19. toukokuuta 2013

Lahti, Jokimaa RN + Veila 3v!



Kuvassa on Dolle, meillä viime kuussa vieraillut nöffipoika - edellisiin kuviin verrattuna kehtaisin sanoa, että hieman on jätkänpätkä muuttunut näyttelymäisessä muutosleikissä!

Viime kuussa aloitettiin todellinen valmistautuminen tätä päivää varten, että saataisiin tämä maalaispoika kunnialla kehään. Mun puolestani se ei paljoa vaatinut, viikon aikana Dollen meillä vieraillessa tutustuin sen luonteeseen ja käytiin sen kanssa pieni keskustelu siitä, tehdäänkö me tiettyjä asioita minun halutessani vaiko ei, jos jätkää ei huvittanut. Riikka-Liisa on sen sijaan vauva masussaan rehkinyt koiran turkin kanssa, jonka kanssa mä en valitettavasti voinut auttaa kun en turkkiroduista ymmärrä tuon taivaallista - osaan ajaa turkin kokonaan pois koiralta, riittääkö se? :D

Täältä kennelin arjesta lähdin aamupäiväksi näytetlyyn Jokimaalle vain noin vartin ajomatkan päähän. Dolle käyttäytyi näyttelypaikalla oikein mainiosti. Namit eivät kelvanneet, mutta ei niitä tarvittukaan. Tuomarina toiminut Teija Salmi-Aalto oli itselleni positiivinen yllätys, erittäin mukavahenkinen naistuomari, joka kävi kokeilemassa ja mittailemassa lähempää useampaan otteeseen. Puheli koiralle nätisti ja todellakin käytti aikaa koiran arvosteluun. Dolle sai niinkin pitkän arvostelun, ettei se arvostelulappusen riveillekään kunnolla mahtunut ja arvostelu oli todella hyvä koiran ensimmäiseksi arvosteluksi, joten ensimmäinen näyttely ei vallan turhaksi osoittautunut lainkaan! Tämän perusteella voidaan hyvin mielin suunnitella seuraavia skaboja.

Tulokseksi Dolle sai luokkansa ainoana ERI:n luokkavoiton kera, SA jäi tällä kertaa saamatta, mutta tuomari sanoi että vuoden päästä voisi hyvinkin sellaisen antaa kunhan nuori uros saa vielä aikaa kehittyäkseen. Kehui ääneen erityisesti päätä ja valitteli vielä kapeaa eturintaa sekä pehmeyttä selkälinjassa erityisesti liikkeessä. Näitä kahta "vikaa" mainitsematta arvostelu oli täynnä positiivisuuksia!

Destellon Yewel Gold "Dolle" - JUN-ERI JUK1 (newfoundlandinkoira)

Pientä kritiikkiä olisi voinut antaa eräille berninpaimenkoirien omistajille, joilla olisi ollut tilaa vaikka muille jakaa toisella puolella häkkejään (raviradalla laitakehä, meidän leiri oli lähempänä kehää - ei silti edes täysin kehänauhan vieressä vaan muutaman metrin päässä siitä - ja heidän leirinsä aidan vieressä meidän takanamme), mutta joiden silti täytyi aivan pakosta siirtää meiltä lupaa kysymättä meidän tavaroitamme pois tieltä asettaakseen omia tavaroitaan, koiriensa häkkiä jne meidän leirimme alueita vallaten. Vaikka me emme koko aikaa tavaroidemme luona viettäneetkään aikaa, olisihan se voinut mukava antaa muiden tavaroiden olla paikoillaan etenkin, kun tilasta ei oikeasti ollut puutetta.


Näytänpäs mä pieneltä ton koiran rinnalla.. mikä nyt ei sikäli ole ihmekään :D


Veila 3-vee!

Alla olevasta kuvan pennusta on kasvanut nyt erittäin aikuismainen ja fiksu koiraeläin!
      - vai menikös se nyt sittenkään ihan niin..? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti