Tänään siis toiset harjoitukset. P-HAU järjestää tänään myös match show'n, joten osanottajamäärä oli viime viikkoistakin entistä pienempi.. Paikalla vain Susanna, autossa koiransa Tutu (joka oli ennen meidän saapumista tehnyt jo pari harjoitusta Susannan kanssa, joten ei poistunut meidän treeniaikanamme edes autosta), Tööt omistajineen sekä minä ja Titja. Saatiin siis Susannalta melkeinpä yksityistreeniä, vaikka aika yksityistä se kyllä loppujen lopuksi olikin kun treeniaikaa peräti puolitoista tuntia ja kaksi suorittavaa koirakkoa.
Ensimmäinen harjoitus koostui siis lähinnä kolmesta esteestä (joista kyllä muutkin harjoitukset), joissa lähetettiin koira omalta puolelta hyppäämään este ja kutsuttiin välistä ennen seuraavaa estettä takaisin sekä lähetettiin taas hyppyyn. Ensin palkka pelkistä esteistä, sitten kun sujui niin vasta putken jälkeen. Toiselta puolelta harjoitus oli itselleni ohjauksen kannalta hieman helpompi, yhtä kaikki sujuva.
Välistätulo epäonnistui muutamaan kertaan, mutta Titjalla ei kuitenkaan mennyt hirveän kauaa tajuta homman ideaa. Putken jälkeen alkuperäiseen suunnitelmaan kuului myös rengas, mutta Titja tuntui unohtaneen sen ja pyrki koko ajan hyppäämään sivusta eikä itse renkaasta kun otettiin sitä ensin yksittäisenä. Rengas jäi myös Töötin harjoituksesta lopulta kokonaan pois, joten en piirtänyt sitä edes harjoituspiirrokseen. Titjan kanssa tämä tietää lisää harjoittelua renkaalla, jotta se ymmärtää saavansa palkan vain renkaan lävitse eikä vieritse hyppäämisestä.
Vähän samaa sarjaa kuin ensimmäinen harjoitus, mutta tällä kertaa koiran tuli kiertää esteen toiselle puolelle ja hypätä sieltä ohjaajaa kohden. En kertakaikkiaan ymmärrä missä Titja on oppinut niin vahvasti kiertämisen, vaikken sitä ole sille juuri opettanut puhumattakaan että kyseessä olisi agilityesteet, mutta meidän kohdallamme tämä harjoitus meni loistavasti. Titja reagoi kiertämiskäskyyn hyvin hyppäsi välittömästi esteen kun vain käskyn sain sanottua. Etenkin toisen puolen harjoituksen yhteydessä katsoin koiran menevän harjoitusta kuin pujotellen vaika omat käsimerkkini olivatkin melko matalat ja epäselvät, viimeisen hypyn "hop" käskyn jälkeen tunnuin näkevän kuin hidastettuna. Luulin että sanoin sen liian myöhään kun koira oli jo esteen kohdalla puolessa välissä, mutta Titja reagoikin käskyyni välittömällä hypyllä joka teki suorituksesta täysin puhtaan. Upea koira!
Myös Tööt selvitti kiertämisharjoituksen melko samaan tyyliin kuin Titja muutaman toiston jälkeen, joissa ilmaantui ongelmia, vaikka omistaja olikin huokaillut että onhan mun hyvä olla kun mulla on nopeaoppivainen koira. Ei siinä Töötinkään oppimisessa kyllä sen kauempaa mennyt.
Susanna luonnehti tämän harjoituksen kolmen vinottaisen esteen harjoituksista helpoimmaksi, olihan se tavallaan vaikka omaksi lempiharjoituksekseni jäikin kakkosharjoitus. Titja suoritti ongelmitta, vaikka meillä tuli Susannan kanssa puhetta takaaleikkaustyylistäni. Yritin Susannan antamalla neuvolla leikata, mutta se ei toiminut oikein eikä tuntunut luonnolliselta, joten leikkasin siinä vaiheessa joka sopi Titjalle sekä minulle paremmin. Leikkaan kuulemma takaa hieman erilailla kuin Susanna itse (takaaleikkaus tuli siinä vaiheessa kun koira lähetettiin viimeiselle esteelle niin piti itse päästä jotenkin putkea kohden, eli kahden viimeisen esteen välistä), mutta koska kuitenkin ohjasin koiran puoleisella kädellä sekä koira suoritti vaaditun esteen hyvin niin mikäs siinä leikatessa. Homma Titjan kanssa toimii.
