Käytin Miolan tänään kohtuu nopsaan ulkona kun ajattelin, että on kohtuullisen leuto sää ja olisi hyvä saada siitä pari kuvaa näytille, jossa kanin itsensä värit pääsevät oikeuksiinsa kun sisälläotetut kuvat tuntuvat pilaavan sen tyystin. En voisi kehua kuvasaldoa kun en viitsinyt lasta jäädyttää, mutta siinähän se meni. Kyllä sitä jo pikkuhiljaa toivoisi tuon lumen sulavan kokonaan pois, nytkin rämmin upottavaan hankeen saadakseni kanista muutaman kivan kuvan hangella (se onnekas kun ei uppoa) ja onnistuin saamaan lunta kenkään. Voi taas arvata olinko jättänyt sukat sisälle.
Hiirethän ovat minulla sijoituksessa, niitä on tällä hetkellä kuusi kappaletta, ja niiden kasvattaja kyseli ensimmäistä kahta pikkuhiljaa astutukseen. Meille on tulossa vajaa viikoksi hoitoon buhundnarttu Vaala torstaista eteenpäin, joka on hiirten kasvattajan kämppiksen koira, joten samalla kun Vaala haetaan niin hiirikaksikko Zaira ja Yinga lähtevät astutukseen. Alustavasti sovittiin että molemmat saisivat synnyttää täällä meillä kotona, joten pääsen seuraamaan kirppuikäisiä hiirenpoikasia - voi kääk!
Zaira on kuulemma saamassa hienon värisen sulhasenkin, ja Zaira on hiiristä henkilökohtainen lempparini, joten toivottavasti en jätä koko hiirikatrasta kotiin mikäli se meillä syntyy. Saisi luvan synnyttää rumia poikasia, tai pelkkiä poikia. Mun laumaan kun mahtuu vain tyttöjä.
Samalla kun Zaira ja Yinga lähtevät tapaamaan sulhasiaan, joutuu valitettavasti yksi hiiristä, Ockra, lähtemään viimeiselle matkalleen pöntötettäväksi. Se on kehitellyt itselleen tavan parturoida muita, joka on siis käytöshäiriö ja vastaavat tapaukset tulee erottaa muista eikä niitä tulisi käyttää jalostukseen. Yingan ja Keewan päät näyttävät tällä hetkellä varsin karuilta kun Ockra on nyhtänyt kavereidensa silmien välistä karvoja pois, ja Zairalla on myös pieni kaljuhko läikkä naamassa. Kaljuuntuminen erityisesti Yingalla (jolla se on pahimmillaan) alkoi jo ennen kuin nuorimmat hiiret Iraya ja Eysha tulivat, joten parturoijan on oltava joku ensimmäisestä nelikosta - ainoaksi vaihtoehdoksi jää Ockra, jolta ei löydy lainkaan kaljuja alueita ja on muutoinkin hyväkuntoinen. Se on muutoin vain niin rassukan ja hiljaisen oloinen, ettei siitä uskoisi pahaa.
Toivottavasti Ockra ei ehdi parturoida kavereitaan enää kovin paljoa ennen lähtöä, koska tällä hetkellä en omista mahdollisuutta erottaa sitä laumasta enkä muutoinkaan haluaisi pitää sitä yksin. Naarashiiret kun eivät missään määrin ole tarkoitettu elämään yksin, uroshiiret sen sijaan ovat eri juttu.
Näillä näkymin kaikkien suokkihiirtä Keewaakaan ei todennäköisesti tulla käyttämään jalostukseen, sillä se on jäänyt kasvussa muita niin paljon piememmäksi ja tuntui yhdessä vaiheessa kävelevän oudosti kyttyräselkäisenä, vaikka tätä ei ole lähiaikoina enää ilmentynytkään, mutta varman päälle pelaten.
Zairan ja Yingan jälkeen odotellaan siis vaan nuorimpien eli Irayan ja Eyshan kasvua, ne ainakin vaikuttavat tällä hetkellä hyviltä ja ovat kovin kauniita.
Veilan kanssa lähdettiin illalla collieiden hallivuorolle treenaamaan vähän tokoa. Ollaan siellä ennenkin käyty enemmän ja vähemmän miellyttävin tuloksin. Viime viikolla keskityttiin lähinnä tokoesteen opettelemiseen ja tänään otettiin enimmäkseen sitä myöskin. Veila makasi myös paikkamakuussa neljän muun koiran kanssa ja vaikka se nousikin makuulta, olen silti tyytyväinen siihen että se malttoi maata edes pienen hetken vaikka tämä taisi olla vasta toinen kerta kun se pääsi minkäänmoiseen ryhmämakuuseen. Muut paikkamakuun koirat olivat kohtuu varmoja ja jo kisanneita tokokoiria.
Itseäni ärsyttää aivan suunnattomasti, että opetin Titjan aikoinaan hyppäämään tokoesteen niin, että se jää aivan esteen taakse seisomaan. Nyt kun alokasluokka on sillä takana ja TK1 kerättynä, avoimen luokan hypyn opettelusta on tullut tuskallista. Koiran saa helposti esteen toiselle puolelle, mutta se istuu aivan esteeseen kiinni ja paluuhypystä ei tule sille helppo. Meinasin tehdä alussa saman virheen Veilankin kanssa, kunnes tajusin mitä olin tekemässä ja vaihdoin viime kerralla estehyppy-opetuksen tyyliä. Lähetän sen nyt reilun matkan päässä olevalle kosketusalustalle esteen taakse ja palkitsen sen sinne. Tavoitteena että se oppisi ottamaan esteeseen matkaa hypyn jälkeen eikä jäisi aivan esteeseen kiinni, pitäen mielessä tulevaisuuden treenit jos joskus "joudumme" treenaamaan myös avoimen hyppyä. Kyllähän se on mahdollista hypätä myöskin aivan esteen takaa, Titja tekee sen, muttei se näytä hyvältä ja haluan helpottaa koiraa jos vain suinkin voin. Titja kun ei tollo tunnu enää oppivan tuota etäisyyttä, niin jospa sen saisi Veilan kalloon ihan alusta alkaen..
Alla hieman kuvasatoa treeneistä, tarkoitukseni oli ottaa vain joku pieni koristekuva Veilasta hallilla blogin täytteeksi, mutta Tea otti ajankulukseen meistä muutaman treenikuvan. Kovin vauhdikkaita kuvia ei nyt tullut koska salamaa ei tullut käytettyä ja hallin valotus ei ole ihan omiaan kuvien ottamiseen, mutta kyllä niistä vähän tärähtäneistä kuvistakin näkee että jotain on ehkä käyty tekemässä. Kiitos kuvaamisesta, Tea!
Kosketusalusta on yksi Veilan lempparijutuista. Sen asettaminen esteen taakse tuntui helpolta ja parin toiston jälkeen Veila hakeutui alustan luokse kohtuu hyvin. Tätä otettiin ihan muutaman kerran jo viime treenien lopussa.
Veilan hakeutuminen alustalle ei ole aina täysin tarkkaa, mutta vaadin siltä käytännössä vain alustan välittömään läheisyyteen jäämistä käyttäessäni sitä jonkun muun kuin itsessään alustan koskettamisen opetteluun. Kuvassa olin palaamassa koiran viereen palkatakseni sen. Tässäkin tarvitaan Veilan kanssa vielä treeniä, sen tekisi niin kovasti mieli hivuttautua palkkaa kohden. Pyrin mielläni siihen ettei se liiku lainkaan pysähdyksen jälkeen.
Muutamia toistoja ja kokeilin välissä kerran ilman kosketusalustaa. Otin taas toistoja ja toisen kerran ilman, ja loppuun lisää alustan kanssa. Molemmilla kerroilla ilman kosketusalustaa jäi toki huomattavasti lähemmäs kuin mitä olisi tehnyt kosketusalustan kanssa, MUTTA tarpeeksi kauas esteestä. Tähän pyrin sen kanssa - hyvä Veila!
Loppukevennykseksi tehtiin Veilan kanssa muutama temppu. Ensimmäistä kertaa se teki vasta hiomisasteella olleen PAM-tempun vieraassa paikassa, ja ensimmäistä kertaa myös häiriössä. Yhäkin se pyrkii vähän mua päin kaatuessaan, mutta se teki mitä pyydettiin ja malttoi odottaa paikoillaan pää maata vasten "kuolleena" ilman erityisiä varmisteluja. Jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti