Terveyskuvauksissa

Meille oli paikka joukkotarkastukseen Helsinkiin, jonka takia siirryttiin koiran kanssa sunnuntai-iltana veljen luokse Espooseen kylään. Titja oli ihan väsynyt illalla menneiden agilitytreenien (joissa vetäjä ilmoitti että minä ja Titja tullaan vaihtamaan ryhmää koska ollaan edistytty niin paljon ettei tuon alkeisjatkoryhmän opit enää kelpaa meille) sekä mökkiviikonlopun jälkeen, mutta päivällä tuntui taas energiaa riittävän pitkään nukutun yön jälkeen.

MEVETillä kun oli tuo meidän joukkokuvausaika, niin mentiin sinne ensin Titjan kanssa ihmettelemään että mitäs nyt. Emäntäkään kun ei ollut kovin tietoinen mitä siellä pitää tehdä niin jäätiin ulos joksikin aikaa odottelemaan, sisällä näytti olevan ruuhkaa ilmoittautumistiskillä muutekin. Pihalla oli paikalla ollut toinen nahka, trikkiuros Osku (Kiiramanna Obelix), joka oli kovin kiinnostuneen oloinen Titjasta. Ihmekään sinänsä, sillä odottelen kohta neidille alkavaksi tämän toisia juoksuja ja parin muunkin uroksen käyttäytyminen on varmistellut minulle että ovat tuloillaan - vaan eivät vielä alkaneet. Titja antoi rukkaset eli hammasta liian innokkaalle nuorelle herralle. Ilmoittautumistiskiltä sain täytettäväksi parit laput silmäpeilausta ja röntgenkuvausta koskien sekä silmätippoja jotka tuli laittaa koiran silmiin aivan kuten ulkona ollut Oskun isän Vilin (Walensian Maitre) omistaja Minna oli minulle informoinut. Lappujen yläosat täyttyivät hetkessä, koiran ja omistajan perustiedot sisältäen. Sain laitettua tipat Titjan silmiin yksin erittäin hyvin, koira istui kauniisti edessäni liikkumatta sen kummemmin siitä minnekään. Palautin paperit ja tippapullon, myös koiran rekisterilaput otettiin tässä vaiheessa meiltä pois (ne lähtevät kennelliittoon röntgenkuvien ja silmälausunnon mukana).

Sitten vain odoteltiin, että edellinen ryhmä saatiin kuvattua lävitse ja heräteltyä. Oltiin Titjan kanssa kuvauksissa aivan viimeisiä, joskin meidän ns. ryhmään kuului Osku sekä trikki pk collienarttu Lola (oikeasta nimestä ei mitään tietoa). Meidän vuoron tultua siirryttiin ensin silmäpeilaushuoneeseen, jossa koira nostettiin pöydälle ja eläinlääkäri valot sammutettua katsoi kahden eri laitteen kanssa Titjan silmiä. Koira ei selvästikään ollut hirveän innoissaan tapahtumasta, mutta oli kuitenkin paikoillaan erinomaisesti ja se riitti. Samalla pöydällä Titjalle annettiin jonkinlaista nukutusainetta oikeaan etujalkaan ja kun siitä sitten nostin koiraa toiseen huoneeseen se olikin jo laskettaessa kovin tokkurainen - vaikkakin sinnitteli mieluusti pystyssä. Punnitsin Titjan kunnon vaa'allakin siinä kun meidän kotivaaka ei ole koskaan ollut kovin tarkka ja saatiin lukemaksi 17,8kg - kun taas kotivaaka on tykännyt tuon olevan 19kg. No, about kilon heitti alaspäin. Titja ei olisi millään tahtonut käydä kyljelleen maate vaikka ei selvästikään pysynyt enää pystyssä kunnolla, se halusi välttämättä sinnitellä vielä etutassujen varassa vaikka takaosa heitti jo lonkka-asennon puolelle. Osku ja Lola saivat molemmat hyvät arviot, sitten annoin tuon meidän soopelin kuvattavaksi. Eläinlääkärin syliin puolivelton koiran kannoin ja se asettaessaan Titjaa selälleen kuvauspöydälle tuli kuultua kommentti "kengurun sukua", kun jaksoi neiti ihan unenpöpperössä vielä laittaa selälleen kaatamista vähän vastaankin.

Jäätiin odottelemaan sitten Minnan sekä Lolan ja Oskun omistajien kanssa kuvia, jotka ilmestyivät tietokoneen näytölle siihen huoneeseen missä me oltiin. Ensimmäisen kerran kun eläinlääkärisetä kävi katsomassa lonkasta kuvattua kuvaa totesi että toinen on A ja toinen B, paitsi että B:stä saadaan A kun kuva otetaan täysin suorassa. Koira suoristettiin ja seuraavaksi otetussa kuvassa oli lonkat minunkin silmääni niin suorat että jo se on kumma jos kennelliitosta tulee sairaiden lonkkien paperit. Kyynäristä en ymmärtänyt kyllä tuon taivaallista niistä kuvista, minusta näyttivät joka koiralla niin samanlaisilta, mutta olivathan arviotkin samanlaiset. Sain hakea kuvien jälkeen Titjan pois kuvauspöydältä ja sittemmin se suostui olemaan lattialla kyljellään saaden samantien heräteaineenkin kuten muutkin colliet. Oli kyllä surkean näköistä seurata tuota soopelia kuinka sillä oli kielikin ihan ulkona. Ensimmäisenä kolmikosta Titja oli kuitenkin noussut taas vähän nojaamaan etujaloilleen kun ei kelvannut maata kyljellään. Heräte tuntui ensin melkeinpä vaivuttavan kolmikkoa enemmän koomaan, mutta kyllähän se Oskukin alkoi siitä heräillä ja ensimmäisenä ylösnousseena suuntasi askelensa kohti uutta ihastustaan - Titjaa. Eipähän ainakaan pää mennyt täysin sekaisin jätkällä kun muisti vielä ihanan nartun! Titja mulkoili kulmiensa alta vähän sen näköisenä, että on kyllä tajuissaan muttei jaksaisi vielä. Hyvin kuitenkin heti Oskun jälkeen nousi seisomaan kun kerroin että nyt mennään ja sain sen vietyä pihalle sieltä. Lolakin tuli heti meidän jälkeen.

Arvioksi saatiin kyynäristä 0/0 ja lonkista A/A, eläinlääkärin katsoessa lonkkakuvia mainiten "Ihanat" - toivottavasti tulevat kennelliitosta samoina pois, kelpaisi niin minulle kuin varmasti kasvattajallekin. Silmäthän olivat myös täysin terveet aivan kuten pentutarkastuksenkin myötä. Jäätiin noin puoleksi tunniksi maksamisenkin jälkeen pihalle odottelemaan Titjan kanssa kyytiä, kun tarkoitus oli Lindan luokse Vantaalle mennä kyläilemään. Linda saapuikin pienen belgianpaimenkoira tervuerennarttupentunsa Nitan sekä äitinsä kanssa meitä hakemaan, joskin Titja oli yhä (sen puoli tuntia sylissäni nukuttuakin) jälkeen ihan silmät ristissä. Tällä kertaa tosin askel ei enää vaappunut ja ottipahan vähän hölkkäaskeliakin siihen kun autolle siirryttiin. Autokyydissä näytti kyllä pitkälti siltä että koira horjahtaa millä hetkellä hyvänsä istualtaan kyljelleen, mutta hyvin sai sinniteltyä vaikka ottikin pienet torkut kyydin aikana myös makuutasossa - muuten torkkui istuallaan.

Ilta menikin koiran pikkuhiljaa virotessa ja tutustuessa uuteen tuttavuuteen, Nita-pentuun, jonka kanssa Titja jaksoi hetkisen painiakin. Perheen kissa Jimi ei oikein ollut innostunut toisesta koirasta talossa kun ensimmäisessäkin varmasti kestämistä.