Susanna on kuulemma leikannut koiran takaa ennen kuin se on hypännyt niin että päässyt ohjaamaan kolmannen esteen jo koiran vasemmalta puolelta, mutta minä otin koiran kakkosesteen jälkeen vielä oikealle puolelle ja ohjasin sen siitä hyppyyn, ja kun koira lähtenyt kohti hyppyä/hyppäämässä niin leikkasin takaa sen vasemmalle puolelle ja ohjeistin siitä putkeen.
Neljäs harjoitus kyllä kruunasi kaiken, oli niin helppo kuin olla ja voi. Käännettiin esteet vain suoraan kolmen riviksi ja mentiin ne. Tämähän on Titjalle niin passeli juttu, se suorittaa esteen toisensa jälkeen edes katsomatta minua riippumatta siitä kummalla puolella koiraa olen. Oli vielä kolmosesteen jälkeen sen näköinen, että "lisää suoritettavaa kiitos!"
Tööt suoritti muuten hyvin saman harjoituksen, mutta paikallaolossa lähdössä oli suuria ongelmia ja koira karkaili esteille ennen aikojaan. Meni hetki että Töötkin saatiin menemään suora paikallaolo-osuutta myöten mallikkaasti, joten se oli hyvä lopettaa siihen.
Koska meille jäi hurjasti aikaa niin saatiin itse valita mitä otettiin. Pyysin pientä keinuharjoitusta, jossa mentäisiin keinua niin että Susanna laskee keinun toisen pään hiljalleen alas. Titjallehan keinu oikeasti tulee olemaan se tulevaisuuden heikko kohta, joten mahdollisesti haluaisin kyseistä estettä harjoitella myöhemmin melko useinkin. Nyt Titjan kanssa huomasi vähän arastelua siinä kohdassa kuin keinu laski alas, kontaktit otti kyllä oikein loistavasti kuten on tehnyt mm. puomillakin. Keinun jälkeen siirrettiin esille A-este, jota otettiin pari kertaa ihan kontaktien varalta. Titjan ylösnousukontakti on loistava, alasmenossa on vielä harjoiteltavaa A-esteellä kun se on niin jyrkkä. Pari viimeistä alasmenokontaktia olivat kuitenkin mahtavat.
Vielä jäi aikaa.. Tööt oli kuulemma ottanut pujottelua 12 kepillä ennen meidän tuloamme Titjan kanssa (oltiin viitisen minuuttia myöhässä), joten käytiin Titjan kanssa ottamassa sitä. Itselleni ja koirallekin on näemmä helpompi kun koira on vasemmalla puolellani, mutta saatiin me se menemään puhtaasti sittenkin kun Titja oli oikealla puolellanikin. Kaipaisimme keppeihin lisää harjoitusta, vaikka Titja hiljalleen alkaa ymmärtämään niiden idean. Veli saisi minun puolestani saada ne agilitykeppimme joskus valmiiksi, jotka on luvannut tehdä, sillä haluaisin kepeistä varmat eikä se onnistu kunnolla yhdellä harjoittelulla per viikko agilitytreeneissä. Loppuun otin vielä pari kertausta rengasesteellä, jok alkoi sujua jo paremmin ja koira hakeutui enemmän itse renkaaseen eikä reunustoille. Siltikään ei ole este vielä täysin hanskassa, joten kertausta vaatii. Enempää ei sitten keksittykään ottaa ettei mene kahdelle koiralle liialliseksi tekemiseksi, juteltiin kolmistaan loppuaika vähän kaikesta koiriin liittyvästä (mm. näyttelyt, handlaus ja tappelevat koirat puheenaiheina).
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti