15 minuutin parrasvalot

Tällaisina päivinä sitä vaan kiroilee itsekseen, miten idiootin pennun sitä onkaan saanut. Vielä eilen se enkeli jota mä katselin kuvatessani 9kk kuvia muuttuikin tänään taas tavanomaiseksi tapahirviöksi, jolta puuttuu enemmänkin kuin muutama järjen hiven sen pienistä rusina-aivoista.
No olen ehkä vähän turhan raju kuvatessani lasta, mutta kun tilannetajua sillä ei ole niin pätkän vertaa eikä ole koskaan ollutkaan.

Eli Nasu päätti tänään hommata ensimmäiset 15 minuutin parrasvalonsa, suomen kielellä sanottuna 15 minuuttia jokaisen lähellä olevan ihmisen huomion tiiviinä keskipisteenä.

Olipa kerran kauppareissu.

Meillä ei ikinä ole ollut ongelmia koirien jättämisessä ulos odottamaan viiden minuutin kauppareissun ajaksi, eikä varmasti tule ongelmia jatkossa vaikka joutuisin millaiset solmut tekemään Nadjan ympärille.
Kiersin kaupassa sen verran, että sain otettua mukaani pikapastaa, jääteepurkin ja mietittyä hetken ottaisinko mitään muuta, kaapaten lopulta suolatikkuja mukaan "kaiken varalta" vaikkei mieli sillä hetkellä oikeasti tehnytkään. Vaan hyvä että otin.. Noh, jonottamatta kassalle.

"Kaupparakennuksen ulkopuolella kahdesta kytketystä koirasta toinen päässyt irti ja viivästyttää liikennettä. Omistajaa pyydetään saapumaan välittömästi kytkemään koira." 

Nätti kuulutus joo.. Niin munkin mielestä, kun mä niin satavarmasti tiesin kuka koira se oli. Titja ei IKINÄ löytäisi tietä valjaista ulos eikä sille tulisi mieleenkään yrittää, joten sen oli oltava meidän oma pikku Ällö. Ja juu, sepä se. Maksettuani (eikä myyjä tietenkään voinut kiirehtiä vaikka huomautin, että koirat olivat minun) kävelin sitten ulos ja näin mistä syystä sitä oltiinkaan kuulutettu.
Eihän pentu kauas ollut lähtenyt, ei. Päinvastoin. Kauppakeskuksen ovien ulkopuolella se oli, ihmisia kerääntynyt suureen kaareen sen ympärille, autot molemmista suunnista pysähdyksissä ja pentu keskellä kaikkea leikkiinpyytämisasennossa, haukkumassa naamallaan mahdollisimman iloinen ja sekopäinen ilme. Niin monta kertaa kuin mä olenkin metsästänyt tota pentua, niin helposti mä osasin sanoa että terve vaan sille joka haluaa saada sen kiinni ihan heti. Nääs kun se meinaa, että nyt kun leikitään, niin ihmisiä ei sitten päästetä kolmea metriä lähemmäs yritit mitä tahansa normaaliin uteliaaseen koiraan toimivaa temppua tahansa; vaan kun eipä toi mun silmissä normaali utelias koira ole.

Mä aikani yritin, pari ehkä säälivää ihmistä yritti auttaa. Kokeilin rapistella kauppapussia, ei mitään vaikutusta. Viimeisimpänä ja epätoivoisimpana keinona avasin ostamani suolatikut, joihin se sitten ahneuksissaan sortui kun selvästi näki, että jotain ruokaa on oikeasti tarjolla.
Ennen kuin sain pennun kiinni, joku mies kohtuullisen kohteliaasti huomautti ohi kulkiessaan "ota rakkisi kiinni", olisi tehnyt mieli pyytää niinkin asiantuntevan oloiselta mieheltä apua leikkisän pennun kiinnisaamisessa. :) Harmi vain, että hänellä tuntui olevan kovin kiire, ettei varmasti olisi pyyntöäni kuullut. Joku hieman ystävällisempi koiraihminen, vanha rouva kovasti vielä jälkeenpäin pennun jo ollessa takaisin valjaissa tarvitsenko vielä jotain apua moneenkin otteeseen, mutta totesin että eiköhän tässä jo olla. Nasu saikin sitten yksinään vetää pulkassa emännän ostokset kotiin oltuaan riittävän idiootti ja saatuaan viettää omat hupihetkensä, Titjalle sallittiin koko kotimatka kytkemättömänä kulkemista.

Nasun show'n ajan Titja oli nostellut tassujaan kylmissään, että eikö toinen voisi jo asettua juoksemasta, että päästäisiin lähtemään. Luimisteli myös siihen malliin, ettei tuntunut pitävän tilanteesta.

Joo, uudestaan kauppaan heti kun mulle tulee tarvetta sinne ja sillonhan mä otan mukaan pelkän Nadjan ja teen sille sellaiset valjas-panta-kytkelmät että siitä jos keksii itsensä irti, voin onnitella sitä.

Team Hammasnahkat

Wee, meillä on hoidossa parin viikon ajan sellainen "söpösöpö tuitui aww ihana" karvainen pitkäkarvainen collienarttu Milla (Arttulan Riemumieli), elämässään meneillään ensimmäiset juoksunsa, joten mun kirjoissa on aivan lapsi vielä.

Titja ja Milla onkin tavanneet aikaisemmin, mutta Nasu päätti heti aluksi, että tää tällainen kaveri on tosi pelottava. 5 minuuttia ja oltiin jo kavereita. Koko ensimmäisen illan Milla tuntui kovin rauhattomalta, kävi hyppimässä mua vasten ja syliinkin asti, ei oikein tiennyt miten päin sen kuuluisi täällä olla. Asettautuminen levolle näytti haasteelliselta, joskin painui hyvin nukkumaan kun itsekin kävin. Eri asia tosin, millaisin seurauksin..
Nadja on tosiaan tottunut nukkumaan samalal sängyllä mun kanssa, joten se oli siellä nytkin ns. valmiina, kun menin itse nukkumaan. Kävin sen selkäpuolelle makuulteni, kun Milla hyppäsi perässäni sängylle ja tuli naamaani kohti sen näköisenä, että suukkoja pitäisi antaa. Nasu katseli valppaana ja kun viimein sain Millalta pari ensimmäistä suukkoa, pentu yhtäkkiä komensi murinalla toisen kauemmas. Hetken ihmeteltyään Milla kokeili uudestaan ja sai vähän isomman murinan aikaiseksi, jota toinen sitten väisti hyppäämällä pois sängyltä. Viiden minuutin sisään pehkolapsi tuli kolmatta kertaa yrittämään saaden sellaisen vastaanoton, joka piti minunkin ihan pysäyttää nappaamalla pennusta kiinni, niin kovin tuntui kilahtaneen toisen tungettelemisesta.
Jännintähän tässä on se, ettei Nasu ole kovin lojaali ihmisiä kohtaan eikä liiemmin välitä ihmisistä (vielä vähemmän muista koirista) sekä ulkona se on hyvin pitkälti perässäraahattavaa ja rohkaistavaa tyyppiä. En aivan heti olisi uskonut, että se alkaa mua yhtäkkiä puolustamaan; kertoo kuitenkin toki jotain siitä, millainen suhde meidän välillemme on kehittynyt.

Noh, Milla joutui tyytymään nukkumapaikkaan joko vieressäni (Titja valloittanut jalkopäädyn), lattialla taikka säkkituolissa. En tiedä tarkalleen missä nukkui, mutta on ainakin nukkunut.

Ruoan kanssa ei ollut ollut illalla minkäänlaista ongelmaa, mutta aamuruoan yhteydessä Nadja kävi Millan päälle jo keittiössä ilman näkyvää syytä tänä aamuna. Vielähän sillä on lähinnä vauvahampaat ja Millakin tuntuu onneksi näyttävän hampaansa vain puolustuskannalla, etteivät nuo isompaa saakaan tuosta aikaiseksi, vaikka muutenkin lopettavat heti pyynnöstä. Nasu-ahmatti sai ruokansa syötyä ensimmäisenä, josta suoraan kyselemättä talsi Millan kupille ja hääti tämän murinan kanssa sieltä pois. Mä otin pennun sitten jalkoihini ja istuin tuolilla katsomassa kuinka Titi ja Milla vielä syövät, josta Milla sitten valmiiksi tultuaan kääntyi ympäri ja olisi tullut lähemmäs. Nasu oli heti valmiina hyökkäykseen.

Pennun käytös meni mulle jo aivan utopian puolelle, aikaisemmin se ei ole moista tehnyt.

Ruokailun jälkeen lähdettiin ulos, jossa kaikki oli taas ihanaa ja rauhallista sekä harmonista. Koirat leikkivätkin keskenään ongelmitta. Meillä on lenkeillä muodostunut näiden kolmen koiran kanssa jo selvä kulkujärjestys hihnassa. Miimii-Millan on oltava vasemmalla, Titjan keskellä ja Naskalin oikealla. Äitin päästyä myöhemmin sisälle saaitin häätö ulos jo ihan siitä syystä, että äiti innostui siivoamaan eikä Milla tuntunut ilahtuvan imurin ilmestymisestä keskelle lattiaa. Otin kyllä kameran mukaan, muttei siellä paljoa kuvia kyllä vielä saanut.. Toivoo sitten enemmän viikonlopulta.

Oli meillä illalla agilitykin Titjan kanssa. Lapset jäi keskenään kotiin siksi aikaa, kun äiti noin parissakymmenessä minuutissa heitti mut treeneihin ja toisen kerran kun haki mut takaisin sieltä. Vähän lienivät haukkuneen keskenään, mutta ei sen pahemmin, mikä on ihan hyvä suoritus Nadjaltakin. Meidän agitreenit meni oikein putkeen, Titja teki loistavia ratoja ja oikeastaan ainoa virhe, mikä tehtiin, tuli liiallisesta vauhdista aiheutunut keinun ylösmenon missaaminen hankalassa kulmassa. Sitä sattuu, mutta kokonaisuudessaan olen erittäin tyytyväinen suojattini agilitysuorittamiseen tältä päivältä.
Vaan mitä mä siellä agilitypaikalla näinkään! Nina, Roin (Timonan Roy Roosevelt) omistaja, oli tuonut paikalle kolmikuisen nahkavauvan Epun. Eppu on kotoisin Jäälinnan-kennelistä, oikealta nimeltään Jäälinnan Metsän Poika, joka kuulemma vasta viime tiistaina muutti Nina luokse asumaan aika yllätysperheenlisäyksenä. Aivan hurmaava ja rohkea trikkijätkä! Niin on suomalaisessa pennussa eri näköä kuin näissä belgialaisissa, joihin olen nyt silmältäni viimeisimmäksi tottunut.

Noh.. Kotiin, kotiin.. Päästiin sisälle asti, Titja oli vielä hihnassa ja katsottuani vain hetken muualle se kävi Millan päälle. Otin koiran lähemmäs ja laskin avaimia pöydälle niin jo olisi käynyt uudestaankin. Johan Titja toki eilen jo teki selväksi pienin varoitteluin, kuka täällä sisällä on pomo, mutta nyt en käsittänyt mistä ko. pienet hyökkäykset saivat alkunsa.
Otin lapset hihnan päähän ja lähdin viemään niitä ulos, kun rappukäytävässä vastaan tuli muuttajia kantamassa sohvaa. Nasu otti pakit, Millakin siinä perässä, joka sai Titjan syöksymään ulos kun kehotin molempia "mennään" (otti siis omaksi käskykseen). Ja kerta se muuttopakettiauto oli siinä heti oven vieressä, alkoi sitä muuttavaa miestä hälyttämään eikä tullut takaisin. Doh, lapset äidille pideltäväksi ja kävin raahaamassa rakkaani niskavilloista takaisin sisälle, että pääsin käyttämään pienemmät ulkona.
Iltaruokailusta mulla ei ole mitään sanottavaa. Meidän kulkureitti keittiöön on eristetty, koska Milla huomasi hauskaksi kiipeillä pöydälle asti (jota Nadjakin aiemmin harrasti). Meillä on usein ollut hedelmäkulho vieläpä pöydällä, niin tyttö löysi kyseisestä kulhosta mieleisen omenankin, jonka toi huoneeseeni syötäväksi asti. Pistin omat tehonahkani syömään keittiöön ja ruokin Millan huoneessani aivan varmuuden vuoksi, kun etenkin Titja tuntui olevan jo valmiiksi kiihtynyt.
Ruokailun jälkeen koirat pääsivät taas samaan tilaan ilman ongelmia. Nasu on tosin pyrkiväinen suojaamaan jopa äitiänikin Millalta, kun äitini istui sängylleni ja sai Nasun toiselle puolelleen ja Millan toiselleen. Näin mä niitä hampaitakin, vaikkeivät ne iskeneetkään, kun tajusin varoittaa äitiä että pitävät lapset kaukana toisistaan.

Saattaa nyt päällisin puolin kuulostaa siltä, että meillä on ollut enemmän kuin hankalaa, tai että ainoa mitä Milla täällä tekee on saa hammasta.. Ei nyt suinkaan, meillä on ollut kivaa, etenkin ulkoiluretkillä, eivätkä aiheutetut rähinät ole kuitenkaan suhteessa kovinkaan ärhäköitä. Tämän päivän aikana Milla on huomattavasti rentoutuneempi, joka todennäköisesti tulevien päivien aikana auttaa omiakin ärripurrejani ottamaan rennommin. Juoksutilanne tosin saattaa vaikuttaa itse kunkin levottomuuteen, johon olin kyllä jo etukäteen varautunut. Tällä hetkellä koira kuin koira on nukkumassa - Milla lattialla konetuolini vieressä ja mun hampailevat tolloni tuolla sängyllä tyynyjään valloittamassa. Mikään hätä siis ei kellään ole, että kyllä se tästä tasaantuu.

Matkailu kutsuu

Huomenet kello seitsemän pintaan. Heräsin Valon kaivamiseen, kun herra päätti pedata pystyssä olleen näyttelyhäkin pohjapeitettä uuteen uskoon.

Näyttelyhäkistä puhuttaessa, pennut käyttävät sitä päivittäin. Läppä on auki mutta alhaalla ja silti vain ottavat kesken leikinkin kierroksia ja syöksyvät sinne molemmat. Valo pitää paikasta myös hengailumestana ja tykkää raahata sinne leluja mukanaan. Saa sitten sitä tyhjennellä.
Nyt kun mainitsin tästä ja pennuilla sattuu olemaan hulabaloo-hetki, kuului juuri *thumps* kun molemmat on taas tuolla näyttelyhäkin sisällä. Ja samalla rumballa ulos sekä uudestaan sisään. Joskus pelkää tuon näyttelyhäkin ehjänä pysymisen puolesta, mutta ainakin pennut saavat hyvän ja kivan kokemuksen siellä sisällä olemisesta.

Täytyy nyt vähän valittaa, kun Valo on ymmärtänyt oikein kauniisti ulos tarpeiden tekemisen merkityksen, mutta siskolikan mielestä on vain niin pirun kiva kusta sisälle ja jättää saamatta ne namit ja kehut ulkona siitä hyvästä. Joskus musta oikein tuntuu siltä, että se pidättelee aina siihen hetkeen asti kunnes me päästään sisälle ja tekee täällä sitten kun katseen on kääntänyt. Valo tekee joka kerta näppärästi ulos aina ensimmäisen parin minuutin sisään sinne mentyä.

Meillä tässä päivälenkin aikana jo tuli ensimmäin pakkitilanne pihalla. Mulla oli vain pennut mukana kun ajattelin niiden nokosten jälkeen käytättää ne ulkona, niin eikö jo ovelta lähdettäessä jostain matkan päästä haukahtanut joku koira pari kertaa ja se sai nuo olennot toteamaan että kyseisestä paikasta on vaarallista jatkaa eteenpäin. Vieras koira onneksi lopetti haukunnan, joten reippaalla kehottamisella sain lapset siitä ohitse. Nadja katseli vähän aikaa jälkeenpäin ympärilleen terävämmin kun taas Valo tuntui unohtavan koko tilanteen ja paineli heti tarpeilleen. Takaisin marssittiin samaa reittiä ilman minkäänlaisia ongelmia.

Heh, just kun sain tuon kirjoitettua isoveli tuli omilla avaimillaan ovesta sisään. Muuttamassa nyttemmin Hämeenlinnaan, mutta tarkoitus on hänen ja kaikkien kolmen koiran kanssa lähteä Joutsaan tässä kohta, siksi mä olenkin jo nyt tätä blogimerkintää kirjoittamassa.
Pennut eivät ymmärrä.. Valo pitää säälittävää haukkutuhinaa ja molemmat koirat jumittaa mun huoneessa merkittävän näköisinä. Nadjaa kiinnostaisi mennä tutustumaan, mutta kun ei uskalla, hyppäsi sängyllekin vartioon. Valokin kuuntelee kiinnostuneena. Titjapa tuolta nyt tulikin jo ja alkoi haastamaan leikkiä molempien pentujen kanssa, tasoittaa vähän jännitystilannetta. :) Fiksu eläin.

Nyt on tilanne hallinnassa, kun kävin pennuille näyttämässä omaa velikultaani. Ei tarvitse enää hälyttää ja voi käydä sängylle vaikka nukkumaan viereenkin, jos veli siellä istuu.

Nadja muuten keksi tänään, että hän alkaa pelaamaan korttia. Ei ole hajuakaan, mistä se vetäisi pelikortteja, mutta ruutuvitosta se kanteli iloisena ympäri huonetta.

Nasu tuli tosiaan tänä aamuna taas melkeinpä kahdesti pöydälle aamuruokia laittaessa, sen tuossa alkuun unohdin vielä mainita. Joka tapauksessa taidetaan tästä lähteä tekemään matkaa, joten seuraavia kuulumisia sitten kun koneen ääreen osutaan.

"Varjele ja suojele.."

Hyvät huomenet sainkin jo kello kuusi. Että huomenta vaan.

Aamupäivässä ei ole mitään mainittavaa. Lapset otti taas aamuhepulit ulkonakäynnin jälkeen, joka olikin jo tuttua eilisaamusta. Ja mitä tuli mainittua eilisessä blogimerkinnässä, niin eipä tuo Nasu taidakaan olla ainoa, joka on kiintynyt säkkituoliin ;)


Näitä nukkumakuvia koirista on kyllä hauska ottaa ja etenkin seurata niiden asettautumista nukkumaan. Eilisen merkinnän lopussa kerroin myös Nadjan onnistumisesta valloittaa tyyny, onhan se filmattukin.



No mutta, sitten taas illan tapahtumiin. Iltaruoan jälkeen menin taas koirien kanssa ulos ja ajattelin, jes.. Eka ilta ilman minkäänlaisia lapsihäiriöitä. Olihan meillä niitä sitten.
Ensimmäinen kauhistus pennuille tuli jo kotiovelta lähdettäessä, kun toisessa lähirapussa olikin villakoira kolmen ihmisen kanssa ulkona viettämässä tupakointihetkeä. Se nyt oli järkytys jo sinänsä, mutta sai molemmat pennut tosissaan pakittamaan kun villakoirasta lähtikin ääntä. Nadja pakeni pannasta suoraan ovelle. Tässä tilanteessa kirosin taas kahden pakenevan pennun logiikkaa ja menin ottamaan molemmat pennut kainaloihini sekä komensin Titjan vapaana (hihnaa raahaten tosin) kulkemaan villakoiran ohitse.

Mitäpä siinä sitten, mentiin jälleen "keskinurmelle" ja kaikki oli siinä ihan hyvin.. kunnes se eräs mustalaisperhe (3 aikuista, 2 pientä tyttölasta ja yksi todennäköisesti ala-asteikäinen poika) saapui uimarannalta päin. Ajattelin, että menevätpä nuo sitten ohi tuosta, kunnes poika vihjaisi jotain koirien suuntaan. "Tuolla on toi Titja!" vai mitä se lieni huutavansa. Olin jo kiroamassa mielessäni kun en ollut tajunnut jätkän olevan se sama, joka me tavattiin pentujenkin kanssa kaksi päivää sitten illalla sekä jonka olen tavannut Titjan kanssa kymmeniä kertoja aikaisemmin.
Poika - Daniel vissiin nimeltään - lähti tulemaan sitten kohti kutsuen Titjaa nimeltä, joten tottakai soopelicollie lähti tervehtimään. Mustalaisvanhemmalta loppui puhuttu puhelukin yllättäen kesken ja porukasta alkoi kuulua tekstiä "Hyvä Jumala, varjele ja suojele.." toistettuna useampaankin kertaan. Vai sanoivatko Jeesus, ei kykene muistamaan. Näytti porukka kuitenkin himppusen pelokkaalta että tuo mun paimenkoira kävisi kiinni, mutta kun huomasivat siinä hetken katseltuaan Danielin kepinheittoa Titjalle ymmärsivät ettei se tee mitään. Pennut mulla oli kainalossa, Nasu puoliksi sylissäkin, katsomassa noita ihmetyksiä. Vähän vanhempi tyttölapsistakin tuli siihen lähelle ja sitä nauratti niin pirusti katsella Titjan kepinhakua. Uskalsipa sekin Danielin näyttämänä ottamaan Titjalta kepin ja heittämään sen (oli kyllä aika onnettoman lyhyt heitto, ettei Titjakaan meinannut tajuta minne keppi meni).
Olin yllättynyt, kun kaksi vanhemmista uskalsi tulla lähemmäs ja toinen alkoi jopa puhuttelemaan kohteliaasti kysellen koirien rotua jne. Sanoi tunnistaneensa collieksi mun sylissäni olevan koiran perusteella, eli Nadjan. Mietin mielessäni, miksi juuri Nasu, kun koiria oli vieressä kaksi muutakin. :D

Tää tyttölapsi olis halunnut silittää Valoakin vähäsen. Mä en mene aivan täysin varmaksi siitä mitä mä näin, mutta Valohan on ollut perin pakittavainen vieraiden suhteen, nyt oli kuitenkin vieressä niin ettei lähtenyt liikkeelle. Pääkin sillä oli täysin poispäin käännettynä musta, mutta näytti siltä että se olisi yrittänyt näykätä tätä tyttöä joka hieman huolimattomasti yritti tulla silittämään. Oletan olevani ainoa meistä kaikista, joka edes huomasi tuon pienen eleen, sillä tytöllekin tuli kiire heittämään Titjalle taas keppiä.
Danielkin kävi silittämässä pentuja, joskin otin varman päälle ja syötin niille koko ajan namia sen ajan - etenkin Valolle, sillä en ollut varma siitä mitä olin aiemmin nähnyt. Onneksi eivät sen kauempaa siinä olleet, sillä vanhemmat kävivät levottomiksi odottamisesta. Daniel oli vaikea saada jättämään leikkiminen Titjan kanssa, joten mun oli vain kutsuttava koira paikallaoloon enkä päästänyt sitä siitä enää lähtemään, joten Danielilla ei ollut enää ketään kenen kanssa leikkiä ja sekin lähti sitten.

Että tällaista tänään. Jottain pitäs tehdä noille. :(

Mutta otetaan nyt vähän positiivisempaa tähän loppuun. Seisottamistahan mä olen harjoitellut noiden kanssa päivisin ja veli tuntuu olevan vielä malttamaton odottamaan. Nasu alkaa sen sijaan olla jo mestari kyseisessä hommassa. Tänään ensimmäistä kertaa ulkona kokeilin juoksuttamista Titjan hihnan avulla ja nätisti molemmat ravaavat - pitää vain saada varmuutta ja vauhtia siihen hommaan.

Ollaan lisäksi tänään aloitettu treenaamaan istumista ihan muutamien toistojen kera ja molemmat pennut ovat tajunneet jutun juonen nopeasti. Nasun kanssa kokeilin ohjata namilla koiran viereenkin (etukautta) ja siihen se istahti nätisti oikealle paikalle. Hieno kakara. :)

Iltaulkoilun jälkeen lapsoset ottivat jälleen lisää hepulia sisällä ja ottivatpa kerrankin niin vauhdikkaita kurveja, että munkin piti hieman puuttua siihen menoon siinä vaiheessa kun tassut alkoivat kuopia vesikuppia ja levittää sitä ympäriinsä sekä siinä, kun Nasu syöksyi täyttä vauhtia mun TV:n taakse kaikkien johtojen sekaan ja sieltä taas vauhdilla pois monta kertaa putkeen (tilahan mun TV:n takana on juuri ja juuri pennun mentävissä). Nyt täytyy vain toivoa, että nukkuvat sitten koko yön tuon riehumisen jälkeen.

On nähtävää, paljon elettävää..

Nätisti pennut herättivät siinä seitsemän pyörteillä aamulla ja suoraan ulos. Oli pakko palata nukkumaan vielä hetkeksi sen jälkeen, joten varsinainen aamuateria syötiin yhdeksän jälkeen ja mentiin toistamiseen ulos. Näillä kierroksilla ei tapahtunut mitään sen kummempaa.

Kun päästiin takaisin sisälle, lapset ottivat oikein kunnon kohtausta ympäriinsä. Ensin juoksi Nasu ympäri taloa aivan päättömästi Titjan ja veljensä seuratessa perässä. Titja pyrki ottamaan Nasua hellästi niskastakin kiinni, että rauhoitupa nyt vähän. Kun Nadja oli hiljentänyt vauhtiaan, olikin Valon vuoro ottaa oma kohtauksensa - vähän lyhyempi, mutta kohtausten loputtua pennut samahtivat nukkumaan.
Nadja löysi uuden nukkumapaikan itselleen säkkituolista. Säkkituolista oli aiemmin tullut Milkan vakiopaikka meillä ollessaan, sillä Titja ei siitä niinkään ole välittänyt, mutta taitaa sekin jäädä Milkalle tulevaisuudessa vain haaveeksi - niin hanakasti pikkuneiti tuntui kyseiseen tarrautuvan ja on viettänyt melkein kaikki päivän nukkumatuokiot siinä.


Vähän päivemmällä keksittiinkin, että kokeillaan käydä tuossa Myllypohjan koirapuistossa kaikkien kolmen kanssa, siinä kun ei usein ole muitakaan koiria niin saavat pennut ja Titja mahdollisuuden käyttää vähän nenäänsä ja pennuille tulee tuota autoiluharjoitustakin - mitään ongelmiahan ei Lahteen tullessa kyllä kummallakaan ollut, mitä nyt Nadjalla pientä kuolaamista.

Koirapuistossa ei tosiaan ollut yhtään ketään. Titja nouti keppiä siinä missä pennut käyskentelivät omiaan aivan kuten kotipihassakin ollessa. Muuan pieni sekarotuinen sattui kuitenkin kulkemaan koirapuiston aidan viertä kertaalleen, joka sai lapsokaiset valppaiksi. Nadjaa olisi kiinnostanut mennä vähän lähemmäskin, mutta aivan aidan vierus olikin pelottava tapaus. Valo sen sijaan pysyi mieluusti meidän ihmisten (minä ja äitini) lähettyvillä tarkkailemassa tilannetta sekä siskon etenemistä kauempaa. Titjaa ei olisi suoraan sanottuna voinut moinen pikkukoira kiinnostaa.

Koirapuistosta lähdettiin ajelemaan kaupungin toiseen laitaan äidin tuttavan luokse hakemaan videokameraa ja vastaavia härpäkkeitä. Matkalla Nadja alkoi tosissaan kuolaamaan ja pysähdyttäessä pihaan ehdin juuri avata auton takaoven ja pyytää Titjan ulos kun pentu puklasi. Noniin.. Otin Nasun syliin ja Valo meni hihnassa äidin kanssa, Titja vapaana. Miestuttu tuntui pelottavan Valoa, joka keksi että hihnasta pääsee irti ja lähti sittemmin pienen matkan päähän karkuun aivan varmuudeksi. Nadja sai sylissä ollessaan hieman haistaa perhetuttua, mutta maahan päästyään ei sekään tuntunut viihtyvän tuttumme läheisyydessä. Äiti ja tämä tuttumme, Pertti, lähtivät sitten takapihalle päin siinä missä minä jäin hihnassa olevan Nadjan kanssa metsästämään Valoa kiinni. Otin Valon syliini ja lähdin äidin ja Pertin perässä takapihalle.

No ei siinä mitään, Titja päätti tehdä rynnäkön takapihalta meitä vastaan. Nasu säikähti sitä ja mulla ollessa hihna vähän huonosti kädessä (kannetun Valon takia) otti neiti vuorostaan jalat alleen. Piti siinä lähteä takaisin päin hakemaan Nasuakin, joka varmuuden vuoksi juoksikin vähän pidemmälle tielle kuin mitä Valo oli tehnyt. Onneksi hiljaisia teitä jossain hyvin syrjäkujilla, olisi muuten tarvinnut pelätä autojen puolesta. Titja sai kakkosrynnäköllä ajettua Nasua vielä kauemmas, joka sai mut lähemmäs karjaisemaan soopelin istumaan. Suututti sen käytös, vaikkei se todennäköisesti ymmärtänytkään mitä oli tapahtumassa. Äiti otti Titjan kiinni samalla kun olin itse ottamassa Nadjan hihnasta kiinni (antoi kuitenkin lähestyä kun ei ollut muita tekijöitä ympärillä). Sain pennut takapihalle (Valo yhä kannettuna, alkoi mutuen tuntua käsivarsissa) ja päästin ne siellä irti.
Titja jatkoi idioottina ryntäyksiään, joskaan onneksi pennut eivät ottaneet hatkoja takapihalta, vaan pysyivät siellä. Nasu melkein yritti lähteä jahtaamaankin Titjaa, mutta tuli toisinaan toisiin ajatuksiin. Valo pysyi yhä hyvän matkan päässä Pertistä, siskonsa uskalsi vähän lähemmäs sentään tulla. Lähtiessä pennut kiinni, jolloinka takaa päin parin sekunnin ajan kävivät molemamt itse Perttiäkin haistelemassa, mutta sitten taas karkuun.


Vähän hitaita hihnassa etenijöitä nuo kyllä ovat, mutta jaan kanssa saatiin ne auton viereen ja nostamalla vielä kyytiinkin. Nasu aloitti kuolaamisensa nyttemmin jo aikaisemmin ja puklaus tuli jälleen auton jo pysähdyttyä kotipihassa. Valo kuolasi erittäin vähän paluumatkalla, menomatkalla ei ollut minkäänlaisia ongelmia. On se kumma miten nämä nartut tuntuvat ottavan matkustamisen niin tosissaan, tietää Nasulle tonneittain lisää matkustamista tulevaisuudessa.

Iltapäivällä otettiin kaikki nokoset mun sängyssä - meikäläinen ja kolme koiraa. Oli vähän ahdasta, voinen kertoa, kun en omista edes parisänkyä.

Illalla taas ruoan jälkeisellä käynnillä tavattiin naapuruston lapsia. Kolme tällä kertaa ja eri lapset kuin eilispäivänä. Mulla oli kaikki koirat kiinni, joskin päästin Titjan taas vapaaksi leikkimään lasten kanssa. Valo otti hetimmiten pakit, Nasu suhtautui jälleen rauhallisemmin. Valokin antoi sitten kahden noista lapsista koskea kun kyykistyin sen vierelle ja silittelin sitä paikoillaan. Onneksi eivät lapset olleet siinä kauaa ja pääsin viettämään koirien kanssa omankin aikani.

Tämänpäiväisen esityksen jälkeen mulla on kyllä sanani sanottavana tuosta.. että lisää ihmisiä vain. Niin ja koiria kanssa. Pystyisin handlaamaan tilanteet, jos koiria olisi vain yksi; mutta kun niitä on kaksi. Oikeastaan kolme, mutta Titjan voi tarpeen tullen jättää sisälle. Ja näillä pakollisilla lenkeillä joudun käymään molempien pentujen kanssa samaan aikaan mm. ruoan jälkeen, niiden herättyä jne, muussa tapauksessa toinen tekee sisälle tarpeensa, eivät sen vertaa sisäsiistejä ole. Yhden koiran rohkaisemiseen olisi huomattavasti helpompi keskittyä, samoin kuin palkkaamiseen, nyt se on hankalaa kahden eri tavalla reagoivan pennun kanssa.
Mun on myöskin pakko tunnustaa, että näistä kahdesta pennusta mulle huomattavasti tärkeämpi on Nadja. Siksi mä saatan kirjoittaakin siitä blogiin yksityiskohtaisemmin kuin Valosta, johon yritän olla kiintymättä liiaksi, vaikka toiminkin sen kanssa päivittäin aivan yhtälailla kuin Nasunkin kanssa. Toinen tunnustuspakko on se, että olisi hienoa jos Valo löytäisi oman paikkansa mahdollisimman pian, sillä pentu on oikeutettu saamaan yksityiskohtaisempaa huomiota ja vahvistusta sekä rohkaisua, kuin mitä mä pystyn sille täällä antamaan toimiessani yhdessä kahden muun koiran kanssa Valon lisäksi.

Kohta mäkin oon menossa nukkumaan, nyt vaan naureskelen noille koirille keskenäni. Titjahan on aina ollut tyynyjen perään ja nukkuu vähintään pää ellei puolet vartalosta tyynyn päällä sängyllä. Nasu halusi sängylle Titjan kanssa, joten kävin auttamassa sen sinne jonka jälkeen velikultakin oli nostettava ylös. Titja tuntui kiroavan pentujen ilmaantumista hänen alueelleen ja oli vaihtamassa asentoa nousten seisomaan, kun arviointivirheen kautta Nadja pujahti väsymyksestä hidasliikkeisen Titjan ohitse ja kävi tyynylle makaamaan samoihin aikoihin kun Valo asettautui jalkopäähän. Oli aikuisen collien ilme perin typertynyt ja se vilkaisi muakin merkittävästi, että miten pystyin päästämään nuo kaksi kamaluutta hänen alueelleen.

Titja on ihana koira, kun sen ilmeistä pystyy lukemaan kaikki sen ajatukset. Kyllähän mä olen sikäli ilmeikkäitä koiria nähnyt, jotka leikkiessään saavat käsittämättömät ilmeet naamalleen (joka onnistuu toki Titjaltakin), mutta tämä tyttö peittoaa kyllä monet muut arkipäivän ilmeskaalassa. Sillä on enemmän ilmeitä kuin monella tuntemallani ihmiselläkään. Way to go, girl.

Lapset kameran edessä

Kuten luvattu, niitä kuvia:
http://korvakoirat.kuvat.fi/kuvat/Friends/Titja%20Milka%20Nadja%20and%20Valo/

Nonniin, eli siis oltiin aamusta ulkona kuvailemassa ruokinnan jälkeen (koirat muuten ruokittiin kahdessa osassa, ensin isot ja sitten pienet - joskin isot näyttivät varmoilta, että toinenkin kierros oli tarkoitettu niille..). Rakennekuvia oli hauska ottaa, Nasu tajusi idean paljon nopeammin kuin velipoika, joka on vielä hyvin malttamaton seisomaan edes puolta sekuntia paikoillaan.

Ulkoa tultaessa mentiin toistamiseen pesuun. Hyvin jaksoivat molemmat olla, vaikka totesivat nyt ettei pesussa oleminen olekaan niin kivaa. Silti sinne kylppäriin on vain päästävä oven avautuessa, vaikka pesuallas ei niin enää miellytäkään. Tuo kamalin haju on jo poissa, päässä sitä tietty vielä on kun ei kehtaa sitä juurikaan arkojen paikkojen takia pestä.. Mutta kaulasta alaspäin puhdasta. :)

Taisin unohtaa eilisessä kirjoituksessa muuten mainita, että kokeilkaapa tulla yrittämään korvahoitojen viritystä Nadjalle.. Varautukaa vähintään vartin operaatioon (siinä missä Titin kanssa sujuisi kahdessa minuutissa).

Anyways.. Milka lähti emäntänsä Annin kanssa jo päivällä kahden maissa meiltä pois, joten iltapäivä jäi kokonaan vapaaksi itselleni pentujen kanssa. Taisi olla Milkalle kyllä helpotus ainakin hetkeksi, tuntuu meno tässäkin talossa vaan kasvavan ja meidän tossukka jäänee vähän jalkoihin. Ulkona pitäisi ravata enemmänkin lasten kanssa, about parin tunnin välein, jos meinaisi pitää lattiat puhtaina. Etenkin kun noita on kaks, niin ei oikein tiedäkään kumpi ehtii eteiseen tehdä pisut ellei satu olemaan näkemässä - sinne ne kaikki pennut on joka tapauksessa suunnistaneet, ei löydy pisuja mun huoneesta eikä keittiöstä tai muualtakaan. Eli suunta on ainakin oikea, mutta malttaisivat vaan vielä siihen asti, että päästään oven ulkopuolelle.
Ulkona Nasu vetää laajoja kaaria keskenään ja velipoika seuraa sitten perässä. Nimiänsäkään kun eivät vielä osaa (veli alkaa kyllä tunnistaa itselleen nimen "Valo" Annin kutsunnan jäljiltä) eivätkä minkäännäköiset äänet tunnu kiinnostavan - kättentaputukset saavat tosin hetkeksi huomion - on lasten suunnan muuttaminen mielenkiintoinen operaatio.

Pennut ovat kohtuullisen aktiivisia puolustamaan puruluitaan, jotka niille antaa välttääkseen kaiken muun järsimisen ympäri taloa. Viime yön kohtaus kolmen aikaan aamuyöstä sisätiloissa lienee puolustamisista voimakkain, kun veli yritti mennä siskoltaan hakemaan luuta ja sisko päättikin että "peekele, minulta et mittään ota" ja pisti sellaiset murinat kasaan että veli oli selällään ja Nasu siinä päällä vauvahampaat irvessä siinä vaiheessa kun nappasin tytön niskasta kiinni.
Huomenna ostamaan lisää luita, kun ainakin pennut niistä tuntuvat tykkäävän.


Koirille nostettiin niiden patja takaisin ja päällystettiin sellaisella lakanalla, joka a) saa likaantua ja b) saa mennä rikki, jos nuo keksii sitä repiä. Ovat kyllä yrittäneetkin, mutta iltaan mennessä jättivät sen enemmän rauhaan.

Iltaruokinta sujui näppärästi, vaikka ruokinkin kaikki kolme samaan aikaan. Pennut (etenkin ahneempi Nadja) tuntui olevan kovin kiinnostunut pöytää vasten hyppimisestä, mutta tällä kertaa ei sentään saanut tilaisuutta hyppiä pöydälle asti. Ruoan jälkeen ulkona ollessa tavattiin sitten niitä naapuruston lapsiakin, joskin vain kaksi kappaletta. Ovat aina tykänneet leikkiä Titjan kanssa, joten tottakai minut ja koirat nähdessään tulivat luokse kyselemään ja ihmettelemään. Koirat oli kaikki mulla siinä ympärillä vapaana, joista Titja meni innoissaan tervehtimään lapsia ja Nadja vähän viiveellä perässä. Valo sen sijaan lasten tullessa lähelle juoksi kauemmas järkyttyneen näköisenä ja lasten alkaessa leikkiä Titjan kanssa keppiä heitellen, tuli velikulta mun taakseni seisomaan ja tarkisteli tilannetta sieltä. Nasukin intoutui riepottamaan joitain onnettomia risuja, kun ei Titi antanut sille mahdollisuutta koskea kunnon keppeihin.

Illasta Nadja keksi, miten hienoa kenkiä on kantaa. Sai useammankin kerran kantaa kengät mun huoneesta takaisin eteiseen. Kun kenkien kantelu sitten loppui, keksi se erään lankalaatikon mun huoneesta. Hohhoijaa.
Kaikkea ne tosiaan tuntuvat purevan. Siinä vaiheessa kun ruokakuppien (keraamisia) reunatkin alkoivat yöllä maistua hyvältä suussa, heitin piruuttani Titjan inhoaman metallikapulan lattialle ja katsoin mitä ne siitä tuumaavat. Ja vielä mitä, sitähän se vasta jännä olikin järsiä. Valo lopetti vain pienen hetken jälkeen siskon omiessa koko kapulan, Nasu oikein kantoikin sitä metrin matkan pois veljen luota - joskin väärästä kohdasta, mutta kantoi silti. Titja ei ole tähänkään päivään mennessä suostunut vielä edes nostamaan metallikapulaa itse maasta.
Perin tyytyväisenä näkemääni otin kapulan kuitenkin lapsilta pois, etteivät totu sen oloon leikkikaluna. Täytynee toivoa, että samaa intoa syödä metallisia esineitä löytyy vielä myöhemminkin, kun varsinaista metallinoutoa aletaan harjoittelemaan.

Kyllä näistä lapsista vielä jotain tulee :) Mä olen ainakin vajonnut tuolle Nadjan rakenteelle jo täysin, se on niin erilainen kuin mitä Titja koskaan nelikuisena on ollut. Pahin jalka-ikä on tietysti vielä tulossa, että niitä jalkoja odotellessa.

Welcome to Finland

Mähän lupasin teille, että tänään tapahtuu. Ja silloin myös tapahtuu!


Nelikuiset nahkalapset kaukaa Belgiasta, of Meadows-kennelistä löysivät tiensä Suomen lentokentälle kasvattajansa, ainostaan ranskaa puhuvan vanhan herrasmiehen kanssa. Siinä missä minulla, Annilla ja Lainion Riikalla oli pieniä ongelmia kommunikoida vanhan herran kanssa, haettiin apua mm. paikalle ilmaantuneelta veljeltäni, hänen ranskalaiselta kaveriltaan sekä ranskalaiselta serkultani. Onnistuttiin me sitten kuitenkin saattamaan kaikki kommunikointi loppuun asti, vaikka epäilys oli automatkalla lentokentälle tullessa suuri.

No mittee mie tein niitä pentuja kahtomassa..

Niistä järisyttävän yltiöystävällisistä kahdesta pennusta merleversio, äärimmäisen reipas ja energinen narttu, tuli meille vakituiseksi asukkaaksi. Omistan koiran yhdessä Lainion Riikan kanssa.
Eikä siinä tähän hätään vielä kaikki.. Sillä trikillä velipojalla ei ole toistaiseksi varsinaista kotia, jonne Riikka sen sijoittaisi, joten on hänkin meitä täällä viihdyttämässä. Aamulla siis lähdettiin liikenteeseen jättäen kotiin kaksi koiraa.. Ja määrä tuplattiin iltaan mennessä.

Merlenarttu sai hyväkseen kaksi kutsumanimeä. Nasu se tulee todennäköisesti aina Riikalle tulemaan, mutta meidän perheessä saattaa hyvinkin muotoutua Nadjaksi. Ei meikäläisen äiti näemmä tykännyt Nasu-nimestä ja tuo Nadja tuntui rimmaavan Titjaankin. On meillä joka tapauksessa lyhtenteinä sitten Nasu- ja Titi-nallet.
Jätkä onkin sitten Ville Valo, Riikan kutsumana Ville ja Annin kutsumana Valo.. On vaan trikki vähän kaukana valoisesta, mutta se nyt on pientä. Enää puuttuu se kitara ja meillä on rokkistara valmis.

Ensimmäiset hetket sisällä menivät suihkun pyörteissä, sillä lapset tuntuivat haisevan aivan kammottavalle. Uusintasuihku lienee olevan tarpeen huomenna, sillä kaikki haju ei täysin tänään lähtenyt.
Siinä missä Titja olisi juossut jo kauas kylppäristä pesun jälkeen, nämä lapset haluavat sinne aina uudestaan ja uudestaan oven avautuessa. Pistivätpä ne muutenkin ranttaliksi kun leluja alkoi ilmaantua lattioilla nenän eteen. Parhaimmillaan molemmilla oli omat lelunsa, joiden kanssa juoksivat pitkin kämppää retuutellen lelua. Milka ei oikein ymmärrä koko hässäkkää ja piippaa toisinaan ollen aivan sekaisin tilanteesta. Titja ei sen sijaan tiedä ketä komentaa, kun onkin yhtäkkiä kolme rikoslaista varastamassa hänen lelujaan yhden sijaan.

Pitihän se koirien patjakin nostaa pois, kun alkoivat termiitit sitä innoissaan repiä. Samoin lähtivät heti kättelyssä matot ja muut irtovälineet, sillä tuholaiset tuntuvat uteliaina iskevänsä hampaat joka ikiseen koloon, minkä löytävät - etenkin Nasu. Kaksosista siskolikka on myös käsittämättömän ahne, sillä onnistuipa tuo iltaruokia tehdessä hypätä tuolin kautta pöydällekin vastaanottamaan ruoka-annoksia etuajoissa, kun pöytää vasten hyppiminen estettiin.
Molemmat ovat käsittämättömiä pusukoneita. Nasu oppi hyppäämään sängyllekin ihan vain siksi että oli pakko päästä pusuttamaan sängyllä istuvaa Annia. Ei siltä ainakaan vietereitä jaloista puutu. Mä olen aina sanonut, että Titja on kenguru, joten nyt mulla on täällä sitten niitä kaks. Ja kun kerta eläimiin päästään, niin yks kojootti lisää. Nadjan korvat on siis samaa mallia kuin Titjalla, joten joutuivat välittömästi hoitoon. Veikalla ovat vähän paremmat, mutta painot sai silti. Valo on yleisesti muutenkin hieman maltillisempi kuin Nasu ja kiintynyt siskoonsa kovin, vaikka sisko pistää menemään ilman veljeäänsäkin - ovat yhdessä kuin paita ja peppu.

Iltalenkillä me nähtiin Johannes Deli-pehkon kanssa, joka ei kuitenkaan ollut niin kovin kiinnostunut pienistä. Tällä lenkillä taisi termiittien energia olla jo vähissä, sisällekin tultaessa kuukahtivat melkein suoraan.

Nyt ovat kaikki nukkumassa, viimeinkin. Mäkin alan olla jo väsynyt, joten jos jotain jäi kirjoittamatta, niin jatkan huomenna.
Meidän H-hetki on sinetöity ja pennut onnistuneesti kotona.

Saatte lisää kuvia myöhemmin.. :)

Yksi, kaksi... Viisitoista!

Riikka-Liisa meitä eilen jo kyselikin päivän varoitusajalla, josko tänään kokoontuisimme Ahtialan koululle pienen collieporukan kanssa. Mitään en osannut sanoa, kun meillä on talossa tuo yksi lievä ontuja, mutta ajankohdan iskiessä kohdalleen päätettiin sitten sinne lähteä. Titjalla jalassaan jonkinnäköinen side - vaan arvatkaapa kauanko se siinä kesti..

Titja ja Milka pitivät kunniakkaasti yllä nahkojen edustusta muun collieporukan keskellä ainoina lyhytkarvaisina versioina. Kun kaikki oltiin saatu koolle, alettiin ihmettelemään, kuinka pirun monta collieta tässä ympärillä sitten oikein onkaan. Luvuksi saatiin viisitoista. Karvajakaumaksi 2 lyhytkarvaista, 13 pitkäkarvaista. 4 pikkupentua, 1 pentu ja 10 "aikuista" (1v tai vanhempi) collieta. 4 tricolouria ja 11 soopelia.
Meidän porukastamme jättäytyi pois Tea merle- ja trikkityttöjensä kanssa, joten ehkä ensi tapaamisessa meillä on merletkin edustettuna.. Vähän sekä että karvanlaaduissa, kuka tietää.

Riikka-Liisan tekemän listan ryöväsin paikallaolleista, sen verran oli vaivaa nähnyt nimien, kutsumanimien ja ihan syntymäaikojenkin merkkaamisessa (poistin näkyvistä kuitenkin vanhemmat, sori Riikka :D Ne ei mahtuneet leveyssuunnassa nätisti mun pieneen blogiin). Lista on tehty ikäjärjestykseen:

Black Gary One Night Lover "Nici" (s. 16.2.2003)
Silimen Classic-Cola "Classic" (s. 12.4.2005)
Pikkumusti "Venla" (s. 19.5.2005)
Silimen Tähti Olen Minä "Tuike" (s. 2.9.2006)
Silimen Tähtisilmä "Pinja" (s. 2.9.2006)
Dandinas Put Up to Play "Titja" (s. 28.9.2006)
Silimen Classic Delight "Deli" (s. 14.4.2008)
Silimen Summer Soul "Pyry" (s. 27.4.2008)
Stardust "Taika" (s. 10.5.2008)
Timonan Unett Unity "Milka" (s. 21.6.2008)
Arttulan Riemumieli "Milla" (s. 14.12.2008)
Silimen Summer Love "Sahra" (s. 7.3.2009)
Silimen Summer Rain "Mickey" (s. 7.3.2009)
Black Gary Young Lover "Rico" (s. 31.3.2009)
Arttulan Sokerihiiri "Siiri" (s. 4.5.2009)

Paikalla saatiin pari rähinääkin, kun nuoret ikätoverit päättivät alkaa komentajiksi. Mitään vakavaa ei kuitenkaan sattunut eivätkä pennutkaan joutuneet varsinaiselle tulilinjalle. Titja pysyi yllättävänkin hyvin poissa kahakoista, kun olen melkein jo tottunut siihen, että se on ensimmäisenä siellä keskellä ottamassa jonkun kanssa yhteen jos on ottaakseen. Etenkin päärähinähenki tuntui kuitenkin taipuvan vanhemmalleen eikä alkanut Titjan kanssa haastamaan riitaa siinäkään vaiheessa, kun nahkaprinsessa ilmoitti oman kantansa hallitsemastaan kepistä.

Titja onnistui kauniisti puoliksi irrottamaan ja kaiken lisäksi vielä kastelemaan sekä likaamaan siteensä niin taidokkaasti, että otin sen loppupelistä siltä pois. Eikä tuo tuntunut juuri ontuvankaan, kun paikallaolijat näyttivät puoliksi unohtaneen yhdellä paikallaolijoista olevan tassu auki. Viime hetkillä oli tyttö otettava kiinnikin, kun vielä vain olisi jaksanut painaa siinäkin vaiheessa, kun muut alkoivat jo tasata kierroksiaan. Anturahaavakin näytti alkavan taas punottaa, niin ei senkään perusteella kehdannut antaa lapsen enää sen kanssa pelleillä.

Paikalla olleista kahdesta aikuisesta uroksesta nuorempi Pyry tuntui löytäneen Titjasta jonkin aivan ihanan hajun, joka sai Titjan antamaan jätkälle hammastakin. Toinen uros ei kuitenkaan reagoinut mitenkään, joten olen hieman ristiriitaisella kannalla sen suhteen. Kovasti yhä odotan niitä hiton juoksuja, joten toisaalta Pyryn reagointi Titjaan teki iloiseksi.

Millan ja pienen Siirin omistajalla Antilla oli colliemiittingissä kamerakin mukana, saatiinkin hyvin pienellä ajalla kuviakin katseltavaksi. Galleria on täällä:
http://akf.pic.fi/kuvat/Collikka%20tapaaminen%20Lahdessa%2012.7.2009/

Kiitos kaikille paikalla olleille mukavasta päivästä :)

PS. Huomenna tapahtuu..
Tuntikello alkaa tikittää laskiessamme aikaa "H-hetkeen"

No voi piru

Viime yönä Annin jo nukkuessa olin lähdössä lenkille koirien kanssa, kun huomasin että Titja ontuu. Vein sen sitten takaisin sisälle ja lähdin ainoastaan Milkan kanssa tapaamaan Johannesta, jolla oli mukanaan suunnilleen Milkan ikäinen pehkonarttu Deli.
Kaksikolla riitti leikkejä, mutta olihan Milkan tietysti otettava Deliltäkin hammasta. On se raukka, kun omistajan mukaan on kissaltakin saanut turpiinsa vain jokin aika sitten.

Kotona sitten katsomaan Titjan tassua, siellä on anturassa reikä. Niinpä niin. Pesin ja ajattelin, että katson aamulla miltä se näyttää, mutta ulkoilun seurauksena haava oli vain entistä pahemmin auki tänään päivällä.

Ei nääs neiti pysynyt ulkona oikein nahoissaan. Etenkin, kun Milka sai juosta vapaana ja leikkiä kepillä emäntänsä kanssa. Yritin istua aloillani maassa Titja hihnan päässä - veti mut ainakin kolmesti kumoon ja kerran riistäytyi koko pannasta (kuristava kaiken lisäksi) irti. Eikä sitä sen jälkeen hetkeen saanutkaan takaisin, kun ensitöikseen otti kepin ja juoksi Milka perässään kunniakierroksia kepin kanssa. Hohhoijaa..
Sisälle tultaessa hommasin ämpäriin vettä ja ajattelin että saan tota jalkaa pestyä siellä paremmin, kun varsinainen pesuallas on niin hankala ja koira ei pidä siitä ollenkaan. Joskin ämpärioperaation jälkeen koira oli huomattavasti kuivempi kuin omistajansa.

Nyt meidän kiukkupussi kulkeekin sitten side jalassaan ja arvostus emäntään on väliaikaisesti laskussa. Asiaa ei paranna se, että tuo vuoden ikäinen poni(Milka) raahaa Titjan leluja ympäri taloa.

Titjan periaatteena kun on, että kaikki on VAIN Titjan...

Leikki on lasten työ

Vaihteeksi tänään Anni tuli koiransa Milkan kanssa meille kyläilemään. Heti aluksi annettiin koirien juosta asuntojen keskellä olevalla nurmikkoalueella, "keskinurmella" kuten voisin itse todeta. Piti ihan kamerakin käydä hakemassa kuvia varten, kun tuntui aurinkokin mukavasti osuvan kyseiselle alueelle.

Siinä vaiheessa kun sekä silakan(Titja) että ponin(Milka) kielet alkoivat roikkua pitkällä suun ulkopuolella alettiin me omistajat elätellä ajatusta rannalle menemisestä. Niinpä me sitten koirarannalle päädyttiin ja pistettiin kakaratkin uimaan. Enemmän niiltä meni aikaa rannalla säätämiseen, toisin kuin me omistajat häälyttiin veden varassa, minä enemmänkin kameran kanssa rannalle päin koiria kuvaten siinä missä Anni otti uimakierroksiaan ja kiusasi koiria kepin kanssa.

Oli meillä ainakin hauskaa jos ei mitään muuta.

Äiti lähtee aamuyöstä Saksaan "formulareissulle" katsomaan formulakisoja (formula-fani), joten saadaan olla Annin kanssa kahdestaan koko viikonloppu. Koirista ei valitettavasti tule otettua sen enempää kuvia tänä viikonloppuna kuin mitä otettiin tänään (1000..), sillä kamerani lähtee äidin mukana Saksaan. Jo otetuista kuvista on aikomuksena tehdä jonnekin jonkunnäköinen galleria, sillä näytettäviksi kelpaavia kuvia tuli useampikin.

Muokkaus, galleria luotu:
http://korvakoirat.kuvat.fi/kuvat/Friends/Titja++Milka+/

Veljeni Dandinas Put Through

Mistä mä aloittaisin.. On vain sanottava, että ihan mieletöntä.

Elin jo eilen illalla jännistyksessä siitä, millaiseksi Titjan veli Bobi on kasvanut, kun ei ole kahteen vuoteen nähnyt. Ja kun tänään hieman hämmennyksissä olleen "nuoren" navigaattorimme avulla viimein löysimme Bobi-veljen ja tämän isäntä-/emäntäperheensä pihaan Hämeenlinnassa käydessämme, olisi tehnyt mieli vain toljottaa pihalla odottavaa näkyä suu auki.

SE KOIRA MINKÄ MÄ SIELLÄ NÄIN..

Mä olen nähnyt samanlaisen ilmestyksen, samanlaisen kehon ja tismalleen samanlaisen nappisilmämäisen tuijotuksen tasan kahdella muulla otuksella tässä maailmassa.

1. Koira, jolle tämä blogi on ylistetty. Oma koirani Titja.
2. Titjan toinen veli, Tarmo (D. Put On The Line).



Toisin sanottuna, mä en ole nähnyt mitään samanlaisempaa kuin Bobi ja Tarmo. Veljekset. Ja vedetään mukaan vielä Titja, jolla on aivan samanalainen pää ja ilmeet kuin veljillänsä, edustamaan sisaruskannan samantyyppisyyden "narttupuolta".
Bobi on kasvattanut selästänsä melkeinpä täysin mustan, vielä tummemman kuin Tarmo-veikka konsanaan. Kokoakin on kertynyt, oli jo pentuluokan aikoihin. Taitaa Bobi olla silti pentueen isoin, siinä missä Titja on jäänyt kääpiöksi. Mulla ei lienekään mainittavaa enää korvista, kojootteja pentue täysi - Bobin korvat näyttivät tosin olevan helpoimmiten hoidettavissa. Eivätkä samankaltaisuudeet jääneet siihen, todellakaan.. Puheista selvisi, että molemmat omaavat aivan samanlaista paimentajuutta sekä emännän tarkkaa vahtimista ja ehkä jopa mustaisuuttakin muille koirille.

Leikkejä seuratessa huomasi, kuinka molemmilla on aivan samoja tapoja. Odottaessa jotain tapahtuvaksi molemmat kiertävät isoa rinkiä ravissa henkilöiden ympärillä. Ja sekunniksikaan ei ole muuten tarvetta pysähtyä, liike on kaikki kaikessa.

Sisarukset kuitenkin erotti selvästi toisistaan ennen kaikkea yksi piirre.

Titjasta voisin kuvailla karttuneen eräänlainen hienohelma. Kyllähän vieraita voidaan moikata, monestikaan ei ole kyllä aikaa jäädä ottamaan silityksiä vastaan. Hieman pidättyväinen, enemmänkin välinpitämätön kaikkea kohtaan. Tunnistaa kyllä tutut ihmiset ja on näitä kohtaan ylitsepääsemättömän iloinen jälleentapaamisten hetkillä.
Bobista oli puhetta, että on hieman araksi jäänyt ja mm. varoittaa haukulla pihaan tulevat ihmiset, eikä miehiin ole tottunut - tämä näkyi jo näyttelyitä kokeillessa kaksi vuotta sitten. Erittäin pidättyväisen oloinen vieraita kohtaan, ei lähtenyt mun mukana edes metrin päähän emännästään vaikka yritti herkuilla houkutella (Titjahan on etenkin kaikkien kaveri jos herkuista on kyse).

Melkein unohtui mainita, ettei Titja ole unohtanut varoittavia valehyökkäyksiään tämänkään veljen keskuudessa.

Mä olisin mieluusti voinut katsella tota kaksikkoa pidempäänkin kuin se lyhyt aika mitä me heillä kylässään vierailtiin, mutta todennäköisesti tuleehan näitä kertoja muutoinkin kun veli muuttaa Hämeenlinnaan todennäköisesti vielä tämän kuun sisään, eikä tuota matkaa mun veljeltä Titjan veljen luokse ole viittäkään kilometriä. Jippii.

Tasan viikko H-hetkeen

Mikä on H-hetki, sitä en monelle etukäteen kerro. :D

Käytiin tänään Titjan kanssa pyöräilemässä. Siitä ei ole paljoa kerrottavaa, me ei pyöräillä kovinkaan usein joten mitään täydellistä pyöräilykäyttäytymistä ei voi olettaa. Pentuaikojen pyörätraumoista johtuen ei Titja vieläkään arvosta polkupyöriä, mutta kohtuullisen näppärästi pyöräily silti koiran kanssa onnistuu. Ainakin saa hiekkateillä juoksutettua sitä jonkun verran ilman että itse lysähdän maahan juoksemisen takia - perässä ei nääs pysy.

Huomenna mennään katsomaan mun isoveljen uutta asuntoa Hämeenlinnassa, joten otin yhteyttä Titjan hämeenlinnalaiseen veljeen, Bobiin (Dandinas Put Through). Näillä näkymin mennään huomenna moikkaamaan myös veikkaa, jota ei olla nähty livenä sitten Titjan viimeisen pentunäyttelyn. Pitää muistaa ladata kameran akku, mä olen jo pitkään halunnut tavata Bobin uudestaan ja odotan innolla millainen kyseisestä veljestä onkaan kasvanut.
Siinä missä Titja & Tarmo muistuttavat hurjasti toisiaan.. Millainenhan Bobi on?

Mutta mutta, viikko. Viikko.

Olo tuntuu "stalkatulta"

Me asutaan tavallaan minikerrostalossa, luhtitaloksi tätä kutsutaan. On meillä toi parveke, jonka päällä on sitten meidän yläkertalaisten parveke ja niiden päällä on vielä yksi kerros. Me asutaan siis aivan alimmassa kerroksessa. Mulla on tapana ollut puuhata Titjan kanssa kaikkea normaalia ja epänormaalia siinä "takapihalla" keskenäni, leikkinyt ja treenannut sekä joskus jopa valokuvannut - että mikäs siinä.

Oli tossa meillä yksi naapurikin yläkerrassa, joka viime syksynä uskaltautui viimein parvekkeeltaan pysäyttämään mut. Titja oli tuolloin iältään kaksi vuotta, ja kyseinen naishenkilö kertoi seuranneensa meitä tässä jo kahden vuoden ajan. "Tytön sekä koiran yhteistä kehitystä", oli kuulemma hämmästynyt huomatessaan miten hienosti olen onnistunut kouluttamaan koirani.
Kyseinen naapuri ei omistanut omaa koiraa, mutta piti niistä puheista päätellen kovasti. Oli kuitenkin loukannut jalkansa joten ei päässyt meitä missään vaiheessa ulos tervehtimään, mutta lupasin josko tämä jossain vaiheessa tulisi lenkeille meidän kanssa.

Kyseistä päivää ei tullut. Naapuri muutti pois tässä pari viikkoa takaperin.

Vanhan naapurin asuntoon muutti joku hänen tuttunsa tästä aivan läheisistä taloista, "ylärinteestä", kuten voisi sanoa sellaisille jotka aluetta tuntevat.
Ei minulla mitään ongelmaa uusia naapureita vastaan ole. Pidän sitä vain koomisena, että tänä iltana juuri koiraa ulkona käyttäessäni tämä uusi naapuri sattui käymään parvekkeellaan samaan aikaan kun treenasin Titjan kanssa kehokielellä puiden kiertämistä (kädet selän taakse ja kehoa kääntämällä ohjasin sen kiertämään aina kutakin puuta ilman sanoja). Kuulin vain ylhäältä juttua, "Hei anteeksi, saanko keskeyttää?"

"Mä olen tässä seurannut sua jo ainakin kaksi vuotta ton koiran kanssa, ..."

Tiedättekö, mä menin hetkeksi puoliksi lukkoon. Tää edellinen asukas oli pysäyttänyt mut täsmälleen samalla tavalla, kuin tää uusi. Joskin uudella naapurilla tuntui olevan enemmän tietoa koirista, hänellä itsellään omistuksessa 6-vuotias musta seefferiuros (nimeä ei tosin tainnut mainita kertaakaan keskustelun aikana) ja aikaisemmin ollut koira tai useampiakin. Osasi ainakin analysoida Titjaa teräväksi myöskin kehuen kuinka taitavasti olen kouluttanut ja kuinka hyvin hallitsen sen liikkumista ympäriinsä otettuna huomioon että koira ei ollut kytkettynä.
Enemmän naapuri oli kyllä kiinnostunut mun koiran iästä ja sukupuolesta, sen omalla koiralla kun on taipumusta ärhennellä muille uroksille sekä pitäytyä kingin asemassa. Myöntyi kuitenkin että nämä voisi totuttaa keskenään kun kerta samassa rakennuksessa asutaan.

Mutta alkaa tuntua vähän epätodelliselta. Olenko mä näin "stalkattu"?
Moniko muu tulee vielä kertomaan "moi mä oon seurannut teitä"?

Ei mut hei, perustetaan Fan Club!

(P.S. Tämänkin ihmisen mielestä Titja on sekarotuinen, jossa on ainakin vinttikoiraa)

Hellettä ilmassa

No jo on varjoisia päiviä elelty. Ihan niin kylmä, että varmasti vilustuu..

Toisin sanottuna elämä täällä on aivan jotain muuta. Menet pihalle ja yrität istua varjossa katsomassa koiran touhua, saat silti tuta vähintään 28 celciusasteen lämmöt. Eikä aikaakaan kun narulelua/keppiä noutava koira lösähtää kieli pitkällä viereen sen näköisenä, että mieli tekisi yhä leikkiä mutta ei vaan kykene enää.

Mä en tiedä mitä pitäisi ajatella.. Aikaisemmin vuoden alusta mut tiputettiin pois agilitykurssilta koska en ollut heidän kirjojensa mukaan tehnyt mitään yhdistyksen hyväksi. Myöhemmin selvisi, että olinhan mä ollut valokuvaamassa joitain P-HAU:n järjestämiä kisoja ja kyseiset kuvat ovat näkyvillä myös P-HAU:n sivustolla. Jotta treenaamista saisi jatkaa, pitäisi tehdä yhdistyksen eteen jotain; auttaa järjestämään CUP-kisoja tai tänä vuonna järjestettävää Agirotua. Eräs yhdistysläinen jopa otti yhteyttä aiheesta, että muistanhan ilmoittautua työntekijäksi laittamalla viestiä takaisin hänelle tai mailaamalla toiselle persoonalle.
Laitoin viestiä takaisin kys. henkilölle ja oletin että kaikki on nyt OK, mutta mua ei löytynytkään työntekijälistoista kun sain sellaiset. Pistin maililla kyselyä, mutta en ole saanut vastausta, ja tähän mennessä on saapunut jo toinenkin työntekijälista. Mua ei vieläkään ole siellä.
Tää henkilö puhui että mun työ saattaisi liittyä jotenkin mun harrastukseen, valokuvaukseen, joten pitääköhän mun nyt vain mennä sinne paikalle ja omatoimisesti valokuvata jotakin. Ehkä ne olis tyytyväisiä siihen jälkeenpäin, ellei joku satu ottamaan yhteyttä tämän illan kuluessa - Agirodun eka päivä kun on vissiin jo huomenna..

Mä en malta olla vihjaamatta, mutta 13.7. tapahtuu jotain jännää.

Ainakin siihen asti, nautittakoon hellepäivistä.
Mikäli niitä vielä riittänee.

Laitisia näkyvissä

Oltiin Laitisten suvun sukutapaamisessa (äitini on Laitinen vaikka itse kannan isäni sukunimeä, Lehto) ja tottakai perheen pienin oli myös mukana menossa. Paikalla oli muitakin koiria, joskaan ne eivät kiehtoneet niin paljoa Titjan maailmankuvaa uudesta paikasta. Titjalla on perustavan vahva paimennusvietti ja se hyväksyy hyvin nopeasti "laumaansa" ihmiset joille puhun, joten vahdittavaa riitti vaikkei lupaa juhlarakennuksen sisätiloihin neiti näpsä saanutkaan.

Otettiinhan sitä toki spurttia erään sekarotuisen, mustan nartun Helmin, kanssa. Helmin juoksentelut tosin loppuivat sisätiloille pyrähtämiseen, jonne Titja ei sitä seurannut - lupaa ei ollut aikaisemminkaan tullut.
Muista koirista eniten kiinnostunein Titjasta oli walesinspringerspenieli Rico (Mawredd Wystrys), joka väistämättömän kiinnostuneena pyrki tekemään tuttavuutta perheemme Prinsessan kanssa. Titja osoitti välittämätöntä viisautta härnätessään Ricoa ja seisoskeli vain parin sentin päässä kohdasta, johon Rico yltti ollessaan kiinnitettynä hihnaan - näin ollen toinen ei saanut näin edes haistelumahdollisuutta. Eikä olisi saanut muutenkaan, kun Ricolle annettiin mahdollisuus päästä lähemmäs Titjaa, tuli Prinsessalta hammasta nopeammin kuin uros ehti häntäänsä heilauttaa.



Vaan kyllä huomattiin että neiti on luotu kusettamaan ihmisiä. Se on tiedossa, että kaikista maailman ihmisistä se valitsee mut. Esimerkkinä vaikka koiran vapaana ollessa pihalla jäin istumaan ja äiti lähti veljeni kanssa kävelemään majoitusmökille päin yrittäen saada Titjan mukaansa, ei koira lähtenyt luotani - sen sijaan näytti haluavan äidin ja veljen takaisin luokseni pitääkseen lauman koossa. Noh, jätettyäni koiran majoitusmökkiin ja lähdettyäni itse tapahtumarakennukseen, koira ennätti alle puolessa tunnissa kusettamaan äitini veljen lähtemään ulos kanssaan - ei sillä mikään varsinainen hätä ollut, mua se halusi etsimään.

Noh, ainakin suvun lapsilla tuntui olevan hauskaa leikkiessään Titjan kanssa. Ainoa vain, että alusta jolla Titja teki superjarrutuksiaan onnistui kuluttamaan neidin piiloanturat etujaloista puhki. Ei koira näyttänyt välittävän vaan olisi mieluusti jatkanut leikkimistä, mutta uintikierroshan siitä tuli etenkin veren puhdistamiseksi. Daa daa..

Kun tekniikka petti..

Mitäpä tässä nyt sen kummemmin selittelemään, omasta PC:stä kaatusi grafiikkakortti ja se ajetaan vakuutuksen kautta, niin menee muutamisen viikkoa todennäköisemmin ennen kuin sen kotikoneen saa takaisin toimintaan. Sitä ennen on käytössä tämä kannettava.. jolla ei voi tehdä oikein mitään. Ja tarkoittaen toki, että nyt kun varsinainen PC ei ole ollenkaan käytössä, en pääse käsiksi minkäänlaisiin kuvatiedostoihin. Sehän on hauska se, vai mitä? Olisin tässä päivityksessä ollut kovin innokas postaamaan myös aivan randomeita kuviakin, mutta sekin ilo minulta vietiin. Se siitä sitten.

Mutta mitäs me.. Titjalle ei ainakaan kuulu sen ihmeellisempää. Milkan piti tänä viikonloppuna tulla käymään, mutta suunnitelmat sitten kaatuivatkin syystä jos toisestakin. Kuultiin, että Milka olisi vähän kipeä ollut.. Meillä ei sentään muuta tehdä kuin taistella korvahoitojen kanssa. Mietitääs nyt.. Edelliset purkat pysyivät tasan kuukauden aivan ongelmitta ja lähtivät irti kuin unelma, mutta uudet purkat eivät viitsineet sitten edes kahta päivää ja nyt kun on yrittänyt pitää teippejä vahvistuksena, nekin irtoilevat harvinaisen usein. Samoin kuin sitten ne purkat joita yrittää pitää. Mitä muuta tässäkään pitäisi todeta, kuin se yksinkertainen lyhennys joka on varmaan jo kohtuullisen monelle tuttu: WTF?!

Se niistä korvista sitten, kyllä ne jo tiedetään. Mulle riittää, että ne pysyy näyttelyissä alhaalla jonkun vartin. Ja jos niillä joskus sen viimeisen SERTin saa haettua, niin sen jälkeen ei enää koskaan. Ja kyllä mä voin luvata teille, että me ei sen viimeisen osalta luovuta ihan heti.. me nääs haetaan se! Jos on kaks saatu niin ei se viimenen voi piilotella loputtomiin.

No mitäs.. Laiskat ilmottautuu. Ei me olla jaksettu treenata yhtään mitään, kirjaimellisesti. Ehkä vähän kaikkea epäolennaista.. Haluisko joku ilmoittautua tästä lähialueelta vakituiseksi treenikaveriksi? Ei oikein innostaisi nuo isot koulutusryhmät, mä tarvitsen jonkun naapurissa asuvan tutun jonka kanssa treenata. HmHmm..

Mut tää kuono täällä tahtoo nyt ulos ja leikkimään ennen kuin emäntäväki poistuu käymään katsomassa jonkun elokuvan jossain elokuvateatterissa.. Kerranhan sellainenkin ihme pitää vuodessa tehdä.

Aina vähän myöhässä

Vaikka sitä kuinka joskus yrittäisi postata asioita ajallaan, sitä ei joko vain jaksa tai pysty. Eilen kun olisi ollut aikaa mielin määrin, lähdettiin aamulla jo yhdeksän jälkeen ajelemaan kohti jotain Manninniemen leirintäaluetta Puumalan lähellä, jossa pidettiin erään sukulaisen 60v juhlat. Koirahan tuli tottakai mukaan, mutta vietti lähes koko aikansa mökissä joka oli vuokrattu meille yhdeksi yöksi. Minuakaan sen kummemmin kiinnostanut juhlia niin aika lailla meni aika koiran kanssa mökissä omien aktiviteettien kanssa.

Oli siinä sellainenkin eilen kuin ystävänpäivä. Että hyvää ystävänpäivää nyt päivä jälkeenpäin kun en kyennyt sitä eilen sieltä korven keskeltä netittömänä kirjoittelemaan. Tuossa alakuvassa muuten Titja ja Milka makoilemassa neljän eri henkilön (joihin lukeutuneena minä ja Anni) sylissä poikittain. Titja yllätyksellisesti korvahoidoilla.

Titja ei ollut kovinkaan ystävällinen näin ystävänpäivän kunniaksi. Tapasi tänään tosiaan kaksi uutta uroskoiraa siellä juhlapaikalla ennen kuin lähdettiin. Toinen oli englanninspringerspanieli Rico, joka oli Titjan mieleen aivan käsittämättömän tunkeileva ja ällöttävä tapaus etenkin sisätiloissa joissa ei pääse juoksemaan (ulkotiloissa siis tilanne olisi voinut olla toinen). Rico sai turpiinsa sillä siunauksella kun pyrki Titjan lähelle ja kyllä hammas vilkkui jälkeenkin päin. Ei ole Rico kuulemma oikein montaa koiraa elämässään kunnolla tavannut ja kun tuollainen parivuotias uroksen alku vielä on niin energiaa kyllä riitti, pyrki yhä uudelleen ja uudelleen Titjan lähelle vaikka hammasta tuli joka ikinen kerta. Teinipojat.. Yritä nyt ymmärtää. Laitan myöhemmin videota aiheesta.
Sen sijaan toinen kaveri, kuuro bulldoggi (jonka nimeä en kyllä enää muista, alkoi tyyliin P:llä) oli kuitenkin paljon kivempi tapaus muttei siitäkään oikein leikkikaveria irronnut. Kunhan hengailivat pihalla keskenään ja vähän juoksivat lumipallojen perässä mitä heitettiin.

Titja kuitenkin kuittaa tämän päivän osalta. Kotiin palattuamme on ollut sitkeästi kerällä erinäisten tyynyjen ja peittojen seassa melkolailla täydessä unessa.

P.S. Purkat pitäneet nyt 2vk 1pv

Arjen ihmettelyä

Purkat, joista mainitsin päälle viikko sitten sunnuntaina tekemässäni postauksessa, ovat yhä Titjan korvissa. Voisi melkeinpä postata kirjainlyhenteen wth.. Kuinkahan mä meinasin saada ne sitten ajallaan nätisti irti jos eivät ole kerta keskenään lähdössä minnekään.

Parina päivänä Titjalla oli viime viikolla maha sekaisin. Etenkin perjantaina jolloin meinasin tulla hulluksi sen kanssa, kun siivoamista tuntui olevan joka nurkassa vaikka olit mukamas juuri käyttänyt itkevän koiran ulkona. No ei siinä mitään, seuraavana päivänä koira taas enemmän kuin kunnossa ja vatsa voinut siitä lähtien hyvin. Jopa tänään, vaikka koira joutui olemaan lähes 12 tuntia yksin kotona. Lukion kakkosluokkalaisilla on tapana järjestää kolmosluokkalaisille Tiirismaan koulussa niin sanottu ruusukonva, tunnettuna ehkä paremmin nimellä potkijaiset, jonka takia olen nyt eilen ja tänään jäänyt koulun jälkeen tekemään ns. ylitöitä usean muun kakkosluokkalaisen kanssa. Lähdin tänäänkin kahdeksaksi kouluun ja tulin samoja aikoja takaisin kotiin. Äitini oli kuulemma käynyt välissä kotona ennen lähtöään kouluun (käy aikuislukiota iltaisin), muttei ollut käyttänyt koiraa koska luullut että minä tulen pian kotiin. No ei siinä mitään, hyvin Titja onneksi jaksaa odottaa, vaikka ei kyllä riemulla rajaa kun emäntä tulee kotiin vaikka olisit ollut poissa vaivaisen vartin.

Viikonloppuna olin lauantain lähes kokonaan poissa, tulin kotiin vasta yhdentoista jälkeen mukanani Milkan omistaja Anni sekä kaksi muuta ystävää Suvi ja Anton, molemmat Titja on nähnyt aikaisemminkin. Tämä kolmikko tuli yöpymään meille lauantaisen Tampereella tapahtuneen anime/manga-pohjaisen tapahtuman jälkeen ja jokainen heistä sai Titjan heiluttamaan häntäänsä aina vain kovemmin. On ilo huomata kuinka koira vallan rakastaa nähdä tuttuja ihmisiä, vaikka ilme muuttui hieman nyrpeäksi tanssipelin ansiosta. Titja oli kuitenkin sydämellä mukana kun sunnuntaina katsottiin koiraelokuva nimeltä Myrsky - joskin taisi lapsi vajota uneen kesken kaiken.

Olen muuten jälleen huomannut kuinka laiskaksi sitä on tullut. Kun ei oikein jaksa treenata koiran kanssa näin talvella yhtään mitään. Olenhan mä sisällä sille opettanut mm. oikeallekin sivulle tulemisen ihan huvikseni ja muuta tällaista pientä, mutta ei se nyt mitään järkevää ole.. Kaukokäskytkin pitäis alkaa treenata kai uudestaan, oon lipsunut niistä ja sen kyllä koirasta näkee. Että älkääpä ihan heti kuvitelko näkevänne meitä missään avoimen luokan kisoissa - josko koskaan, kuka loppujen lopuksi tietää reipastuuko emäntä ollenkaan. Hihi.

Milka kyläilemässä

Titjalla on ollut nyt superhauskaa, kun Anni tuli kyläilemään Milkan kanssa. Annihan muutti viikko sitten Heinolaan, joten tästä lähtien mekin todennäköisesti pääsemme näkemään Milkaa paljon useammin. Heinolaan ei nääs aja puoltakaan tuntia. Milka on ollut täällä emäntänsä kanssa nyt perjantaista ja lähtevät tänään pois.

Titja on näyttänyt yhä uudelleen ja uudelleen kuinka prinsessa se oikein on. Milka saa turpiinsa kun neiti päättää, että tämä lelu on muuten hänen, ja tämä sänky on hänen, niin on muuten tämä huonekin..

Eilen Annin lisäksi kaksi ystäväämme vierailivat meillä, Krista ja englantilainen Yone. Etenkin Yone taisi tykästyä meidän koirakaksikkoon ja tulihan siinä vitsailtua jo että ensi vuonna ottaa sitten Titjan pentueesta pennun - on muuten suunnitelmissa koko ajan. Ja tulee toteutumaan aivan varmasti, saisi urosvalinnan vielä lukittua vaikka aika varma alan olla siitä mitä haluan. Koirat eivät vain näyttäneet hetkellisesti kovinkaan tyytyväisiltä kun suljimme kulkureitin huoneeseeni ja pelasimme tanssipeliä, näyttivät enemmänkin siltä että niiden kanssa pitäisi pitää hauskaa myös.

Olemme yrittäneet jonkinasteista kuvaamistakin, mutta ulkona on aika pirun kylmä ja molempien koirien korvat ovat aika pystyhtävät. Titjalla oli kyllä kuvauksissa purkkapainotkin, mutta paljonpa nekään noissa korvissa loppujen lopuksi nyt auttaneet.. Milkalla taas ei mitään hoitoja. Yritettiin jonkinlaisia juoksukuviakin, Anni juoksutti Milkaa ja minä sitten Titjaa sekä kokeilin vielä Milkan kanssa. Tulihan tuolta Annin suunnalta uhkausta jo, että minun pitäisi alkaa viemään Milkaa tulevaisuudessa kehiin. Alkaa kuulostaa tuo lause jo tutulta.. mutta katsotaan tulevaisuudessa kun Milka pääsee sinne näytelmiin asti. Taidamme tulla tulevaisuudessa tekemään myös yhteisiä näyttelymatkoja nyt kun Anni ja Milka asuvat niin lähellä.

Tällä hetkellä koirat painivat selkäni takana. Titjalla on yhä purkat korvissa.. mutta kuinka kauan.