Käväisin tänään yllättäin mätsärissä - enkä edes oman koiran kanssa! :D
Kati ajeli pääkaupunkiseudulta koirinensa Lahteen ja piipahti meillä tuomassa Kianan (Mahoney's Exclusive Face) hoitoon samalla reissulla kun tuli käymään toisen koiransa kanssa Lahdessa mätsärissä. Ovat lähdössä viikon päästä ulkomaille lomille ja lupasin huolehtia Kianasta sen ajan, joten oli helpompi jättää meille Kiana hoitoon jo tällä reissulla niin ei tarvitsisi viikon päästä pohtia koska ehtivät sen tänne Lahteen heittää. Kiki onkin meillä sitten hoidossa seuraavat kolmisen viikkoa ainakin.
Jätin omat tyttöni ja Kianan kotiin, hyppäsin Katin autoon ja otin mukaani meillä kylässä olleen Annin koiran Milkan. Anni oli itse töissä joten ei päässyt mukaan, antoi vaan luvan viedä Milkan leikkimään näyttelyitä mätsärikehään pitkästä aikaa. Oltiin paikallla todella ajoissa ja ilmoittauduin Milkan kanssa melko pian paikalle saavuttuamme joten päästiin heti ensimmäiseen pariin isoissa koirissa.
Milka esiintyi seisten tosi mukavasti ja kärsivällisesti. Asettelin sen ja esitin sen suurimmalta osin edestä löysällä hihnalla, yllä olevassa Katin ottamassa kuvassa tosin olen koiran vieressä tuomarin käsittelyn jälkeen. Milkalla on ollut vähän ongelmia tuomarin väistämisen suhteen, tällä kertaa kaikki alkoi lupaavasti mutta tuomarin vain jatkaessa koiran selän silittelyä (ei varsinaisesti tunnustellut koko kehoa, silitti selkää, pään seutua ja tarkisti hampaat) se muuttui koko ajan epävarmemmaksi ja alkoi nojata mun jalkoja päin.
Parina meillä oli snautseri, jonka handleri sekä koira tuntuivat olevan vähän ulalla koko tapahtuman kulusta. Tuomari palkitsi Milkan punaisella nauhalla perustellen sen ryhdikkäämpään esiintymiseen. Punaisten kehästä päivän päätteeksi tipuimme kuitenkin ensimmäisten joukossa.
Kati oli tullut hakemaan rhodesiankoirapennulleen Keilalle lähinnä ensimmäistä kehäkokemustaan eikä tavoitteita sijoittumisen suhteen ollut, mutta sellainenkin tuli täytenä ekstrana. Keila oli noin 40 pennun joukosta lopulta SIN3, aivan huippu suoritus! Ikää Keilalla on vasta vähän vajaa 5 kuukautta, ensi kertaa minkäänmoisella näyttelypaikalla ja jaksoi kylmyydestä sun muusta huolimatta esiintyä vielä sinisten kokoomakehässäkin mallikkaasti. Katin sietääkin olla tyytyväinen pennun käytöksestä. :)
Hiirteni kasvattaja Elina oli mätsärissä hollanninpaimenkoiransa Limen kanssa. Aikaisemmin meiltä lähti kaksi hiirtä Elinan luokse astutettavaksi ja niiden olisi pitänyt tulla kotiin synnyttämään, mutta mätsärissä sainkin kuulla että ovatkin synnyttäneet jo! Zairan poikue karsittiin viiteen ja Yingallekin varmaan jotain samaa luokkaa, Elina ei muistanut tarkalleen. Saan pikkuvauvat kuitenkin meille parin viikon päästä kirppuiässä, sen mä tahdon kyllä henkilökohtaisesti kokea itse. Kirppuilusta kuullut vain mielenkiintoisia juttuja tähän mennessä. Kuinkakohan pulassa mä tulen olemaan niiden kanssa sitten.. :D
Tapasin mätsärissä myös pitkästä aikaa Essin, jonka uudempaa sakemannia en ollutkaan vielä tavannut livenä. Ria osoittautui todella upeaksi, noin vuoden vanhaksi sakemannin aluksi, pakkohan siitä oli muutama kuvakin ottaa. Jos koskaan sakemannin hankkisin itselleni, tällainen toivoisin sen olevan niin rakenteellisesti kuin luonteellisestikin - tuntui olevan todella toimiva pakkaus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti