Käväisin tänään Helsingin ryhmänäyttelyssä handlaamassa taas Riikan koirapoppoota, omia ei ollut mukana. Tuli nähtyä muutama tuttu ja vietettyä ihan mukavaa aikaa. Viivin kehä meni harmillisesti päällekkäin Katin kehän kanssa, mutta onneksi Riitta (Fiilis & Nanni) oli avulias ja luotsasi Viivin puolestani samaan aikaan kun olin viereisessä pehkokehässä Katin kanssa.
Pate sai tänään kehästä H:n, kokeilin sen kanssa ennen kehää ja tuntui että tuuli tempaa kevyemmän korvan mennen tullen mukaansa.. suunnittelin jo handlaavani sen väärinpäin tuulen takia, mutta luovuin ideasta kun se tuntui olevan Patelle niin outo asia (väisti kehoaan musta poispäin). Tuuli oli kuitenkin meidän puolellamme tänään ja tuli yhtäkkisen tyyntä kun mentiin kehään, Pate malttoi seistä ihan kivasti vaikken sitä juuri pyrkinyt asettelemaankaan, se ei vain oikein ollut tuomarin mieleen.
Viivi haki itselleen Riitan kanssa ainoana vetskunarttuna ERI1 SA PN4, parhaan veteraanin valinnassa hävisi kuitenkin hurmaavalle Ticolle (Honey Melon Hartley Henry), joka ylsi lopulta BIS1-veteraaniksi koko näyttelyssä.
Riitta auttoi myös vähän Katin siistimisessä ennen kehää, kun mulla ei ihan niin paljoa ole kokemusta pehkojen laittamisesta kuitenkaan vaikka kahdesti olenkin niiden trimmaamisesta ollut vinkkejä kuuntelemassa. Ja tottakai siellä kehässä sitten pärjättiin, kun Riitta niin hyvin Katin laittoi kuntoon. ;)
Katilla oli kehässä jopa vähän turhankin paljon draivia kun laukkaaminen olisi innostanut yksilöarvostelussa enemmän kuin ravaaminen. Saatiin ERI1 SA ainoana vetskunarttuna, ei sijoitusta PN-kehässä, mutta parhaan vetskun valinnassa ROP-vet! Ihan hienosti 12-vuotiaalta mummelilta. Jaksoi todella hyvin vielä isossa kehässä, jossa ravaaminenkin sujui taas paremmin - erityisesti kokoomakehässä.
Huomenna uudestaan saman porukan kanssa Järvenpäässä, siellä on kehään vietävänä myös Kiana. Tällä kertaa pehkot ja nahkat ovat peräkkäin samassa kehässä niin ei pitäisi tulla päällekkäisyyksiä ja saan kaikki yksin handlattua. Jos sitä vielä lähtisi pyörälenkille tänä iltana soopeleiden kanssa. :)
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti