Vitsikäs Veila agilityssä

Kesäkauden ensimmäiset agilitytreenit olivat tänään ja Titjan sijasta ilmoitin Veilan kurssille. Veilan kanssa samalla kurssilla on myös yksi Veilan ehdottomasti parhaista kavereista, pehkonarttu Gila, sekä berninpaimenkoira, kromfohrländer ja coton de tuléar (joista viimeiseksi mainittu ei ollut tänään treeneissä mukana). Veila ja Gila ovat täysin vasta-alkajia, kun taas kaikki muut ovat tehneet jo kokonaisia ratoja. Ryhmän vetäjä on meille jo ennestään tuttu, puolinaapuri Riikka-Liisa.

Tehtiin kahdessa eri vuorossa Veilan kanssa. Ensimmäisellä vuorollamme unohdin Veilan naksuttimen, johon sen oppiminen on ehdollistettu, joten suorittaminenkin oli varmasti sen mukaista.. Veila päätti muutenkin olla erityisen vitsikkäällä päällä. Ongelmia ilmeni välittömästi heti ensimmäisen aidan kanssa. Jätin Veilan istumaan ja yritin kutsua sitä esteen toiselta puolelta ylittämään este. Se kiersi esteen useamman kerran hyppäämättä sitä, mutta tuli luokse. Ymmärsin, että olen tokoestettä treenatessa aina hakenut sen takaisin kierrättämällä sen esteen vierestä, enkä ole antanut sille lupaa hypätä estettä takaisin mun luokse, jottei se hyppisi sitä huvikseen. Lähettämällä esteelle koiran puolelta se kyllä hyppäsi, kuten oltiin tokossakin opeteltu.
Kun edellä mainittu alkoi ratketa, ilmeni uusi ongelma - Veila tahtoi leikkiä todellista tokokoiraa ja olla ohjattavissa ainoastaan niin, että se pysyy mun itseni vasemmalla puolella aivan kuten tokossakin. Oikea puoli ja käsi tuntuivat olevan silkkaa hepraa, joten jätettiin se puoli suosiolla tällä kertaa harjoittelematta kun muitakin ongelmia ilmeni. Eivät nämä ongelmat aitojen kanssa suinkaan jääneet tähän!

Vaan mikä oli meidän lähtikohtainen ongelmamme? Esteiden korkeudeksi oltiin laitettu nyt 40cm, ja vaikka ylitettävää ei olisikaan ollut paljoa, Veilan ratkaisu esteen suorittamiseen: Alitetaan se!
Kun me saatiin alittaminen jotenkin kuriin yhden punaisen aidan kanssa, yritettiin vaikeuttaa harjoitusta ja yhdistää kaksi aitaa peräkkäin. Ensimmäinen oli harjoittelemamme punainen aita, ja toinen aivan samanlainen, mutta keltainen aita. Veilan ratkaisu: Punainen aita kuuluu harjoitellusti ylittää, mutta keltainen mennään ehdottomasti alta. Tämä toistui monen monta kertaa.. pässi mikä pässi.  :D

Ensimmäisellä vuorollamme kokeiltiin myös putkea. Riikka-Liisa piteli Veilaa kun kutsuin sitä putken toisesta päästä ja se tuli heti kun havaitsi mut putken läpi täysin epäröimättä. En olettanutkaan sen pelkäävän. Toistettiin muutaman kerran, ja kokeiltiin sitten menisikö se ihan heittämällä itsekseen - meni kerran "vahingossa", mutta sitten unohti että mä kyllä juoksen sen mukana toiseen päähän ja meni maksimissaan puoleen väliin, kääntyi ja palasi takaisin katsomaan mihin nami-mamma meni. Eihän sitä passaa nameja jättää siihen päähän tunnelia, jos on itse matkalla aivan toiseen päähän.. eikä Veilan pieneen mieleen mahtunut, että mä olin ihan joka kerta sitä vastassa esteen toisessa päässä.
Toisella vuorolla muistaessani Veilan naksun, sain naksautettua sille käytännössä toisesta "vahingossa" suoritetusta putkesta. Ja kun naksu löytyi, yhtäkkiä löytyi myös Veila. Putki alkoi sujua kuten sen kuuluikin, lähetin sen sisään ja sain itse juosta palkkaamaan sen toiseen päähän ongelmitta. Jee!! Saatiin myös hurja rata Veilan kanssa aikaiseksi, kun yhdistettiin ensin harjoittelemamme punainen aita ja putki keskenään. Tästä se lähtee!

Vaan jos jo pelkästään nämä kaksi käytännössä helpointa estettä aiheuttivat näin paljon vitsikkyyttä Veilan puolelta, mitäköhän seuraavaksi kun esteiden määrä lisääntyy myöhemmin? Jos me nyt ihan kiltisti pysytään hetki näissä aidoissa (ja opitaan hyppäämään ne) sekä putkissa..