Tai no ei välttämättä ihan niin kummallisia.. Bambukepeillä pyrimme nyt tarkoittamaan kendo-harrastajien asetta ja harjoitusvälinettä, joka kulkee hienommalla nimityksellä shinai. Shinaihan meiltä täältä kotoakin löytyy kun lahtelainen treenivetäjä Henkka (Henri) on oman vanhahkon sellaisensa antanut lainaan minulle jotta voisin muutamia kendo-shubureita treenata ennen kuin aloitan itse kendon harrastamisen. Kendossa kuitenkin karkeasti sanottuna lyödään ilmaan/vastustajan suojavarusteisiin shinailla ja Titja on tuntunut erittäin närkästyneeltä siitä että "heiluttelen" tuota shinaita täällä kotona. Vinkunut kaukana sen näköisenä että olisin sitä lyömässä enkä vain ilmaa korkealla koiran yläpuolella. Eli pelko?

Sen takia raahasinkin koiran kaupunkiin Lahden kendoseuran Shi Ken Kai ry:n jäsenten ns. puistokendokerran sekaan Lahden kaupungin pikku-Veskujärven puistoalueelle, jonne olin luvannut mennä itse kuvaamaan. Kendoa kun yleisesti harrastetaan sisätiloissa, niin ulkoa moisesta sai ihan mukavia kuvia ja siksi kiinnostuin Henkan pyynnöstä lähtemään katsojaksi/kuvaajaksi. Koira tuli mukaan taas totuttelemaan lajiin - vaikka paikan päällä ei sitten tietysti ollut moksiskaan siitä mitä kendokat shinaiden kanssa tekivät ja olisi mielusti voinut tallustella treenaajien välissäkin muitta mutkitta. Mitähän helkkarin filmaamista se on sitten kotona harjoittanut..

Eli siis olin siellä kuvaamassa ja sain välissä pidetyltä piknik-ruokatauolta myös jäätelön sekä vähän muuta pientä naposteltavaa. Titjaa käskytin rinkelipuikulapullamössö-mikälie hässäkällä, otettiin pätkä seuraamista sekä jätättävä maahan. Koira tykkäsi muutenkin kovin vastaanottaa rapsutuksia, pullamössöhässäkkää sekä leikkiä paikalla olleen alle kouluikäisen tytön kanssa. Oli siis vapaana, jonka seurauksena meinasi lähteä muilta puistossa olleilta hakemaan frisbeenkin pois. Tytön pallokin tuntui olevan mukava.. samoin kuin saippuakuplat.

Toki Titjakin pääsi hetkellisesti poseeraamaan kerta kamera oli mukana, ei pidä tämän sivuston ainoaa oikeaa staraa unohtaa.

Keskustassa

Titja pääsi käymään keskustassa lenkillä, kun Henkka kutsui mut sinne pienelle kävely/juttelukierrokselle vaihtamaan kuulumisia ja muuta. Lähdin toki ilomielin ja kerta oli niin nätti sekä kuuma ilmakin niin pääsi colliekin mukaan. Tavattiin torilla ja käytiin ostamassa jäätelöt matkalla pikku-Veskun ympärillä sijaitsevaa puistoaluetta. Käveltiin sitten pikku-Veskun tapainen pienjärvi/lammikko-mikälie ympäri ja pysähdytittiin sen jälkeen puiston penkeille istumaan ja juttelemaan. Heiteltiin Titjalle keppiä (koira oli vapaana) ja naureskeltiin sille miten hassu se on. Oli oikein mukavaa ajanviettoa.

Minulta tuli taas yksi pariskunta kyselemään minkä rotuinen Titja on ja alkoi sitten hirveästi kysellä nahkacollieista, kun joillain heidän tutullaan on kuulemma pehko ja sitä kautta jotain collieista tietävät ennestään. Kovin olivat innostuneet juttelemaan vaikkei meillä Henkan kanssa siinä vaiheessa ollut enää niinkään aikaa jäädä keskustelemaan pidemmin.

Sen jälkeen kun Henkka oli minun ja koirani seurasta lähtenyt kotiansa kohti, käytiin Titjan kanssa vielä kaupungin koirapuistossa. Ajattelin ettei siellä tuskin ketään olisi kun ilma oli oikeasti erittäin kuuma ja raastava, mutta kaikesta huolimatta siellä kävi mm. alle vuotias siperianhuskyuros Zeus sekä jokin valkea mittelspitzuros + vielä ruskea spanielimainen narttu, rodusta en tiedä (saatika jos oli sekarotuinen). Ei kamalan kauaa viivytty ennen kuin lähdettiin Titjan kanssa liikenteeseen. Päädyttiin sitten lopulta kävelemään vielä kotiinkin sieltä kaupungilta, ja matkahan ei ole vissiin kuin sen 8km. Voin allekirjoittaa täysin kaikenlaiset laput jossa vihjataan jotain kuumuuteen liittyvää. Päästin koiran juomaan kaikista mahdollisista vesipaikoista mitä sille löysin, se kulki muutenkin vapaana kun ei huvittanut hihnassa pitää. Kyllä yksi poliisi pyyhkäisi autolla ohikin mutta jos olisin jotain suurta rikettä koiraa irti pitäessäni tehnyt niin varmasti olisi pysähtynyt huomauttamaan. Ihan heti en ole lähdössä uudestaan kävelemään kyseistä väliä, oli nääs ensimmäinen kerta itsellenikin kun sen kävelin. Pyöräillen asiaa voi harkita.