SCY:n alaosaston tokokoe ja illan agitreenit

Aamu alkoikin mukavasti selvittelemällä, miten saataisiin Aino ja Joiku koepaikalle ja sieltä pois, kun heidän kyytinsä oli tehnyt oharit viime hetkellä. Olin itse alunperin tarjoutunut menemään kokeeseen töihin, mutta siitä oltiin unohdettu sanoa eteenpäin porukalle, joten mulla ei ollut siellä mitään merkittävää tekemistä eli lähdin hillumaan kamera kourassa (Tean kamera, kun omani ei ole enää perin yhteistyökykyinen). EVL:ää en ehtinyt näkemään lainkaan, mutta seurasin loput luokista alusta loppuun ja kuvailin sen verran mikä itseäni kiinnosti kuvata sisällä maneesissa, jossa koe järjestettiin - se ei ollut mikään hirmuisen ihanteellinen still-kuvien kuvaamiselle. Kattoikkunoista heijastui auringonvaloa keskelle maneesia, mutta reunat olivat kovin tummat.

Meille kuskina toiminut Anni voitti koiransa Sisun kanssa kunniakkaasti avoimen luokan saaden samalla TK2-koularin! Ja kun Ainokin saatiin koepaikalle, niin pystyin seuraamaan heidän ALO:n kisaa. Harmillisesti yksi liike heitti nollille ja ykköstulos jäi puolentoista pisteen päähän. Ehkä ensi kerralla..
Kaikenkaikkiaan päivä oli ihan virkistävä, mutta ei kyllä nostanut omaa tokon treeni-intoa lainkaan. Tuskin se sitten oikeasti on meidän laji, kun sekä omistajaa että ainakaan toista koiraa ei niin kiinnosta. :)

Aino ja Joiku palasivat Ahtialan kulmille Annin kyydissä, jossa mäkin olin Tean kanssa ja käveltiin siitä sit Ainon kanssa meille odottelemaan Ainon kavereita Miraa ja Marjoa koirineen, kun olivat kyselleet meitä yhdessä lenkille täällä Ahtialan suunnalla. En olekaan vielä käynyt koirarannalla tänä keväänä joten käytiin siellä vilkaisemassa millainen on rannan tilanne ja annettiin koirien rallittaa keskenään. Yhteensä meillä oli paikalla seitsemän koiraa; mun nahkalassiet, suomenlapinkoira Joiku, bortsut Hypno ja Eos, aussie Vuk ja seropi, jonka nimen onnistuin jo kultakala-muistillani unohtamaan - Sera?
Titjalle ja Vukille tuli hyvin pienesti sanomista keskenään, muutoin koko lauma meni oikein näppärästi yhdessä. Joikua ei vaan oikein tuntunut kiinnostavan paimenhörhöjen sinkoilu joka suuntaan. :D


Koska tokopäiväni oli kohtuu suomenlapinkoira-täyteinen kaikilta osin, tässä mun sydämeni sulattanut VOI-luokan pörrö.

Palasin kotiin fiiliksillä, että ehdin hetken aikaa istua paikoillani ja levätä, kunnes katsoin pitkästä aikaa kelloa ja se näytti saapuessani hälyttävästi jo kuutta. Siispä jo puoli seiskan pintaan raahauduttiin Titjan kanssa Tean parkkipaikalle valmiina agitreenejä varten, vaikka oma pää alkoi jo tässä vaiheessa pyytää lepoa kaikista aktiviteeteista, kun olin ollut aamusta lähtien menossa.

Agitreeneihin valitsin tällä kertaa Titjan, kun kyseessä oli viimeiset talvikauden treenit enkä ole varma, saanko sitä treeneihin kesäkaudella ainakaan yhtä helposti ryhmän ja ohjaajan vaihtuessa. Lisäksi Titjalla on viikon päästä edessä viralliset kisat, niin halusin saada sille kerrankin keinu-treeniä alle kun viime kisoissa saatiin lentokeinu aikaiseksi. Se oli päivän ainoa tavoitteemme ja saavutimme sen kunnialla, kun meillä oli koko halli käytössämme toisen ryhmän puuttuessa. Ekojen varsinaisten ratojen jälkeen mentiin Titjan kanssa toiselle kentälle treenaamaan itsenäisesti keinua ja siinä ohella puomiakin, että sain muistutettua Titjaa mun käskyjen eroavaisuuksista kyseisille esteille mentäessä ja ylösnousun aikana, jotta saisin sen varmasti pysähtymään ajoissa keinulla. Ensimmäinen keinu meinasi mennä vähän turhan vauhdilla, mutta sit Titjankin päässä loksahti mikä jutun juoni olikaan ja saatiin muutama todella makea suoritus aikaiseksi niinkin, että otettiin sekä puomi että keinu kohtuu peräkkäin, välissä vain pari hassua estettä ja molemmat esteet juuri haluamallani tavalla.

Varsinaista treenirataa otettiin siis heti treenin alussa, heti meidän oman itsenäisen keinu-puomi treenin jälkeen sekä vielä kertaalleen ihan lopuksi eli oikeasti tehtiin vähän turhankin paljon yhdelle treenikerralle. Rata saatiin puhtaasti jo toisella yrittämällä treenin alkuun, halusin itse hioa vaan alkukäännöksen aitojen jälkeen putkelle sujuvammaksi kun se käytiin heittämässä melkoisena lenkkinä ekoilla kerroilla. Kun sen sain kuntoon vaihtamalla ohjaustyyliä niin alkoi putkien välinen kaarros kasvaa kasvamistaan, kun sekä koiran pää että mun pää alkoivat huutaa hoosiannaa siitä, että treenaaminen vois riittää jo.
Kaikenkaikkiaan Titja teki oikein hyvää työtä tiukemmissakin kaaroksissa, tietäen miten ongelma ne ovat sille olleet aiemmin (ja ovat yhäkin). Se ei ole enää ihan niin säätömutteri kun se on toisinaan ollut agissa, osin ehkä senkin ansiosta että olen itse oppinut tulkitsemaan sitä keskellä rataakin paremmin. Vaikka mun oma ohjaaminen on aivan kammottavan näköistä videolta katsottuna, Titja selvästi ymmärtää sitä ihan hyvin. En osaa heilutella käsiä kovinkaan luonnollisen näköisenä radalla, tai heilutella oikein ollenkaan. :D

Alla vielä Tean taltioima video meidän viimeisestä radasta, jossa sekä keskittyminen että vauhti oli jo aavistuksen tippunut kun suoritettiin rataa väsyneinä. Ihan näppärä koira siitä huolimatta. :)